Keskustelu:Ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen arviointi

Kohteesta Opasnet Suomi
Versio hetkellä 4. marraskuuta 2011 kello 18.26 – tehnyt Jouni (keskustelu | muokkaukset) (johdantoa päivitetty)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Toimintasuunnitelma

TEKAISU (ympäristöstä aiheutuvien TErveysvaikutusten arviointi KAIkkeen SUunnitteluun ja päätöksentekoon) on kolmevuotinen hanke (2012-2014), jonka tavoitteena on saattaa alkuun sellainen yhteiskunnallinen päätöksentekokäytäntöjen muutos, että ympäristöterveystietoa ja -arviointeja käytettäisiin järjestelmällisesti osana päätöksentekoa. Tekaisussa on viisi osatavoitetta ja sen mukaisesti työpakettia (TP): 1) kehittää tietoon perustuvaa päätöksentekoa ja sen teoriaa, 2) priorisoida ympäristöterveyttä tukevia politiikkoja, 3) jalkauttaa terveysvaikutusten arvioinnin (TVA) tietoa ja työkaluja käytäntöön, 4) arvioida nykyisen lainsäädännön kehitystarpeita tavoitteen saavuttamiseksi ja 5) saattaa alkuun päätöksenteon muuttaminen aluksi pilotteina ja myöhemmin laajempina uudistushankkeina. Työpaketista 1 vastaa Nordem Oy (käytännön toteutuksen osalta, , työpaketeista 2 ja 3 THL, työpaketista 4 STM ja työpaketista 5 STM yhteistyössä THL:n kanssa. Hankkeen taustalla on kaksi hallitusohjelmassa mainittua tehtävää, jotka tässä muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden: terveydensuojeluohjelma, joka koostuu työpaketeista 2 ja 3; sekä ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen arvioinnin ottaminen osaksi kaikkea suunnittelua ja päätöksentekoa, joka koostuu työpaketeista 1, 4 ja 5. Hankkeen nimi Tekaisu viittaa siihen, että terveysvaikutusten arviointi esimerkiksi kunnallista suunnitteluprosessia varten ei saisi olla kuukausimäärien työ, joka kiireen takia jää tekemättä, vaan nopea tekaisu, joka tuottaa hyödyllistä ja validia tietoa prosessin aikapaineiden puitteissa.

Johdanto

Suomen hallitusohjelmassa sanotaan "Ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen arviointi otetaan osaksi kaikkea suunnittelua ja päätöksentekoa." Tämä lause asettaa haettavan hankkeen tavoitteen. Miksi arviointi sitten on tärkeää? Arvioinnit jäsentävät päätöksentekoa tukevaa tietoa päättäjille ja sidosryhmille. Parempi tieto tuottaa parempia päätöksiä ja siten toimintaa. Ja loppujen lopuksi tavoitteena on synnyttää parempia, terveyttä edistäviä vaikutuksia yhteiskunnassa.

On tärkeää huomata, että ympäristöterveyskysymyksissä on yleensä lukuisia päätöksiä ja useita päättäjiä yhtaikaa. Esimerkiksi automarketkaavasta päättää kunta, mutta kauppojen varsinaisesta rakentamisesta kaupat itse. Ostos- ja liikkumiskäyttäytymisestä päättää taas jokainen kansalainen joka päivä. Kaikkia näitä päätöksiä voidaan tukea paremmin saatavilla olevan tiedon avulla. Hyvä terveysvaikutusarviointi edistää hyviä päätöksiä, toimia ja vaikutuksia. Jaettu ymmärrys tilanteesta estää itsenäisiä toimijoita toimimasta ymmärtämättömyyttään yhteisiä tavoitteita vastaan.

THL:n tähänastinen arviointitutkimus on auttanut löytämään useita suosituksia siitä, miten arviointeja pitäisi tehdä.

  • Tiedon tuotanto (arviointi) ja tiedon käyttö (päätöksenteko) on kytkettävä tiiviisti yhteen.
  • Kaikki oleelliset toimijat on saatava mukaan arviointiin. Näitä ovat ne, joilla on arvokasta tietoa ja ne, joilla on merkitystä päättäjänä, toimijana tai niiden vaikutusten kokijana.
  • Päämäärät ja arvot pitää saada mukaan arviointiin ja julki, koska ne vaikuttavat arvioinnin sisältöön, päätelmiin ja suosituksiin.
  • Yksittäisten tapausten tiedot pitää saada myös muiden käyttöön. Vain näin tieto alkaa levitä ja vaikuttaa tehokkaasti.
  • Arvioinnin vaikuttavuutta on myös arvioitava ja seurattava. Palveleeko se todellisia tarpeita ja tuottaako se todella sitä mitä halutaan?

Yleinen havainto on, että keinoja ja välineitä sekä halua vaikuttaa tiedon kautta on, mutta päätöksenteon viitekehykset ja toimintamallit ehkäisevät tiedon vaikuttavuuden toteutumista. Terveyshaittojen arviointien parantamisessa tärkeintä onkin itse asiassa päätöksenteon parantaminen paremmin tietoa hyödyntäväksi. THL:ssä on jo kehitetty paremman arvioinnin menetelmiä ja työkaluja, niin ettei pullonkaulana ole enää niiden puute vaan niiden hyödyntämisen puute. Niinpä haettavassa hankkeessa onkin suuri painoarvo nimenomaan päätöksenteon toimintatapojen kehittämisessä; luodaan kysyntää tiedolle, johon arvioinnein voidaan vastata. Tätä varten pitää myös parantaa tutkijoiden ja päätöksentekijöiden valmiuksia tehdä terveysvaikutusten arviointeja ja hyödyntää olemassaolevia tietoja ja työkaluja. Lisäksi tarvitaan nykyistä täsmällisempää tietoa eri ympäristöaltisteiden merkityksellisyydestä mahdollisuudesta vaikuttaa niistä johtuviin terveysvaikutuksiin erilaisten päätöstilanteiden kautta.

Nämä haasteet yhdessä vastaavat kahta hallitusohjelmassa mainittua tehtävää, jotka tässä muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden: terveydensuojeluohjelma sekä ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen ottaminen osaksi kaikkea suunnittelua ja päätöksentekoa.

Hankkeen rakenne ja yhteydet laajempaan kontekstiin

Kuvaus terveydensuojeluohjelman ja terveysvaikutusarviointi kaikkeen päätöksentekoon -hankkeen yhteyksistä ja niiden yhteisistä liittymäkohdista ympäristöä ja terveyttä koskevan yhteiskunnallisen päätöksenteon kehittämiseen Suomessa.

TP1 Päätöksenteon uudet mallit keskittyy päätöksentekoon ja tiedon käyttöön siinä (tiedon kysyntä). Työpaketti tutkii ja kokeilee ympäristöä ja terveyttä koskevan yhteiskunnallisen päätöksenteon kehittämisen periaatteita ja keinoja. Siinä kartoitetaan päätöksenteon teoriaa ja käytäntöjä sekä kehitetään uusia, paremmin olemassa ja saatavilla olevaa tietoa hyödyntäviä, päätöksenteon toimintatapoja, joita myös kokeillaan käytännön päätöksentekotilanteissa. Kehitettyjen ja kokeiltujen toimintatapojen toimivuus ja käyttökelpoisuus arvioidaan suhteessa vallitseviin vakiintuneisiin käytäntöihin ja työn tulokset yhdistetään TP2:ssa tehtävän ympäristöterveystoimien priorisoinnin kanssa suosituksiksi ympäristöä ja terveyttä koskevan päätöksenteon kehittämiseksi. TP1:n ensimmäinen, päätöksenteon perusteita kartoittava ja sen kehittämisen keinoja luova, vaihe toteutetaan erillisenä hankkeena TuKe-rahoituksella vuonna 2012. TP1:n toinen ja kolmas vaihe, joissa toimeenpannaan uusien päätöksenteon toimintatapojen kokeiluja käytännön päätöstilanteissa sekä arvioidaan niiden toimivuutta, toteutetaan Kaste2-rahoituksella vuosina 2013-2014. TP1:n työ toteutetaan Nordem Oy:n johdolla yhteistyössä THL:n sekä kuntien (ainakin Kuopion kaupunki) ja ELYjen ja/tai AVIen kanssa. Työmäärä ensimmäisessä vaiheessa on n. 12 htkk, toisessa vaiheessa n. 30 htkk ja kolmannessa vaiheessa n. 6 htkk. Työpaketissa tehtävää työtä on kuvattu yksityiskohtaisemmin alla kohdassa TP1 Päätöksenteon uudet mallit.

Ympäristönsuojeluohjelma (TP2+TP3) keskittyy tiedon tuottamiseen ja tiedontuottamisvalmiuksien kehittämiseen (tiedon tarjonta). Sen ensimmäisen osan muodostaa ympäristöä ja terveyttä koskevien toimenpiteiden priorisointi (TP2); ks. tarkempi suunnitelma alla. Ensimmäisessä vaiheessa, vuonna 2012, tarkastellaan altisteita ja niiden terveysvaikutusketjuja. Vastaava työmäärä on n. 14 htkk. Toisessa vaiheessa, vuosina 2012-2014, suoritetaan katsaus suomalaisen päätöksenteon nykytilaan ja arvioidaan interventiopotentiaalia ml. kustannusvaikuttavuus. Vastaava työmäärä on n. 12 htkk. Osion tuotokset integroidaan osaksi ympäristöä ja terveyttä koskevan päätöksenteon kehittämisuunnitelmaa/-suosituksia.

TP1:ssä kehitettäviä päätöksentekoprosesseja tuetaan arviointityöllä, joka toteutetaan niinikään terveydensuojeluohjelmaan kuuluvassa TVA-valmiuden luominen -työpaketissa (TP3). Toteutuksesta vastaa THL/YMAL. Alustavasti on jo sovittu Kuopion kaupungin osallistumisesta myös tämän työpaketin työhön arviointeihin osallistuvana, tietoa hyödyntäväna kuntatason päättäjänä. Arviointien toteuttamisen myötä kehitetään myös informaatio-, tieto- ja osaamisvarantoja sekä välineitä tulevia arviointitarpeita silmällä pitäen.

Työpakettien TP1-TP3 työssä huomioidaan ministeriöissä suoritettavaa ympäristöä ja terveyttä koskevien lakien arviointi- ja kehitystyötä (TP4), joka vaikuttaa myös kehittämissuunnitelmiin, -suosituksiin ja -toimenpiteisiin jatkossa. Yhteistyöhön pyritään Innokylä-projektin kanssa mm. käytäntöjen kehittämiseen ja implementointiin sekä interventioiden kustannusvaikuttavuuden arvioinnin aiheissa. Ympäristöä ja terveyttä koskevan päätöksenteon tuntemusta on mm. SYKE:ssä, jonka kanssa pyritään myös yhteistyöhön ko. asian selvittämisessä.

Varsinainen päätöksentekokulttuurin ja -käytäntöjen muuttaminen (TP5) aloitetaan Tekaisu-hankkeen loppupuolella. Siinä hyödynnetään monipuolisesti yhteen hankkeen eri keinoja: ympäristösuojeluohjelma (TP2, TP3) tuottaa tietotarjontaa ja helpottaa tiedon käyttöönottoa; päätöksenteon uudet mallit (TP1) tarjoavat paremman päätöksenteon toimintatapoja ja näin luovat tiedon kysyntää päättäjien puolelta, mikä puolestaan yllyttää TVA:n jatkokehittämiseen; ja lainsäädäntötarkastelu ja siihen perustuva lainsäädännön toimeenpanon kehittäminen (TP4) sekä poistavat käytäntöjen parantamisen esteitä että lisäävät hallinnollisia paineita siirtyä toivottuun suuntaan.

Suuntaa antava arvio työmäärän (ja kustannusten) jakautumisesta eri osioihin ja eri ajanjaksoille (htkk).
Osio 2012 2013 2014 Yhteensä
TP1 Päätöksenteon uudet mallit 12 24 18 54
TP2 Toimenpiteiden priorisointi 14 8 4 26
TP3 TVA-valmiudet 6 12 12 30
TP4 Lainsäädännön arviointi * - - - -
TP5 Päätöksenteon uudistaminen** 0 12? 24? 48?
Yhteensä 30 40 26 96

* TP4 suoritetaan virkatyönä STM- ja YM-ministeriöissä, eikä sen työmäärä näy tässä.

** TP5 suunnitelma on vain suuntaa-antava, koska se suunnitellaan yksityiskohtaisesti vasta 2012 aikana. Näyttää kuitenkin selvältä, että loppua kohden sen työmäärä tulee olemaan selvästi suurempi kuin muissa työpaketeissa yhteensä.

TP1 Päätöksenteon uudet mallit

THL:llä on viime vuosina tehty kokonaisvaltaista ympäristöterveysarvioinnin tutkimus- ja kehitystyötä (mm. Mikko Pohjolan väitöskirjatutkimus, avoin arviointi ja Opasnet, ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi) ja rakennettu vankkaa perustaa ympäristöterveysarvioinnin kehittämiselle sekä luotu toimivia keinoja ja välineitä arviointien toteuttamiseksi. Ko. tutkimus- ja kehitystyössä on huomio ensisijaisesti kohdentunut periaatteisiin, menetelmiin ja tapoihin, joilla ympäristöterveysvaikutuksia koskevaa tietoa tuotetaan ja tarjotaan yhteiskunnallisesti merkittävässä päätöksenteossa käytettäväksi. Yksi keskeisimmistä tässä tutkimus- ja kehitystyössä esiin nousseista havainnoista on, että merkittävin rajoite ympäristöterveysarviointien vaikuttavuudelle on niillä tuotetun ja tuotettavissa olevan tiedon heikko käyttö, joka johtuu pääasiassa arviointien ja päätöksenteon erillisyydestä ja irrallisuudesta. Tässä työpaketissa laajennetaan näkökulmaa ja sovelletaan ympäristöterveysarvioinnin tutkimus- ja kehitystyön synnyttämiä oppeja ympäristöä ja terveyttä koskevan päätöksenteon kehittämiseen sekä teoriassa että käytännössä.

Terveysvaikutusten arviointi kaikkeen suunnitteluun ja päätöksentekoon -hankkeen työpaketti 1 (TP1) päätöksenteon uudet mallit kehittää ja tutkii tietoon perustuvan päätöksenteon toimintatapoja. Tavoitteena on tunnistaa ja käyttöönottaa sellaisia päätöksenteon toimintatapoja, jotka mahdollisimman tehokkaasti muuntavat olemassa ja saatavilla olevaa tietoa ko. tiedon ohjaamaksi toiminnaksi. Erityisesti huomiota kiinnitetään ympäristön välittämiä terveysvaikutuksia koskevan tiedon hyödyntämiseen yhteiskunnallisen päätöksenteon eri tasoilla. Työpaketin kokonaisuus muodostuu kolmesta vaiheesta:

Työpaketin 1 vaiheet, aika, osallistujat ja rahoitus
Vaihe Aika Osallistujat Rahoitus
1. Uusien päätöksenteon toimintapojen kehittäminen teorian ja käytännön pohjalta 1/2012-12/2012
  • Nordem Oy (koordinoi)
  • THL/YMAL
  • Kuopion kaupunki
TuKe (hakija THL)
2. Uusien päätöksenteon toimintatapojen kokeileminen käytännön päätöstilanteissa 1/2013-6/2014
  • Nordem Oy (koordinoi)
  • THL/YMAL
  • Kuopion kaupunki
  • muu kunta?
  • Pohjois-Savon tai muu ELY-keskus?
  • AVI?
Kaste2 (hakijoina osallistuvat kunnat)
3. Kokeiltujen uusien päätöksenteon toimintatapojen evaluointi ja päätöksenteon kehittämissuositusten muotoilu 7/2014-12/2014
  • Nordem Oy (koordinoi)
  • THL/YMAL
  • Kuopion kaupunki
  • muu kunta?
  • Pohjois-Savon tai muu ELY-keskus?
  • AVI?
Kaste2 (hakijoina osallistuvat kunnat)

1. vaihe (TuKE-rahoitus, 2012)

Ensimmäisen vaiheen tavoite on saada aikaiseksi, sekä teoriaan että käytännön selvitystyöhön perustuen, tietoa tehokkaasti hyödyntävän päätöksenteon ja sitä tukevan arviointitoiminnan kuvaus. Kuvauksen avulla suunnitellaan ja toimeenpannaan uudet parannellut päätösprosessit, joita sovelletaan ja arvioidaan työpaketin toisessa vaiheessa. Lisäksi kuvauksen pohjalta voidaan jo vetää suuntaa antavia johtopäätöksiä siitä, kuinka ympäristöä ja terveyttä koskevaa päätöksentekoa pitäisi ja voisi kehittää.

TP1:n ensimmäisen vaiheen työ rakentuu viiden toisiinsa kytkeytyvän teoriaa ja käytäntöä yhdistelevän tehtävän ympärille:

  1. Tietoa tehokkaasti hyödyntävän päätöksenteon yleisen kuvauksen, ns. ideaalimallin, kehittäminen
  2. Päätöksenteon evaluointimallin kehittäminen
  3. Katsaus yleisesti sovellettujen ympäristöterveysarvioinnin lähestymistapojen kykyyn vastata tiedon käyttäjien tarpeisiin
  4. Kunnallisen päätöksenteon selvitys käytännön esimerkkitapaukseen perustuen (Kuopion kaupunki)
    • prosessin ja toimintatapojen kuvaus
    • tiedon ja tietotuen tarpeen kartoitus (yhteistyössä TP3:n kanssa)
  5. Alustava ehdotus terveysvaikutuksia paremmin huomioivan päätöksenteon kehittämiseksi

Ensimmäisen vaiheen kolme ensimmäistä tehtävää käsittävät pääasiassa terveysvaikutusarviointiin jo kehitettyjen teoreettisten viitekehysten ja tarkastelujen (mm. dimensions of openness, properties of good assessment, framework for effectiveness, state of the art in environmental health assessment) sovittamisen tiedon moninaisen käyttämisen haasteet paremmin huomioiviksi. Myös käytännön päätöksentekijöiden näkemyksiä pyritään saamaan ja sisällyttämään tuotettaviin päätöksenteon ja sen tukemisen yleisten viitekehysten kuvauksiin esim. Kuopion kaupungin henkilöstön haastatteluin ja keskusteluin. Ns. ideaalimalli on määrittää teoreettisen päätösprosessin, jossa hyödynnetään olemassa ja saatavilla olevaa tietoa parhaalla mahdollisella tavalla. Evaluointimalli tarjoaa periaatteen ja keinoja arvioida päätöksentekoprosessien hyvyyttä, erityisesti suhteessa sen kykyyn muuntaa olemassa ja saatavilla olevaa tietoa tavoitelluksi toiminnaksi. Katsaus ympäristöterveysarvioinnin lähestymistapoihin pyrkii tunnistamaan yleisesti käytössä olevien tiedon tarjonnan menetelmien puutteita suhteessa tiedon käyttäjien, mm. yhteiskunnallisten päättäjien ja hankevastaavien, tarpeisiin.

Neljännessä tehtävässä tarkastellaan käytännön päätöksentekoa ympäristöä ja terveyttä koskevissa asioissa yhteistyössä Kuopion kaupungin virkamiesten ja päätöksentekijöiden kanssa. Tehtävän ytimessä on sopivan, edustavan käytännön päätösprosessin ja siihen liittyvien toimintatapojen sekä tiedon tarpeiden ja tiedon hyödyntämisen esteiden kuvaus. Yksittäistapauksen avulla muodostettua kuvaa laajennetaan ja yleistetään päätöksentekoon osallistuvien toimijoiden kanssa käytävin haastatteluin ja keskusteluin. Tehtävässä neljä, osin myös tehtävässä kolme, tehdään yhteistyötä lisäksi TP3:n kanssa arvioinnein tarjottavaan päätöksenteon tietotukeen liittyen. Ko. tehtävässä pyritään tarkastelemaan samaa esimerkkitapausta kuin mikä valikoituu TP3:n Kuopion kaupungille tehtävän terveysvaikutusarvioinnin tapaukseksi, esim. kaavoitukseen ja/tai rakennusluvitukseen liittyen. Tehtävän tarkoituksena on määrittää mitä kunnallisen päätöksenteon prosesseissa nykytilanteessa normaalisti tapahtuu ja miten olemassa ja saatavilla olevaa tietoa hyödynnetään tai ei hyödynnetä.

Viides tehtävä kokoaa yhteen neljän edellisen tehtävän tuotokset ensimmäiseksi vedokseksi ympäristöä ja terveyttä koskevan päätöksenteon kehittämisuosituksista, joita päivitetään myöhemmin mm. toisessa vaiheessa tehtävien päätöksenteon kehittämiskokeilujen ja terveydensuojeluohjelmassa tehtävän ympäristöterveystoimenpiteiden priorisoinnin (TP2) pohjalta. Alustavia kehittämissuosituksia käytetään myös perustana TP1:n toisessa vaiheessa toteutettavien uusien toimintatapojen kokeilun tapausten suunnittelulle.

2. ja 3 vaihe (Kaste2-rahoitus, 2013-2014)

Ensimmäisen vaiheen jälkeen aloitetaan vuonna 2013 käytännön päätöksenteon ja sen tukemisen tapaustutkimuksia, joissa kokeillaan uudenlaisia, parempaan tiedon hyötykäyttöön pyrkiviä päätöksenteon toimintamalleja käytännössä todellisissa päätösprosesseissa. Kohteiksi pyritään löytämään soveltuva kokoelma ympäristöterveyden kannalta merkityksellisiä päätöstapauksissa. Tämänhetkinen ajatus on etsiä yksi YVA-arviointiin liittyvä lupaprosessi ja yksi kuntatasolla päätettävä kaavoitustapaus. Kummastakin aihepiiristä on tehty alustavia yhteistyötunnusteluja kuntatasolla sekä ELY-keskusten kanssa ja Kuopion kaupunki on jo ilmaissut kiinnostuksensa olla mukana. Hanke jalkautuu mukaan näihin päätösprosesseihin tukemaan ja konsultoimaan.

Toisessa vaiheessa (1/2013-6/2014) toteutetaan uusien päätöksenton mallien kokeilut yhteistyössä kuntien (ainakin Kuopion kaupunki) ja ELYjen ja/tai AVIen kanssa todellisissa päätöstilanteissa, TP3:n tarjotessa arvioinnein tietotukea ko. päätösprosesseihin.

Kolmannessa vaiheessa suoritetaan piloteissa kokeiltujen päätöksentekoprosessien evaluointi ensimmäisessä vaiheessa kehitettyä evaluointimallia hyväksi käyttäen. Evaluoinnissa suoritetaan uusien toimintatapojen vertailua suhteessa sekä ns. tavanomaiseen nykytoimintatapaan että ensimmäisessä vaiheessa ns. ideaalimalliin. Kokeilujen ja niiden evaluoinnin pohjalta ideaalimallia sekä muotoillaan suositukset ympäristöä ja terveyttä koskevan päätöksenteon kehittämiseksi myös TP2:n tuotokset huomioiden.


TP1:n vuotuiset työmäärät ja htkk:ien jakautuminen osallistujien kesken
Osallistuja 2012 2013 2014 Yhteensä
Nordem Oy (Mikko Pohjola, N.N.) 9 12 12 33
THL (Jouni Tuomisto, N.N.) 2 2 1 5
Kuopion kaupunki 1 4 2 7
Muu kunta 0 4 2 6
Pohjois-Savon (tai muu) ELY-keskus 0 1 0,5 1,5
Itä-Suomen (tai muu) AVI 0 1 0,5 1,5
Yhteensä 12 24 18 54

Päätöksenteon uusien toimintatapojen kehitys, soveltaminen ja evaluointi palvelevat suoraan TP5:ssä tehtävää päätöskulttuurin muuttamista. Käytännön päätöksenteon prosessin ja sen tietotuen tarpeen kuvauksessa sekä uusien toimintatapojen kokeiluissa TP1 tekee tiivistä yhteistyötä TP3:n kanssa, joka kehittää ja tarjoaa arviointien tietotukea ko. päätösprosesseille. Hankkeen lopulla TP1:n tulokset yhdistyvät TP2:n tuloksiin TP5:lle tarjoiltavien kehittämissuositusten muodossa. Toteutuksen suunnittelussa ja seurannassa tehdään yhteistyötä edellisten lisäksi myös ainakin THL/HYVE:n, SoTerKo:n ja Innokylä-projektin sekä Matti Karuvaaran kanssa.

Mahdollinen tapa uusien päätöksenteon toimintatapojen edelleen kehittämistä ja emppiristä evaluointia ajatellen on, että ensimmäisten tapaustutkimusten jälkeen (2013-2014) aloitetaan uusia tapaustutkimuksia ja käytetään koeasetelmaa siten, että valitut kohteet arvotaan kahteen ryhmään, joista verrokkien seuranta alkaa heti mutta tuki esim. 6 kk myöhemmin. Tämän mahdollisen jatkokehitysmuodon tarpeellisuutta ja toimivuutta tarkastellaan viimeistään pilot-hankkeiden evaluoinnin ja päätöksenteon kehittämisuositusten muotoilun yhteydessä.

TP2 Ympäristöterveyshaittojen vähentämispotentiaalin arviointi

Ympäristöterveysvaikutusten torjuntatoimenpiteiden priorisointi vaatii kaksivaiheisen kehittämisohjelman:

  • ympäristöterveyskuorman arviointi, alentamistoimenpiteiden identifiointi ja terveysvaikuttavuuden arviointi
  • toimenpiteiden kustannustehokkuuden arviointi

Ensimmäinen vaihe, joka toteutetaan 2012 (taulukko 2), sisältää SETURI ja EBODE-hankkeiden saattamisen ajantasalle, laajentamisen puuttuvien tekijöiden osalta ja skaalaamisen yhteismitallisiksi (DALY). Periaatteessa mukaan halutaan kaikki ympäristötekijät, mutta käytännön syistä huomattavaakin rajanvetoa joudutaan tekemään; joka tapauksessa arvioinnista tulee luotettavuudeltaan monitasoinen - osalle harvinaisemmista tekijöistä altistuksen arviointi jää karkeaksi ja tuloksista saadaan siten vain suuntaa-antavia. Tulosten perusteella kuitenkin voidaan myös kohdentaa altistusarvioiden tarkentamiseen pyrkiviä tutkimushankkeita. Työssä kootaan kirjallisuuskatsaus aiemmin tarkasteltuihin riskinhallinnan toimenpidevaihtoehtoihin. Samoin kuin tautikuorman osalta, myös toimenpidevaihtoehtojen tunnistaminen on monitasoinen prosessi edeten hallintaperiaatteista tarkasti määrättyihin toimenpideketjuihin.

Kustannukset vuonna 2012 koostuvat täysipäiväisen tutkijan palkkaamisesta hankkeeseen (12 htkk), aineistokuluista ja ulkopuolisesta palvelusta tietojen manageroinnissa, yht. 58k€.

Taulukko 2. Ensimmäisen vuoden alustava resurssitarve.

Ensimmäinen vaihe: terveysvaikutusten arviointi

  • Altisteiden listaaminen (kemikaaliohjelma; REACH ym.) (1 htkk)
  • Terveysvaikutusten listaaminen (1 htkk)
  • Annos-vastefunktioiden listaaminen (mm. IRIS ja muut kv-tietokannat) (1 htkk)
  • Altistustasojen arviointi (1 htkk)
  • Terveysvaikutusten arviointi (1 htkk)
  • Insidenssi-tautikuormamuunnokset (2 htkk)

Toinen vaihe: toimenpidekustannukset ja priorisointi

  • Riskinhallintavaihtoehtojen identifiointi (kirjallisuuskatsaus) (2 htkk)
  • Riskinhallintakustannusten arviointi (3 htkk)

Yht 12 htkk (maisteri tai postdoc tasoinen)

Ympäristöterveysvaikutusten priorisointi toteutetaan suoraan Opasnetissä R-tilasto-ohjelmalla, jolloin kaikki käytettävä tieto on lähtökohtaisesti saatavilla avoimesti. Tällä toimintatavalla saadaan rakennettua sellainen priorisointimalli, josta voidaan lohkoa haluttuja osia joidenkin yksityiskohtaisten päätösten tai terveysvaikutusten tarkateluun. Muut vaihtoehdot vaatisivat räätälöintiä, mihin tutkijoiden työaikaa ei juuri ole käytettävissä.

Tautikuorma- ja toimenpidevaihtoehtotietokanta muodostavat oleelliset lähtötiedot toiseen vaiheeseen, jossa selvitetään toimenpiteiden kustannuksia suhteessa niiden terveys- (ja muihin mahdollisiin) hyötyihin. Tämän vaiheen tulosten perusteella voidaan antaa suosituksia taloudellisesti tehokkaimmista terveydensuojelu- ja -edistämistoimenpiteistä. Toteutus aloitetaan jo ensimmäisen vaiheen rinnalla. Osin tämä vaatii ulkopuolisia kumppaneita, joita tällä hetkellä on kartoitettu Stuttgartin yliopistosta (http://www.ier.uni-stuttgart.de) ja Kyproksen teknillisestä yliopistosta (http://www.hsph.harvard.edu/cyprus/start.html), joiden kanssa on tehty aktiivista ja menestyksellistä yhteistyötä aiemminkin.

Vuonna 2012 rakennettava ympäristöterveyden tautikuormamalli tuottaa keskeisen komponentin kansalliseen terveydenarviointimalliin, jonka tavoitteena on kuvata probabilistisesti koko kansanterveyden rakenne sisältäen kaikki merkittävät terveyden riskitekijät ja niiden rinnakkaiset ja peräkkäiset vaikutusketjut. Mallin tarkoitus on jakaa koko olemassa oleva (ja hyvin tunnettu!) kansallinen tautikuorma osatekijöihin ja tunnistaa kaikkien merkittävien riskitekijöiden väliset suhteet, päällekkäisyydet, ja periaatteelliset alentamispotentiaalit. Mallin avulla määritetään suhteessa teoreettiseen täyden terveyden väestöön verrattuna kuinka paljon eri tekijöiden takia terveitä elinvuosia (DALY) menetetään ennenaikaisen kuolleisuuden ja sairauksien takia.

--#: Kokonaisterveysmalli on erittäin kannatettava ajatus, mutta onko se tämän hankkeen ulkopuolella? Ainakaan en näe siihen resursseja koska se on iso työ, ja toisaalta sen olemassaolo ei ole välttämätön edellytys muiden osien onnistumiselle. Tämä varmaan vaatisi ETEOn tai muun kroonisia tauteja tutkivan osaston osallistumista. Heillähän on jo erilaisia malleja (mm. Elämä pelissä), mutten ole tietoinen, millä ehdoilla niitä voisi käyttää. --Jouni Tuomisto 27. lokakuuta 2011 kello 13.11 (EEST)

JUHA: TÄMÄ ON MIELENKIINTOINEN JA HAASTAVA AIHE, MUTTA OLISIN SAMAA MIELTÄ JOUNIN KANSSA.

TP3 TVA-valmiudet

Tavoitteena tässä tapaustutkimuksessa on a) kouluttaa kaupungin päätösvalmistelusta vastaavia henkilöitä tekemään terveysvaikutusten arviointia, b) tehdä päätöksentekoa tukeva TVA todelliseen tilanteeseen, c) arvioida uusien menetelmien toimivuutta todellisessa päätöksenteon viitekehyksessä ja aikataulussa, d) selvittää menetelmien käyttötuen tarve, e) kartoittaa keskeisiä syitä, jotka käytännön työssä estävät tai edistävät TVA:n käyttöä ja f) tarjota TP1:lle kokemusperäistä tietoa ideaalimallin ja pilottien kehittämiseksi.

--#: TP1 (päätöksenteko, tiedon kysyntä) ja TP3 (arviointi, tiedon tarjonta) tulevat luonnostaan monessa kohtaa hyvin läjelle toisiaan. Lienee lähinnä käytännöllisistä tekijöistä, kuten rahoitusinstrumenttien sopivuudesta eri tarkoituksiin, kiinni mihin kohtaan raja ko. typakettien välillä vedetään ja mitä tehtäviä kirjataan millekin puolelle rajaa. --Mikko Pohjola 3. marraskuuta 2011 kello 05.52 (EET)

THL tekee jo nyt yhteistyötä Kuopion kaupungin kanssa ilmastonmuutoksen torjuntapolitiikkojen osalta kansainvälisessä Urgenche-projektissa (http://en.opasnet.org/w/Urgenche). Työssä on tarkoitus tarkastella ensin potentiaalisia torjuntapolitiikkoja ja työstää niitä sitten edelleen osaksi kaupungin omaa päätöksentekoa.

Tässä työpaketissa lähdetään liikkeelle tarvelähtöisesti: valitaan tarkasteluun sellainen kaupungin lähiaikojen päätös, joka

  • sisältää olennaisesti ympäristöterveyteen vaikuttavia päätösvaihtoehtoja,
  • mielellään muttei välttämättä liittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siten Urgenchen aihepiiriin,
  • on valmisteluvaiheessa vuoden 2012 alkupuolella tai aikana ja
  • tulee päätettäväksi lopullisesti vuoden 2013 lopulla esimerkiksi budjetista päätettäessä.

Kuopion kanssa käytyjen keskustelujen perusteella on muutamia lupaavia päätösvalmisteluja, joista varsinainen arvioinnin kohde valitaan. Lopullinen kohde riippuu Kuopion tarpeista ja esimerkiksi siitä, mitkä asiat päätetään nostaa kaavasuunnitteluun vuodelle 2012.

  • linja-autoaseman ympäristön kehittäminen ja uusi matkakeskus,
  • uimahallin ja jäähallin alueen suunnittelu ja liikennejärjestelyt tai
  • jokin asemakaavan muutos, esimerkiksi täydennysrakentamiseen liittyen.

THL:n johdolla ja Kuopion kanssa yhteistyössä tehdään terveysvaikutusten arviointi olemassaolevien työkalujen ja menetelmien avulla. Tässä työpaketissa siis sovelletaan olemassaolevia tiedon tuottamisen menetelmiä, kun taas TP1:n interventiot vuonna 2013 soveltavat uusia menetelmiä ja keskityttyvät tiedon käyttöön päätöksenteossa. Terveysvaikutusarvioinnin päätelmät ehtivät vaikuttaa interventioiden toteutukseen.

TP4 Lainsäädännön arviointi

STM käynnistää terveyvaikutusten arviointiin liittyvien lakien ja asetusten toimivuuden ja kehitystarpeiden arvioinnin. Aihepiiriin kuuluvia säädöksiä ovat mm. YVAan, ympäristöluvitukseen ja kemikaaliturvallisuuteen liittyvät lait ja asetukset.

TP5 Päätöksenteon uudistaminen

Päätöksenteon toimintakulttuurin muuttaminen Suomessa on valtava urakka. Sen onnistuminen edellyttää, että

  • opitaan, miten tietoon perustuvaa päätöksentekoa pitäisi tehdä (TP1),
  • ympäristöterveyden haasteet ja mahdollisuudet tunnistetaan (TP2),
  • nykyiset jo varsin kehittyneet TVAn menetelmät saadaan testatuksi ja tarjolle käyttökelpoisessa muodossa (TP3) ja
  • lainsäädännöllisiä toiminnan kehittämisen esteitä ja yllykkeitä tunnistetaan (TP4), jotta niitä voidaan vastaavasti poistaa ja lisätä.

Kuitenkin TP5:n työsarka on kaikkein laajin. Päätöksenteon uudistaminen edellyttää valtakunnallista kampanjaa. Se antaa kunnille ja muille päätöksentekijöille tukea ja ohjausta, mutta erityisesti auttaa päätöksentekijöitä laatimaan itse itselleen toimintasuunnitelman oman päätöksentekokulttuurinsa parantamisesta ja tukee sen toteuttamisessa.

TP5:n yksityiskohtainen suunnitelma on vielä epäselvä, ja se tehdään vuoden 2012 aikana. Sen toteuttaminen kuitenkin edellyttää selvästi suurempaa henkilömäärää kuin muiden työpakettien, mahdollisesti n. 10 henkeä usean vuoden ajan alkaen asteittain vuoden 2013 lopussa ja 2014 aikana. Vertailukohtana voi pitää kuisaamisen vastaista KiVa-koulukampanjaa, joka on vuoden 2006 muutamasta pilottikoulusta laajentunut valtakunnalliseksi, useimmat koulut kattavaksi joukkoliikkeeksi vuoteen 2011 mennessä.

Olennaista on TP1-4 avulla tunnistaa ne olennaiset tekijät, jotka saavat kunta- ja muut päättäjät haluamaan tilanteen parantamista ja sitoutumaan myös omien resurssien satsaamiseen päätöksenteon parantamiseksi. Aivan kuten KiVa-kampanja näyttää ilmiselvästi olleen satsauksensa arvoinen, myös se potentiaali, joka päätöksentekoa parantamalla voidaan saavuttaa, maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Ratkaisevaa ei siis ole kustannus vaan se, että hanke todella parantaa päätöksentekoa lupaustensa mukaisesti.

Organisaatio

Terva-Kaisu-hankkeen vastuullisena johtajana toimii erikoistutkija Jouni Tuomisto THL:stä. Hankkeen osien vastuut jakautuvat seuraavasti:

  • TP1 Päätöksenteon uudet mallit: Mikko Pohjola, Nordem Oy
  • TP2 Toimenpiteiden priorisointi: Otto Hänninen, THL
  • TP3 TVA-valmiudet: Jouni Tuomisto, THL
  • TP4 Lainsäädännön arviointi: Jari Keinänen, STM
  • TP5 Päätöksenteon uudistaminen: Jari Keinänen, STM


Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä, jonka tarkoituksena on seurata ja kommentoida hankkeen etenemistä ja erityisesti toimia tiedonvälityskanavana hankkeen ja aiheeseen liittyvien toimijoiden ja sidosryhmien välillä. Näitä ovat mm. Kuntaliitto, AVI- ja ELY-keskukset, kunnat, HSY ja eduskunta eli yleisesti yhteiskunnallisia päätöksiä tekevät tahot. Ohjausryhmässä ovat jäseninä 6-8 sidosryhmien edustajaa, hankkeen työpakettien vetäjät sekä Innokylän, Soterkon ja THL/HYVE-yksikön edustajat.

Hankkeen työ tehtään Opasnet-verkkotyötilassa (http://fi.opasnet.org) alusta alkaen ja kokonaisuudessaan avoimesti. Tämä tekee helpoksi hankkeesta tiedottamisen sekä kiinnostuneiden tahojen osallistumisen työskentelyyn, koska Opasnet tarjoaa tehokkaat työkalut tietotyöskentelyyn, keskusteluun sekä myös matemaattiseen mallintamiseen.

Hankkeen työkieli on suomi, mutta joitakin harkittuja osia (yleensä tieteellisiä yksityiskohtia) työstetään myös tai yksinomaan englanniksi. Tämä on välttämätöntä, jotta kansainvälinen yhteistyö saadaan toimimaan saumattomasti näissä asioissa.

Budjetti

Toimenpiteiden priorisoinnin ja TVA-valmiuksien luomisen osioita rahoitetaan terveydensuojeluohjelmaan varatuilla rahoilla (2012-2014). Päätöksenteon uudet mallin osion ensimmäinen vaihe rahoitetaan tuki- ja kehitysrahoista (2012) ja toinen ja kolmas vaihe rahoitetaan Kaste2-ohjelmasta (2013-2014). Ohjausryhmän kulut hallinnoidaan TP3:n osana.

Keskustelu:Ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen arviointi(€, pm)
ObsObsVuosiTyöpakettiKustannuslajimäärä kuvaus
112012TP1Ostopalvelu67500Nordem Oy, projektikoordinaattori Mikko Pohjola 9*7500
2312012TP1Palkka VT41Erikoistutkija Jouni Tuomisto
322012TP3Palkka VT50.5Asiantuntija T.K.
432012TP2Palkka VT62Tutkija O.H. (ympäristöterveys)
542012TP2Palkka VT612Tutkija (arviointi ja päätöksenteko)
652012TP3Palkka VT41Erikoistutkija Jouni Tuomisto
762012TP3Palkka VT66Ympäristötarkastaja N.N., Kuopion edustaja pilotissa
872012TP2Ostopalvelu15000Muut kulut (mm. ostopalveluna tiedonkeräystä piloteissa)
982012TP2Tulot100000STM:n ympäristöterveyden hankerahoitus
1092012TP2Tulot40000THL:n budjettirahaa omien työntekijöiden palkkoihin (T.K., O.H., J.T.)
11102012TP1Tulot60000Tuke-rahoitus 2012
12112013TP1Ostopalvelu135000Nordem Oy, projektikoordinaattori Mikko Pohjola 18*7500
13122013TP3Palkka VT50.5Asiantuntija T.K.
14132013TP2Palkka VT62Tutkija O.H. (ympäristöterveys)
15142013TP2Palkka VT62Tutkija (arviointi ja päätöksenteko)
16152013TP3Palkka VT42Erikoistutkija Jouni Tuomisto
17162013TP3Palkka VT66Ympäristötarkastaja N.N., Kuopion edustaja pilotissa
18172013TP2Ostopalvelu15000Muut kulut (mm. ostopalveluna tiedonkeräystä pilotessa)
19182013TP2Tulot100000STM:n ympäristöterveyden hankerahoitus
20192013TP2Tulot10000THL:n budjettirahaa omien työntekijöiden palkkoihin (T.K., O.H., J.T.)
21202013TP1Tulot100000Kaste2-rahoitus
22212014TP1Ostopalvelu112500Nordem Oy, projektikoordinaattori Mikko Pohjola 15*7500
23222014TP3Palkka VT50.5Asiantuntija T.K.
24232014TP2Palkka VT62Tutkija O.H. (ympäristöterveys)
25242014TP2Palkka VT62Tutkija (arviointi ja päätöksenteko)
26252014TP3Palkka VT42Erikoistutkija Jouni Tuomisto
27262014TP3Palkka VT66Ympäristötarkastaja (kunnan edustaja pilotissa 1)
28272014TP2Ostopalvelu15000Muut kulut (mm. ostopalveluna tiedonkeräystä piloteissa)
29282014TP2Tulot100000STM:n ympäristöterveyden hankerahoitus
30292014TP2Tulot50000THL:n budjettirahaa omien työntekijöiden palkkoihin (T.K., O.H., J.T.)
31302014TP1Tulot80000Kaste2-rahoitus

Voit testata budjettia tällä tilapäisellä lisätapahtumalla.

kustannuslaji:

määrä:

kuvaus:

jaottelu:
Kustannuslaji
Työpaketti
Vuosi
Laitos
Rahoittaja
Projekti

+ Näytä koodi

Näytä tulokset


Katso myös taustatiedot:

Yleistä keskustelua

Projektisuunnitelman sisältö, esimerkki

  • Tiivistelmä
  • Kuvaus organisaatiosta, jossa projekti toteutetaan
  • Projektin tausta ja kehittämisen tarpeet, kytkentä organisaation strategiaan
  • Projektin tavoitteet ja tulokset, projektin hyödyt. Kuvattava selvästi!
  • Projektiorganisaatio (roolit, vastuut, työnjako). Kannattaako olla ohjausryhmä? Vastuut ja tehtävät on avattava KAIKKIEN osallistuvien osalta.
  • Toimenpidesuunnitelma (projektin vaiheistus, toimenpiteet, aikataulutus) Gantt-kaavio tms.
  • Tarvittavat resurssit (henkilötyömäärät, muut resurssit)
  • Rajaukset. Mitä EI oteta mukaan (ja miksi)?
  • Kustannusarvio
  • Liittymät muihin projekteihin, liittymien hallinta
  • Muutosten hallinta
  • Projektin riskit ja niiden hallinta
  • Raportointi, viestintä ja dokumentointi
  • Projektin päättäminen ja arviointi
  • (Keitä on ollut projektin suunnittelussa mukana; JET:n perusteet edellyttävät!)

Vaikuttavuustutkimuksen tutkimussuunnitelma

Tausta:

Paremmat tietokäytännöt päätöksenteossa on asia, jota kaikki tuntuvat kannattavan, mutta jossa muutosta tapahtuu hitaasti. Tähän lienevät syynä se, että on vaikea tarkastella omia toimintatapojaan ulkopuolisen näkökulmasta, että on vaikea vertailla erilaisia toimintatapoja, koska kukin on tottunut juuri niihin tapoihin joiden piirissä on sattunut elämään, että politiikkaa loppujen lopuksi pidetään tahdon, ei tiedon asiana, ja että päätöksenteon vaikutusten arviointi on erityisen vaikeaa, koska vaikutuksia pitäisi verrata siihen tilanteeseen, joka päätettiin jättää toteuttamatta.

Näistä ongelmista huolimatta on tärkeää tutkia päätöksenteon käytäntöjä ja erityisesti tiedonkäyttökäytäntöjä päätöksenteon yhteydessä. Tämä on mahdollista jopa satunnaistetun kokeen keinoin.


Koeasetelma:

Etsitään päätöstilanteita, joissa päättäjät ovat halukkaita soveltamaan jaetun ymmärryksen ajatusta eli sitä, että päätökseen liittyvät kriteerit, arvot ja tiedot avataan kaikkien halukkaiden keskusteltavaksi ennen varsinaisen päätöksen tekemistä. Päätös myös perustellaan siten, että osallistujat voivat ymmärtää, miten heidän näkemyksensä otetaan huomioon päätöksessä. Päätökselle sinänsä ei aseteta mitään rajoituksia eli päättäjä saa päättää mitä haluaa, kunhan perustelee päätöksensä edellä kuvatun mukaisesti.

Näiden halukkaiden päätöksentekijöiden päätöstilanteet arvotaan kahteen ryhmään. Toisessa ryhmässä tehdään interventio, jossa aktiivisesti edistetään jaettua ymmärrystä tutkijaryhmän moderoimana. Tietoa jaetun ymmärryksen sisällöstä (sekä myöhemmin päätöksen sisällöstä) levitetään aktiivisesti päätöksen piirissä olevaan väestöön (mikä päättäjille tehdään etukäteen selväksi).

Vertailuryhmässä ei moderoida jaettua ymmärrystä, mutta päätöksentekijöiltä kysytään heidän omia perustelujaan ja kriteereitään päätöksen tekemisessä. Näitä tietoja ei julkaista ainakaan ennen päätöstä. Vertailuryhmän kunnissa voitaisiin ottaa jaettu ymmärrys käyttöön vuotta myöhemmin; tällöin päätöksen vaikutusten kuitenkin pitäisi näkyä melko nopeasti, jotta vuodessa olisi jo mahdollinen ero näkyvissä.

Päätösten jälkeen seurataan 1) päätöksentekijöiden ja sidosryhmien tyytyväisyyttä päätösprosessiin, 2) päätösten vaikutusta lausuttuihin kriteereihin nähden sekä 3) mahdollisesti joihinkin yleisiin kriteereihin, joita käytetään kaikkien päätöstilanteiden arviointiin.

Jos verrokkiryhmän päätöskriteerit julkaistaan, voidaan tehdä myös seuraava vertailu: päätöksen jälkeen käydään jaetun ymmärryksen mukainen keskustelu verrokkiryhmässä. Tarkastelun kohteena on se, olisiko tuore päätös ilmeisesti muuttunut, jos päätöstilanteessa olisi sovellettu päättäjien kertomia arvoja ja kriteereitä jaetun ymmärryksen mukaisen tiedon valossa eikä sen tiedon valossa, joka päättäjillä sattui todellisuudessa olemaan.

Työhypoteesi:

Jaetun ymmärryksen ryhmässä päätökset ovat vähemmän vastakkainasettelua aiheuttavia. Sidosryhmät kokevat päätöksentekoprosessin paremmaksi kuin vertailuryhmässä. Jaetun ymmärryksen ryhmässä päätökset myös tuottavat paremmin tavoitteiden mukaisia lopputuloksia.

Rajaukset:

Päätöstilanteet pitäisi rajata johonkin melko homogeeniseen ryhmään yhteiskunnallisia päätöksiä siten, että niiden välillä ei olisi kovin suuria eroja aihepiireissä tai halutuissa lopputuloksissa. Ne saisivat mielellään olla kuntatasollta tapahtuvia päätöksiä. Lisäksi niiden pitäisi olla sen verran kiinnostavia, että päätösvalmisteluun liittyviin keskusteluihin saataisiin houkuteltia riittävästi osallistujia. Jos aiheet ovat eri kunnissa samoja, voitaisiin jaettua ymmärrystä myös lainata kunnasta toiseen, eikä tukeutua pelkästään omassa kunnassa käytyyn keskusteluun.

Mikä tällainen aihepiiri olisi? Joitakin alustavia ehdotuksia.

  • Joukkoliikenteen tuki kunnan budjetissa.
  • Hometalojen korjausavustukset kunnan budjetissa.
  • Meluntorjuntatoimet kunnan keskustassa ja/tai asuinalueilla.
  • Pienpolton päästöjen vähentämisohjelma kunnassa.
  • Ilmastonmuutoksen torjuntaohjelma kunnassa.
  • Asuntojen energiansäästöremonttien neuvontapalvelun tarjoaminen kunnassa.
  • Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisohjelma kunnan omiin toimintoihin liittyen.
  • Jotain muuta kuin ympäristöterveyttä? Esim. vanhusten kotihoidon järjestäminen kunnassa.
  • Ehdota tähän lisää vaihtoehtoja.