Keskustelu:Ajattelemme, siis toimimme

Opasnet Suomista
(Ohjattu sivulta Keskustelu:Avoin ajattelu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjan nimi

Muita ehdotuksia kirjan nimeksi:

  • Maailma ja me
  • Joukkoyhteistyön voimaa
  • Joukkoyhteistyö on tehtävä
  • Tiedon avulla maailmanparannukseen
  • Opasnet ja ...
  • Avoin arviointi
  • Ajattelen, siis toimin.
  • Ajattelemme, siis toimimme.


Ajatus kirjasta on ollut esillä jo jonkin aikaa ja joitain hahmotelmiakin on joskus tehty. Olisiko aika kypsä idean toteuttamiselle? Ainakin alustava sisällysluettelo vaikuttaa nopeasti vilkaistuna ihan tolkulliselta (paitsi osaa 4 ei pitäisi sitoa tällaisessa yleistä periaatetta kuvailevassa kirjassa pelkästään yhteen sen ilmentymään, eli Opasnetiin, mieluummin vaikka "avointa ajattelua tukevat tietojärjestelmät ja -rakenteet" tms.). Yhtenä käytännön haasteena on tietysti löytää resurssit (ainakin aikaa, mahdollisesti myös rahaa) kirjan tekemiseen. Kyllä melkein kaikki muukin työn alla jo muuten oleva liittyy aiheeseen ainakin epäsuorasti, mutta se yksistään ihan riitä. Pitäisikö hakea jotain apurahaa jolla mahdollistaa jonkinlaisen toimittajakunnan riittävä paneutuminen ko. työhön (esim. WSOY:n kirjallisuussäätiön dl. tänään 29.2., Kansan sivistysrahaston Tammen apurahat dl. 30.3.)?

--Mikko Pohjola 29. helmikuuta 2012 kello 09.07 (EET)


Huomiota 2.3.2012

  • Tietoa tai sen tuottamista ei pidä painottaa liikaa. On todettava selkeästi että avoin tieto ei ratkaise ongelmia, koska se ei kanavoidu toiminnaksi ilman käytäntöjä joihin kirjassa keskityttävä. Ongelmana on että nämä käytännöt ovat vielä osin löytämättä. Kirjassa voisi käsitellä sekä epäonnistuneita käytäntöjä että viitoittaa mahdollisia ratkaisupolkuja sellaisten käytäntöjen osalta mitä ei vielä ole olemassa. Jos maalailua tulee liikaa (mikä on liikaa?), lienee syytä kyseenalaistaa kirjaprojektin kypsyysaste.
  • Mekanismina esim. markkinatalousjärjestelmä pystyy siirtämään tietoa tehokkasti toiminnaksi esim. tuottamalla kuluttajille tarpeellisia ja tarpeettomia tavaroita, 'hyödykkeitä' ja palveluja. Tämä kuitenkin perustuu tärkeiltä osin siihen että markkinaosapuolilla on vähintäänkin muodollinen vapaus kuvitella tekevänsä oman mielensä mukaan. Uuden television ostaja saa vapaasti valita plasma- ja ledivaihtoehdoista. Television ostaminen tuottaa ihmiselle mielihyvää eikä ostaja kyseenalaista tai jalosta television tuottamiseen käytettyä tietoa edelleen. Markkinatalous tai mikään muukaan järjestelmä ei kuitenkaan saa kovin tehokkaasti välitettyä vastaanottajan kannalta negatiivista tietoa, siis sellaista joka tuottaa vastaanottajalle mielipahaa tai angstia esim. rajoitusten muodossa. Täma luo kokonaisen ekologisen lokeron erilaisille toimintamalleille, jotka mahdollistavat joukossa tyhmyyden tiivistymisen ym. muita piirteitä jotka ovat antiteesejä kirjan sanomalle. Monikanavaisessa maailmassa on tullut entistä helpommaksi olla havaitsematta 'epämiellyttäviä' viestejä.
  • Kirjan pitäisi pystyä tarjoamaan konkreettisia ehdotuksia siihen kuinka pitkälle joukkoyhteistyö voidaan viedä ja miten se toteutetaan. Tähän liittyen olisi hyvä keskustella päätöksentekoprosesien roolijaoista, päätöksenteon demokraattisuudesta ja sen rajoituksista, ongelmista päätöksenteon (evoluutio)psykologisessa perustassa (kognitiivinen dissonanssi, epäluuloisuus, ennakkoluulot, erilaiset biakset). Nämä ovat kaikki asioita, joihin ei käytettävissä olevan tiedon määrä vaikuta ja meillä on valitettavan tehokkaita menetelmiä joilla pyrimme aktiivisesti blokkaamaan meille epämiellyttäviä totuuksia. (Toisaalta täytyy olla tarkkana ettei materiaalin määrä kasva liikaa).
  • Institutioinaaliset vastavoimat tiedon jakamiselle, jalostamiselle ja toiminnalle (syyt, seuraukset, vastalääkkeet)
  • Koska jakaminen on tieteellisestikin tarkasteltuna niitä harvoja asioita, jotka tuottavat harjoitajalleen pitkäkestoisempaa onnellisuuden ja hyvänolon kokemusta, pitäisi pystyä kehittämään rahan ja materiaalin jakamisen rinnalle tiedonjakamisen kulttuuri, jossa palkituksi tuleminen on pääroolissa. Palkinnon ei tarvi olla onori, vaan monille riittää kokemus siitä he ovat henkilökohtaisesti auttaneet jotain toista henkilöä. Siis joukkoistamisessa pitäisi saada mukaan henkilökohtainen elementti, kiitoskortti, hymy, vastapalvelus jne. Tämä antaa auttajalle tuntemuksen merkityksellisyydestä. Kylmässä tietojärjestelmässä nämä piirteet eivät välity ja siksi on lisättävä erilaisten sosiaalisessa mediassa käytössä olevien ja siellä kehittyvien 'tunteenvälitystyökalujen' käyttöä. On myös keskusteltava siitä millä käytännöillä yksittäinen henkilö voi hahmottaa suhteensa ryhmään ja päinvastoin.
  • Ongelmien modularisoinnin rajoitukset (vrt. roolit yllä)
  • Lisää psykologiaa: kokemus hyväksytyksi tulemisesta, väittelytilanteessa yleensä aktiivinen pyrkimys voittoon, ei oppimiseen
  • Institutionaaliset pakkokeinot (NIH geenikartta, haploidikartta vs. suljettu tieto muiden lajien kohdalla)
  • Joukkoistus: Miten luodaan rakenne joka (1) sallii jokaisen edetä OPPIJANA omalla vauhdillaan -> tasoja täytyy olla monta ja jokaisella pitää olla saatavissa mentor-tukea jossain muodossa (2) johon haluaa kuulua ja jossa haluaa toimia (3) helppo liittyä (tuntee olonsa tervetulleeksi) (4) antaa hyödyllisyyden kokemuksen itselle ja muille
  • Loppuviimeksi pitkällä tähtäimellä ei liene muuta vaihtoehtoa kuin yrittää edistää asioita siihen suuntaan että ihmiset omasta halustaan sivistävät itseään sopivaksi kokemalleen tasolle ja samalla kehittävät luottamuksen muita järjestelmässä toimivia kohtaan mitä esim. tulee epämiellyttäviin viesteihin. Toisaalta tämä toive ja tavoite on mahdollisesti ristiriidassa 'evolutiivisen ohjelmoinnin' kanssa (ok, en tiedä mikä osuus on kulttuurista johtuvaa ja mikä on perusohjelmassa, mutta jokainen tunnistaa haluttomuutensa omalta osaltaan jossain määrin). Koska aikaa ongelmien ratkaisemiseksi on rajoitetusti, pakkokeinot astuvat helposti kuvaan yhtenä mahdollisuutena.


Apuraha-anomus