Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteitä ja -tarpeita Helsingissä

Opasnet Suomista
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Tämän sivun teksti on julkaisusta Keinoja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi Helsingin kaupungissa, Tiia Yrjölä ja Jari Viinanen, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisuja 2/2012 (ISBN (PDF) 978-952-272-143-3).

Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Tämän raportin tausta-aineistona käytettiin HSY:n kanssa yhteistyössä tilattuja materiaaleja. Pääkaupunkiseudun ilmastotietoja ja -skenaarioita (Ilmatieteen laitos) -selvityksessä (Pääkaupunkiseudun ilmasto muuttuu. Sopeutumisstrategian taustaselvityksiä. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut julkaisuja 3/2010.) todetaan, että Suomen osalta muutoksia on odotettavissa etenkin lämpötila- ja lumioloissa. Kuluvan vuosisadan aikana Suomen ilmaston arvioidaan lämpenevän 3,2–6,4 astetta. Ilmaston luonnollinen vuodesta toiseen tapahtuva vaihtelu kuitenkin säilyy. Talvilämpötilat nousevat kesälämpötiloja enemmän. Lämpenemisen myötä terminen talvi lyhenee ja muut vuodenajat pitenevät. Talvien lämpeneminen johtaa lumipeitteen vähenemiseen ja roudan ohenemiseen. Itämerellä talvinen merijää ja jääpäivien määrä vähenevät. Kesälämpötilan nousu kuluvan vuosisadan aikana johtaa mm. kuumien päivien määrän lisääntymiseen ja hellejaksojen pidentymiseen. Suomen vuotuisen sademäärän arvioidaan lisääntyvän tasaisesti kuluvan vuosisadan aikana. Vuosisadan loppuun mennessä sademäärä kasvaa skenaariosta riippuen 12–24 prosenttia. Myös rankkasateiden arvioidaan voimistuvan Suomessa. (Taulukko 1)

Keskimääräisen merenpinnan korkeuden muutoksiin Itämerellä ja Suomen rannikolla vaikuttavat pääasiassa valtameren pinnan nousu sekä maan kohoaminen. Valtameren pinnan nousun tämänhetkiset arviot vaihtelevat 10 senttimetristä 2 metriin vuoteen 2100 mennessä. Epävarmuutta aiheuttaa esimerkiksi mannerjäätiköiden sulamisnopeudessa tapahtuvien muutosten vaikea ennustettavuus. Itämerellä merenpinnan korkeuden lyhytaikaisiin vaihteluihin ja aariarvoihin vaikuttavat pääasiassa ilmanpaine, tuulet, Itämeren ominaisheilahtelu sekä kokonaisvesimäärän muutokset. Aiemmin laskettiin, että Helsingissä N60 +230 cm vedenkorkeustaso saavutettaisiin kerran seuraavien 200 vuoden aikana. Nykyisten skenaarioiden valossa näyttää silta, että tuo arvio ylittyy.

Tulvien muuttuminen Vantaanjoella ja Espoonjoella (Suomen ympäristökeskus) - selvityksessä arvioidaan, että ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi tulvien yleisyyteen ja ajoitukseen Suomessa. Vantaanjoen pääuomassa tulvien arvioidaan keskimäärin pienenevän ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lumen määrän vähenemisestä johtuen. Sen sijaan Vantaanjoen pienemmissä sivuhaaroissa Keravanjoessa ja Lepsämänjoella sekä Espoonjoella tulvat kasvavat hieman tulevaisuudessa johtuen lähinnä rankkojen sateiden ja talvitulvien lisääntymisestä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin vielä epävarmoja ja esimerkiksi rankkojen sateiden muuttuminen nyt arvioitua enemmän voi muuttaa tuloksia. Havaintojen perusteella laaditut tulvakartat ovat kuitenkin käyttökelpoisia myös ilmastonmuutos huomioon ottaen. Tarvittaessa ilmastonmuutokseen voidaan varautua ottamalla suunnittelussa käyttöön entistä suurempaa toistumisaikaa vastaava tulvakartta. Kerran 100 vuodessa toistuva tai sitä suurempi tulva aiheuttaisi toteutuessaan merkittäviä vahinkoja.

Taulukko 1. Suuntaa antava kuvaus ilmastosuureiden muutoksista vuodenajoittain Suomen eteläosassa vuosisadan lopulle mentäessä. Lähde: Jylhä ym. Arvioita Suomen muuttuvasta ilmastosta sopeutumistutkimuksia varten – ACCLIM-hankkeen raportti 2009. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2009:4.
Muuttuja XII-II III-V VI-VIII IX-XI Vuosi Huomautuksia
Keskilämpötila + + + + + Lämpötilan nousu pienintä kesällä.
Keskimääräinen sademäärä + + / + +
Termisen vuodenajan pituus - + + + Lämpötilan nousu pienintä kesällä.
Vuorokauden ylin lämpötila + + + + + Lämpötilan nousu pienintä kesällä.
Vuorokauden alin lämpötila + + + + +
Pakkaspäivien lukumäärä - - - - -
Nollapistepäivien lukumäärä / - - - - Aluksi talven nollapistepäivät yleistyvät myös etelässä.
Lumen vesiarvo - - - - Väheneminen alkaa etelästä, samoin syksystä ja keväästä.
Lumipeitepäivien lukumäärä - - - - Väheneminen alkaa etelästä, samoin syksystä ja keväästä.
Sadepäivien määrä + ( ) - ( ) +
Rankkasateiden voimakkuus + + + + +
Sateettomien kausien pituus - ( ) ( ) ( ) ( )
Pilvisyys + / (-) / +
Roudan määrä - - - Laskelmat tehty lumettomille alueille (tiet, lentokentät, jne.)

Lisäksi kartoitettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kaupunki- ja rakennettuun ympäristön ovat pääosin kielteisiä, mutta tutkimustieto aiheesta on melko vähäistä. Vaikutuksia tarkasteltaessa on tärkeää huomioida sekä välittömät että välilliset vaikutukset. Ilmastonmuutoksen asettamat haasteet liittyvät muun muassa hulevesitulviin, rakennusten kosteusvaurioihin, energianjakelun turvaamiseen, tietoliikenneverkkojen ylläpitoon ja sään ääriilmiöihin. Ilmanlaatu voi heikentyä, liukkaat nollakelit lisääntyä, ja myös muuhun maailmaan kohdistuvat ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat heijastua Suomeen esimerkiksi kansainvälisen turvallisuuden kautta.

Näiden kolmen taustajulkaisun lisäksi Helsingin kaupunki, HSY ja Aalto-yliopisto tekivät pääkaupunkiseudun ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategian yhteydessä ja haastattelututkimuksen Miten sään ääri-ilmiöt vaikuttavat kaupungin ja muiden toimijoiden työhön pääkaupunkiseudulla. (Pääkaupunkiseudun sopeutumisstrategian luonnos 2010)

Yhteenveto nykyisistä ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteistä

Kaupunginjohtaja asetti helmikuussa 2010 työryhmän valmistelemaan kaupungin ympäristöpolitiikan tarkistamista. Helsingin kaupungin ympäristöpolitiikan luonnoksessa sopeutuminen on mainittu yhdeksi ympäristöpolitiikan tavoitteeksi. Kuuden suurimman kaupungin kaupunginjohtajat perustivat kaupunginjohtajien ilmastoverkoston vuonna 2011. Kaupunginjohtajien allekirjoittamassa verkoston kannanotossa todetaan, että kaupungeilla ilmastonmuutokseen sopeutumisessa suuri vastuu, sillä konkreettiset varautumistoimet liittyen rakennettuun ympäristöön tehdään kuntatasolla.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen koskee useita toimialoja ja hallintokuntia. Helsingin kaupungilla olemassa olevia sopeutumistoimia toteutetaan toimialakohtaisten ohjelmien, strategioiden, toimintaohjeiden ja normaalin suunnittelun kautta. Olemassa olevia ilmastonmuutoksen ohjauskeinoja (strategiat, ohjelmat, lainsäädäntö, määräykset, suositukset ja selvitykset) on tarkemmin selvitetty luvussa 3.

Parhaiten ilmastonmuutokseen sopeutuminen on integroitu Helsingin kaupungissa merivesi- ja vesistötulvien sekä hulevesien hallintaan. Tulvien hallinnassa on perinteisesti jouduttu varautumaan vaihteluun. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen on kirjattu osaksi tulvienhallintaa koskevaa lainsäädäntöä. Vesitalouteen liittyvissä kysymyksissä on osittain tämän vuoksi kehittynyt kaupungin sisäinen yhteistyö.

Ensimmäinen Helsingissä tehty kokonaisvaltaisempaan sopeutumistarkasteluun pyrkivä selvitys on rakennusviraston vaikutukset ilmastonmuutokseen sekä arvio yleisten alueiden rakentamisen ja ylläpidon sopeutumistoimista.

Terveydenhuollon toimialalla ilmastonmuutoksen aiheuttamien kansanterveydellisten vaikutusten arviointi on vielä kesken eikä valtakunnallisia ohjeistoja ole vielä käytettävissä. Varautuminen tapahtuu toistaiseksi valmiussuunnittelun ja häiriötilannesuunnittelun kautta. Vasta kun ilmastonmuutoksen kansanterveydelliset vaikutukset on tieteellisesti arvioitu ja näiden perusteilla laadittu valtakunnallinen ohjeistus, voidaan terveydenhuoltojärjestelmän sisään rakentaa velvoittavia palvelurakenteita ja ohjeistoja.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja lainsäädäntö

Kuntien edellytetään huomioivan toiminnassaan kestävän kehityksen edellytykset, jolloin ympäristön ja yhdyskunnan kehityksessä otetaan huomioon tulevan ajan tarpeet. Kuntalaissa (1995/365) on todettu: Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan.

Maankäytön suunnittelun tavoitteena on ohjata yhdyskuntien rakentamista, luonnonvarojen käyttöä, maisemallisia toimenpiteitä, kunnallistekniikkaa ja ympäristönsuojelua. Kaavoituksessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset (Maankäyttö‐ ja rakennuslaki 1999/132). Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen vaikutukset mm. maa‐ ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon sekä alue‐ ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen (Maankäyttö‐ ja rakennusasetus 1999/895).

Vuonna 2009 voimaan astuneissa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa on uutena asiana mukana ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Alueidenkäytössä on mm. otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaara‐alueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueidenkäytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule ijoittaa tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista. Yleis- ja asemakaavoituksessa on varauduttava lisääntyviin myrskyihin, rankkasateisiin ja taajamatulviin.

Laissa ja asetuksessa tulvariskien hallinnasta on huomioitu ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi. Laki tulvariskien hallinnasta (2010/620) toteaa tulvariskien alustavan arvioinnin teosta: ”Tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja vesiolojen kehittymisestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavälillä.” ELY‐keskuksen tehtävänä on mm. tehdä vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien alustava arviointi ja laatia vesistöalueiden ja merenrannikon tulvavaara‐ ja tulvariskikartat. Kunta tekee alustavan arvioinnin hulevesitulvista aiheutuvista tulvariskeistä, nimeää hulevesitulvien merkittävät tulvariskialueet ja laatii alueille tulvavaara- ja tulvariskikartat. Kunta laatii hulevesitulvan vuoksi merkittäväksi tulvariskialueeksi nimetylle alueelle tulvariskien hallintasuunnitelman.

Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmä ehdotti loppuraportissaan, että vastuita hulevesien hallinnasta selvennettäisiin ja samalla parannettaisiin mahdollisuuksia erityisesti hulevesien maanpäällisten hallintamenetelmien käyttöön. Ehdotuksen mukaan mm. kunnalle säädettäisiin maankäyttö‐ ja rakennuslakiin otettavin säännöksin velvollisuus huolehtia hulevesien hallinnasta asemakaava-alueilla. Kunta voisi periä maksuja hulevesien hallinnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi.

Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja sopeutumisen kustannukset

Ilmastonmuutoksen sopeutumisen aiheuttamia kustannuksia ja niiden syntymistä arvioitiin Helsingin näkökulmasta. Työhön tarvittavia kustannustietoja on kartoitettu kaupunkitason ohjelmista, eri hallintokuntien asiantuntijoiden haastattelujen ja kyselyjen perusteella ja heiltä saaduista aineistoista sekä yleisemmin lähdeaineistoista. Aiheeseen liittyen järjestettiin kaksi työpajaa hankkeen aikana.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamia tulevia kustannuksia voidaan lähestyä tarkastelemalla nykyisten ääri-ilmiöiden aiheuttamia kustannuksia ja arvioimalla lisääntyvätkö ne vai vähenevät ilmaston muuttuessa. Toisaalta kustannuksia voidaan välttää varautumalla etukäteen esimerkiksi rakentamalla suojapatoja, jolloin toimenpiteen hyödyksi saadaan vältetty kustannus. Jotta saadaan kokonaiskuva hankkeiden hyödyllisyydestä, olisi kaupungin tarpeen kehittää kustannus-hyöty-arviointia.

Esimerkkejä ilmaston aiheuttamista kustannuksista

22.8.2011 rankkasade aiheutti korvausvaatimuksia Itä-Helsingistä (mm. kiinteistövahinkoja) sekä Vallilan ja Marjaniemen siirtolapuutarha-alueilta. Vaatimusten käsittely on vielä kesken. Korvausvaatimukset voivat nousta melko suuriksi.

Runsaslumiset talvet vuosina 009–2011 aiheuttivat huomattavia lisäkustannuksia kaupungille ja yhteiskunnalle. Kaupungille vuoden 2010 talvikunnossapidon kustannuslisän arvioidaan olevan noin 11 M€ (alkutalvi 8 M€ ja joulukuu 3 M€ )ja alkuvuotena 2011 kului noin 15 M€ yli budjetoidun. Lunta kuljetettiin noin 320 000 kuormaa 2010–2011 talvena (50 % enemmän kuin ed. vuonna).

Vuosien 2009–2011 runsaslumiset talvet ovat aiheuttaneet huomattavan määrän korvausvaatimuksia kaupungille liukastumisista ja autovahingoista. Vuonna 2010 korvattiin liukastumisvahingoista 445 000 euroa ja vuonna 2011 (lokakuun loppuun mennessä) 484 000 euroa. Keskimäärin on maksettu 250 000 e/v. Tilastot tarkoittavat ratkaisuajankohtaa.

Helsingin kaupungin ilmalaadun varautumissuunnitelmassa vuodelta 2007 esitettiin arviona, että vaikeassa ilmanlaadun episoditilanteessa terveydenhuollon lisääntyneiden lääkärikäyntien ja sairaalaanottojen lisäkustannukset ovat 30 000–40 000 euroa päivässä.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamien kustannusten arviointi kaupungin ohjelmissa ja raportoinnissa

Helsingin ympäristöpolitiikan laatimisen yhteydessä vuonna 2010 arvioitiin kustannuksia. Sen mukaan mm. vedenpuhdistuksen ylivuotojen vähentämiskustannukset ovat kustannustehokkaimmillaan noin 10 000 m3/2 milj. €. Ylivuotojen määrä on noin 90 000 m3vuodessa. Nykyisellä kustannustasolla sekaviemäröinnin muutto erillisviemäröinniksi maksaa noin 1 miljoona euroa/km. Viemäreiden kunnostus kannattaa tehdä samanaikaisesti katujen kunnostuksen kanssa, jolloin vältytään sekaviemärin saneerauksen aiheuttamilta lisäkustannuksilta. Helsinki on käyttänyt viime vuosina luonnon ja maisemansuojeluun 2–3 miljoonaa euroa vuosittain, josta suuri osa on ollut Korkeasaaren eläintarhan toimintaan (uhanalaisten lajien suojeluun) liittyviä kustannuksia. Viheralueiden hoitoon on puolestaan käytetty esimerkiksi vuonna 2009 n. 21 miljoonaa euroa ja viheralueiden kunnostamisen ja rakentamisen investointeja tehty 20 miljoonalla eurolla.

Vuoden 2010 Ympäristöraportissa on esitetty Helsingin kaupungin ilmastonsuojelun kuluiksi yhteensä 9,2 miljoonaa euroa. Tähän ei ole kirjattu kuitenkaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia kustannuksia, vaan esimerkiksi matalaenergiarakentamisen kuluja, joukkoliikenteen matkasetelikuluja ja Helsingin Energian päästökaupan kuluja. Kaupungin ympäristötilinpidossa ei yleisesti huomioida kuin suora rahallinen investointi vaikka kustannuksia tai vältettyjä kustannuksia syntyy epäsuorasti kuten terveyspalveluista, elämän ja terveyden arvosta, imagosta, kilpailukyvystä, luontokokemuksesta tai luonnon, ilman, ilmaston ja puhtaan veden arvosta. Kustannusten raportointia onkin syytä kehittää.

Vuonna 2007 valmistuneessa Helsingin hulevesistrategiassa on esitetty kustannusvastuita, mutta ei ole arvioita toimenpiteiden kustannuksia. Helsingin veden (nyk. HSY) ja kaupungin kesken on mm. sovittu vastuut tulvavahinkotilanteista sekä tulvareiteistä ja niiden rakentamisesta. Toimenpidettä ei ole vielä toteutettu.

Vuonna 2008 valmistuneessa Helsingin tulvastrategiassa on arvioitu toimenpiteiden kustannusten oleva noin 4,5 miljoona euroa vuoteen 2014 asti. Strategiassa on hyvin tarkasti arvioitu eri toimenpiteiden kustannukset. Arviointi tulisi kuitenkin päivittää. Helsingin kaupunki toteuttaa tulvasuojelua nykyisin 1–2 miljoonan euron arvosta vuodessa lähinnä rakentamalla tulvavalleja merenrantakohteisiin.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset ja hyödyt kaupunkikonsernille

Kuva 3. Analyysi ilmastonmuutoksen aiheuttamien kustannusten, hyötyjen ja vaikutuksesta kaupunkikonsernille.

Ilmastonmuutoksen ja poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamien kustannusten ja vaikutuksen suuntaa ja suuruutta kaupungin näkökulmasta analysoitiin asiantuntijoiden työpajatyöskentelynä (kuva 3).

Kaupungin kannalta merkittävimmiksi kustannuksiksi arvioitiin hulevesijärjestelmien vaatimien viheralueiden rakentaminen ja yleensä viheralueiden ylläpito ilmaston ja lajien muuttuessa sekä tieverkoston suunnittelu ja ylläpito. Yhteiskunnallisia kustannuksia arvioitiin syntyvän jäähdytystarpeen kasvusta, terveyskuluista ilmanlaadun heiketessä ja turvallisuusriskien kasvusta sisältäen mm. ilmastopakolaisuuden, liukastumiset ja myrskyjen kaatamat puut. Hyötyinä nähtiin kesämatkailun edellytysten paraneminen.

Helsinki ei ole varsinainen talvimatka ilukaupunki, joten sen heikkenemisen merkitys on vähäinen. Joukkoliikenteen ja pyöräilyn edellytysten paranemisesta tulee kaupungille hyötyä sekä uusista rakentamisen ja infrastruktuurin kunnossapitomenetelmistä. Yhteiskunnallisina hyötyinä tulee lämmitystarpeen aleneminen sekä pakkaskuolemien väheneminen. Tosin vastaavasti hellekuolemat voivat lisääntyä. Maa- ja metsätalouden aiheuttamat luontovaikutukset koettiin Helsingille melko merkityksettömiksi.

Kustannus-hyötyanalyysi

Ilmastonmuutoksen sopeutumiskustannukset voidaan karkeasti arvioida muodostuvan esimerkiksi varautumiskustannu ksista merenpinna tulvimisen aiheuttamien vahinkojen vähentämisestä, tulvapatojen rakentamisesta, siirrettävistä tulvasuojista, viemäröinnin uusimisesta ja rakennusten suojaamisesta. Ilmastonmuutoksen sopeutumiskustannuksia tulee useille sektoreille mm. rakentamiseen, luonnonhoitoon, energianhuoltoon ja liikenteeseen. Kustannukset jakautuvat HSY:lle, kaupungille, valtiolle ja yksityiselle sektorille. Esimerkiksi muutaman vuoden takaisen Porin taajamatulvan vahinkojen arvioitiin olevan kokonaisuudessaan 20 miljoonaa euroa.

Liitteessä 1 on esitetty erilaisten tapausesimerkkien avulla kustannusten ja hyötyjen muodostumista. Tapausesimerkeiksi on valittu uuden alueen rantarakentaminen, vanhan alueen suojaus tulvien varalle, talonrakentaminen, uusien alueiden hulevesien hallinta, viheralueet, infrarakentaminen, harrastukset ja terveys. Tavoitteena on, että tapausesimerkit voivat toimia kuntien hankkeiden suunnittelun apuna.

Kustannus-hyötyanalyysi on hyödyllinen tapa tarkastella hankkeiden kannattavuutta kaupungille ja kaupunkilaisille. Kustannushyötyanalyysin koostuu seuraavista osista:

  1. Määritetään tarkasteltavat hankevaihtoehdot
  2. Päätetään kenelle koituvilla hyödyillä ja kustannuksilla on merkitystä
  3. Määritetään hankkeen vaikutukset ja käytettävät mittayksiköt
  4. Ennustetaan tulevat vaikutukset koko hankkeen ajalta
  5. Muutetaan kaikki vaikutukset rahamääräisiksi arvoiksi
  6. Diskontataan tulevat kustannukset ja hyödyt nykyhetkeen
  7. Lasketaan kunkin hankevaihtoehdon nettonykyarvo (NPV)
  8. Suoritetaan herkkyysanalyysi
  9. Tehdään suositus yhteiskunnallisen nettohyödyn ja herkkyysanalyysin perusteella

Kustannus-hyötyanalyysissä tarkastellaan yhteiskunnallista hyötyä tulevaisuudessa. Esitetyissä sopeutumistapauksissa kustannusten ja hyötyjen arvioiminen on tehty niin, että kaupungin investoinnilla (esim. korottamalla rantaa kaupungin maalla tai rakentamalla tulvapenger) voidaan välttää ilmastonmuutoksen aiheuttama kustannus (saadaan hyöty). Eli investointi on kustannus ja tulvavahingon välttäminen on investoinnilla saatava hyöty.

Tarkasteluissa tulee huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös epäsuorasti syntyvät kustannukset ja hyödyt kuten terveyspalvelut, elämän ja terveyden arvo, imago (alue), kilpailukyky, luontokokemus tai luonnon, ilman, ilmaston ja puhtaan veden arvo. Mikäli näitä ei voida arvottaa rahallisesti on niitä kuitenkin hyödyllistä esittää sanallisesti. Esimerkiksi Metsäntutkimuslaitoksen ja kaupungin tietokeskuksen tutkimuksen mukaan Keskuspuiston vaikutus asuntojen hintoihin Pohjois-Helsingissä näkyi 1,5 km etäisyydelle. Asuntojen hinnat olivat tällä vyöhykkeellä 5–7 % kauempana olevia asuntoja kalliimpia. Myös pienempien viheralueiden läheisyys nostaa asuntojen hintoja. Viheralueet ovat tärkeitä myös matkailun kannalta. Luonto ja terveellinen ympäristö ovat Helsingin vetovoimatekijöitä.

Yhteistyössä HSY:n kanssa on Ramboll Oy:llä teetetty kustannus-hyötyanalyysi vanhan alueen suojaus -tapausesimerkistä. Analyysissä käytettiin tulvakorkeuksia 2 m (tulvan toistuvuus 1/100 vuodessa) ja 3 m (1/250). Tulokset on raportoitu Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen strategian yhteydessä. Työssä laskettiin 2 eri tapausta, joista toinen oli pääosin 60–70 -luvulla pientalovaltainen ja toinen uusi kerrostalovaltainen alue meren rannalla liitteessä 1 esitettyä tapausesimerkkiä 1 mukaillen. Laskelmien mukaan nykyisillä tulvariskeillä ei olisi kannattavaa rakentaa kiinteitä tulvasuojauksia kohteisiin, joissa kustannushyötyanalyysiä testattiin. Sen sijaan tilapäisen suojausjärjestelmän luominen olisi kannattavaa. Laskelmat sisältävät kuitenkin huomattavia epävarmuuksia ja niitä ei voida yleistää. Syvällisemmän analyysin teko vaatisi enemmän selvitys- ja tutkimustyötä. Selvitystä laadittaessa tuli myös esille tarve kustannustietopankin käyttöönotosta, jota voisi hyödyntää kustannus-hyötyanalyysejä tehtäessä.

Ilmastonmuutoksen sopeutumistarpeet

Toimialojen yhteiset ilmastonmuutoksen sopeutumistarpeet

Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteet voivat olla reaktiivisia tai ennakoivia. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien keskimääräisten muutosten sijaan sopeutumista tarvitaan usein ääri-ilmiöihin varautumisessa. Ääri-ilmiöihin sopeutuminen on aina osittain reaktiivista, seurauksien korjaamista. Sellaiset sopeutumistoimet, joilla pyritään pysyvästi ennakoivasti vaikuttamaan kaupunkirakenteen tai kaupungin toimintojen ilmastonkestävyyteen ovat usein tehokkaita ja voivat säästää kustannuksia pidemmällä aikavälillä. Ilmastoriskeihin varautumista ei voida erottaa muihin tulevaisuuden haasteisiin vastaamisesta. Ilmastonmuutoksen vaikutusten tulisi olla kaikkien kaupungin toimintalinjausten tarkastelussa mukana.

Sopeutumistoimien pelkkä hallintokuntakohtainen määrittely jättää tarkastelun ulkopuolelle tarpeita ja toimia, joista lisi hyötyä monille toimialoille. Ilmastonmuutokseen sopeutumistoimien toteuttamisessa ja suunnittelussa tarvitaan enemmän yhteistyötä ja tiedonvaihtoa kaupungin virastojen ja liikelaitosten välille.

On myös huomattava, että tämä raportti ei kattanut yksityisen sektorin ja kunnan asukkaiden sopeutumistoimien tarkastelua. Olennainen osa sopeutumistoimien onnistumista on yritysten ja kaupunkilaisten saaminen mukaan sopeutumistoimien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

Tunnistetut toimialojen yhteiset sopeutumistarpeet:

  • Ilmastonmuutokseen sopeutumisen integrointi kaikkien hallintokuntien toimintaan
  • Ilmastonmuutoksen sopeutumiseen liittyvien asioiden säännöllinen käsittely kaupungin sisäisessä verkostossa. Kaupungin sisäiset koulutus- ja tiedonvaihtotilaisuudet ilmastonmuutokseen sopeutumisesta.
  • Ilmastonmuutoksen sopeutumisviestintä kaupunkilaisille osana ilmastonmuutoksen hillintäviestintää

Jatkoselvitystarpeet:

  • Tässä raportissa esitettyjen sopeutumistarpeiden ja uusien sopeutumistoimien priorisointi,
  • Ilmastonmuutoksen vaikutusten ja sopeutumistoimenpiteiden tarkemmat kustannus-hyöty-analyysit ja
  • Parhaiden sopeutumiskäytänteiden kartoittaminen (ulkomailta ja Suomesta) ja niiden käyttöedellytysten selvittäminen Helsingissä.

Toimialakohtaiset ilmastonmuutoksen sopeutumistarpeet

Suurien investointi- ja korjauskulujen sekä pitkän käyttöiän takia rakennuksia ja muuta infrastruktuuria voidaan pitää Helsingin kaupungin ilmastonmuutokseen sopeutumisen prioriteettialueena (Kuva 4). Tätä korostaa Helsingin rakennuskannan ikä ja rakennushistoriallinen merkitys, sijainti rannikolla ja tiivis yhdyskuntarakenne. Lisäksi alueidenkäytössä suurin toimivalta on kunnilla. Myös liikennejärjestelmät ovat haavoittuvaisia toisaalta ääri-ilmiöille, mutta myös pidemmän aikavälin muutoksille, kuten merenpinnan nousulle.

Kuva 4. Suuntaa antava kuva toimialojen haavoittuvuudesta ilmastonmuutokselle ja Helsingin kaupungin toimivallasta ilmastonmuutoksen sopeutumistoimien toteuttamisessa. Haavoittuvuus kuvaa järjestelmän alttiutta ilmastonmuutoksen vaikutuksille tai sen kykenemättömyyttä selviytyä niistä. Haavoittuvuus on riippuvainen ilmastonmuutoksen laadusta, suuruusluokasta ja nopeudesta sekä järjestelmän herkkyydestä ja sopeutumiskyvystä.

Luontoympäristö on myös hyvin haavoittuva ilmastonmuutokselle, mutta toisin kuin rakennettuun ympäristöön, kaupungin vaikuttamismahdollisuudet luonnon sopeutumiskykyyn eivät ole niin suuret. Terveys- ja sosiaalitoimessa kaivattaisiin lisää valtakunnantason tutkimusta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja ohjeistusta ilmastonmuutokseen sopeutumistoimille.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinovalikoimasta erottuu kokonaisuutena vihreän infrastruktuurin hyödyntäminen ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Vihreällä infrastruktuurilla tarkoitetaan viheralueverkostoa, kaupunkipuita, viherkattoja ja -seiniä, vihreitä väyliä rakennetussa ympäristössä, tarvittavia meri ja vesistötulva-alueita ja hulevesien hallintaan varattuja alueita. Toisaalta ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta tavoitteena on tiivis ja eheä yhdyskuntarakenne. Kaupunkisuunnittelun haasteena onkin näiden kahden ristiriitaisen tavoitteen yhteensovittaminen. Ilmastonmuutoksen sopeutumisen kannalta vihreä infrastruktuuri tuottaa palveluja luonnonmukaiseen hulevesien ja mikroilmaston hallintaan sekä edistää lajien liikkumista. Muita hyötyjä ovat muun muassa viihtyisämpi elinympäristö ja hiilidioksidin sidonta kasvillisuuteen.

Sopeutumistoimien suunnitteluun vaikuttaa merkittävästi ilmastouutosennusteiden epävarmuus. Vuonna 2012 valmistuvista uusista merenpinnan nousun skenaarioista saataneen pohjaa paremmille vaikutus- ja kustannusarvioille. Yksittäiset sopeutumistoimenpiteet tulisi priorisoida arvioimalla sopeutumistoimenpiteiden kustannuksia ja hyötyjä ja toisaalta riskejä, joita ollaan valmiita ottamaan.

Sopeutumistoimia tulisi edistää muiden kehittämissuunnitelmien yhteydessä. Kaupunginjohtajan asettaman Helsingin kaupungin parhaat energiatehokkuuden käytännöt (PEK) -työryhmän esityksiä voisi haluttaessa soveltaa myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämisessä (Taulukoiden ehdotukset energiakaavoitus ja rakennusvalvonnasta rakennusneuvonnaksi).

Helsingin kaupungin toimialakohtaisia ilmastonmuutoksen sopeutumistarpeita on esitetty seuraavissa taulukoissa. Taulukoihin on kerätty olemassa olevia sopeutumistoimenpiteitä ja tunnistettuja sopeutumistarpeita. HSY:n ja HSL:n toimialaan kuuluvat toimialat (jätehuolto ja vesihuolto, paikallisliikenteen linja-autot) on käsitelty pääkaupunkiseudun tasolla.

Helsingin kaupungin ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteitä ja -tarpeita: Maankäyttö ja rakentaminen

Ilmastonmuutoksen vaikutus: Ilmastonmuutoksen sopeutumisen vaikutus tai sen aiheuttama riski tai etu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on määritelty pääkaupunkiseudun sopeutumisstrategiatyön yhteydessä.

Toimenpide: Helsingin ilmastonmuutokseen sopeutumistoimenpiteet ovat olemassa olevissa strategioissa, ohjelmissa tai linjauksissa jne. tunnistettuja toimenpiteitä. Toteuttamattomat toimenpiteet ja tunnistetut sopeutumistarpeet on esitetty taulukossa.

Ohjauskeino: Helsingin kaupungin toimivallassa oleva ohjauskeino tai vastuutaho.

Maankäyttö- ja rakentaminen
Ilmastonmuutoksen vaikutus Toimenpide Ohjauskeino
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukset Energiakaavan1täydentäminen käsittämään myös ilmastonmuutokseen sopeutuminen (Ilmastokaava). Alueidenkäytön suunnittelu, lähiympäristön suunnitteluohjeet, rakennusvalvontaviraston ohjeet
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukse Hulevesien hallinnan ja viheralueiden merkityksen lisääminen kaavoissa HEKO‐työkalun2 kehittäminen, esimerkiksi viherfaktorimenetelmän hyödyntäminen3
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukset Sopeutumisneuvonnan vahvistaminen (Rakennusvalvonnasta rakennusneuvonnaksi - PEK-toimenpiteen4 toteuttaminen koskemaan ilmastonmuutokseen sopeutumista) Rakennusvalvontaviraston ohjeet, neuvonta
Lämpötilan nousu, helteet, leudot talvet
Asuntojen ja julkisten tilojen viilennystarve voi lisääntyä kesäisin Viilennystarpeen huomioiminen rakentamisessa ja korjausrakentamisessa, esimerkiksi luukut, säleiköt, kkunoiden suuntaaminen, viherkatot sekä kaupunkipuut ja muut ympäröivän alueen mikroilmaston viilentämismenetelmät ja kaukojäähdytys Asemakaavoitus, asemakaavamääräykset, rakentamis- ja korjaustapaohjeet ja rakennusvalvontaviraston ohjeet
Julkisten tilojen, kuten sosiaali- ja terveyshuollon laitosten jäähdytystarpeen kartoitus Selvitys energiakatselmuksen/kuntoarvion yhteydessä
Roudan vähentyminen pienentää maaperän lujuutta, toisaalta routavauriot vähenevät. Leutoina talvina lumipeitteen maaperää lämmittävä vaikutus pienenee. Ei toimenpiteitä
Talvien leudontuminen vähentää lämmitystarvetta. Rakentaminen helpottuu ja muuttuu ympärivuotiseksi. Toisaalta epävarmuus lisääntyy: ääriarvot on edelleen otettava rakentamisessa huomioon (esim. hyvin kylmät talvet) Ei toimenpiteitä
Julkisten ulkotilojen varjostuksen tarve kasvaa, ulkotiloja käytetään enemmän Pienten puistojen tai kaupunkipuiden lisääminen. Ilmakäytävien lisääminen kuumille kaupunkialueille Viheraluesuunnittelu, asemakaavoitus ja lähiympäristön suunnitteluohjeet
Kuumat ja kuivat jaksot voivat aiheuttaa rakennustyömailla pölyhaittojen lisääntymistä Lisääntynyt työmaiden pölyntorjunta ilmanlaadun heikkenemisen estämiseksi Ohjeet, pölyntorjuntamäärykset, ympäristönsuojelumääräykset: rakennusvalvontavirasto, rakennusvirasto, ympäristökeskus
Lisääntynyt sadanta, rankkasateet, merivesitulvat
Taajamatulvien riskit lisääntyvät, rakennusten ja rakenteiden vahinkojen riskit lisääntyvät. Meritulvien riskit kasvavat, myrskytulvissa merenpinta voi nousta aiempaa korkeammalle. Meritulvat voivat nousta kellareihin, maanalaisiin tiloihin ja vaurioittaa perustuksia. Jonkun tulevan Helsingin keskustan liikennetunnelin toteuttaminen siten, että sitä voidaan käyttää myös tulvien hallintaan Kaavoitus
Hulevesien hallinta tontinluovutusehtoihin Tontinluovutusehdot (Hulevesistrategia)
Rakentamiskorkeuden arvioiminen kaavojen valmistelussa uusien tulvaskenaarioiden mukaan Alueidenkäytön suunnittelu (Tulvastrategia)
Rakennustekniset ratkaisut, jotka mahdollistaisivat tulva-alueille rakentamisen. Muutos- ja korjaustyöt vanhassa rakennuskannassa Pilottihankkeet, rakentamistapaohjeet, rantarakentamisen neuvonta (Tulvastrategia)
Kiinteistöveron porrastus, jos kiinteistökohtainen hulevesien hallinta on erityisen hyvin huomioitu. Kriteereiden määrittely erillisessä hankkeessa. Kiinteistövero (Hulevesistrategia)
Tarve arvioida nykyisten tulvasuojausrakenteiden kustannuksia ja hyötyjä Selvitys (Tulvastrategia)
Sadannan ja tulvien vuodenaikaisvaihtelut muuttuvat Pienten purojen (esim. Mätäjoen) tulvamallinnus Selvitys (Hulevesistrategia)
Rakennusten ja niiden julkisivujen kosteuskuorma lisääntyy Rakennusmateriaalien kestävyyden huomioinen suunnitteluohjeissa ja rakennusmateriaaleissa Rakentamistapaohjeet
Lisääntyvä talvisadanta aiheuttaa ajoittaista runsaslumisuutta Lumisuuden huomioiminen suunnittelussa, alueellisten lumenvastaanottopaikkojen lisääminen Asemakaava, lähiympäristön suunnitteluohjeet
Riskit alavien paikkojen historiallisille arvokohteille kasvavat Tarve arvioida nykyisten arvokohteiden tulvasuojausrakenteita Selvitys (Tulvastrategia)
Tuulet ja myrskyt
Lisääntyvä tuulisuus voi tehdä kaupunkialueista paikoin epäviihtyisiä Kortteleiden ja katutilojen tuulisuuden vähentäminen rakennusten ja kasvillisuuden oikealla sijoittelulla Asemakaava, kaavamääräykset ja lähiympäristön suunnitteluohjeet
Lisääntyvä tuulisuus ja ääri-ilmiöt aiheuttavat ongelmia erityisesti korkeille rakennuksille, rakenteille ja katoille sekä kaikkien rakennusten ulkopinnoille. Tuuli ja viistosade voivat työntää kosteutta talojen rakenteisiin. Rantarakentamisen neuvonta sijoittelun ja rakennusmateriaalien kestävyyden osalta erityisesti korkeisiin taloihin viistosateen ja tuulen takia. Selvitykset, rakentamistapaohje, neuvonta
Yleisötapahtumissa rakenteiden, katosten ym. kaatumisen riski kasvaa Ohjeet tapahtumien järjestäjille Neuvonta, valvonta
1PEK-toimenpide-ehdotus: Energiakaavoituksella voidaan Helsingissä järjestelmällisesti tarkastella rakennusten sijoittelua, alueellisia energiaratkaisuja sekä aluerakentamisen tehokkuutta. Energiakaavoituksen avulla voidaan ottaa huomioon kustannustehokkaat mahdollisuudet alueelliseen ja rakennuskohtaiseen uusiutuvan energian tuotantoon.
2Kahteenkymmeneenyhteen ekotehokkuuden osatekijään perustuva työkalu on tarkoitettu kaupunkirakentamisen ekotehokkuuden edistämiseksi ja ensisijaisesti yleis-, osayleis- ja asemakaavasuunnitelmien luonnosten arviointiin.
3Suunnitteluväline, jonka avulla määritellään kaupunk ivihreään ja hulevesiin liittyviä tekijöitä, jotka vahvistavat eri tavoin ekosysteemiä, lieventävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia, mm. korkeita lämpötiloja ja luovat viehättäviä pihoja ja ulkoilmamiljöitä.
4Rakennusvalvonnasta rakennusneuvonnaksi PEK-toimenpide: Kaupungin rakennusvalvonnan ennakoivan laadunohjauksen tavoitteena on muuttaa perinteistä rakennusvalvontatoimintaa enemmän ennakko-ohjauksen ja opastuksen suuntaan. Ehdotus koski vain energiatehokkuutta.

Helsingin kaupungin ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteitä ja ‐tarpeita: Muu infrastruktuuri (energia, liikenne, satamat, tietoliikenne, vesihuolto)

Ilmastonmuutoksen vaikutus: Ilmastonmuutoksen sopeutumisen vaikutus tai sen aiheuttama riski tai etu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on määritelty pääkaupunkiseudun sopeutumisstrategiatyön yhteydessä.

Toimenpide: Helsingin ilmastonmuutokseen sopeutumistoimenpiteet ovat olemassa olevissa strategioissa, ohjelmissa tai linjauksissa jne. tunnistettuja toimenpiteitä. Toteuttamattomat toimenpiteet ja tunnistetut sopeutumistarpeet on esitetty lihavoituna taulukossa.

Ohjauskeino: Helsingin kaupungin toimivallassa oleva ohjauskeino tai vastuutaho.

Muu infrastruktuuri (energia, liikenne, satamat, tietoliikenne, vesihuolto)
Ilmastonmuutoksen vaikutus Toimenpide Ohjauskeino
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukset Ilmastonmuutoksen vaikutusten huomioiminen tienpidon erityisolojen varautumissuunnitelmassa Tienpito
Lämpötilan nousu, helteet, leudot talvet
Tienpintojen kuluminen voi lisääntyä muuttuvan ilmaston ja nastarenkaiden takia. Lisääntyvät jäätymissulamissyklit aiheuttavat uusia ns. kelirikkokausia. Tienpintojen liukkaus voi lisääntyä, toisaalta liikenneväylät voivat pysyä sulina pidempään. Epävarmuus lisääntyy; lumisia ja kylmiä talvia tulee edelleen, vaikka harvemmin, ja niihin pitää varautua. Routavaurioiden riski voi vähentyä runsaslumisina talvina. Varautuminen peruskunnossapidon (kelirikko, suolaus, hiekoitus, pölynsidonta) kustannusten nousuun Rakennusvirasto
Liukkauden torjunnan ja pölyhaittojen sidonnan parantaminen selvityksillä ja uusilla työtavoilla: kaivojen sakkapesien mitoitusmuutokset, suolauksen ympäristöhaittojen torjunta, kevät- ja syysaikaisen pölynsidonnan kehittäminen Ilmanlaadun varautumissuunnitelma, Redust‐hanke, katujen talvikunnossapidon strategia
2014 Nastarenkaiden käytön vähentäminen Nasta-hanke ja siitä seuraavien toimenpiteiden toteuttaminen
Liikennevälineiden ja varikkojen/satamien huolto‐ ja kunnossapidon sekä koneistojen viilennyksen tarve kasvaa Uusi kalusto, kunnostus, työohjeet työntekijöille. Helsingin Satama, HKL
Lisääntynyt sadanta, rankkasateet, merivesitulvat
Riski alavien rannikkoalueiden vettymisestä kasvaa, kun suolainen merivesi sekoittuu pohjaveteen. Tämä voi syövyttää putkistoja ja haurastuttaa maanalaisia rakenteita aiheuttaen korroosiota ja murtumisia. Varautuminen peruskunnossapidon kustannusten nousuun maanalaisissa rakenteissa. Rakennusvirasto, Helsingin Energia, HKL
Liikenneväylät voivat tukkeutua rankka- ja lumisateiden vuoksi, liikennekatkot ja mm. kuljetusten viivästyminen ja katkeaminen Parannetaan tulva-alttiiden metroasemien varautumista hulevesitulviin HKL, HSL
Runsaat lumisateet ja lumen kertyminen puiden oksille voivat aiheuttaa ongelmia energiahuollolle, mm. sähkönjakeluverkostolle. Helsingin verkosto on pääosin maanalainen. Valmiussuunnitelmien ylläpitäminen ja viranomaisyhteistyön tehostaminen Helsingin Energia
Varautuminen peruskunnossapidon kustannusten nousuun Helsingin Energia
Eroosioriskit kasvavat: tiet, penkereet, rantarakenteet ja ympäristörakentaminen Eroosio ym. riskien huomioiminen ympäristörakentamisessa Ympäristörakentamisen ja rakentamisen ohjeet
Meritulvien riskin kasvaminen on uhka matalalle rakennetuille satamille. Valmiussuunnitelmien ylläpitäminen ja viranomaisyhteistyön tehostaminen Helsingin Satama
Myrskytulvissa merenpinta voi nousta aiempaa korkeammalle ja uhata maanalaisia verkostoja. Mikäli merivedenpinnan nousu ja rankkasade osuvat samaan ajankohtaan voivat viemäriverkostot täyttyä vedellä. Tunneleiden ja maanalaisten rakenteiden suiden tulvankestävyyden kartoittaminen muiden kuin metron ja yhteiskäyttötunneleiden osalta Selvitys (Tulvastrategia)
Riskit alhaalla sijaitseville uuntamoille. Muuntajien sijoittaminen tarpeeksi korkealle tulvavaara-alueilla Helsingin Energia (Tulvastrategia)
Tuulet ja myrskyt
Puiden kaatuminen teiden päälle vaikeuttaa liikennettä, viivästyksiä ja katkoja joukkoliikenteessä ja kuljetuksissa sekä lisää korjaus‐ ja huoltotarvetta. Varautuminen peruskunnossapidon kustannusten nousuun Rakennusvirasto
Sähkönjakelun ja tietoliikenneyhteyksien häiriöiden ja katkojen riskit kasvavat Valmiussuunnitelmien ylläpitäminen Valmiussuunnitelmat

Helsingin kaupungin ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteitä ja -tarpeita: Ympäristö

Ilmastonmuutoksen vaikutus: Ilmastonmuutoksen sopeutumisen vaikutus tai sen aiheuttama riski tai etu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on määritelty pääkaupunkiseudun sopeutumisstrategiatyön yhteydessä.

Toimenpide: Helsingin ilmastonmuutokseen sopeutumistoimenpiteet ovat olemassa olevissa strategioissa, ohjelmissa tai linjauksissa jne. tunnistettuja toimenpiteitä. Toteuttamattomat toimenpiteet ja tunnistetut sopeutumistarpeet on esitetty lihavoituna taulukossa.

Ohjauskeino: Helsingin kaupungin toimivallassa oleva ohjauskeino tai vastuutaho.

Ympäristö
Ilmastonmuutoksen vaikutus Toimenpide Ohjauskeino
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukset Viheralueverkoston suunnittelussa viheralueiden keskinäisen kytkeytyvyyden huomioiminen, paikkatietoavusteista viheraluesuunnittelua hyödynnetään maksimaalisesti kaupunkisuunnittelussa Alueidenkäytön suunnittelu
Lämpötilan nousu, helteet, leudot talvet
Istutuskausi pitenee Istutuskauden pitenemisen hyöyntäminen puistojen hoidossa
Kasvukauden pitenemisen myötä mahdollisuus istuttaa uusia lajeja viheralueille. Kuivuuskausina puistot ja viheralueet sekä puista erityisesti kuuset voivat kärsiä. Lehtipuiden suosiminen niille sopivilla kasvupaikoilla Helsingin rakennettujen viheralueiden kasvien käytön linjaus
Kasvintuholaisten ja -tautien ml. vieraslajien esiintymisriski kasvaa Haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen, tuhoja ja tauteja kestävien lajien käyttäminen Helsingin rakennettujen viheralueiden kasvien käytön linjaus, vieraslajiohjelma
Vesistöjen ja meren vedenlaatu voi heikentyä lämpenemisen vuoksi Rehevöitymisen estäminen Ympäristökeskus
Kuivuuskausien aikana pohjaveden ja vesistöjen pinnan taso laskee, veden laatu voi heikentyä Pohjaveden pinnan tason suojelu Rakennusmääräykset ja ohjeet
Lisääntynyt sadanta, rankkasateet, merivesitulvat
Rankkasateiden aikana jätevesien ylivuotojen riski jokiin puroihin ja luontoon kasvaa ja veden laatu voi heikentyä laatuun Tulvien aiheuttamien ohijuoksutusten vaikutusten minimointi vähentämällä sekaviemäröintiä ja lisäämällä hulevesien maanpäällistä käsittelyä Hulevesistrategia, HSY
Hulevesien mukana vesistöihin pääsee ravinteita ja epäpuhtauksia Hulevesien hyödyntäminen vesielementeissä, imeyttäminen Asemakaavoitus ja lähiympäristön suunnitteluohjeet (Hule‐vesistrategia)
Murtoveden sekoittumisen riski pohjaveteen kasvaa alavilla rannikkoalueilla Kaivojen ja vedenottamoiden sijoittelu, ohjavedentilan seuranta. HSY, kiinteistövirasto ja ympäristökeskus
Tuulet ja myrskyt
Myrskytuhojen riski kasvaa viheralueilla, kaupunkimetsissä ja puistoissa Varautuminen kustannusten nousuun Rakennusvirasto, liikuntavirasto
Vaarallisten puiden poisto yleisiltä alueilta ja tonteilta sekä asukkaiden neuvonta Rakennusvirasto

Helsingin kaupungin ilmastonmuutoksen sopeutumistoimenpiteitä ja ‐tarpeita: Terveyskeskus, pelastustoimi ja turvallisuus

Ilmastonmuutoksen vaikutus: Ilmastonmuutoksen sopeutumisen vaikutus tai sen aiheuttama riski tai etu. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on määritelty pääkaupunkiseudun sopeutumisstrategiatyön yhteydessä.

Toimenpide: Helsingin ilmastonmuutokseen sopeutumistoimenpiteet ovat olemassa olevissa strategioissa, ohjelmissa tai linjauksissa jne. tunnistettuja toimenpiteitä. Toteuttamattomat toimenpiteet ja tunnistetut sopeutumistarpeet on esitetty lihavoituna taulukossa.

Ohjauskeino: Helsingin kaupungin toimivallassa oleva ohjauskeino tai vastuutaho.

Terveyskeskus, pelastustoimi ja turvallisuus
Ilmastonmuutoksenvaikutus Toimenpide Ohjauskeino
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukset Häiriötilanteiden pelastus‐ ja valmiussuunnittelussa otetaan ilmastonmuutoksen riskitekijät huomioon Kaupungin ja virastojen pelastus‐ ja valmiussuunnitelmat
Useat vaikutukset/yhteisvaikutukset: pelastustoimen tehtävät lisääntyvät, myös henkilövahinkojen riskit lisääntyvät. Pelastustoimi, sairaankuljetukset, kotihoito ja laitosten tavaratoimitukset voivat häiriintyä mikäli väylät tulvivat. Lisäksi suuronnettomuuksien aikana välilliset vaikutukset terveydenhoitoon: normaali toiminta häiriintyy päivystysten kuormittuessa. Koti‐ ja avohoidon riskitekijöiden kartoittaminen. Selvitys
Lämpötilan nousu, helteet, leudot talvet
Maasto‐ ja metsäpalot lisääntyvät kuumina ja kuivina kesinä. Ne voivat myös heikentää paikallisesti ilmanlaatua. Ilmanlaadun varautumissuunnitelman mukainen tiedotus riskiryhmille Ilmanlaadun varautumissuunnitelma, ilmansuojelun toimintaohjelma
Etenkin herkkien ryhmien altistuminen helteille: vanhukset, sairaat, lapset ym. rakennusten viilennystarve kasvaa. Lämpösaarekeilmiö. Viilentämistarpeen huomioiminen viher- ja katurakentamisessa ja muussa rakentamisessa ja suunnittelussa, esimerkiksi viherkatot. Paikalliset suunnitteluohjeet ja määräykset. Asemakaavoitus ja lähiympäristön suunnitteluohjeet, neuvonta
Lisääntyvän viilentämistarpeen huomioiminen laitoksissa Terveyskeskus
Ilmansaasteiden/pienhiukkasten ja lämmön yhteisvaikutukset riskiryhmille Neuvonta yhteisvaikutustilanteessa Ilmanlaadun varautumissuunnitelma, ilmansuojelun toimintaohjelma
Kuumuus liikennevälineissä riski etenkin kuljettajille Kuljettajien ohjeistaminen, vaatetus, tauot, kuljetuskaluston uusiminen HKL
Auringon lisääntyvästä säteilystä aiheutuu riskejä terveydelle kuten ihosyöpäriskin kasvaminen. Tautikirjo voi muuttua (nk. trooppiset taudit, vektorilevitteiset taudit kasvi‐ ja eläintaudit, zoonoosit) ei toimenpiteitä
Lisääntynyt sadanta, rankkasateet, merivesitulvat, tuulet ja myrskyt
Alikulkujen ja maanalaisten verkostojen tulviminen lisää pelastustehtäviä. Isojen tulvien aikana evakuoinnit ja väestönsiirrot voivat olla tarpeen. Tiedotus tulvatilanteen aikaisista vaihtoehtoreteistä (tulvaväylinä toimivien teiden huomioiminen) HelsinkiTurva -turvallisuusportaali, HSL (Tulvastrategia)
Saastuneen tulvaveden aiheuttamat terveysriskit Saastuneen veden aiheuttamien riskinen iskien huomioon ottaminen valmiussuunnittelussa Ympäristöterveyden valmiussuunnitelmat
Myrskyt ja muut ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa yleisen turvallisuudentunteen heikkenemistä ei toimenpiteitä

Katso myös