Lähdekoodi sivulle YVAR Vedenlaatu ja ympäristölaatunormit

{{kaivos-YVA-raportti}}

Merkittävät muutokset haitta-aineita vastaanottavan veden laadussa ovat usein mitattavissa erilaisten liuenneiden haitta-aineiden pitoisuuksina (kts. Vaikutukset pintavesien laatuun). Erityisesti sulfidimetallimalmituotannossa on tyypillistä metalli- ja sulfaattipitoisten vesien muodostuminen. Tausta-arvoihin nähden pitoisuuksien merkittävät muutokset ovat todennäköisesti haitallisia eliöille, sillä annos tekee aineesta kuin aineesta haitallisen. Tätä pitoisuuden merkittävää muutosta on vaikea määrittää, ja sitä voidaan lähestyä yksinkertaisesti vertaamalla eri hankevaihtoehtojen arvioituja ympäristöpitoisuuksia (PEC) arvioituun haitattomaan ympäristöpitoisuuteen (PNEC) (Kauppila et al. (toim.) 2013, s. 200). Valitettavasti vain osalle kaivospäästöissä esiintyvistä aineista on määritelty eurooppalaisia ympäristölaatunormeja eli haitattomia pitoisuuksia, jotka suojelevat ympäristöä. Vesiympäristössä haitallisille aineille on annettu ympäristölaatunormeja asetuksissa (1022/2006, 868/2010 ja direktiiveissä (2008/105/EY, 2013/39/EY), joihin hankevaihtoehdoissa arvioituja pitoisuuksia on syytä verrata. Haitta-aineiden luonnolliset, paikkakohtaiset taustapitoisuudet voidaan myös ottaa huomioon raja-arvojen määrittelyssä (Verta et al. 2010), mikä korostaa taustaselvityksen tärkeyttä. On hyvin todennäköistä, että kaivostoimintaan suunnitellun alueen geologia aiheuttaa valtakunnallisia keskiarvoja suurempia metallipitoisuuksia paikallisiin vesistöihin, erityisesti puroihin. 

EU:n alueen ympäristölainsäädännön rajallisuuden vuoksi puuttuvien aineiden raja-arvoihin voidaan etsiä apua muiden maiden viranomaisten ohjeistuksesta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen (US EPA), Kanadan (CCEM) ja Australian sekä Uuden Seelannin (ANZECC) pintavesille on säädetty laatunormeja. Haitattomia pitoisuuksia löytyy myös Euroopan kemikaaliviraston sekä Yhdysvaltain ympäristönsuojelutoimiston aineistoista. Tärkeää on kuitenkin huomata, että vesien luontaiset ominaisuudet voivat poiketa huomattavasti suomalaisista vesistä, mikä vaikuttaa metallien haitallisuuteen esimerkiksi kovuuden kautta. Tietolähteenä voidaan myös käyttää suoraan tieteellistä kirjallisuutta, joka voi auttaa harvinaisempien aineiden kuten suolojen haitallisuuden arvioimisessa. Esimerkiksi sulfaatin ja magnesiumin haitallisia pitoisuuksia on tutkittu Australiassa suomalaistyyppisissä pehmeissä vesissä (van Dam et al. 2010). {{defend|# |Minusta tää on just hyvää 'hyviä käytäntöjä' kuvaavaa tekstiä.|--[[Käyttäjä:Tommi Kauppila|Tommi Kauppila]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Tommi Kauppila|keskustelu]]) 1. lokakuuta 2015 kello 08.44 (UTC)}}

Haitta-aineiden riskinarviointi perustuu pääasiassa pitkäaikaisvaikutusten arvioimiseen, ja tärkeimpiä ympäristölaatunormeja ovat krooniset, eliöyhteisön kasvua, lisääntymistä yms. mittaavat suureet. Näin ollen ympäristölaatunormit ja haitattomat pitoisuudet ovat pitoisuuksia, jotka ovat suojelevia eliön koko elinkaaren ajan. Päästöissä voi kuitenkin olla esimerkiksi vuodenaikaan tai tuotantoprosesseihin sidottuja pulsseja, jolloin ympäristön pitoisuudet kohoavat tilapäisesti huomattavasti. EU:n ympäristölaatunormidirektiiveissä raja-arvoja on annettu sekä vuoden keskiarvona (AA-EQS) että maksimipitoisuuksina (MAC-EQS). Kaivostoiminnan vesitase on siis syytä ottaa huomioon ekologisessa riskinarvioimisessa ja pohtia päästöjen keston suhdetta kohteena olevan eliöyhteisön elinkierron kestoon. Esimerkiksi, kuukausi kattaa levillä monta sukupolvea.

{{comment|# |Lähteet puuttuvat lähdeluettelosta.|--[[Käyttäjä:Tommi Kauppila|Tommi Kauppila]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Tommi Kauppila|keskustelu]]) 1. lokakuuta 2015 kello 08.44 (UTC)}}