Tuulivoimarakentaminen

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Tämä sivu perustuu Ympäristöministeriön oppaaseen Tuulivoimarakentamisen suunnittelu, LUONNOS 29.2.2012

Tuulivoimarakentaminen on opas tuulivoimarakentamisen suunnitteluun.

Tuulivoimarakentamisen kaavoituksen, ympäristövaikutusten arvioinnin ja lupamenettelyjen laadun ja sujuvuuden varmistaminen edellyttää nykyisen tuulivoimarakentamisen ohjeistuksen uudistamista. Ympäristöministeriön opas käsittelee tuulivoimarakentamista koskevan lainsäädännön soveltamista, tuulivoimarakentamisen ympäristövaikutuksia ja vaikutusten arviointia.

Ympäristöministeriö asetti 30.9.2010 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus tuulivoimarakentamisen kaavoitusta, vaikutusten arviointia ja lupamenettelyjä koskevaksi ohjeistukseksi. Työryhmä kuuli valmistelutyön kuluessa ohjeistuksen kannalta keskeisiä asiantuntijoita sekä järjesti useita keskustelutilaisuuksia ja muita kuulemistilaisuuksia hallinnon sisällä sekä eri sidosryhmien kesken. Työryhmän ehdotuksen luonnos oli esillä ympäristöministeriön www-sivuilla ja sitä oli mahdollista kommentoida myös kirjallisesti. Keskustelutilaisuuksissa saatu palaute sekä kirjalliset kommentit huomioitiin työryhmän ehdotuksen valmistelussa. Työryhmän ehdotus valmistui 29.4.2011 ja siitä järjestettiin laaja lausuntokierros. Lausuntoja saatiin 83 kpl.

Ympäristöministeriössä on valmisteltu oppaan luonnos työryhmän ehdotuksen ja siitä saatujen lausuntojen pohjalta.

Tuleva opas suunnataan ensisijaisesti tuulivoiman kaavoituksen ja lupamenettelyjen parissa työskenteleville kuntien, maakunnan liittojen sekä elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) viranomaisille. Se koskee kooltaan suuria, teolliseen tuotantoon käytettäviä tuulivoimaloita, eikä näin ollen ole tarkoitettu suoraan sovellettavaksi ns. pientuulivoimaloihin. Oppaassa on tarkoitus keskittyä keskeisimpiin tuulivoimarakentamisen vaikutuksiin. Tuulivoimarakentamisen kaavoitusta sekä MRL:n mukaisia lupia tarkastellaan tämän opasluonnoksen luvussa kaksi ja YVA-menettelyä luvussa kolme. Muun lainsäädännön soveltamista tuulivoimarakentamiseen kuvataan luvussa neljä. Tuulivoimarakentamisen vaikutuksia ja niiden arviointia käsitellään luvussa viisi.[1]


Kysymys

Mitä asioita tulee ottaa huomioon alettaess suunnittelemaan tuulivoimaloiden rakentamista?

Vastaus

Lähialueen väestötarkastelu

Testaa tuulivoiman soveltuvuutta omassa sijainnissasi tai aseta nasta kartalle haluamaasi kohtaan:

+ Näytä koodi

#: Alla olevat väestösuositukset ovat vain toiminnallisuuden osoittamiseksi keksittyjä rajoja. Ne eivät perustu mihinkään ohjeeseen tai arvokeskusteluun. --Jouni Tuomisto 14. syyskuuta 2013 kello 14.14 (EEST)

Suositusväestö 2.5 km säteellä(#)
ObsSuositusVäestömäärän alaraja
1asumaton alue. Väestö ei aseta estettä0
2harvaan asuttu alue. Väestö ei erityinen ongelma20
3maaseutualue. Väestön sitouttaminen hankkeeseen tärkeää100
4melko tiheään asuttu alue. Tuulivoima ei suositeltavaa200
5tiheään asuttu alue. Tuulivoima ei sovellu alueelle400

Muistilista

Tuulivoimarakentaminen(-)
ObsOsa-alueTavoitetaso
1''Osa-alue''''Tavoitetaso''
2Melutaajamassa päivällä 45 dB, yöllä 40 dB, taajaman ulkopuolella päivällä 40 dB, yöllä 35 dB
3VälkeSuomessa ei raja-arvoja tai suosituksia
4Tiet (nopeus 100+ km/htuulivoimalan etäisyys >500m
5Muut maantiettuulivoimalan etäisyys 20-30 m + voimalan korkeus (torni+lapa)
6Rautatietetäisyys 1.7*voimalan korkeus + 50 m, kuitenkin vähintään 250 m
7Merenkulkuväylien ja liikenne alueiden läheiset voimalat merkitään merenkulun turvalaitteiden kansainvälisestä koordinoinnista vastaavan järjestön suositusten mukaisesti
8Ilmailupäivä- ja yömerkinnät voimaloissa (maalaukset ja valot)
9Puolustusvoimatei tuulivoimaloita varuskunta-, varikko-, ampuma-, harjoitus- tai varalaskupaikkojen läheisyyteen
10Säätutkatetäisyys 5 km tutkasta. Alle 20 km päässä voimaloiden vaikutus tulee arvioida.
11Porotalousporonhoitoa ja sen kannattavuutta häiritään mahdollisimman vähän
12Kalastus
13Maisema
14Merikotkapitää huomioida erityisesti, jos tuulivoimala on 2 km säteellä pesästä tai vakituisesta talvehtimispaikasta
15Muu linnustovältetään linnustolle erityisen tärkeitä alueita (pesimisalueet, muuton kokoontumiskohdat rannikolla)
16Lepakotvältetään muuttoreittejä, ruokailualueita ja yhdyskuntien päiväpiilojen lähialueita
17Veden alainen luonto
18Natura 2000-verkostoNatura-alueiden luonnonarvot eivät heikenny (jos alueille tai niiden läheisyyteen meinataan rakentaa voimaloita, asiasta tehtävä erikseen arviointi)
19Aueiden käyttötuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesto useamman voimala yksiköihin
20LuonnonsuojelualueetEi käytetä tuulivoimarakentamiseen
21IBA-alueetEi käytetä tuulivoimarakentamiseen
22Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueetEi käytetä tuulivoimarakentamiseen
23Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristötEi käytetä tuulivoimarakentamiseen

Perustelut

Johdanto

Tuulivoimarakentamisen lähtökohdat Suomessa

Tuulivoima on ympäristön kannalta hyvä tapa tuottaa energiaa. Tuulivoimalat tuottavat sähköä saasteettomasti ja vähentävät sähköntuotannon tarvetta hiilellä, öljyllä ja kaasulla. Suomessa tuulivoiman osuus sähkön kokonaishankinnasta on vielä huomattavan pieni. Tähän pyritään saamaan suuri muutos jo vuoteen 2020 mennessä. Valtioneuvosto hyväksyi 6.11.2008 Suomen ilmasto- ja energiastrategian, joka pohjautuu EU:n ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiin ja velvoitteisiin. Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus energian kokonaisloppukulutuksesta 38 prosenttiin vuonna 2020. Strategiassa asetetaan tuulivoiman osalta tavoitteeksi nostaa asennettu kokonaisteho noin 2000 megawattiin vuoteen 2020 mennessä, jolloin vuotuinen sähkön tuotanto tuulivoimalla olisi noin 6 terawattituntia (TWh). Tuulivoimaloiden sijoittamisessa tulee ottaa huomioon teknistaloudelliset tekijät sekä ympäristöarvot ja muu alueidenkäyttö. Tuulivoimaloiden tekniseen paikanvalintaan vaikuttavat ensisijaisesti tuuliolosuhteet, liitynnät sähköverkkoon, rakentamista ja huoltoa tukeva infrastruktuuri sekä rakenteiden perustamisolosuhteet. Alueen teknistaloudelliseen soveltuvuuteen ja kannattavuuteen vaikuttavat monet tekijät. Pelkästään hyvät tuuliolosuhteet eivät yksinään riitä takaamaan hankkeen toteutumista. Voimalan rakennuskustannukset nousevat merkittävästi, mikäli se ei ole helposti liitettävissä olemassa olevaan infrastruktuuriin. Tuulivoimaloista aiheutuvat vaikutukset riippuvat pitkälti tuulivoimaloiden sijainnista ja alueen ympäristöarvoista. Tuulivoimarakentamisen ohjauksen keskeisenä tavoitteena on ehkäistä tuulivoimaloista luonnolle ja ihmisten elinympäristölle aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Tuulisuudeltaan parhaita alueita Suomessa ovat rannikko- ja merialueet sekä Lapin tunturit. Tarkat tiedot tuuliolosuhteista maalla ja merellä on kerätty Suomen tuuliatlakseen, tuulienergiakartastoon.

Taloudellinen kannattavuus ja tuulivoimatuotantoa koskeva tuki ohjaavat osaltaan tuulivoimarakentamisen sijoittumista sekä hankkeiden kokoa. Uusiutuvan energian tavoitteiden täyttämiseksi on otettu käyttöön uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön syöttötariffi, jota koskeva laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) tuli kokonaisuudessaan voimaan 25.3.2011. Syöttötariffijärjestelmään hyväksytään tuulivoimaloita, kunnes järjestelmään hyväksyttyjen tuulivoimaloiden yhteenlaskettu nimellisteho ylittää 2 500 megawattia (laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta 6 §). Sähkön tuottaja voi saada syöttötariffin enintään kahdentoista vuoden ajan siitä, kun oikeus syöttötariffiin alkaa, mutta korkeintaan hyväksymispäätöksessä määritetystä sähkön tuotannon kokonaismäärästä. (Laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta 15.2 § ja 16 §). Tuulivoimalassa tuotetun sähkön tukitaso on korkeampi vuoden 2015 loppuun saakka (62 §), mutta korkeampaa tukea voi kuitenkin saada enintään kolme vuotta.[1]

Tuulivoimalat

Tuulivoimalan pääosat ovat roottori (napa ja siivet), konehuone, torni ja perustukset. Maalle rakennettavat tuulivoimalat pystytetään maavaraiselle laattaperustukselle, joka pehmeässä maaperässä on paalutettava, tai kallioon ankkuroidulle perustukselle, joka edellyttää ehjää peruskalliota lähellä pintaa. Merituulivoimalat rakennetaan joko massiiviselle kasuuniperustukselle tai paalulle. Alle 15 metrin vesisyvyyksillä kasuuniperustuksen halkaisija on 15–20 m suuruusluokkaa. Paaluperustus vaatii huomattavasti pienemmän pinta-alan. Suomeen jo pystytettyjen tuulivoimaloiden tehot vaihtelevat 200 kilowatista 3 megawattiin, tyypillisimmin laitokset ovat kokoluokkaa 1–3 megawattia. Nykyisin suunniteltavien ja rakennettavien tuulivoimaloiden koko ja tehokkuus ovat kasvaneet huomattavasti aikaisempaan verrattuna. Tällä hetkellä suunnitteilla olevien laitosten teho on yleensä 3–5 megawattia, jolloin tornin korkeus on noin 80–140 metriä ja roottorin lapojen pituus noin 50–60 metriä. Käytössä olevia suurien tuulivoimaloiden tornien rakenneratkaisuja ovat teräs- tai betonirakenteinen lieriötorni ja ristikkorakenteinen terästorni. Uudenlaisella ristikkorakenteella päästään korkeampaan tuulivoimalan napakorkeuteen kuin jo tutuksi tulleella lieriörakenteella. Tuulivoimaloiden sijoitusetäisyys toisiinsa nähden on useita satoja metrejä mm. roottorin koosta, voimaloiden lukumäärästä ja sijoituskuviosta riippuen. Isojen tuulivoimaloiden luokkaan kuuluvien voimaloiden (3–5 MW) välillä sijoitusetäisyydet vaihtelevat tavallisesti 400–1000 metrin välillä. Tuulivoimapuistoksi kutsutaan aluetta, jossa on useita toisiinsa liitettyjä tuulivoimaloita.

Tuulivoimapuisto kytkeytyy yhtenä kokonaisuutena sähköverkkoon. Pientuulivoimalat ovat teholtaan huomattavasti vähäisempiä kuin teolliseen tuotantoon käytetyt voimalat. Pientuulivoimaloita käytetään muun muassa maataloudessa, kotitalouksissa ja vapaa-ajan asunnoissa. Kansainvälisissä standardeissa pientuulivoimalaksi katsotaan tuulivoimala, jonka roottorin ala on alle 200 m2, jolloin lavan pituudeksi tulee noin 8 metriä. Tämä vastaa teholtaan 50 kW tuulivoimalaa. Alle 10 kW tuulivoimaloita kutsutaan myös mikroturbiineiksi. Tyypillisimmät omakotitalojen tai vapaa-ajan asuntojen yhteyteen pystytetyt tuulivoimalat ovat teholuokaltaan 0,2–5 kW, jolloin lavan pituudeksi tulee noin 1–3 metriä. Kiinteistökohtaisia tuulivoimaloita on monen tyyppisiä, tavanomaisimpia ovat vaaka-akseliset potkurityyppiset sekä pystyakseliset voimalat.[1]

Tuulivoimarakentamisen suunnittelun pääperiaatteet

Tuulivoimarakentamiseen sovelletaan pääsääntöisesti samoja säännöksiä kuin muuhunkin rakentamiseen. Suurten tuulivoimaloiden toteutuksen tulisi lähtökohtaisesti perustua maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) mukaiseen kaavoitukseen. Tämä tarkoittaa, että tuulivoimarakentamiseen soveltuvat alueet määritellään kaavassa. Tuulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää aina rakennuslupaa tai toimenpidelupaa. Tuulivoimarakentamista koskeva maankäyttö- ja rakennuslain muutos (134/2011) tuli voimaan 1.4.2011. Muutoksen myötä yleiskaavaa on mahdollista käyttää aikaisempaa useammin suunnitteluvälineenä tuulivoimarakentamisessa. Lakimuutos mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivoimaloille suoraan yleiskaavan perusteella. Edellytyksenä yleiskaavan käyttämiselle tällä tavoin on, että kyseisellä yleiskaavalla voidaan riittävästi ohjata alueen rakentamista.

Tuulivoimaloita ei voi kuitenkaan sijoittaa mihin tahansa. Pääsääntöisesti tuulivoimarakentamiselle soveltumattomia alueita ovat valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, luonnonsuojelualueet sekä kansainvälisesti tärkeät linnuston IBA-alueet. Kaavoituksen yhteydessä voidaan määrittää tapauskohtaisesti myös muita tuulivoimarakentamiselle soveltumattomia alueita. Tuulivoimaloiden sijoittamiselle asettaa rajoituksia muu alueiden käyttö, kuten lentoliikenteen ja puolustusvoimien alueet sekä asutus.

On huomattava, että kaavoituksella ei voida ratkaista erityislainsäädännön piiriin kuuluvia asioita. Tuulivoimalan toteuttaminen voi sijainnista riippuen edellyttää esimerkiksi ilmailulain (1194/2009) mukaista lentoestelupaa, vesilain (587/2011, VL) mukaista vesilupaa, ympäristönsuojelulain (86/2000, YSL) mukaista ympäristölupaa tai YVA-lain (468/1994) mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä.[1]

Tuulivoimarakentamisen kaavoitus sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset luvat

MRL:n suunnittelujärjestelmä

Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) ja sitä täydentävän asetuksen (895/1999, MRA) kaava- ja lupajärjestelmä asettaa puitteet niin tuulivoimarakentamiselle kuin kaikelle muullekin rakentamiselle.

MRL:n alueiden käytön suunnittelujärjestelmä muodostuu valtioneuvoston hyväksymistä valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista sekä yleispiirteisistä ja yksityiskohtaisista kaavoista. Yleispiirteisiä kaavoja ovat maakuntakaava ja yleiskaava. Yksityiskohtaisena kaavamuotona on asemakaava. Yleiskaava voidaan laatia myös siten, että se ohjaa suoraan tuulivoimarakentamista (MRL 77a §).

Alueiden käytön suunnittelujärjestelmä on kokonaisuus, jossa jokaisella kaavatasolla on oma tehtävänsä. Toimivan suunnittelujärjestelmän keskeisenä periaatteena on se, että yleispiirteisempi kaava on ohjeena laadittaessa tai muutettaessa yksityiskohtaisempaa kaavaa. Kaavan laadinta on monivaiheinen suunnittelu-, vuorovaikutus- ja päätöksentekoprosessi, jolle maankäyttö- ja rakennuslaki antaa puitteet. Kaavaprosessi jäsennetään aloitus-, valmistelu-, ehdotus- ja hyväksymisvaiheeseen.

Kaavoitus alkaa suunnittelutyön ohjelmoinnilla ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) laatimisella. Tällöin määritellään muun muassa alustavat tavoitteet, selvitystarpeet ja vaikutusten arvioinnin laajuus sekä suunnitellaan osallistumisen järjestäminen. Osallisille tiedotetaan kaavoituksen alkamisesta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

Valmisteluvaiheessa tehdään tärkeimmät kaavan sisältöä koskevat ratkaisut: tarkennetaan tavoitteita, laaditaan tai täydennetään selvityksiä, suunnitellaan kaavaratkaisun periaatteet ja vaihtoehdot sekä selvitetään niiden vaikutuksia. Valmisteluvaiheessa kaavaluonnos ja valmisteluaineisto voidaan asettaa nähtäville, jolloin osallisilla ja kunnan jäsenillä on tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja viranomaiset ja yhteisöt antavat lausuntonsa. Saatu palaute hyödynnetään kaavaehdotuksen laadinnassa.

Kaavaehdotuksen valmistuttua se asetetaan julkisesti nähtäville, jolloin osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää kaavasta mielipiteensä eli tehdä muistutuksen. Kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot viranomaisilta ja yhteisöiltä. Kaavan laatija tekee muistutuksista ja lausunnoista yhteenvedon ja esittää, onko kaavaehdotusta tarpeen niiden johdosta tarkistaa. Tarvittaessa järjestetään viranomaisneuvottelu. Kaavaehdotus on asetettava uudelleen nähtäville, jos siihen tehdään merkittäviä muutoksia tässä vaiheessa.

Kaavan hyväksyy maakunnan liiton tai kunnan toimielin, jonka jälkeen kaavan hyväksymisestä tiedotetaan. Maakuntakaavaan ja yhteiseen yleiskaavaan liittyy vielä kaavan vahvistaminen ympäristöministeriössä.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisissa hallintopäätösasioissa (kuten rakennuslupa, poikkeamispäätös, suunnittelutarveratkaisu) noudatetaan MRL:n menettelysäännösten lisäksi yleislakeina esimerkiksi hallintolakia (434/2003) ja kuntalakia (365/1995).[1]

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. MRL:n mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa (MRL 24 §). Valtioneuvosto päätti 13.11.2008 valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tarkistuksen kohteena oli valtioneuvoston vuonna 2000 tekemä päätös. Tarkistetuissa tavoitteissa todetaan tuulivoimarakentamisesta, että:

Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköhin.

Ennen 2008 marraskuussa tehtyä tarkistusta tavoite koski vain meri-, rannikko- ja tunturialueita.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet korostavat tuulivoimarakentamisessa pyrkimystä keskitettyihin ratkaisuihin sekä tuulivoimarakentamisen ja muiden alueidenkäyttötarpeiden yhteensovittamista. Tuulivoimaloiden keskittäminen usean voimalan yksiköihin tai tuulivoimalapuistoihin on tärkeää etenkin maisemavaikutusten hallinnan kannalta. Hajautunut rakentaminen ei ole ympäristöllisesti eikä taloudellisesti tehokasta; se lisää huomattavasti maisemaan ja luonnonarvoihin kohdistuvia vaikutuksia sekä esimerkiksi uusien sähkölinjojen rakentamista. Huonosti sijoitetun yksittäisen tuulivoimalan aiheuttama maisemavaikutus voi sijainnista riippuen olla merkittävämpi kuin huolellisesti suunnitellun suuren tuulivoimalapuiston.

Nimenomaisesti tuulivoimarakentamista koskevien tavoitteiden lisäksi tuulivoima-alueiden suunnittelussa on otettava huomioon muutkin valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, kuten esimerkiksi maisemaa, luonnonarvoja ja kulttuuriperintöä, puolustusvoimien toiminnan turvaamista, lentoturvallisuutta sekä saamelaisten kotiseutualuetta ja poronhoitoaluetta koskevat tavoitteet:

Alueidenkäytössä on varmistettava, että valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvot säilyvät. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Maakuntakaavoituksessa on osoitettava valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt ja maisemat. Näillä alueilla alueidenkäytön on sovelluttava niiden historialliseen kehitykseen.
Alueiden käytön suunnittelussa on otettava huomioon maanpuolustuksen ja rajavalvonnan tarpeet ja turvattava riittävät alueelliset edellytykset varuskunnille, ampuma- ja harjoitusalueille, varikkotoiminnalle sekä muille maanpuolustuksen ja rajavalvonnan toimintamahdollisuuksille. Samalla on huomioitava muun yhdyskuntarakenteen, elinympäristön laadun ja ympäristöarvojen asettamat vaatimukset.
Lentoasemien ympäristön maankäytössä tulee ottaa huomioon lentoliikenteen turvallisuuteen liittyvät tekijät, erityisesti lentoesteiden korkeusrajoitukset. Lisäksi alueiden käytössä on turvattava lentoliikenteen nykyisten varalaskupaikkojen ja lennonvarmistusjärjestelmien kehittämismahdollisuudet sekä sotilasilmailun tarpeet.
Saamelaisten kotiseutualueen alueidenkäytössä otetaan huomioon saamelaisille alkuperäiskansana kuuluva oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan saamelaisten perinteisten elinkeinojen kehittämisedellytysten turvaamiseksi. Poronhoitoalueella on turvattava poronhoidon alueidenkäytölliset edellytykset.[1]

Maakuntakaava

Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella (MRL 4 §). Maakuntakaavassa osoitetaan valtakunnallisia, maakunnallisia, seudullisia ja ylikunnallisia alueidenkäyttötarpeita (MRL 25 §). Maakuntakaava voidaan laatia myös tiettyä alueidenkäyttömuotoa tai useita alueidenkäyttömuotoja koskevana vaihemaakuntakaavana (MRL 27 §). Maakuntakaava ohjaa yksityiskohtaisempaa kaavoitusta. Maakuntakaava esitetään kartalla, ja kaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja -määräykset (MRL 29 §). Maakuntakaavakartat esitetään yleensä mittakaavassa 1:100 000–1:250 000. Maakuntakaavan hyväksyy maakunnan liiton ylin päättävä toimielin, minkä jälkeen se toimitetaan ympäristöministeriöön vahvistettavaksi (MRL 31 §).[1]

Tuulivoima-alueiden osoittaminen maakuntakaavassa

Maakuntakaavoissa osoitettavien tuulivoima-alueiden vähimmäiskoko voi vaihdella maan eri osissa ja myös yksittäisen maakunnan alueella. Harkittaessa maakuntakaavoissa osoitettavien tuulivoima-alueiden vähimmäiskokoa, tulee ottaa huomioon maakuntakaavan tehtävä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttajana ja merkitykseltään seudullisten alueidenkäyttökysymysten ratkaisijana sekä maakuntakaavan muu sisältö ja esitystapa. Vähimmäiskoon määrittely tehdään tapauskohtaisesti ja siihen vaikuttavat alueen ominaispiirteet ja seudullisen ohjauksen tarve. Tuulisuuden kannalta tuulivoimatuotantoon hyvin soveltuvilla alueilla, joilla alueidenkäytön järjestäminen edellyttää yhteen sovitettuja ratkaisuja useamman kunnan alueella, on tuulivoimarakentamiseen osoitettavien alueiden vähimmäiskoko pienempi kuin alueilla, joilla ei ole odotettavissa merkittävää tuulivoimarakentamista ja joilla yhteen sovittamisen tarve muuhun alueidenkäyttöön on vähäisempi. Maakuntakaavoissa osoitettavien alueiden vähimmäiskoko voi näin ollen vaihdella lukumäärältään noin kolmen yksikön tai kymmenen megawatin tehosta aina suurempiin, esimerkiksi kymmenen yksikön tuulivoimalapuistoihin.

Tuulivoimala-alue voidaan maakuntakaavassa osoittaa aluevaraus-, osa-alue- tai kohdemerkinnällä. Maakuntakaavan kaavamääräyksellä voidaan tarvittaessa määritellä tuulivoimaloiden suurin sallittu korkeustaso merenpinnasta, joka voi vastata esimerkiksi alueen lentoesterajoituspinnan korkeustasoa.

Tuulivoimarakentamisen keskittäminen maakuntakaavassa osoitetuille tuulivoima-alueille edistää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamista, vähentää tuulivoimarakentamisen ympäristövaikutuksia ja helpottaa tuulivoimarakentamisen ja muun alueiden käytön yhteensovittamista. Tuulivoimarakentamisen keskittämistä voidaan edistää myös osoittamalla maakuntakaavoissa sellaisia maakunnallisesti arvokkaita alueita, joille tuulivoimarakentamista ei tulisi suunnitella.

Liitteenä olevissa kaavakartoissa on annettu esimerkkejä kaavamerkintöjen ja -määräysten käytöstä erityyppisillä alueilla.[1]

Maakuntakaavan ohjausvaikutus

Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on pyrittävä edistämään maakuntakaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. (MRL 32 §) Maakuntakaavassa osoitettu tuulivoima-alue ja sen rajaus täsmentyy siten kuntakaavassa. Esimerkiksi merialueella maakuntakaavassa tuulivoimatuotantoon osoitettu alue täsmentyy yleiskaavassa tarkempien selvitysten perusteella.

Maakuntakaavan suojelu- ja maisema-alueet sekä rakennetun kulttuuriympäristön kohteet eivät lähtökohtaisesti sovellu tuulivoimarakentamiseen. Maakuntakaavan muiden aluevarausten, kuten esimerkiksi virkistysalueiden, osalta ratkaisevaa on, missä määrin tuulivoimarakentaminen aiheuttaisi haittaa maakuntakaavassa osoitetulle muulle maankäytölle.

Maakuntakaavassa esitettyjen aluevarausten laajuutta ja sijaintia voidaan yksityiskohtaisemmassa kaavassa muuttaa edellyttäen, että maakuntakaavan keskeiset ratkaisut ja tavoitteet eivät vaarannu. Tällöin kyseessä on hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavasta. Lähtökohtana on, että maakuntakaavan tavoite on turvattava samassa kaavassa, jossa maakuntakaavan ratkaisusta poiketaan. Hyväksyttävän eroavuuden edellytyksenä on lisäksi, ettei aluetta ole maakuntakaavassa varattu sellaiseen muuhun tarkoitukseen, joka estää tuulivoimarakentamisen.

Hyväksyttävä eroavuus ei voi kuitenkaan tarkoittaa maakuntakaavan keskeisistä periaatteista poikkeamista. Maakuntakaavan keskeisiin periaatteisiin kuuluu muun muassa maakuntakaavassa esitetty valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden konkretisointi tuulivoimaloiden sijoittamisesta keskitetysti useamman voimalan yksiköihin.

Erityisesti maisema- ja luontovaikutusten kannalta herkillä alueilla, kuten tunturi- ja saaristoalueilla, voidaan tuulivoimarakentamisen osoittamista yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa maakuntakaavan tuulivoima-alueiden ulkopuolelle pitää maakuntakaavan vastaisena. Muualla sisämaassa ja kauempana rannasta sijaitsevilla merialueilla on erityistä huomiota kiinnitettävä maakuntakaavassa osoitettuun tuulivoima-alueiden kokonaisuuteen sekä tuulivoimarakentamisen suhteeseen muuhun alueidenkäyttöön.

Maakuntakaavassa esitetyn ratkaisun kanssa ristiriidassa oleva eli maakuntakaavan vastainen kaavaratkaisu ei ole mahdollinen ilman maakuntakaavan muuttamista. Kaavaratkaisun voidaan katsoa olevan ristiriidassa maakuntakaavan kanssa, mikäli kyseessä ei ole maakuntakaavan täsmentyminen tai edellä todettu hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavasta.

Maakuntakaavoituksen tehtävänä on tuulivoimarakentamisen kokonaisuuden ohjaaminen. Maakuntakaavoissa on toistaiseksi osoitettu tuulivoimaloiden alueita pääosin vain meri-, rannikko- ja tunturialueilla. Sisämaan maakuntakaavoituksen ollessa vielä kesken tuulivoima-alueiden osalta, voi tuulivoimahankkeiden toteutus näillä alueilla perustua kuntakaavoitukseen. Selvästi seudullisia vaikutuksia aiheuttavat tuulivoimahankkeet vaativat kuitenkin maakuntakaavallisen tarkastelun.[1]

Yleiskaava

Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavan päätehtävänä on siten kunnan alueidenkäyttötavoitteiden osoittaminen ja asemakaavoituksen ohjaaminen. Yleiskaava voidaan kuitenkin laatia myös rakentamisen ja muun alueidenkäytön ohjaamiseksi tietyllä alueella. Kunnan tulee huolehtia tarpeellisesta yleiskaavan laatimisesta ja sen ajan tasalla. Yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. (MRL–37 §) Yleiskaava esitetään kartalla, ja kaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja –määräykset (MRL 40 §). Kunnat voivat yleiskaavalla tutkia ja osoittaa tuulivoima-alueet kunnan alueella. Yleiskaavallisen tarkastelun merkitys korostuu esimerkiksi kunnissa, joiden tuulivoimapotentiaali on merkittävä sekä alueilla, joilla tuulivoimarakentamisen ja muun alueiden käytön yhteensovittamistarve on suuri. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi taajamat ja niiden lähialueet sekä alueet, joilla on sellaisia erityisiä luonnon- tai kulttuuriarvoja, joiden säilyttäminen edellyttää laajemman alueen yleispiirteistä suunnittelua. Lisäksi yleiskaavalla voidaan selvittää kunnan alueelle sijoittuvien yksittäisten tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutuksia.

Kunnat voivat laatia yhteisen yleiskaavan maankäytön yleispiirteiseksi ohjaamiseksi ja toimintojen yhteen sovittamiseksi (MRL 46 §). Yhteistä yleiskaavaa voidaan käyttää myös tuulivoima-alueiden tutkimiseen ja osoittamiseen.

Yleiskaavan sisältövaatimukset on otettava huomioon siinä määrin kuin laadittavan yleiskaavan ohjaustavoitteet ja tarkkuus edellyttävät (MRL 39 §). Tuulivoimarakentamisen kannalta keskeisiä ovat muun muassa energiahuollon järjestämistä, rakennetun ympäristön, maiseman ja luonnonarvojen vaalimista sekä virkistykseen soveltuvien alueiden riittävyyttä koskevat sisältövaatimukset. Yleiskaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi. Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja äättäessään niiden toteuttamisesta katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta yleiskaavan toteutumista. (MRL 42 §)

Yleiskaavaan liittyy suoraan lain nojalla kaavan toteutumista turvaava ehdollinen rakentamisrajoitus (MRL 43.1 §). Yleiskaavassa voidaan määrätä myös ehdottomasta rakentamisrajoituksesta ja toimenpiderajoituksesta (MRL 43.2 §).

Yleiskaava voi toimia suoraan rakentamista ohjaavana kaavana ranta-alueilla (MRL 72 §) ja kyläalueilla (MRL 44.2 §). Myös tuulivoimarakentaminen voi perustua suoraan yleiskaavaan (MRL77 a §).[1]

Tuulivoimayleiskaava

Yleiskaavan käyttöä tuulivoimarakentamisessa koskeva MRL:n muutos (134/2011) tuli voimaan 1.4.2011. Muutoksen mukaisella tuulivoimarakentamista koskevalla yleiskaavalla, ns. tuulivoimayleiskaavalla, voidaan tietyin edellytyksin suunnitella tuulivoimarakentamista siten, että rakennusluvat tuulivoimaloille voidaan myöntää suoraan sen nojalla. Yleiskaavaan tulee ottaa tätä koskeva määräys. Määräystä voidaan käyttää tilanteissa, joissa semakaavatasoista suunnittelua vaativaa yhteensovittamistarvetta muun maankäytön kanssa ei ole.

MRL 10 a luku

Tuulivoimarakentamista koskevat erityiset säännökset

77 a § Yleiskaavan käyttö tuulivoimalan rakennusluvan perusteena Rakennuslupa tuulivoimalan rakentamiseen voidaan 137 §:n 1 momentin estämättä myöntää, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa on erityisesti määrätty kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

77 b § Tuulivoimarakentamista koskevan yleiskaavan erityiset sisältövaatimukset

Laadittaessa 77 a §:ssä tarkoitettua tuulivoimarakentamista ohjaavaa yleiskaavaa on sen lisäksi, mitä yleiskaavasta muutoin säädetään, huolehdittava siitä, että:

  1. yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta alueiden käyttöä kyseisellä alueella;
  2. suunniteltu tuulivoimarakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu maisemaan ja ympäristöön;
  3. tuulivoimalan tekninen huolto ja sähkönsiirto on mahdollista järjestää.

77 c § Tuulivoimarakentamista ohjaavan yleiskaavan laatimiskustannukset

Jos 77 a §:n mukainen tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja tuulivoimahankkeeseen ryhtyvän taikka maanomistajan tai haltijan aloitteesta, kunta voi periä tältä yleiskaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset kokonaan tai osaksi. Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä -ajan.

Tuulivoimayleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon maakuntakaavan ohjausvaikutus, kuten yleiskaavaa laadittaessa muutoinkin. Maakuntakaavassa osoitetun tuulivoima-alueen rajaus voi täsmentyä tuulivoimayleiskaavassa ja sen sijaintia voidaan muuttaa, jos tähän on esimerkiksi tarkemmista selvityksistä johtuva perusteltu syy. Tuulivoimayleiskaavassa osoitettu ratkaisu ei kuitenkaan saa olla maakuntakaavan vastainen. Kaavaratkaisun voidaan katsoa olevan ristiriidassa maakuntakaavan kanssa, mikäli kyseessä ei ole maakuntakaavan täsmentyminen tai hyväksyttävä eroavuus maakuntakaavasta.[1]

Tuulivoimayleiskaavan sisältövaatimukset

Yleiskaavan yleisten sisältövaatimusten lisäksi on otettava huomioon tuulivoimayleiskaavan erityiset sisältövaatimukset (MRL 77 b §). Edellytyksenä tuulivoimayleiskaavan käytölle on, että yleiskaava ohjaa riittävästi rakentamista ja muuta maankäyttöä alueella (MRL 77 b § 1 mom). Riittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon kohteena olevan alueen olosuhteet sekä suunniteltu rakentaminen. Tästä seuraa, että yleiskaava tulee kyseeseen tilanteissa, joissa se on mittakaavaltaan ja esitystavaltaan soveltuva kaavamuoto tuulivoimarakentamisen ohjaamiseen. Keskeistä on myös, että tuulivoimarakentamisen vaikutukset on mahdollista arvioida yleiskaavoituksen yhteydessä riittävällä tarkkuudella.

Edellytyksenä tuulivoimayleiskaavan laatimiselle on, ettei alueella ole sellaista maankäyttöä, jonka yhteensovittaminen tuulivoimarakentamisen kanssa vaatisi asemakaavoitusta. Yleiskaava soveltuu siten tuulivoimarakentamisen ohjaukseen vesialueilla ja sellaisilla maa-alueilla, jotka sijaitsevat riittävän etäällä taaja-asutuksesta ja muusta siihen rinnasteisesta tai muita erityispiirteitä omaavasta maankäytöstä. Taajamien läheisyydessä tai alueilla, joihin kohdistuu rakentamispaineita, ei tuulivoimayleiskaava yleensä ole oikea kaavamuoto.

Tuulivoimayleiskaavan ohjaavuuden riittävyydellä tarkoitetaan myös tuulivoimayleiskaavan sisältöä, esitystapaa ja mittakaavaa. Tuulivoimayleiskaavan tulee yksilöidä riittävällä tarkkuudella voimaloiden sijainti, jotta rakennusluvat voidaan myöntää sen perusteella.

Tuulivoimayleiskaavaa laadittaessa tulee ottaa erityisesti huomioon tuulivoimaloiden rakentamisen sopeutuminen maisemaan ja muuhun ympäristöön (MRL 77 b § 2 mom). Tuulivoimarakentamisen sopeutumista ympäristöönsä tulee tulkita kunkin rakentamishankkeen tapauskohtaisista olosuhteista lähtien. Tuulivoimalan ympäristöön sopeutumisen arvioinnissa ja selvityksissä saatetaan joutua tapauskohtaisesti kiinnittämään huomiota esimerkiksi luonnonarvoihin ja luonnonsuojeluun, virkistystarpeisiin, kulttuuriympäristön arvojen ja muinaisjäännösten säilyttämiseen sekä asuin- ja elinympäristön laatunäkökohtiin. Vesialueilla tuulivoimaloiden ympäristöön sopeutumisessa on edellä mainittujen seikkojen lisäksi syytä kiinnittää huomiota muun muassa vedenalaista luontoa ja kalastusta koskeviin näkökohtiin. Myös puolustusvoimien toimintaedellytysten turvaamiseen sekä liikenteen turvallisuutta koskeviin seikkoihin on kiinnitettävä huomiota arvioitaessa tuulivoimaloiden ympäristöön sopeutumista. Erityisenä sisältövaatimuksena tuulivoimarakentamista ohjaavan kaavan kohdalla on otettava huomioon myös teknisen huollon ja sähkön siirron järjestämismahdollisuudet (MRL 77 b § 3 mom).

Tuulivoimayleiskaavan erityisten sisältövaatimusten lisäksi on tuulivoimayleiskaavan laatimisessa noudatettava myös muita maankäyttö- ja rakennuslakiin sisältyviä kaavan laatimista koskevia säännöksiä, jotka liittyvät esimerkiksi vaikutusten selvittämiseen (MRL 9 §) ja vuorovaikutukseen (MRL 62 §) sekä yleiskaavan yleisiin sisältövaatimuksiin (MRL 39 §). Tällöin on esimerkiksi otettava huomioon, että yleiskaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeudenhaltijalle kohtuutonta haittaa.

Kohtuuttomuuden arviointi on kokonaisharkintaa, jossa arvioinnin lähtökohtana ovat yleiskaavan ja kaavamääräysten kokonaisvaikutukset maanomistajien asemaan. Tällöin huomiota voidaan kiinnittää esimerkiksi muiden maanomistajien kohteluun kaavoituksessa, muiden kilpailevien maankäyttötarpeiden merkitykseen, alueen sijaintiin ja maanomistajan kaavasta mahdollisesti saamaan hyötyyn. Kohtuuttomuuden arvioinnissa on lisäksi otettava huomioon, että yleiskaavoituksessa ei ole katsottu voitavan kaavamääräyksellä rajoittaa laajalla alueella yksityisen alueen käyttöä toisen yksityisen harjoittaman, ympäristölupaa edellyttävän toiminnan turvaamiseksi. Viimeksi mainitulla seikalla on merkitystä esimerkiksi maanomistusolosuhteiltaan pirstoutuneilla alueilla, joilla rakennettavien tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset saattavat ulottua muiden kiinteistöjen alueille.[1]

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Tuulivoimayleiskaavassa voidaan käyttää erilaisia kaavamerkintöjä osoittamaan tuulivoimarakentamisen alueita. Alueet voidaan merkitä osa-alueiden erityisominaisuuksia ilmaisevalla merkinnällä (tv) tai aluevarausmerkinnällä (EN). Aluevarausmerkinnällä osoitetaan alueen pääasiallinen käyttötarkoitus, joka tässä tapauksessa olisi energiantuotanto. Osa-aluemerkintää voidaan käyttää muiden aluevarausmerkintöjen kanssa päällekkäin, edellyttäen, että merkintöjen tavoitteet eivät ole ristiriidassa keskenään.

Tuulivoimayleiskaavassa osoitetaan kartalla alueita, joille tuulivoimaloita voi sijoittaa. Lähtökohtana on, että yhdelle alueelle voidaan sijoittaa yksi tuulivoimala. Voimalan kaikkien osien tulee mahtua osoitettavan alueen sisäpuolelle. Mikäli ympäristön olosuhteet, yhteen sovitettavat alueidenkäyttötarpeet ja maanomistusolot mahdollistavat, voidaan tuulivoimaloiden alueita osoittaa myös siten, että yhdelle alueelle sijoittuu useampia voimaloita. Esimerkiksi kaukana rannasta sijaitsevilla merialueilla yhdelle tuulivoimaloiden alueelle voi olosuhteiden salliessa sijoittaa useita voimaloita. Tuulivoimaloiden alueen koko voi siis vaihdella tilanteesta riippuen suurestikin. Tuulivoimaloiden suurin sallittu määrä tuulivoimaloiden alueella tulee käydä ilmi kaavamerkinnästä. Kaavamääräykseen voidaan ottaa myös tuulivoimaloiden sijoittelua koskevia periaatteita.

Tuulivoimayleiskaavassa esitetään kaava-alueella tuulivoimalapuiston vaatimat tieyhteydet ja sähkönsiirto (maakaapelit ja ilmajohdot, mahdolliset sähköasemat ja tarpeen mukaan niiden rakennusalat ja rakennusoikeus). Teiden ja sähkönsiirron osalta on osoitettava selvästi mitkä ovat olemassa olevia ja mitkä kokonaan uusia linjauksia tai sähköasemia. Tuulivoimayleiskaavassa esitetään myös mahdolliset pienialaiset suojelualueet tai -kohteet ja muinaismuistot, laivahylyt ja muu olennainen maankäyttö.

Tuulivoimalan suurin sallittu kokonaiskorkeus (torni ja roottorin lapa) määritellään kaavassa esimerkiksi kaavamääräyksellä. Korkeuden määrittely on tarpeen muun muassa maisemavaikutusten tai lentoesterajoituspintojen vuoksi. Yleisellä kaavamääräyksellä voidaan myös määritellä koko kaava-alueen osalta tuulivoimaloiden suurin sallittu korkeustaso merenpinnasta, joka voi vastata esimerkiksi alueen lentoesterajoituspinnan korkeustasoa. Erillistä määräystä suurimmasta sallitusta yksittäisen tuulivoimalan tehosta (MW) tai kaava-alueen tuulivoimaloiden suurimmasta sallitusta yhteenlasketusta kokonaistehosta ei ole tarpeen antaa kaavassa, ellei siihen ole erityistä syytä. Tuulivoimalalle ei ole tarpeen erikseen osoittaa kerrosalaa tai rakennusoikeuden määrää muuten kuin edellä mainituin tavoin (voimaloiden lukumäärä ja suurin sallittu kokonaiskorkeus).

Yleiskaava esitetään kartalla tai kartoilla sellaisessa mittakaavassa, että niistä alueiden käytön ja rakentamisen ohjaustarve ja yleiskaavan tarkoitus huomioon ottaen ilmenevät tarkoituksen mukaisella tavalla alueiden käytön periaatteet, tarpeelliset alueet ja kaavan muu sisältö (MRL 40 §, MRA 16 §). Soveltuva mittakaava tuulivoimayleiskaavalle on käytännössä 1:5000–1:10 000. Kaukana rannasta sijaitsevilla merialueilla mittakaava voi olla jopa 1:50 000.

Esimerkkejä yleiskaavakartoista sekä tuulivoimaloiden alueilla käytettävistä kaavamerkinnöistä ja -määräyksistä on tämän oppaan liitteenä.[1]

Kaavan laatiminen ja kaavoituskustannukset

Yleiskaavan laatimisesta päättää ja vastaa aina kunta. Maanomistaja voi tehdä kunnalle aloitteen kaavan laatimiseksi (kuntalaki (1995/365) 28 §), mutta maanomistajalla ei ole oikeutta saada kaavaa alueelleen.

Jos kunta laatii tuulivoimayleiskaavan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja tällaista etua edustavan tahon aloitteesta, on kunnalla mahdollisuus periä tältä kaavan laatimiskustannukset kokonaan tai osaksi. Taho voi olla tilanteesta riippuen suunnitteilla olevasta tuulivoimahankkeesta vastaava yhteisö, maanomistaja tai -haltija tai jokin muu toimija. Kunnalla ei ole velvollisuutta kustannusten perimiseen, vaan asia on kunnan harkittavissa. Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä -ajan. (MRL 77 c §)[1]

Asemakaava

Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten (MRL 50 §). Asemakaavan laatiminen tuulivoimaloiden alueelle on tarpeen, kun tuulivoimarakentamisen ja muun maankäytön yhteensovittamistarve sitä edellyttää. Asemakaavan hyväksyy lähtökohtaisesti kunnanvaltuusto (MRL 58 §).

Rakennusta ei saa rakentaa vastoin asemakaavaa (rakentamisrajoitus). Asemakaava-alueelle ei saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat haittaa kaavassa osoitetulle muiden alueiden käytölle. Asemakaava-alueelle ei saa myöskään sijoittaa toimintoja, jotka ovat haitallisten tai häiriöitä aiheuttavien ympäristövaikutusten estämistä tai rajoittamista koskevien asemakaavamääräysten vastaisia. (MRL 58 §)

Asemakaavaa laadittaessa on otettava huomioon yleispiirteisten kaavojen ohjausvaikutus, joka voi tilanteesta riippuen olla joko maakuntakaava tai yleiskaava. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, ohjaa asemakaavan laadintaa maakuntakaava. Tällöin asemakaavaa laadittaessa on soveltuvin osin otettava huomioon myös yleiskaavan sisältövaatimukset. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla on oikeusvaikutteinen yleiskaava, ohjaa se asemakaavan laadintaa. (MRL 54 §)

Asemakaavan sisältövaatimuksissa korostuvat ihmisen elinympäristön terveellisyyteen, turvallisuuteen ja viihtyisyyteen liittyvät seikat (MRL 54 §). Tuulivoimarakentamista koskevassa asemakaavassa on siten kiinnitettävä huomiota erityisesti meluun, turvallisuuteen, maisemaan ja kaupunkikuvaan sekä virkistyskäyttöön liittyviin kysymyksiin.

Asemakaava-alueella rakennuspaikan sopivuus ratkaistaan asemakaavassa (MRL 116.1 §). Koska rakennusluvan myöntäminen perustuu suoraan asemakaavaan, on kaavassa osoitettava tuulivoimaloille rakennusala ja annettava tuulivoimaloiden ulottuvuutta koskevia määräyksiä sekä esitettävä tuulivoimaloiden vaatimat teknisen huollon ja sähkönsiirron järjestelyt.

Asemakaava esitetään kartalla, ja kaavaan kuuluvat myös kaavamerkinnät ja –määräykset (MRL 55 §). Asemakaava esitetään mittakaavassa 1:2000, tai jos kaavan tarkoitus tai sisältö sitä edellyttää, myös tarkempana, esimerkiksi mittakaavassa 1:1000 (MRA 24 §).

Maanomistaja voi tehdä kunnalle aloitteen kaavan laatimiseksi, mutta asemakaavan laatimisesta päättää ja vastaa aina kunta. Kunnalla on mahdollisuus periä asemakaavoituksesta kunnalle aiheutuneita kustannuksia kaavoitushankkeesta hyötyvältä (MRL 59 §).[1]

Asemakaava vai yleiskaava?

Alueidenkäytön yksityiskohtainen suunnittelu edellyttää hankkeen sijainnista riippuen tarkkuustasoltaan erilaista suunnittelua. Harkittaessa tarvittavan kaavamuodon valintaa asemakaavan ja yleiskaavan välillä tulee ensisijaisesti tarkastella alueen muita maankäyttötarpeita, näiden merkittävyyttä ja yhteen sovittamisen tarvetta tuulivoimarakentamisen kanssa.

Asemakaavaa tulee käyttää tilanteissa, joissa tuulivoimarakentaminen on tarpeen määritellä tarkasti suhteessa alueen muuhun maankäyttöön ja kaavan vaikutusten arviointi edellyttää tarkkaa sijainnin ohjausta, esimerkiksi meluvaikutusten vuoksi. Tyypillisiä tällaisia alueita ovat taajamien läheiset alueet sekä teollisuus- ja satama-alueet.

Yleiskaavaa voidaan käyttää tilanteissa, joissa muun maankäytön yhteensovittaminen tuulivoimarakentamisen kanssa voidaan ratkaista asemakaavaa yleispiirteisemmässä kaavassa, esimerkiksi mittakaavassa 1:10 000. Tyypillisiä tällaisia alueita ovat meri- ja rannikkoalueet sekä sisämaan maa- ja metsätalousvaltaiset alueet.

Suunnittelutarvealue ja suunnittelutarveratkaisu

Suunnittelutarvealueesta säädetään MRL 16 §:ssä ja siihen liittyvästä laajennetusta rakennuslupaharkinnasta eli suunnittelutarveratkaisusta MRL 137 §:ssä. Suunnittelutarpeesta ranta-alueella säädetään erikseen MRL 72 §:ssä.

Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyvien tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen (MRL 16.1 §).

Suunnittelutarvealuetta koskevien säännösten tarkoituksena on estää sellainen suunnittelematon maankäyttö, josta aiheutuisi taloudellisesti, yhdyskuntarakenteellisesti tai ympäristöllisesti haitallista kehitystä. Maankäytön tulee suunnittelutarvealueella perustua riittävään suunnitteluun. Lähtökohtana on, että rakentaminen suunnittelutarvealueella perustuu asemakaavaan. Rakentaminen voi kuitenkin perustua myös suunnittelutarveratkaisuun, jota myönnettäessä rakentamisen sopivuutta on arvioitu tavanomaista rakennuslupamenettelyä laajemmin yhdyskuntakehityksen, ympäristöarvojen ja tulevan maankäytön näkökulmasta.

Jos tuulivoimahanke sijoittuu suunnittelutarvealueelle, hankkeen toteuttaminen edellyttää sen laadusta ja sijaintipaikasta riippuen joko kaavallista suunnittelua tai suunnittelutarveratkaisua. Tuulivoimarakentamisen kannalta olennainen on MRL 16.2 §:n säännös, jonka mukaan suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaiseen rakentamiseen, joka ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa. Suunnittelutarpeen osoittajaksi riittää siten pelkästään rakennushankkeen ympäristövaikutusten merkittävyys. Hankkeen ympäristövaikutuksia harkittaessa otetaan huomioon hankkeen laatu ja sijaintipaikka. Tuulivoimalan sijainnista ja koosta riippuen suunnittelutarveratkaisua voidaan edellyttää yhdeltäkin tuulivoimalalta.

Suunnittelutarvealuetta koskevia säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon niiden tarkoitus eli suunnittelemattomasta maankäytöstä aiheutuvien haittojen ehkäiseminen. Tuulivoimala voidaan toteuttaa suunnittelutarveratkaisulla, jos alueen ja sen ympäristön käyttö ja ympäristöarvot eivät aseta tuulivoimarakentamiselle rajoituksia, eikä tuulivoimarakentamisen ja muun alueiden käytön välillä ole merkittävää yhteensovittamistarvetta. Maakuntakaavassa merelle osoitettujen tuulivoimaloiden alueella voidaan lähtökohtaisesti käyttää suunnittelutarveratkaisua tuulivoimaloiden toteuttamiseen.

Suunnittelutarveratkaisua haetaan kunnalta. Hakemukseen on liitettävä ympäristökartta, joka osoittaa alueen sijainnin sekä asemapiirros, josta käyvät ilmi sekä mahdolliset olemassa olevat että suunnitellut tuulivoimalat tai muut rakennukset ja muut rakentamistoimenpiteet rakennuspaikalla sekä arvio suunnittelutarveratkaisua koskevan hankkeen keskeisistä vaikutuksista. Suunnittelutarveratkaisua ja rakennuslupaa voi hakea yhtä aikaa.

Suunnittelutarveratkaisua koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä kuullaan naapureita ja muita, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa vaikuttaa sekä pyydetään tarvittaessa lausunnot elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselta (ELY-keskus), muilta valtion viranomaisilta (kuten Puolustusvoimat ja Liikenteen turvallisuusvirasto) ja maakunnan liitolta, jos suunnittelutarveratkaisu koskee merkittävästi niiden toimialaa. Myös naapurikunnan lausunto on pyydettävä, jos suunnittelutarveratkaisu vaikuttaa merkittävästi sen maankäyttöön. ELY-keskuksen lausunto on pyydettävä tietyissä tilanteissa, esimerkiksi kun aluetta koskevat erityiset valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (MRL 173.3 §).

Suunnittelutarveratkaisun myöntäminen edellyttää, että rakentaminen ei aiheuta haittaa tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ja että rakentaminen on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistysarvojen turvaamista. Suunnittelutarveratkaisua ei voida myöntää, jos rakentaminen johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia (MRL 137.4 §).

Suunnittelutarveratkaisua koskevaan päätökseen voidaan sisällyttää tarpeellisia määräyksiä ja ehtoja, kuten tuulivoimaloiden suurin sallittu kokonaiskorkeus ja lukumäärä alueella. Suunnittelutarveratkaisu on voimassa korkeintaan kaksi vuotta, jonka kuluessa vastaavaa rakennuslupaa on haettava.[1]

Suunnittelutarveratkaisu vai kaava?

Alueen soveltuvuus tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi tulisi lähtökohtaisesti ratkaista kaavalla. Suunnittelutarveratkaisun ja tuulivoimayleiskaavan tai asemakaavan välistä rajaa vedettäessä tuulivoimaloiden lukumäärää tärkeämpi arviointiperuste on tuulivoimapuiston sijainti ja suhde ympäröiviin alueisiin. Tuulivoimayleiskaavan tai asemakaavan laatimistarvetta harkittaessa on otettava huomioon myös kaavoitukseen liittyvät suunnittelutarveratkaisua laajemmat osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyt.

Huomattavan laajalle vaikuttavien ja maankäyttöä sitovien hankkeiden toteuttaminen ei ole yleensä mahdollista ilman yksityiskohtaista kaavaa, koska rakentaminen suunnittelutarvealueella ei saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia vaikutuksia.

Alla olevassa taulukossa on tarkasteltu suunnittelutarveratkaisun käyttömahdollisuuksia ja tuulivoimarakentamista ohjaavien yleis- ja asemakaavojen tarvetta. Luokittelu on suuntaa-antava. Luokittelu perustuu tuulivoimaloiden sijaintiin ja lukumäärään, mutta myös tuulivoimaloiden koko ja alueella voimassa oleva kaava vaikuttavat kulloinkin vaadittaviin kaava- ja luparatkaisuihin.

Alueen sijainti Alue on osoitettu tuulivoimaloiden alueeksi yleispiirteisessa kaavassa Aluetta ei ole osoitettu tuulivoimaloiden alieeksi yleispiirteisessä kaavassa
Alueet, joilla on merkittävää yhteensovittamisen tarvetta, ta jotka ovat erityisen herkkiä rakentamisen vaikutuksille esimerkiksi luonnonarvojen tai maiseman kannalta. Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toteuttaa korkeintaan 2-4 voimalaa. Edellyttää lähtökohtaisesti tuulivoimayleiskaavaa tai asemakaavaa.
Mantereen alueet, joilla ei ole merkittävää alueidenkäytön yhteen sovittamisen tarvetta, esimerkiksi maa- ja metsätalousvaltaiset alueet. Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toteuttaa korkeintaan 6 voimalaa. Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toetuttaa korkeintaan 4 voimalaa.
Merialueet, jotka sijaitsevat kaukana rannasta. Suunnittelutarvikeratkaisun perusteella voidaan toteuttaa suuriakin hankkeita, mikäli alueella ei ole alueidenkäytöllistä yhteensovittamisen tarvetta. Suunnittelutarveratkaisun perusteella voidaan toteuttaa korkeintaan 4 voimalaa.

Rakennuslupa ja toimenpidelupa

Tuulivoimalan rakentaminen vaatii aina joko rakennusluvan (MRL 125 §) tai toimenpideluvan (MRL 126 §). Käytännössä tuulivoimalat rinnastetaan useimmiten rakennuslupaa edellyttäviin rakennuksiin. Toimenpideluvalla on mahdollista toteuttaa lähinnä yksityistä kotitarvekäyttöä palvelevia pieniä tuulivoimaloita.

Rakennusluvan ja toimenpideluvan ratkaisee kunnan rakennusvalvontaviranomainen (MRL 130 §). Lupahakemukseen on liitettävä selvitys siitä, että hakija hallitsee rakennuspaikkaa sekä rakennuksen pääpiirustukset (MRL 131 §). Soveltaen sitä, mitä maston rakentamista koskevasta rakennus- tai toimenpideluvasta säädetään (MRA 64 §), hakemukseen tulee liittää myös selvitys hankkeen vaikutuksista maisemaan ja naapureihin sekä selvitys hakijan lähimmistä suunnitelluista muista tuulivoimaloista. Jos tuulivoimahankkeeseen on sovellettu YVA- menettelyä, tulee lupahakemukseen liittää YVA- lain mukainen arviointiselostus ja yhteysviranomaisen siitä antama lausunto (MRL 132 §). Vastaavasti hakemukseen voidaan liittää myös vesilupa, ympäristölupa tai lentoestelupa, jos sellaiset on jo tuulivoimalalle myönnetty. Rakennuslupa-asian ratkaisemista voidaan lykätä kunnes mahdollinen ympäristölupa-asia on ratkaistu (MRL 134 §).

Rakennuslupahakemuksen käsittelyn yhteydessä naapureita kuullaan hankkeesta ja siitä tiedotetaan myös rakennuspaikalla (MRL 133.1 §). Hakemuksesta on lisäksi pyydettävä lausunto ELY-keskukselta, jos alue sijoittuu maakuntakaavassa virkistys- tai suojelualueeksi varatulle alueelle tai luonnonsuojelun kannalta merkittävälle alueelle (MRL 133 § ja MRA 60 §).

Rakennusluvan myöntämisen edellytyksistä säädetään erikseen asemakaava-alueella (MRL 135 §) ja asemakaava-alueiden ulkopuolella (136 §). Asemakaava-alueella rakennuspaikan soveltuminen tarkoitukseensa on lähtökohtaisesti ratkaistu kaavassa. Asemakaava-alueella rakennusluvan keskeisimpänä tehtävänä onkin varmistaa, että tuulivoimala on asemakaavan mukainen. Rakennusluvan myöntäminen tuulivoimalalle voi asemakaavan ohella perustua myös yleiskaavaan, jos kaavassa on näin erityisesti määrätty.

Asemakaava-alueiden ulkopuolella on rakennuslupaa ratkaistaessa otettava huomioon myös maakuntakaavasta tai yleiskaavasta johtuvat rakentamisrajoitukset. Lisäksi rakennusluvan myöntäminen voi edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.

Rakennusluvan ja toimenpideluvan myöntämisen tulee perustua pelkästään lupaedellytysten täyttymiseen, eikä hankkeen tarkoituksenmukaisuutta voida ottaa harkinnassa huomioon.

Rakennuslupapäätökseen voidaan ottaa tarpeellisia määräyksiä. Määräykset voivat koskea muun ohessa rakennustyön tai toimenpiteen suorittamista ja niistä mahdollisesti aiheutuvien haittojen rajoittamista. (MRL 141 §). Rakennusluvan mukainen rakennustyö on aloitettava kolmen vuoden kuluessa, ja rakentaminen on saatava päätökseen viiden vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Luvan voimassaoloa voidaan tietyin ehdoin myös pidentää.

Toimenpidelupaa ratkaistaessa noudatetaan soveltuvin osin, mitä rakennusluvan edellytyksistä säädetään.[1]

Teolliseen tuotantoon käytettäviä tuulivoimaloita ei tule toteuttaa pelkällä rakennusluvalla.

Tuulivoimaloiden toteutuksen tulisi perustua kaavoitukseen tai suunnittelutarveratkaisuun.

Pienvoimaloiden osalta vaaditaan yleensä rakennus- tai toimenpidelupa voimalan korkeudesta riippuen. Kunnan rakennusjärjestyksessä on mahdollista määritellä, minkä kokoiset tuulivoimalat voidaan toteuttaa toimenpideluvalla. Lupaharkinnassa oleellinen osa on kaupunkikuvallisen tarkastelun ohella laitteiden tuottamalla äänellä, sen taajuuksilla ja voimakkuudella.

Poikkeamispäätös

Tuulivoimahankkeen toteuttaminen voi vaatia poikkeamispäätöksen. MRL 171 §:n nojalla voidaan myöntää poikkeus MRL:ssa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Poikkeus voidaan myöntää esimerkiksi lain tai asetuksen säännöksestä tai rakentamismääräyskokoelman tai rakennusjärjestyksen määräyksestä. Myös kaavasta ja sen määräyksestä voidaan myöntää poikkeus. Poikkeamista koskeva toimivalta on pääsäännön mukaan kunnalla, tietyissä tapauksissa kuitenkin ELY-keskuksella (MRL 171.2 §).

Kaikilla ranta-alueilla on lähtökohtana, että rakentaminen perustuu kaavaan. Jos tuulivoimaloiden sijoittamista ei ole suunniteltu asemakaavalla tai suoraan rakentamista ohjaavalla yleiskaavalla, tuulivoimalan rakentaminen ranta-alueelle vaatii poikkeuksen MRL 72 §:n mukaisesta rannan suunnittelutarpeesta. Rantarakentamisen poikkeamispäätöksiä koskeva toimivalta kuuluu pääsääntöisesti ELY-keskukselle (MRL 171.2 § 1)-kohta).

Poikkeamispäätöksen myöntäminen edellyttää, että rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle, ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista, eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeamiseen on lisäksi oltava erityinen syy. Poikkeamista ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. (MRL 172 §)

Poikkeamispäätöstä koskevan hakemuksen käsittelyn yhteydessä kuullaan naapureita ja muita, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa vaikuttaa sekä pyydetään tarvittaessa lausunnot ELY-keskukselta, muita valtion viranomaisilta (kuten Puolustusvoimat ja Liikenteen turvallisuusvirasto) ja maakunnan liitolta, jos poikkeaminen koskee merkittävästi niiden toimialaa. Myös naapurikunnan lausunto on pyydettävä, jos poikkeaminen vaikuttaa merkittävästi sen maankäyttöön. (MRL 173 §, MRA 86 §) Poikkeuksen hakemisesta säädetään MRA 85 §:ssä.

Poikkeamista koskevaan päätökseen voidaan sisällyttää tarpeellisia määräyksiä ja ehtoja, kuten tuulivoimaloiden suurin sallittu kokonaiskorkeus ja lukumäärä alueella. Päätöksessä on määrättävä aika, jonka kuluessa poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa on haettava. Aika voi olla enintään kaksi vuotta (MRL 174.2 §).[1]

Rajat ylittävien vaikutusten arviointi kaavoituksessa

Ympäristöministeriön on ilmoitettava toiselle valtiolle sellaisista kaavoista, joilla todennäköisesti on valtioiden rajat ylittäviä vaikutuksia (MRL 199 § ja MRA 99 §). Rajat ylittäviä vaikutuksia voi olla esimerkiksi lähelle valtakunnan rajaa suunniteltavia tuulivoimaloiden alueita sisältävillä kaavoilla kaavatasosta riippumatta.

Mikäli maakunnan liitossa tai kunnassa tulee vireille kaava, jolla saattaa olla MRL 199 §:n ja MRA 99 §:n mukaisia valtioiden rajat ylittäviä ympäristövaikutuksia, kaavaa laativan maakunnan liiton tai kunnan tulee olla yhteydessä ympäristöministeriöön ja ELY-keskukseen tarpeellisten tietojen toimittamisesta toiselle valtiolle ilmoittamista varten. Ympäristöministeriö huolehtii toiseen valtioon kohdistuvista ilmoitus- ja neuvottelutehtävistä. Ympäristöministeriön ja ELY-keskuksen on lisäksi huolehdittava siitä, että toisen valtion viranomaisille sekä luonnollisille henkilöille ja yhteisöille varataan tilaisuus osallistua kaavan laatimista koskeviin osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyihin.

Säännökset toteuttavat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (2001/42/EY, SEA-direktiivi). Lisäksi säännösten taustalla on Espoon sopimukseen liitetty strategista ympäristöarviointia koskeva pöytäkirja (Sops 69/2010, SEA-pöytäkirja).[1]

Tuulivoimahankkeen YVA-menettely

YVA-menettely ja sen soveltaminen tuulivoimahankkeisiin

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettely) soveltamisesta hankkeisiin säädetään lailla ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVAL, 468/1994) ja valtioneuvoston asetuksella ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVAA, 713/2006). YVA-menettelyn avulla pyritään vähentämään tai ehkäisemään hankkeen haitallisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi arkoituksena on edistää ympäristövaikutusten yhtenäistä huomioon ottamista suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä samalla lisätä kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia (YVAL 1 §).

YVA-menettely on kaksivaiheinen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely alkaa, kun hankkeesta vastaava taho toimittaa arviointiohjelman yhteysviranomaiselle, joka tuulivoimahankkeissa on paikallinen ELY-keskus (YVAL 6 § ja 8 §). Arviointiohjelmassa selvitetään muun muassa mitä hankkeen toteuttamisvaihtoehtoja ja vaikutuksia suunnittelun aikana tullaan selvittämään, miten arviointi tehdään ja miten osallistuminen järjestetään YVAA 9 §). Hankkeesta vastaava selvittää hankkeen ja sen vaihtoehtojen vaikutukset arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen lausunnon pohjalta sekä laatii ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVAL 10 §, YVAA 10 §). YVA-menettely päättyy, kun yhteysviranomainen antaa lausuntonsa arviointiselostuksesta ja sen riittävyydestä (YVAL 12 §).

YVA-menettelyä sovelletaan hanketyypistä ja kokoluokasta riippuen joko suoraan YVA-asetuksen 6 §:n hankeluettelon perusteella tai yksittäistapauksessa tehtävän päätöksen pohjalta (YVAL 4.2, 4.3 ja 6 §).

Tuulivoimahanke vaatii YVA-lain mukaisen menettelyn soveltamista aina, kun yksittäisten laitosten lukumäärä on vähintään 10 kappaletta tai kokonaisteho vähintään 30 megawattia (YVAA 6 §). Hankekokonaisuuteen katsotaan kuuluvan myös rakentamiseen, käyttöön ja huoltoon tarvittavat rakenteet.

ELY-keskus voi yksittäistapauksessa päättää, että myös hankeluettelon raja-arvoa pienemmän tuulivoimahankkeen tai jo toteutetun hankkeen muunkin kuin olennaisen muutoksen ympäristövaikutukset on arvioitava YVA-menettelyssä, jos hankkeella on todennäköisesti merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia.

Hankkeesta vastaava, kansalainen, kansalaisjärjestö tai muu viranomainen voi saattaa arviointimenettelyn soveltamista koskevan asian ELY-keskuksen harkittavaksi. ELY-keskus voi ratkaista asian myös omasta aloitteestaan. Päätös on tehtävä kuukauden kuluessa siitä, kun ELY-keskus on saanut hankkeesta riittävät tiedot. Vaikutusten merkittävyyttä harkittaessa otetaan huomioon erityisesti hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. Suunnitteilla olevien ja nykyisten, jo olemassa olevien hankkeiden haitalliset yhteisvaikutukset ovat yksi keskeinen päätöksentekoon vaikuttava tekijä varsinkin silloin, jos hankkeen koko on lähellä hankeluettelon rajaa tai hanke toteutetaan vähitellen pitkähkön ajan kuluessa.

YVA-lain 5.2 §:n mukaan menettelyä ei kuitenkaan yksittäistapauksessa sovelleta, mikäli hankkeen vaikutukset on selvitetty muun lain mukaisessa menettelyssä YVA-laissa edellytetyllä tavalla. Tilanne, jossa VA-menettelyä ei sovelleta, voi siten tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun vireille tullut hanke on voimassa olevan kaavan mukainen. Edellytyksenä on, että ko. kaavaa laadittaessa hankkeen vaikutukset on selvitetty YVA-laissa edellytetyllä tavalla, ja myös kaavan laatimisprosessi on vastannut YVA-lain vaatimuksia tiedottamisesta ja eri tahojen osallistumisesta. Yksittäistapauksessa soveltamatta jättämisen edellytyksenä on lisäksi, ettei hankkeella ole YVA-lain 14.3 §:ssä tarkoitettuja todennäköisesti toisen valtion alueella ilmeneviä merkittäviä ympäristövaikutuksia.[1]

YVA-menettelyn ja kaavoituksen yhteensovittaminen

YVA-laki edellyttää, että hankkeen arviointimenettely ja kaavoitus sovitetaan yhteen. Yhteysviranomaisen, kaavaa laativan kunnan tai maakunnan liiton ja hankkeesta vastaavan on oltava riittävässä yhteistyössä hankkeen arviointimenettelyn ja kaavoituksen yhteensovittamiseksi (YVAL 5.1 §). Tällöin vaikutusten arviointi tulee suunnitella siten, että se palvelee sekä kaavoitusta että YVA-menettelyä. Kaavoituksen yhteydessä tehtyjä selvityksiä voidaan käyttää hyväksi hankekohtaisessa YVA-menettelyssä. Vastaavasti kaavoituksessa voidaan käyttää hyväksi YVA-menettelyssä tehtyjä selvityksiä. YVA-lain ja MRL:n mukaisia menettelyjä yhteensovitettaessa on huolehdittava siitä, että molempien lakien menettelysäännöksiä noudatetaan.

Menettelyihin liittyviä vuorovaikutustilaisuuksia ja nähtävillä oloja on syytä sovittaa yhteen ja järjestää samanaikaisesti, mikäli mahdollista. Osallistuminen ja vuoropuhelu tulisi yhdistää mahdollisimman selkeästi, ja prosesseissa on syytä korostaa, että osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta yhteisissä tilaisuuksissa molempiin menettelyihin (kaava ja YVA) liittyen. Tämä edistää hankkeen avoimuutta ja vuorovaikutuksen toteutumista.

Kytkettyjen menettelyjen ajoitus voi parhaimmillaan olla sellainen, että kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma voidaan asettaa nähtäville yhtä aikaa arviointiohjelman kanssa, jolloin myös menettelyjä koskevat yleisötilaisuudet voidaan yhdistää. Vastaavasti kaavan valmisteluaineisto voidaan asettaa nähtäville yhtä aikaa arviointiselostuksen kanssa ja yleisötilaisuudet jälleen yhdistää. Kaavaehdotus voidaan asettaa nähtäville, kun arviointiselostuksesta on laatuyhteysviranomaisen lausunto. Yhteysviranomaisen lausunnossa voidaan antaa ohjeita, jotka tulevat huomioitavaksi kaavoituksessa ja lupamenettelyssä.[1]

Valtioiden rajat ylittävät ympäristövaikutukset

Mikäli tuulivoimahankkeen ympäristövaikutukset todennäköisesti ilmenevät toisen valtion alueella, järjestetään YVA-menettelyn yhteydessä myös kansainvälinen kuuleminen (YVAL 15 §). Suomea velvoittava YK:n yleissopimus valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (SopS 67/1997, ns. Espoon sopimus) sekä neuvoston direktiivi tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista (2011/92/EU, YVA-direktiivi) muutoksineen edellyttävät, että sopimuksen osapuolella tai toisella jäsenvaltiolla on oikeus osallistua Suomessa tehtävään ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, mikäli arvioitavan hankkeen haitalliset ympäristövaikutukset todennäköisesti kohdistuvat kyseiseen valtioon. Tuulivoimahankkeissa tämä voi tulla kyseeseen kun suunnitellaan tuulivoimapuistoa rajan läheisyyteen maa- tai merialueella.

Jos hankkeella on todennäköisesti toisen valtion alueella ilmeneviä merkittäviä ympäristövaikutuksia, yhteysviranomaisen on toimitettava arviointiohjelma viipymättä ympäristöministeriölle toiselle valtiolle ilmoittamista varten (YVAL 14 §). Ympäristöministeriö huolehtii kansainväliseen YVA-menettelyyn liittyvistä ilmoitus- ja neuvottelutehtävistä.[1]

Muun lainsäädännön soveltaminen tuulivoimarakentamiseen

Luonnonsuojelulaki

Luonnonsuojelulain (1096/1996, LSL) tavoitteena on muun muassa luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen sekä luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen. Luonnonsuojelulailla suojellaan alueita, luontotyyppejä sekä eliölajeja.

Luonnonsuojelulaki tulee sovellettavaksi myös MRL:n mukaisissa kaava- ja lupa-asioissa (MRL 197 §). Kaavaa hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on noudatettava mitä luonnonsuojelulain 10 luvussa säädetään (Natura 2000-verkostoa koskevat säännökset). Lisäksi kaikkien kaavamuotojen sisältövaatimukset edellyttävät luonnonarvojen ja maisema-arvojen vaalimista. Lupa-asiaa ratkaistaessa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään.

Tuulivoimarakentamisen yhteydessä voivat tulla sovellettavaksi erityisesti luonnonsuojelulain suojelualueita koskevat säännökset (3 luku), lajisuojelusäännökset, kuten rauhoitettuja lajeja koskevat säännökset (38–39 §), erityisesti suojellun lajin esiintymispaikkaa koskevat säännökset (47 §), EU:n tiukasti suojeltujen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkaa koskevat säännökset (49 §) sekä luontotyyppien suojelua koskevat säännökset (29 §). Erityisesti tuulivoimarakentamisessa tulee huomioida, että LSL 39 §:n 2 momentin mukaan rauhoitettuja ovat myös sellaiset rauhoitettujen lintujen pesäpuut, jotka on asianmukaisesti merkitty, ja sellaiset suurten petolintujen pesäpuut, joissa olevat pesät ovat säännöllisessä käytössä ja selvästi nähtävissä.[1]

Natura 2000-verkoston huomioon ottaminen

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteiseen Natura 2000 –verkostoon kuuluvat alueet koostuvat neuvoston direktiivin 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (luontodirektiivi) mukaisista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista (SCI-alueet) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/147/EY luonnonvaraisten lintujen suojelusta (lintudirektiivi) mukaisista linnustonsuojelualueista (SPA-alueet).

Natura 2000 -verkoston keskeiset oikeusvaikutukset ovat arviointivelvollisuus (LSL 65 §) ja heikentämiskielto (LSL 66 §). Jos kaavaa laadittaessa tuulivoima-aluetta suunnitellaan sijoitettavaksi Natura-alueelle tai sen läheisyyteen, on maakunnan liiton tai kunnan kaavan laatijana arvioitava ylittyykö LSL 65 §:ssä asetettu arviointikynnys, eli heikentääkö tuulivoimarakentaminen todennäköisesti merkittävästi niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000-verkostoon. Arviointikynnyksen ylittyessä kaavan laatijan on asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Natura-arvioinnista on pyydettävä lausunto ELY-keskukselta ja siltä, jonka hallinnassa luonnonsuojelualue on. Lausunto on annettava viimeistään kuuden kuukauden kuluessa.

Natura-arviointiin on syytä varautua erityisesti, jos kaavan toteuttamisen seurauksena Natura-alueen luontotyyppien tai lajien elinympäristöjen pinta-ala pienenisi tai kaavan toteuttaminen muuttaisi alueen vesitaloutta tai vaikuttaisi muuten alueen ekologiseen tilaan tai rakenteeseen. LSL 66 §:n mukaan kaavaa ei voida hyväksyä eikä vahvistaa, jos arviointi osoittaa, että tuulivoimarakentaminen merkittävästi heikentäisi niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 –verkostoon, ellei valtioneuvosto tee asiassa 66 §:n 2 momentin mukaista päätöstä.

Lain 65–66 §:ien arviointivelvollisuus ja heikentämiskielto koskevat sekä yleispiirteistä ja yksityiskohtaista kaavoitusta että tuulivoimalan edellyttämiä luparatkaisuja. Kaavaa laadittaessa arviointivelvollisuuden sisältö ja laajuus riippuvat kaavatasosta ja kaavan esitystavasta. Arviointi voi koskea ainoastaan kaavassa ratkaistavia asioita. Yleispiirteistä kaavaa laadittaessa on huolehdittava siitä, että kaava on mahdollista toteuttaa siten, ettei merkittävää heikennystä Natura-alueen luonnonarvoille aiheudu.

Natura-arviointi on mahdollista tehdä osana YVA-menettelyä. Mikäli Natura-arviointi on tehtävä, YVA-menettelyssä on viimeistään arviointiohjelmavaiheessa ratkaistava, onko luonnonsuojelulain 65 §:n mukainen arviointi tarkoituksenmukaista tehdä YVA-menettelyn yhteydessä. Arviointimenettelyssä voidaan myös todeta, että kyseinen arviointi tehdään YVA-menettelyn jälkeen erikseen, hankkeen tarkemman suunnittelun yhteydessä.

Mahdollisuus tuulivoimarakentamiseen Natura-alueella tai sen läheisyydessä riippuu ennen kaikkea niistä luonnonarvoista, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon. Tuulivoimarakentamisen kannalta kriittisiä luontotyyppejä ovat erityisesti lintujen elinympäristöt sekä merenalaiset ja merenrannan luontotyypit.[1]

Suojelusäännökset ja niistä poikkeaminen

Lain 29 §:ssä lueteltujen luontotyyppikohteiden muuttamiskielto tulee voimaan, kun ELY-keskus on päätöksellään määritellyt suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat. Tämän jälkeen näitä alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu (LSL 29–30 §). ELY-keskus voi kuitenkin yksittäistapauksissa myöntää poikkeuksen edellä mainitusta kiellosta, jos kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen (LSL 31 §).

ELY-keskus voi päätöksellään määritellä myös erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeiden esiintymispaikkojen (LSL 47 §) rajat, jolloin niiden hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Kyseinen kielto tulee voimaan, kun ELY-keskus on antanut päätöksen tiedoksi alueen omistajille ja haltijoille. ELY-keskus voi kuitenkin myöntää poikkeuksen edellä mainitusta kiellosta, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana (LSL 48 §). ELY-keskus voi myöntää poikkeuksen myös rauhoitetun eläinlajin (LSL 39 §) ja kasvilajin (LSL 42 §) rauhoitussäännöksestä, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Mikäli laji on samalla luontodirektiivin liitteessä IV mainittu eläin- tai kasvilaji taikka lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettu lintulaji, poikkeamisperusteista säädetään erikseen (49.3 §).

Luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittuihin eläinlajeihin (kuten esimerkiksi saimaannorppa, liito-orava, kaikki suomessa esiintyvät lepakkolajit, viitasammakko ja vuollejokisimpukka) kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty suoraan ilman erillistä päätöstä (LSL 49 §). ELY-keskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa kiellosta luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan myöntää poikkeus lintudirektiivin artiklassa 9 mainituilla perusteilla (LSL 49.3 §).[1]

Ympäristönsuojelulaki

Tuulivoimarakentaminen vaatii ympäristönsuojelulain (86/2000, YSL) mukaisen ympäristöluvan, jos tuulivoimalan toiminnasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa (26/1920, NaapL) tarkoitettua kohtuutonta rasitusta melu- tai välkevaikutuksista johtuen (YSL 28.2 § 3 kohta, NaapL 17.1 §). Sen sijaan tuulivoimalan maisemavaikutukset eivät aiheuta ympäristöluvanvaraisuutta. Tuulivoimalat tulisi lähtökohtaisesti sijoittaa niin kauas asutuksesta tai muusta häiriintyvästä kohteesta, ettei ympäristölupa ole tarpeen.

Tuulivoimalaa koskeva ympäristölupahakemus on toimitettava toimivaltaiselle lupaviranomaiselle (YSL 31 §), joka tuulivoimahankkeissa on pääsääntöisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Hakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta ja sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista. Jos tuulivoimahankkeeseen sovelletaan YVA-menettelyä, hakemukseen on liitettävä YVA-lain mukainen arviointiselostus ja yhteysviranomaisen siitä antama lausunto. (YSL 35 §) Ympäristölupahakemuksen käsittelyn yhteydessä kuullaan niitä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), mutta myös muut kuin asianosaiset saavat ilmaista mielipiteensä (YSL 37 §). Lupahakemuksesta pyydetään lausuntoja tarpeen mukaan mm. ELY-keskukselta ja vaikutusalueen kunnilta sekä asiassa yleistä etua valvovilta viranomaisilta (YSL 36 §). Lupaviranomainen voi hankkia myös muita asiaan liittyviä selvityksiä.

Ympäristöluvan myöntämisen edellytyksenä tuulivoimalalle on, ettei sen toiminnasta aiheudu kohtuuttomia melu- tai välkevaikutuksia naapureille tai lähialueen asukkaille. Toimintaa ei saa sijoittaa asemakaavan vastaisesti. (YSL 42 §) Sijoittamisessa on lisäksi noudatettava, mitä YSL 6 §:ssä säädetään, eli otettava huomioon muun muassa alueen ja sen ympäristön nykyinen ja tuleva, oikeusvaikutteisessa kaavassa osoitettu käyttötarkoitus ja aluetta koskevat kaavamääräykset.

Ympäristölupa myönnetään asian laadun mukaan toistaiseksi tai määräajaksi. Lupapäätöksestä on käytävä ilmi ratkaisun perusteet ja päätöksen perustelut. Jos hankkeeseen sovelletaan YVA-menettelyä, on lupapäätöksestä lisäksi käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon lupaharkinnassa. (YSL 52 §)

Tuulivoimalan ympäristöluvassa voidaan antaa tarpeellisia määräyksiä esimerkiksi toimista häiriötilanteissa, toiminnan lopettamisen jälkeisistä toimista sekä muista toimista, joilla ehkäistään, vähennetään tai selvitetään haitallisia vaikutuksia ja niistä aiheutuvia haittoja.

Ympäristönsuojelulaissa säädetään myös maaperän pilaamiskiellosta (YSL 7 §), pohjaveden pilaamiskiellosta (YSL 8 §) ja meren pilaamiskielloista (YSL 9 §), jotka tulee ottaa huomioon tuulivoimarakentamisessa.[1]

Vesilaki

Vesialueiden ja vesivarojen käyttöä sääntelevä vesilaki on uudistunut kokonaan. Uusi vesilaki (587/2011, VL) tuli voimaan 1.1.2012.

Vesilupa

Tuulivoimalan rakentaminen vaatii vesilain mukaisen luvan (vesilupa), jos hanke voi muuttaa vesistön asemaa, syvyyttä, vedenkorkeutta tai virtaamaa, rantaa tai vesiympäristöä taikka pohjaveden laatua tai määrää, ja tämä muutos aiheuttaa vesilain 3 luvun 2 §:n mukaisia seurauksia, kuten luonnon vahingollista muuttumista, vesistön tilan huonontumista, vaaraa terveydelle tai vahinkoa tai haittaa kalastukselle tai vesiliikenteelle. Lisäksi vesilupa tarvitaan vesilain 3 luvun 3 §:n mukaan edellä mainituista seurauksista riippumatta aina, jos hanke koskee esimerkiksi valtaväylän sulkemista tai supistamista sekä väylän käyttämistä vaikeuttavan laitteen tai muun esteen asettamista, voimajohdon tekemistä yleisen kulku- tai valtaväylän ali tai vesialueen ruoppaamista, kun ruoppausmassan määrä ylittää 500 m3.

Vesilupaa haetaan aluehallintovirastolta (AVI). Hakemusmenettelystä säädetään vesilain 11 luvussa ja muutoksenhausta 15 luvussa. Lupahakemuksessa on esitettävä:

  1. asian ratkaisemisen kannalta riittävä selvitys hankkeen tarkoituksesta ja hankkeen vaikutuksista yleisiin etuihin, yksityisiin etuihin ja ympäristöön;
  2. suunnitelma hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä;
  3. arvio hankkeen tuottamista hyödyistä ja edunmenetyksistä maa- ja vesialueen rekisteriyksiköille ja niiden omistajille sekä muille asianosaisille;
  4. selvitys toiminnan vaikutusten tarkkailusta (VL 11:3 §).

Jos hakemus koskee luvan myöntämistä YVA-laissa tarkoitetulle hankkeelle, hakemusasiakirjoihin on liitettävä YVA-selostus. Siltä osin kuin selostukseen sisältyy vesilain säännösten soveltamiseksi tarpeelliset tiedot ympäristövaikutuksista, tätä selvitystä ei ole esitettävä uudestaan. Hakemukseen on tarvittaessa liitettävä myös [luonnonsuojelulain 65 §:ssä tarkoitettu arviointi. (VL 11:3 §)

[Vesilain 3 luvun 4 §:n mukaan lupa hankkeelle voidaan myöntää, jos se ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Merkittävämpien hankkeiden lupaharkinta perustuu intressivertailuun, jonka mukaan luvan myöntäminen edellyttää, että hankkeen hyödyt ovat huomattavat verrattuna siitä aiheutuviin menetyksiin. Intressivertailussa otetaan hyötyinä huomioon paitsi tuulivoimalan tuottama taloudellinen hyöty myös esimerkiksi päästöttömän sähköntuotannon lisääntyminen. Haittoina otetaan huomioon esimerkiksi kalastukselle, lähiseudun asukkaille ja ympäristölle aiheutuvat haitat. Lupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos hanke vaarantaa yleistä terveydentilaa tai turvallisuutta, aiheuttaa huomattavia vahingollisia muutoksia ympäristön luonnonsuhteissa tai vesiluonnossa ja sen toiminnassa taikka suuresti huonontaa paikkakunnan asutus- tai elinkeino-oloja.

Vesilain suhteesta maankäyttö- ja rakennuslakiin säädetään muun ohella vesilain 1 luvun 2 §:n 2 momentissa sekä 3 luvun 5 §:ssä. Vesilain 1 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan lakia sovellettaessa ja muutoin lain mukaan toimittaessa on noudatettava, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään. Vesilain 3 luvun 5 §:n mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on otettava huomioon asemakaava. Lisäksi on otettava huomioon, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään maakuntakaavan ja yleiskaavan oikeusvaikutuksista. Pykälän 2 momentin mukaan lupa-asiaa ratkaistaessa on vielä katsottava, ettei lupa merkittävästi vaikeuta kaavan toteuttamista.


Vesilain 3 luvun 8 §:n mukaan lupa myönnetään toistaiseksi tai erityisistä syistä määräajaksi. Toistaiseksi voimassa olevassa luvassa on määrättävä aika, jonka kuluessa hanke on toteutettava tai toteuttamiseen ryhdyttävä. Määräaika hankkeen toteuttamiselle saa olla enintään kymmenen vuotta ja toteuttamiseen ryhtymiselle enintään neljä vuotta. Lupaviranomainen voi erityisestä syystä ennen määräajan päättymistä hakemuksesta pidentää määräaikaa. Pidentämistä koskevassa päätöksessä voidaan tarkistaa tai täydentää lupamääräyksiä.

Lupapäätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset hankkeesta ja sen toteuttamisesta aiheutuvien haittojen välttämisestä, maisemoinnista ja muusta työn jälkien poistamisesta sekä vesistön ja pohjavesiesiintymän tilan säilyttämistä varten tarpeellisista toimenpiteistä ja laitteista (VL 3:10 §). Luvassa on lisäksi määrättävä luvanhaltija tarvittaessa tarkkailemaan hankkeen toteuttamista ja sen vaikutuksia. Lupaviranomainen tai sen määräämä viranomainen voi myös määrätä useat luvanhaltijat yhdessä tarkkailemaan toimintojensa vaikutusta (yhteistarkkailu). (VL 3:11 §) Jos hankkeesta aiheutuu kalakannoille tai kalastukselle vahinkoa, hankkeesta vastaava on velvoitettava ryhtymään toimenpiteisiin vahinkojen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi (kalatalousvelvoite) taikka määrättävä maksamaan tällaisten toimenpiteiden kohtuullisia kustannuksia vastaava maksu kalatalousviranomaiselle (kalatalousmaksu). (VL 3:14 §)

Jos hankkeeseen sovelletaan YVA-menettelyä, on lupapäätöksestä lisäksi käytävä ilmi, miten arviointi on otettu huomioon (VL 11:21 §).[1]

Kulkuväylät ja muut vesiliikennealueet

Yleinen kulkuväylä on vesistössä tai meressä oleva väylä, joka on vesilain 10 luvun perusteella määrätty julkiseksi kulkuväyläksi tai yleiseksi paikallisväyläksi. Yleinen kulkuväylä on pidettävä avoimena yleistä laiva- ja veneliikennettä varten. Yleisten kulkuväylien sijainti määritetään väylien perustamisen päätösasiakirjoissa sekä merkitään merikarttaan ja maastoon.

Väyläalue on vesiliikenteen käyttöön tarkoitettu väylän reunalinjojen rajaama alue, johon kuuluvat myös väylän yhteyteen suunnitellut vesiliikenteen erityisalueet, kuten odotus-, kohtaamis- ja kääntöalueet. Lisäksi erillinen ankkurointialue voi olla väyläalueeseen liittyvä tai varsinaisesta väylästä erillään oleva alue. Merikarttaan merkitään pääsääntöisesti vain väylän linjaus (alusten ohjeellinen ajolinja) ja erillinen ankkurointialue, mutta maastoon merkitään väylälinjan lisäksi useimmiten myös väyläalueen reunat. Ankkurointialue voidaan myös tarpeen mukaan merkitä maastoon merenkulun turvalaittein. Väylän kulkusyvyys ilmoitetaan merikartalla väylälinjaan merkityllä syvyysluvulla.

Venereitti on yleisiin kulkuväyliin kuuluva ensisijaisesti veneilyn käyttöön tarkoitettu matalaväylä, johon sovelletaan pääosin samoja periaatteita kuin muihinkin väyliin.

Yleisten kulkuväylien väyläalueille tai erillisille ankkurointialueille ei ole mahdollista sijoittaa tuulivoimaloita. Väylien ja vesiliikennealueiden läheisyyteen rakennettavat tuulivoimalat tulee merkitä merenkulun turvalaitteiden kansainvälisestä koordinoinnista vastaavan järjestön (International Association of Marine Aids to Navigation and Lighthouse Authorities, IALA) suositusten mukaisesti eivätkä tuulivoimaloiden valot ja merkinnät saa aiheuttaa sekaannusta alueen muihin turvalaitteisiin. Merikaapelit ja muut vesiliikennealueelle sijoitettavat johdot tulee vastaavasti merkitä Liikenneviraston asiasta antamien ohjeiden mukaan.[1]

Eräiden vesiluontotyyppien suojelu

Vesilain 2 luvun 11 §:ssä säädetään eräiden vesiluontotyyppien suojelusta. Luonnontilaisen enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan, kluuvijärven tai lähteen taikka muualla kuin Lapin maakunnassa sijaitsevan noron tai enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilan vaarantaminen on kielletty. Lupaviranomainen voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen kiellosta, jos mainittujen vesiluontotyyppien suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu.[1]

Ilmailulaki

Tuulivoimalan rakentaminen vaatii yleensä lentoesteluvan. Luvan tarve määritellään tarkemmin ilmailulain (1194/2009) 165 §:ssä. Käytännössä kaikki yli 30 metriä korkeat rakennelmat lähellä lentoasemia tai yli 60 metriä korkeat rakennelmat kaikkialla Suomessa vaativat lentoesteluvan hakemista Liikenteen turvallisuusvirastolta (Trafi), sillä rakennelma ei ilmailulain mukaan saa häiritä ilmailua palvelevia laitteita tai lentoliikennettä tai aiheuttaa muutoin vaaraa lentoturvallisuudelle. Hakemukseen tulee liittää asianomaisen ilmaliikennepalvelujen tarjoajan (Finavia) antama lausunto.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi vapauttaa luvanvaraisuudesta sellaisen esteen, jolla ei ole vaikutusta lentopaikkojen esterajoituspintoihin eikä lentomenetelmiin tai joka sijaitsee olemassa olevan esteen välittömässä läheisyydessä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa esteiden rakennetta tai vastaavia teknisluonteisia seikkoja koskevia tarkempia määräyksiä.

Jollei lentoturvallisuus vaarannu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa luvan esteen, kuten tuulivoimalan, asettamiseen. Lupa on myönnettävä, jos luvan epääminen aiheuttaisi maanomistajalle tai siihen kohdistuvan erityisen oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa verrattuna esteestä aiheutuvaan haittaan lentoliikenteen sujuvuudelle. Lentoesteluvassa määritellään kohteelle mahdollisesti tarvittavat lentoestemerkinnät päivä- ja yötoimintaa varten. Päivämerkintöjä ovat maalaukset ja yömerkintöjä valot.

Liikenteen turvallisuusvirasto voi lisäksi ilmailulain 166 §:n nojalla määräyksellään tai päätöksellään kieltää lentoturvallisuudelle vaaraa aiheuttavan tai liikenteen sujuvuutta merkittävästi haittaavan tuulivoimalan rakentamisen.

Lentoesterajoituksista ja lentoesteiden merkitsemisestä siviili-ilmailussa säädetään tarkemmin ilmailulain nojalla annetuilla ilmailumääräyksillä AGA M3-6 (lentoasemat), [www.trafi.fi/filebank/a/1320403258/6c826091ed25808a5175c97f0ffe07dd/523-agm1_01.pdf AGA M1-1] (lentokoneille tarkoitetut maalentopaikat) ja AGA M2-1 (helikoptereille tarkoitetut lentopaikat). Lentokenttien esterajoitusalueiden ulottuvuus riippuu lentokentän luokituksesta (1-4). Eri osissa lentokenttää on erilaisia esterajoituspintoja sen mukaan mistä suunnasta kentälle laskeudutaan ja kentältä noustaan. Lentoesterajoituksista ja lentoesteiden merkitsemisestä Puolustusvoimien lentotoiminnan yhteydessä säädetään tarkemmin ilmailulain nojalla annetulla ilmailumääräyksellä MIL AGA M3-6, PAN-OPS (Procedures for Air Navigation Services - Aircraft Operations) ICAO DOC 8168 (Aircraft Operation vol2) –asiakirjalla sekä sotilasilmailun viranomaisohjeella SIO-To-It-001 versA.

Finavia on julkaissut Suomen ilmatilan lentoesterajoituspintoja koskevan paikkatietoaineiston, jota voi käyttää avuksi tuulivoimaloiden sijoitusta suunniteltaessa (http://www.finavia.fi/esteeton-ilmatila). Lentoesterajoituspintoja koskevan aineiston ajantasaisuuden voi varmistaa Finaviasta.[1]

Maantielaki ja ratalaki

Maantielaissa (503/2005) määritellään maanteiksi yleiset tiet, joiden ylläpitämisestä valtio huolehtii. Liikenteellisen merkityksensä mukaan maantiet ovat luokitukseltaan valtateitä, kantateitä, seututeitä tai yhdysteitä. Maantien tiealue sekä sen ulkopuolinen näkemäalue ja suoja-alue määritellään maantielaissa. Maantien suoja-alue ulottuu 20 metrin etäisyydelle maantien ajoradan tai uloimman ajoradan keskilinjasta. Erityisestä syystä voidaan etäisyys osoittaa 20 metriä lyhyemmäksi taikka pidentää etäisyyttä enintään 50 metriksi sekä enintään 300 metriksi tiehen kuuluvan varalaskupaikan kohdalla ja pituussuunnassa sen kummastakin päästä 750 metrin etäisyydelle ulottuvalla jatkeella. (Maantielaki 44 §)

Vastaavasti rautatiealue, näkemäalue ja suoja-alue määritellään ratalaissa (110/2007). Rautatien suoja-alue ulottuu 30 metrin etäisyydelle radan raiteen tai, jos raiteita on useampia, uloimman raiteen keskilinjasta, jollei suoja-aluetta ratasuunnitelmassa erityisestä syystä supisteta tai laajenneta enintään 50 metriksi (ratalaki 37 §).

Maantien tiealueelle ja suoja-alueelle tai rautatiealueelle ja rautatien suoja-alueelle ei ole mahdollista sijoittaa tuulivoimaloita.[1]

Sähkömarkkinalaki ja lunastuslaki

Sähkömarkkinalain (386/1995) 9 §:n mukaan verkonhaltijan tulee ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin asiakkaiden kohtuullisten tarpeiden mukaisesti ja turvata osaltaan riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti asiakkaille (verkon kehittämisvelvollisuus). Verkonhaltijan tulee pyynnöstä ja kohtuullista korvausta vastaan liittää verkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkönkäyttöpaikat ja sähköntuotantolaitokset toiminta-alueellaan (liittämisvelvollisuus). Liittämisessä tulee ottaa huomioon muun muassa sähköjärjestelmän toimintavarmuus sekä tehokkuus, ja voimalaitoksen on täytettävä järjestelmätekniset vaatimukset.

Verkkoliitynnästä tulee neuvotella sähköverkon haltijan kanssa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jakeluverkkoon voidaan liittää vain suhteellisen pieniä tuulivoimaloita ja tuulivoimalapuistoja. Suurien tuulivoimalapuistojen tekniset vaatimukset nousevat ja ne tulee liittää suoraan alue- tai kantaverkkoon. Yksittäisten tuulivoimalapuistojen liityntäjohtojen rakentaminen ei aina ole tarkoituksenmukaista, vaan verkko tulisi suunnitella ja rakentaa kokonaisuutena.

Teholtaan yli 250 MW:n tuulivoimapuisto on lähtökohtaisesti liitettävä 400 kV jännitteiseen verkkoon. Alle 250 MW tuulivoimalapuistot voidaan pääsääntöisesti liittää 110 kV jännitteiseen verkkoon alueen sähkön siirtoverkon reunaehdot huomioiden. Mikäli teholtaan 100–250 MW:n tuulivoimapuistoa ei ole sähköverkon kannalta teknistaloudellisesti tarkoituksen mukaista liittää 110 kV verkkoon, tulee se liittää 400 kV jännitteiseen verkkoon.

Suuren tuulivoimapuiston hankkeesta vastaavan on sovittava tuulivoimaloiden liitynnän teknisestä toteutustavasta hyvissä ajoin kantaverkkoyhtiö Fingridin tai alueverkkoyhtiön kanssa, jonka kanssa tehdään tarvittavat verkkoselvitykset. Verkkoselvitys perustuu lähtötietoihin hankkeesta (sijainti, tuotantoteho, toteutusaikataulu ja ennuste tuotannon kehittymisestä) sekä muihin verkon kehittämiseen vaikuttaviin tekijöihin, kuten alueen nykyinen sähköverkko, verkon parannustarve, alueen voimantuotanto ja sähkön kulutus. Selvityksen tuloksena saadaan tieto tuulivoimapuiston liittämispaikasta ja liittämisen mahdollisesti aiheuttamista verkon vahvistustarpeista sekä arvio siitä, milloin tuulivoimatuotanto voidaan liittää verkkoon ja milloin mahdollisesti laajentaa, johtuen esimerkiksi voimajohtohankkeiden etenemisestä.

Kantaverkon käyttövarmuuden ja kunnossapitotoiminnan varmistamiseksi tulee ottaa huomioon, ettei tuulivoimaloita sijoiteta liian lähelle kantaverkkoon kuuluvia voimajohtoja.[1]

Voimajohtojen osoittaminen kaavoituksessa

Maakuntakaavassa osoitetaan vähintään 110 kV suurjännitevoimajohdot ja sähköasemat. Maakuntakaavojen kaavaselostuksessa tulisi mainita tuulivoiman tuotantoalueen läheisyyteen sijoittuvat lähimmät kanta- tai alueverkon 400 kV ja 110 kV sähköasemat, joille tuulivoimalapuiston liittäminen olisi mahdollista. Jos hankkeesta on tehty verkkoselvitys, voi liityntäjohdon merkitä maakuntakaavaan yhteystarpeena.

Maakuntakaavassa osoitettujen energiahuollon ratkaisujen yksityiskohtaisempaa maankäytön suunnittelua ja toteutusta ohjataan maankäyttö- ja rakennuslailla, sähkömarkkinalailla ja kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetulla lailla (603/1977, lunastuslaki).

Vähintään 110 kV voimajohto edellyttää sähkömarkkinaviranomaisen eli Energiamarkkinaviraston lupaa. Valtion rajan ylittävän, vähintään 110 kV johdon rakentamiseen on pyydettävä työ- ja elinkeinoministeriön lupa. Luvassa ei määritellä voimajohdon reittiä eikä ennen luvan myöntämistä johtoreitille tarvitse olla aluevarausta tai kunnan suostumusta. (Sähkömarkkinalaki 18 §). Rakentamislupahakemuksessa on esitettävä valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetyt tiedot ja selvitykset, kuten ympäristövaikutusten arviointiselostus mikäli arviointimenettelyä on edellytetty (sähkömarkkinalaki 19 §).

Sähkömarkkinalain mukaan johtoreitille tulee saada kunnan suostumus, jos nimellisjännitteeltään vähintään 110 kV sähköjohto rakennetaan muualle kuin kaavassa tätä varten varatulle alueelle tai jos tällaista aluevarausta ei ole kaavassa. Suostumusta ei saa kuitenkaan evätä tai sen myöntämiselle asettaa ehtoja ilman alueiden käytön suunnitteluun tai ympäristönäkökohtiin liittyviä taikka muihin seikkoihin perustuvia päteviä syitä, jos epäämisestä tai ehdoista aiheutuu sähkön siirron turvaamiselle tai hakijalle kohtuutonta haittaa (sähkömarkkinalaki 20 §).[1]

Lunastusmenettely

Voimajohdot toteutetaan lunastuslain mukaisella lunastusmenettelyllä. Hankevastaava hakee voimajohtoalueille lunastuslupaa valtioneuvostolta. Sen perusteella kiinteistöille lunastetaan käyttöoikeus ja määritetään korvaukset. Ennen lunastusluvan myöntämistä työ- ja elinkeinoministeriö kuulee asiassa kuntia, ELY-keskusta ja maakuntien liittoja sekä maanomistajia. Käyttöoikeuden perusteella johdon rakentaminen, käyttö ja kunnossapito ovat mahdollisia. Pylväiden ja voimajohtojen alle jäävät alueet pysyvät maanomistajan omistuksessa ja hallinnassa.

Käyttöoikeuden rajoittaminen supistaa omistajan oikeuksia metsäalueilla siten, että johtoaukealla puita ei voi kasvattaa ja reunavyöhykkeillä puiden kasvupituus on rajoitettu. Pelloilla johtoaukealla saa viljellä ja johtojen alla voi liikkua. Johtoaukean leveys on voimajohdon jännitteestä riippuen yleensä 26–42 metriä ja reunavyöhykkeen leveys yleensä 10 metriä johtoaukean molemmin puolin. Johtoalueeseen liittyy rakentamisrajoitusalue, joka on johtoaukean ja reunavyöhykkeiden yhdessä muodostama alue, ja jonka leveys on siis 46–62 metriä. Maanrakennus- tai muihin vastaaviin töihin pylvään tai voimajohdon läheisyydessä on hankittava voimansiirtoyhtiön lupa tai lausunto.[1]

Laki puolustusvoimista ja aluevalvontalaki

Tuulivoimarakentamisessa on otettava huomioon puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttaminen sekä normaali- että poikkeusoloissa (Laki puolustusvoimista 551/2007 ja aluevalvontalaki 755/2000). Aluevalvontalain 12 §:n mukaan Suomen aluevesillä ei saa ilman Pääesikunnan myöntämää lupaa harjoittaa merenpohjan geologisia tai geofyysisiä tutkimuksia eikä merenpohjan topografian järjestelmällistä mittausta ja tallennusta.

Tuulivoimarakentamisessa tulee ottaa huomioon maanpuolustuksen tarpeet ja turvata riittävät alueelliset edellytykset varuskunnille, ampuma- ja harjoitusalueille, varikkotoiminnalle ja sotilasilmailulle ml. varalaskupaikat sekä valvontajärjestelmät. Tarpeissa korostuu esimerkiksi tärkeiden harjoitusalueiden käytettävyyden turvaaminen puolustusvoimien joukkojen harjoitus- ja ampumatoiminnalle. Edellä olevasta johtuen varuskunta-alueille, sotilaskäytössä olevien lentokenttien, varalaskupaikkojen läheisyyteen sekä harjoitus- ja ampuma-alueiden yhteyteen tai niiden läheisyyteen ei tule suunnitella eikä rakentaa tuulivoimaloita.

Tuulivoimarakentamista koskevissa hankkeissa tarvittava puolustusvoimien lausunto tulee pyytää Pääesikunnalta, joka vastaa puolustushaarojen ja erillisten laitosten lausuntojen kokoamisesta. Lausuntoja pyydettäessä tulee ottaa huomioon, että tuulivoimaloiden aiheuttamat vaikutukset voivat ulottua kohtuullisen laajalle alueelle.[1]

Muinaismuistolaki

Kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja suoraan muinaismuistolain (295/1963) nojalla. Näin ollen rauhoitus koskee myös ennestään tuntemattomia kiinteitä muinaisjäännöksiä, eikä sen voimaantulo edellytä hallinnollista päätöstä. Kiinteät muinaisjäännökset määritellään muinaismuistolain 2 §:ssä. Merituulivoimarakentamisen kannalta huomion arvoista on, että muinaismuistolaki suojaa vedenalaisia muinaisjäännöksiä samalla tavalla kuin maalla olevia muinaisjäännöksiä. Vanhat laivahylyt on rauhoitettu iän perusteella. Sellainen hylky tai hylyn osa, jonka uppoamisesta voidaan olettaa olevan yli sata vuotta, rinnastetaan kiinteään muinaisjäännökseen.

Tuulivoimaloiden suunnittelun yhteydessä on tutkittava ja arvioitava hankkeen vaikutukset myös kiinteisiin muinaisjäännöksiin ja laivalöytöihin. Kaavaa aadittaessa, hyväksyttäessä ja vahvistettaessa on noudatettava, mitä muinaismuistolain 13 §:ssä säädetään. Lisäksi MRL:n mukaista lupa-asiaa ja muuta viranomaispäätöstä tehtäessä on noudatettava mitä muinaismuistolaissa säädetään. (MRL 197 §)[1]

Erämaalaki

Erämaalain (62/1991, ErämaaL) mukaisia erämaa-alueita perustetaan alueiden erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittämiseksi (ErämaaL 1 §). Perustettuja erämaa-alueita on 12, ja ne sijoittuvat pohjoisimpaan Lappiin. Erämaa-alueille pysyvien teiden rakentaminen on kielletty. Erämaa-alueen hoidossa ja käytössä on noudatettava hoito- ja käyttösuunnitelmaa, jonka laatii Metsähallitus ja vahvistaa ympäristöministeriö. Erämaa-alueiden metsät säilytetään luonnontilaisina tai niissä harjoitetaan luonnonmukaista metsänhoitoa.

Erämaa-alueet eivät sovellu tuulivoimarakentamiseen.[1]

Poronhoitolaki

Poronhoitolaki (848/1990, PHL) on erityislaki, joka tulee ottaa huomioon poronhoitoalueella toimittaessa. Poronhoitolaki turvaa elinkeinon aseman ja antaa poronhoidolle pysyvästi vapaan laidunnusoikeuden. Poronhoitoa saadaan poronhoitolaissa säädetyin rajoituksin harjoittaa poronhoitoalueella maan omistus- tai hallintaoikeudesta riippumatta (PHL 3 §).

Suunnitellessaan valtion maita koskevia, poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä valtion viranomaisten on neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajien kanssa (PHL 53 §).

Poronhoitolaissa säädetään erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetusta alueesta, jolla olevaa maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Maan luovuttaminen tai vuokraaminen alueella saa tapahtua vain sillä ehdolla, että maanomistajalla tai vuokramiehellä ei ole oikeutta saada korvausta porojen aiheuttamista vahingoista. (PHL 2 §)

Tuulivoimarakentamista poronhoitoon tarkoitetulla alueella suunniteltaessa on otettava huomioon poronhoitolain alueiden käytölle aiheuttamat rajoitukset, tutkittava ja arvioitava hankkeen vaikutukset poroelinkeinoon sekä neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajien kanssa. Poronhoitoalueella tapahtuvissa menettelyissä tulee pyytää lausunnot asianomaiselta paliskunnalta sekä Paliskuntain yhdistykseltä.[1]

Laki saamelaiskäräjistä ja kolttalaki

Saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) mukaan saamelaiskäräjät edustaa saamelaisia kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä ja hoitaa saamelaisten kieltä, kulttuuria ja heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevia asioita. Saamelaiskäräjät voi tehdä viranomaisille aloitteita ja esityksiä ja antaa lausuntoja. Viranomaisten on neuvoteltava saamelaiskäräjien kanssa kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka koskevat saamelaisten kotiseutualueella muun muassa yhdyskuntasuunnittelua, valtionmaan, suojelualueiden ja erämaa-alueiden hoitoa, käyttöä, vuokrausta ja luovutusta. Saamelaisten kotiseutualueella tarkoitetaan Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueita sekä Sodankylän kunnassa sijaitsevaa Lapin paliskunnan aluetta.

Suunniteltaessa tuulivoima-alueita saamelaisten kotiseutualueella tulee hankkeista neuvotella saamelaiskäräjien kanssa saamelaiskäräjistä annetun lain 9 §:n mukaisesti.

Kolttalain (253/1995) tavoitteena on edistää kolttaväestön ja -alueen elinolosuhteita ja toimeentulomahdollisuuksia sekä ylläpitää ja edistää kolttakulttuuria. Koltta-alue käsittää Inarin kunnan Näätämön ja Nellim-Keväjärven alueet.

Koltta-alueelle sijoittuvista tuulivoimahankkeista tulee neuvotella kolttien kyläkokouksen kanssa kolttalain 56 §:n mukaisesti.[1]

Tuulivoimarakentamisen vaikutusten arviointi

Lähtökohdat

Tuulivoimalat vaikuttavat ympäristöönsä muuttamalla maisemaa sekä tuottamalla ääntä ja välkettä. Tuulivoimalarakentamisella voi olla vaikutuksia luonnonarvoihin ja ihmisten elinoloihin. Vaikutukset voivat olla myönteisiä tai kielteisiä. Tuulivoimarakentamisen vaikutukset voidaan jakaa rakennusvaiheen (1–3 vuotta) vaikutuksiin ja käyttövaiheen (noin 20–30 vuotta) vaikutuksiin. Myös voimajohdoista aiheutuu lähinnä maisemaan ja luonnonarvoihin kohdistuvia vaikutuksia.

Tuulivoimarakentamisen vaikutusten merkittävyys riippuu kohdealueen herkkyydestä ja rakentamisen aiheuttaman muutoksen suuruudesta. Tähän vaikuttavat hankkeen koon lisäksi sijaintialue, sen ympäristöarvot sekä muu alueiden käyttö. Yhteen sovitettavia alueidenkäyttöintressejä tuulivoimarakentamisen kanssa ovat useimmiten asutus, luonnon- ja maisemansuojelu sekä lentoliikenteen ja puolustusvoimien tarpeet.

Vaikutusten arviointi tuottaa tietoa kaavan tai hankkeen toteuttamisen merkittävistä vaikutuksista. Vaikutuksia koskevaa tietoa tuotetaan ja hyödynnetään läpi koko suunnitteluprosessin. Vaikutusten arviointi on suunnittelun työkalu, joka palvelee suunnitteluongelman ratkaisemista, erityisesti eri vaiheissa tehtäviä valintoja. Vaikutusten arviointi tukee myös osallistumista, hanketta koskevaa päätöksentekoa sekä hankkeen toteuttamista.

Maankäyttö- ja rakennuslaki antaa puitteet vaikutusten arvioinnille kaavoituksessa ja lupamenettelyissä, YVA-laki puolestaan hankekohtaiselle ympäristövaikutusten arvioinnille. Arviointi on sovitettava kunkin kaavatason ja kaavoitustehtävän tai hankkeen erityispiirteiden mukaisesti. Tuulivoimarakentamisen vaikutuksia arvioidessa tulee ottaa huomioon tuulivoimaloiden rakentamisen aikaiset vaikutukset sekä käytöstä aiheutuvat vaikutukset. Vaikutukset voivat olla lyhyt- tai pitkäaikaisia sekä välittömiä ja välillisiä. Arvioinnissa tulee huomioida myös rakentamisen yhteisvaikutukset muiden alueelle sijoittuvien hankkeiden kanssa. Tarkastelun kohteena tulee olla aina tuulivoimaloiden lisäksi myös näitä palveleva alueiden käyttö, kuten voimansiirtojohdon rakentaminen.

Myös tuulivoimarakentamista koskevien lupien myöntämisedellytysten harkinta edellyttää rakentamisen vaikutusten riittävää selvittämistä ja arviointia. Vaikutusten arvioinnissa voidaan käyttää hyväksi kaavoituksen ja YVA-menettelyn yhteydessä laadittuja selvityksiä. Tuulivoimarakentamista ohjaavan kaavoituksen puuttuessa suunnittelutarveharkinta edellyttää hankkeen keskeisten vaikutusten selvittämistä ja arviointia suunnittelutarveratkaisua koskevan hakemuksen yhteydessä.[1]

Vaikutusten arviointi kaavoituksessa ja lupamenettelyissä

Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. ([MRL 9 §) Vaikutuksia selvitettäessä on otettava huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset.

Vaikutusten merkittävyys sekä kaavan tehtävä ja tarkoitus vaikuttavat siihen, kuinka yksityiskohtaisesti vaikutuksia arvioidaan. Selvitysten perusteella on voitava arvioida täyttääkö kaava sille laissa asetetut sisältövaatimukset eli onko kaava lain mukainen. Haettaessa tuulivoimalalle tai -voimalapuistolle rakennuslupaa tai toimenpidelupaa hakemukseen on liitettävä selvitys hankkeen vaikutuksista maisemaan ja naapureihin sekä selvitys lähimmistä suunnitelluista muista tuulivoimaloista (MRA 64 §). Tällöin on selvitettävä tuulivoimalan näkyminen ja maisemallinen vaikutus esimerkiksi asutukseen, liikenneväylälle ja virkistysalueelle sekä vaikutukset naapurikiinteistöjen käyttöön. Lisäksi hakijalta voidaan tarvittaessa edellyttää muutakin hakemuksen ratkaisemiseksi tarpeellista selvitystä (MRL 131.1 §).

Poikkeamispäätöstä ja suunnittelutarveratkaisua koskevassa hakemuksessa on esitettävä arvio hankkeen keskeisistä vaikutuksista (MRA 85.2 § ja 90 §).

Tuulivoimalan tai -voimapuiston ympäristölupahakemukseen on liitettävä lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta, sen vaikutuksista, asianosaisista ja muista merkityksellisistä seikoista (ympäristönsuojelulaki (86/2000, YSL) 35.2 §). Ympäristönsuojeluasetuksen 3 luvussa säädetään yksityiskohtaisesti lupahakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä tiedoista. Myös vesilupahakemukseen on liitettävä tarpeelliset selvitykset (vesilaki (587/2011, VL) 11:3 §).

Kaavoituksen ja lupamenettelyjen yhteydessä tehtävän vaikutusten arvioinnin tarkoituksena on vaikutusten selvittämisen lisäksi tarjota kansalaisille ja muille osallisille mahdollisuus osallistua asioiden suunnittelu- ja valmisteluvaiheisiin ja saada tietoa tulevista muutoksista.[1]

Vaikutusten arviointi YVA-menettelyssä

YVA-menettelyn tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset selvitetään riittävällä tarkkuudella silloin, kun hanke aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia. Arviointimenettelyssä on selvitettävä hankkeen välittömät ja välilliset ympäristövaikutukset. Arviointiohjelmasta tulee ilmetä, minkälaisia vaikutuksia hankkeella mahdollisesti on sekä miten yksityiskohtaisesti, millä menetelmillä ja minkälaiseen informaatioon perustuen niitä aiotaan selvittää. Yhteysviranomaisen tulee lausunnossaan arviointiohjelmasta ottaa kantaa siihen, ovatko esitetyt olemassa olevat ja suunnitellut selvitykset riittäviä (perusteellisuus ja yksityiskohtaisuus, menetelmien pätevyys ja käyttökelpoisuus, selvitysten ajankohdan sopivuus, olemassa olevien selvitysten ajantasaisuus) kunkin tarkasteltavan vaikutuksen osalta.

Tuulivoimahankkeiden YVA-menettelyssä on yleensä tarpeen selvittää ja arvioida hankkeen vaikutukset:

  • alueidenkäyttöön ja rakennettuun ympäristöön
  • maisemaan ja kulttuuriympäristöön
  • ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen (erityisesti melu, välke ja turvallisuus)
  • linnustoon, lepakoihin ja muuhun eläimistöön sekä kasvillisuuteen ja luonnonarvoihin
  • vedenalaiseen luontoon
  • suojelualueisiin (ml. Natura-alueet)
  • liikenteeseen (maa-, vesi- ja ilmailuliikenne)
  • elinkeinoihin (maa- ja metsätalous, kalastus, poronhoito, matkailu jne.)
  • puolustusvoimien toimintaan

Vaikutusselvityksiä joudutaan käytännössä aina rajaamaan ja suuntaamaan. Vaikutustarkastelu tulee tapauskohtaisesti kohdentaa päätöksenteon ja eri osapuolten kannalta merkittäviin vaikutuksiin. Näin voidaan välttää tarpeetonta tiedonhankintaa, kustannuksia ja ristiriitoja.

Vaikutusten merkittävyyden arviointi tulee tehdä tietoisesti ja systemaattisesti. Ratkaisu tulee perustella ja esittää selkeästi arviointiohjelmassa ja -selostuksessa. Vaikutusten merkittävyyden arvioinnin osalta tulisi kiinnittää huomiota etenkin arviointiohjelmavaiheeseen, sillä siinä tulee tunnistaa hankkeen merkittävimmät ympäristövaikutukset ja määrittää niiden perusteella tarvittavat selvitykset sekä rajata tarkasteluun tuleva vaikutusalue. Arviointiohjelmassa joudutaan esittämään seuraavia vaikutusten merkittävyyteen perustuvia ratkaisuja:

  • Mistä vaikutuksista tulee tehdä uusia selvityksiä ja minkä vaikutusten osalta arviointi voi perustua olemassa olevaan tietoon?
  • Mitkä vaikutuksista ovat niin vähämerkityksellisiä (esimerkiksi niin välillisiä, pieniä tai epävarmoja), että niiden tarkempi selvittäminen ei ole tarpeen?
  • Millaisia selvityksiä tehdään: miten yksityiskohtaisia ja laajoja, millä menetelmillä?

Yhteysviranomaisen tehtävänä on lausunnossaan arviointiohjelmasta ottaa kantaa siihen, ovatko suunnitellut vaikutusselvitykset kohdennettu merkittäviin vaikutuksiin.

Kun arviointiohjelmassa esitetyt vaihtoehdot ja niiden vaikutukset on selvitetty, kootaan tieto arviointiselostukseen. Yhteysviranomaisen arviointiselostuksesta antamasta lausunnosta tulisi ilmetä, mitkä asiat arvioinnissa on tehty hyvin, mitkä ovat puutteet sekä miten yhteysviranomaisen arviointiohjelmasta antama lausunto on otettu huomioon. Yhteysviranomainen esittää lausunnossa johtopäätöksenään perustellun kannan arviointiselostuksen riittävyydestä.[1]

Laadukas YVA-menettely tuulivoimahankkeissa

Tuulivoimahankkeen YVA-menettelyn laadun varmistamiseksi on syytä kiinnittää huomiota seuraaviin keskeisiin asioihin:

Hankekuvaus

Hanketiedoissa kuvataan YVA-lainsäädännön edellyttämät tiedot hankkeesta:

  • tiedot hankkeesta, sen tarkoituksesta, suunnitteluvaiheesta, sijainnista, maankäyttötarpeesta, hankkeesta vastaavasta sekä hankkeen liittymisestä muihin hankkeisiin (Arviointiohjelma, YVAA 9 §)
  • hankkeen keskeiset ominaisuudet ja tekniset ratkaisut sekä kuvaus toiminnasta, kuten tuotteista, tuotantomääristä, raaka-aineista, liikenteestä, materiaaleista sisältäen arvion jätteiden ja päästöjen laadusta ja määristä ottaen huomioon hankkeen suunnittelu-, rakentamis- ja käyttövaiheet mahdollinen purkaminen mukaan lukien. (Arviointiselostus, YVAA 10 §)

Tuulivoimahankkeiden teknisessä kuvauksessa käsitellään seuraavanlaisia asioita:

  • tuulivoimapuiston rakenteet ja tuotanto
  • tuulivoimaloiden lukumäärä
  • tuulivoimaloiden fyysinen koko (tornin korkeus, roottorin halkaisija) ja väri
  • tuulivoimaloiden tuotantotiedot (nimellisteho, käytettävyysaste (%), käyntiaika, vuotuinen sähkön tuotanto)
  • perustamistapavaihtoehdot
  • tuulivoimapuiston sisäinen voimansiirto (toteuttamistapa) ja sähkö-/muuntoasema
  • alueelliseen sähköverkkoon liittyminen (reittivaihtoehdot, toteutustapa, johtimien määrä, voimajohdon korkeus, pituus ja johtoalueen leveys)
  • yhdystiet
  • tuulivoimaloiden alustava sijoittuminen
  • tuulivoimapuiston rakentamisvaiheiden kuvaus, sisältäen voimalakomponenttien kuljetukset, sekä rakennustöiden aikataulun
  • tuulivoimaloiden huolto ja ylläpito
  • tuulivoimaloiden käytöstä poisto
  • sähkönsiirron elinkaari.[1]
Osallistuminen ja vuorovaikutus

Osallistumisella tarkoitetaan hankkeesta vastaavan, yhteysviranomaisen, muiden viranomaisten ja niiden, joiden oloihin tai etuihin hanke saattaa vaikuttaa, sekä yhteisöjen ja säätiöiden, joiden toimialaa hankkeen vaikutukset saattavat koskea, välistä vuorovaikutusta (YVAL 2 § kohta 7). Yhteysviranomainen hoitaa YVA-lain 8 a ja 11 §:n mukaiset tiedotukset ja kuulutukset sekä järjestää tarvittavat julkiset kuulemistilaisuudet. Usein hankkeesta vastaava hoitaa mahdolliset muut osallistumisjärjestelyt. Intensiivisempien osallistumisjärjestelyjen tarve korostuu etenkin ristiriitaisissa hankkeissa, joissa vuoropuhelun käyminen eri tahojen kanssa on erityisen tärkeää.

Yhteysviranomainen pyytää keskeisiltä viranomaistahoilta lausunnot sekä arviointiohjelmasta että -selostuksesta, ja ottaa omissa lausunnoissaan huomioon viranomaistahojen lausuntojen sisällön. Keskeiset viranomaistahot on lisäksi hyvä kutsua mahdolliseen YVA-menettelyn ohjaus- ja/tai seurantaryhmään, jotta heidän näkökohtansa tulevat mahdollisimman hyvin huomioonotetuiksi. Erityiskysymyksissä hankkeesta vastaava voi YVA-menettelyn aikana olla tarpeen mukaan suoraan yhteydessä viranomaistahoihin.

Keskeisiä viranomaistahoja voivat tuulivoimahankkeen luonteesta ja sijoittumisesta riippuen olla muun muassa:

  • Kunnat
  • Maakunnan liitto
  • Aluehallintovirasto
  • Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi
  • Liikennevirasto
  • Museoviranomainen
  • Puolustusvoimat
  • Rajavartiolaitos
  • Aluepelastuslaitos
  • Finavia Oyj
  • Fingrid Oyj
  • Metsähallitus
  • Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Sidosryhmät voivat toimittaa mielipiteensä arviointiohjelmasta ja -selostuksesta yhteysviranomaiselle, joka ottaa nämä huomioon omissa lausunnoissaan. Keskeisiä sidosryhmiä on myös hyvä kutsua esimerkiksi YVA-menettelyn seurantaryhmään, jotta heidän näkökohtansa tulevat mahdollisimman hyvin huomioonotetuiksi. Näitä tahoja voivat tuulivoimahankkeen luonteesta ja sijoittumisesta riippuen olla muun muassa:

  • Kylätoimikunnat ja -yhdistykset
  • Asukasyhdistykset
  • Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK
  • Kalatalousyhteisöt, kalastajat
  • Vesialueiden osakaskunnat
  • Riistanhoitoyhdistykset
  • Paliskunnat
  • Lähiympäristön yritykset
  • Metsästysseurat
  • Luonnonsuojelupiiri/-yhdistys
  • Alueellinen lintutieteellinen yhdistys

Vuorovaikutuksella voidaan hälventää ennakkoluuloja ja oikaista väärää tietoa, ja siten edesauttaa sidosryhmiä muodostamaan kannanottonsa hankkeeseen asiaperustein. Hyvin toimiva vuorovaikutus helpottaa myös hankkeesta vastaavan ja yhteysviranomaisen työtä.[1]

Vaihtoehtotarkastelu

YVA-menettelyssä tulee arvioida hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutukset. Arviointi tuottaa tietoa vaihtoehtojen vaikutusten eroista. Erilaisten vaihtoehtojen arviointi mahdollistaa eri näkemysten huomioon ottamisen ja lisää osallistumisen vaikuttavuutta YVA-menettelyssä.

Arviointiselostuksessa on esitettävä hankkeen vaihtoehtojen vertailu (YVAA 10 § kohta 8) sekä selvitys niiden toteuttamiskelpoisuudesta (YVAA 10 § kohta 6). Vaihtoehtojen on oltava hankkeesta vastaavan toteutettavissa olevia. Yhtenä vaihtoehtona arvioinnissa on oltava hankkeen toteuttamatta jättäminen, jollei tällainen vaihtoehto erityisestä syystä ole tarpeeton (YVA-asetus 9 § 2 kohta). Tämä ns. nollavaihtoehto toimii vertailutasona muille vaihtoehdoille. Se kertoo, millaisia vaikutuksia aiheutuu tai toisaalta ei aiheudu, jos hanketta ei toteuteta. Vaihtoehtojen vertailussa tiivistetään, jäsennetään ja tulkitaan päätöksentekoa varten kaikki YVA- menettelyssä tuotettu informaatio. Vertailussa kuvataan vaihtoehtojen vaikutusten eroja ja/tai perustellaan vaihtoehtojen paremmuutta eri näkökulmista.

Tuulivoimahankkeissa vaihtoehtoja voidaan muodostaa esimerkiksi seuraavien tekijöiden suhteen:

  • voimaloiden määrä, koko ja/tai sijoittelu erilaisiin ryhmiin
  • eri sijoitusalueet tai -alueiden yhdistelmät
  • eri sähkönsiirtoreitit

Yhteysviranomaisen tulee tarkastaa, että arviointiselostuksessa on arvioitu vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuutta, ja että sen perustelut on esitetty selkeästi. Lisäksi yhteysviranomaisen tulee ottaa kantaa ympäristönäkökulmasta vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuuteen. Yhteysviranomaisen ei tule kuitenkaan ottaa kantaa siihen, mikä olisi toteuttamiskelpoisin vaihtoehto.[1]

Haitallisten vaikutusten ehkäiseminen ja seuranta

YVA-menettelyn yhtenä keskeisenä tavoitteena on ehkäistä haitallisten ympäristövaikutusten syntymistä. Arviointiselostuksessa on esitettävä ehdotus toimiksi, joilla ehkäistään ja rajoitetaan haitallisia ympäristövaikutuksia (YVAA 10 § kohta 7). Arviointiselostuksessa tulee esittää myös ehdotus seurantaohjelmaksi (YVAA 10 § kohta 9). Yhteysviranomaiselle on asetettu tehtäväksi huolehtia tarvittaessa muiden viranomaisten ja hankkeesta vastaavan kanssa, että hankkeen ympäristövaikutusten seuranta järjestetään (YVAA 5 § kohta 5).

Arvioinnin riittävyys ja arviointimenettelyn täydentäminen

Yhteysviranomainen antaa lausuntonsa arviointiselostuksesta ja sen riittävyydestä (YVAL 12 §). Riittävyyden kriteerejä ovat:

  • Arviointiselostuksen lainmukaisuus: Onko vaikutukset selvitetty arviointiohjelman ja yhteysviranomaisen lausunnon pohjalta (YVAL 10 §), onko esitetty kaikki YVAA 9 ja 10 pykälissä esitetyt asiat?
  • Merkittävien vaikutusten pätevä selvittäminen, olennaisten vaihtoehtojen tasapuolinen tarkastelu.
  • Arviointiselostuksen informatiivisuus: Onko arviointiselostus havainnollinen ja ymmärrettävä? Onko informaatio esitetty niin, että vaihtoehtoja keskinäinen vertailu on mahdollista? Saavatko eri osapuolet riittävästi informaatiota arviointiselostuksesta sekä muodostuuko asiasta riittävä kokonaiskuva?

Mikäli yhteysviranomainen toteaa arvioinnissa vähäisiä puutteita, ne korjataan täydentämällä selvityksiä YVA-menettelyä seuraavissa kaavoitus- tai lupavaiheissa. Tällöin lupaviranomainen tai kaavasta päättävä viranomainen arvioi täydennysten riittävyyden ja voi tarvittaessa pyytää lausuntoa yhteysviranomaiselta niiden YVA-lain mukaisesta riittävyydestä.

Jos arviointiselostus on olennaisilta osin puutteellinen, yhteysviranomaiselle toimitetaan kokonaan uusi arviointiselostus, ja yhteysviranomainen antaa siitä uuden lausunnon. Sen jälkeen kun hankkeesta vastaava on toimittanut arviointiselostuksen yhteysviranomaiselle, ei yhteysviranomainen siis voi lykätä selostuslausunnon antamista pyytääkseen lisäselvityksiä, sillä lausunto arviointiselostuksesta on annettava YVA-laissa säädetyssä 60 vuorokauden määräajassa.

Paras tapa varmistaa arvioinnin riittävyys on koko YVA-menettelyn kestävä vuorovaikutus hankkeesta vastaavan, konsultin ja yhteysviranomaisen kesken.[1]

Vaikutusten arviointien ja selvitysten yhteensovittaminen

MRL:n mukaisissa kaava- ja lupamenettelyissä voidaan aina hyödyntää aiemmin samaa toimintaa ja aluetta koskevia esimerkiksi YVA-menettelyssä laadittuja selvityksiä ja vaikutusten arviointeja. Tarvittaessa selvityksiä ja arviointeja tulee kuitenkin täydentää, päivittää tai tarkentaa, jotta ne vastaavat kyseessä olevan menettelyn tarpeita. Vastaavasti YVA-menettelyssä voidaan hyödyntää MRL:n mukaisissa menettelyissä tuotettua aineistoa sitä tarvittaessa täydentäen, päivittäen tai tarkentaen.

Myös tuulivoimaloiden mahdollisesti vaatimissa vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisissa lupamenettelyissä voidaan hyödyntää kaavoituksen, MRL:n lupamenettelyjen ja YVA-menettelyn aineistoa. Useimmiten selvityksiä kuitenkin on tarpeen täydentää ja tarkentaa. Merellä ja muilla vesialueilla tuulivoimarakentamisen suunnitteluun kuuluvat yleensä tuulivoimarakentamista ohjaava kaava, YVA-menettely, vesilain mukainen vesilupamenettely sekä MRL:n mukainen rakennuslupamenettely. MRL:n mukaisissa kaavoitus- ja lupamenettelyissä korostuvat veden pinnan yläpuoliset alueidenkäyttökysymykset. Vesilupamenettelyssä tarkastellaan sen sijaan lähinnä vedenalaisia kysymyksiä. Keskeisin väline tuulivoimarakentamisen vedenalaisten vaikutusten arvioinnissa on YVA-menettely.[1]

Selvitysten tarve eri suunnittelutasoilla

Tuulivoimarakentamisen vaikutusten arvioinnin edellyttämät selvitykset ja niiden laajuus voidaan karkeasti jakaa yleispiirteisen kaavoituksen yhteydessä tehtäviin selvityksiin sekä yksityiskohtaisessa suunnittelussa ja lupamenettelyissä tehtäviin selvityksiin. Selvityksiä laadittaessa otetaan huomioon suunnittelujärjestelmän mukainen selvitysten täydentyminen ja tarkentuminen. Yksityiskohtaisessa suunnittelussa hyödynnetään yleispiirteisen kaavoituksen yhteydessä tehtyjä selvityksiä.

Luvussa 5.6. on esimerkinomaisesti käsitelty tuulivoimarakentamiselle keskeisiä maakuntakaavoituksessa sekä yksityiskohtaisessa suunnittelussa (asemakaava, tuulivoimayleiskaava, YVA-menettely) selvitettäviä ja arvioitavia asioita. On huomattava, että eri menettelyihin liittyvä selvitysten tarve ei ole tarkkaan rajattu, vaan esimerkiksi maakuntakaavoituksessa tarvittavia selvityksiä voidaan tarvita myös yleiskaavoituksessa. Erityiset ympäristöarvot tai hankkeen oteuttamismahdollisuuksien vähäisyys saattavat edellyttää tavanomaista yksityiskohtaisempia selvityksiä jo maakuntakaavoituksessa. Selvitysten riittävyyteen vaikuttavat kaavan yksityiskohtaisuus, alueen muu maankäyttö sekä vaikutusten merkittävyys.[1]

Tuulivoimarakentamisen keskeiset vaikutukset

Maisema
Tuulivoimarakentamisen maisemavaikutukset

Tuulivoimarakentamisen merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat yleensä maisemaan. Maisema tai kaupunki- ja taajamakuva voivat muuttua tuulivoimarakentamisen myötä voimakkaastikin. Tuulivoimarakentamisen vaikutukset maisemaan aiheutuvat muutoksista maiseman ominaispiirteissä ja laadussa. Maisemamuutosten ja maisemavaikutusten taso on sidoksissa tuulivoimaloiden näkyvyyteen sekä maiseman ominaisuuksiin ja sen sietokykyyn. Tuulivoimaloiden näkyvyyteen vaikuttavat ilman selkeyden ja valo-olosuhteiden lisäksi tuulivoimaloiden koko, rakenne, mahdollinen huomioväritys sekä valaistus, lukumäärä, ryhmittely, ryhmän laajuus näkökentässä sekä sijaintipaikan korkeus suhteessa ympäristöönsä. Tuulivoimalat eivät mittakaavansa vuoksi vertaudu juuri mihinkään ympäristön perinteiseen elementtiin, ja suuren kokonsa takia ne näkyvät laajalle alueelle. Selkeällä ja kuivalla säällä noin 100 metriä korkea tuulivoimalan torni ja roottorin lavat voidaan erottaa 5-10 km etäisyydellä tuulivoimalasta. Tuulivoimaloihin asennettavat lentoestevalot ovat pimeän aikaan havaittavissa etenkin rakentamattomassa maisemassa.

Maiseman sietokyvyllä tarkoitetaan maiseman visuaalista herkkyyttä, eli sen kykyä vastaanottaa uusia elementtejä ilman, että maiseman luonne merkittävästi muuttuu. Yleistäen voi todeta, että mitä suurpiirteisempi maiseman kokonaisluonne on, sen helpommin maisema voi ottaa vastaan uusia elementtejä. Toisaalta tuulivoimalat voivat muuttaa kokonaan pelkistyneistä elementeistä koostuvat suurimittakaavaiset maisemat, kuten viljelylakeuden, ulapan tai tunturiselänteen. Pienimuotoisesti vaihteleva maisema sietää yleensä huonommin tuulivoimaloiden sijoittamista kuin suuripiirteinen maisema. Esimerkiksi pienipiirteinen ja rikkonainen saaristomaisema on yleensä visuaalisesti herkkää ympäristöä.

Tuulivoimalat voivat muodostua joko kielteisiksi tai myönteisiksi maamerkeiksi, riippuen alueen luonteesta ja alueella jo olevista maamerkeistä. Maiseman mittakaava määräytyy maisemassa olevien elementtien suhteista, niiden vertautuessa ympäristöönsä. Suurikokoinen tuulivoimala hallitsee ympäristöä ja siihen sisältyviä maisemaelementtejä, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi kulttuurimaiseman arvokkaiden ja erityislaatuisten ominaispiirteiden mitätöitymistä. Uusi myönteinen maamerkki voi joko korostaa jo olemassa olevaa maastokohdetta (maastosuhteita) tai luoda uuden, huomiota keskittävän tai alueen maisemarakennetta korostavan ja jäsentävän kohteen. Mittakaavaltaan suurista elementeistä rakentuvat maisemat ja alueet, joilla jo ennestään on runsaasti ihmisen tekemiä rakennelmia, sietävät usein parhaiten tuulivoimaloiden sijoittamisen. Tällaisia alueita ovat muun muassa teollisuuslaitosten- ja alueiden ympäristöt, mastojen ja voimalinjojen ympäristöt, laskettelukeskukset sekä satama- ja varastoalueet. Mitä koskemattomampi ympäristö on, sitä suurempi ristiriita tuulivoimaloiden ja maiseman välillä voi olla.

Eri maisematyyppien sietokykyyn vaikuttavat tekijät eivät ole ristiriidattomia, joten yleisellä tasolla ei ole mahdollista yksiselitteisesti määrittää, minkälaiseen ympäristöön tuulivoimaloita voi maisemallisten tekijöiden puolesta rakentaa tai mitkä tulisi jättää rakentamiselta vapaaksi. Siksi tapauskohtaisen maisemaselvityksen tekeminen ja vaikutusten arviointi on tärkeää.[1]

Maisemavaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa on tarpeen määritellä rakentamiseen maisemallisista syistä soveltuvat sekä soveltumattomat alueet. Maisemaselvitysten avulla pyritään löytämään maisemallisesti herkimmät alueet, jotka eivät sovellu tuulivoimarakentamiseen ja toisaalta ne alueet, jotka parhaiten kestävät tuulivoimaloiden sijoittamisen. Lisäksi maisema-analyysin on tarpeellista tarkastella niitä maiseman ominaisuuksia, jotka voivat antaa suuntaviivoja tuulivoimaloiden suunnittelun ja maisemaan sijoittamisen pohjaksi. Visualisointiselvityksillä on oleellinen merkitys määritettäessä tuulivoimaloiden vaikutusten luonnetta suhteessa maisema-analyysissä selvitettyihin maiseman elementteihin.

Maakuntakaavoituksessa selvitetään olemassa olevaa aineistoa ja osallistumista hyödyntäen maiseman ja kulttuuriympäristön kannalta arvokkaat alueet ja kohteet:

  • valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
  • maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet
  • valtakunnallisesti merkittävät rakennetun kulttuuriympäristön kohteet (RKY)
  • maakunnallisesti merkittävät rakennetun kulttuuriympäristön kohteet
  • muinaisjäännökset

Maakuntakaavoituksessa laaditaan lisäksi olemassa olevaan aineistoa hyödyntäen maisema-analyysi, joka sisältää seuraavat osiot:

  • maiseman perusrakenne, maisematyypit
  • kulttuuristen rakenteiden ja kulttuurielementtien analyysi
  • maisemakuvan analyysi (näkymälinjat, maamerkit, maisematilan rajat jne.)
  • mahdollinen visualisointi

Maisema-analyysin ja alustavan vaikutusten arvioinnin tuloksena voidaan osoittaa kartalla alueiden maisemallinen soveltuvuus tuulivoimarakentamiseen (parhaiten soveltuvat/mahdollisesti soveltuvat/ soveltumattomat).[1]

Maisemavaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Yksityiskohtaisen suunnittelun tavoitteena on tuulivoimalaitosten sijoittaminen sellaisiin maastonkohtiin, joissa voidaan minimoida niiden aiheuttamat haittavaikutukset.

Hankevaiheeseen liittyvät maisemaselvitykset painottuvat maisemaselvitysten tarkennukseen paikallisella tasolla. Edellä mainittujen maakuntakaavoituksessa tehtyjen selvitysten ja niiden huomioon ottamisen lisäksi on huomioitava paikallisesti merkittävät kulttuuriympäristön alueet ja kohteet. Tämän jälkeen jää hanketason suunnitteluun tutkittavaksi ja määriteltäväksi tuulivoimalaryhmän sijoitusmuodostelman jatkosuunnittelu: tuulivoimaloiden tarkat sijoituspaikat sekä voimaloiden keskinäiset etäisyydet. Myös näillä tekijöillä on merkitystä maisemavaikutusten kannalta.

Yksityiskohtaisessa suunnittelussa laaditaan olemassa olevaan aineistoon perustuen

  • katve/ näkyvyysalue-analyysi
  • tarkennettu maisemakuvan analyysi
  • visualisointi (valokuvasovitteet, animaatiot, virtuaalimallit)

Visualisointien avulla on mahdollista tarkastella ja testata erilaisten sijoittelumuodostelmien ominaisuuksia ja vaikutuksia sekä välttää mahdolliset epätoivotut ratkaisut, kuten esimerkiksi tuulivoimaloiden sijoittaminen arvokkaalle näkymälinjalle tai paikallisesti merkittävän maiseman kiintopisteen eteen.

Visualisointien ohella tulee selvittää myös niiden alueiden maisemallisia ominaisuuksia, joilta käsin suunnitellut tuulivoimalat olisivat nähtävissä sekä harkita eri sijoittelumuodostelmien vaikutusta suhteessa näiden alueiden arvoihin. Visualisoinneilla on tässäkin suunnitteluvaiheessa huomattava merkitys vuorovaikutteisen suunnittelun tavoitteiden saavuttamiseksi. Mahdollisimman havainnollinen kuvamateriaali on tärkeää informoitaessa asukkaita tulevasta muutoksesta maisemassa. Visualisoinnin lisäksi voidaan laatia myös vaikutusaluekartta, josta käy ilmi tuulivoimaloiden vaikutusalue sekä vaikutuksen voimakkuus. Lisäksi maastoleikkauspiirustukset ovat usein hyviä ja informatiivisia esitettäessä etäisyyksiä ja katvevaikutuksia. Maisemavaikutusten arvioinnissa tulee ottaa huomioon myös lentoestevalojen yöaikaista maisemaa muuttavat vaikutukset.[1]

Tuulivoimalan tuottama ääni
Tuulivoimalan ääni ja meluvaikutukset

Tuulivoimalan ääni syntyy roottorin lapojen tuottamasta äänestä sekä voimalan koneiston osien aiheuttamasta äänestä. Lapojen pyörimisestä aiheutuva ääni on näistä kahdesta haittavaikutustensa kannalta yleensä merkittävämpi, ja sen merkitys lisääntyy tuulivoimalan roottorin koon kasvaessa. Äänen ominaisuudet, kuten voimakkuus, taajuus ja ajallinen vaihtelu, riippuvat tuulivoimaloiden lukumäärästä, niiden etäisyyksistä tarkastelupisteeseen sekä tuulen nopeudesta.

Tuulivoimalan tuottaman äänen leviäminen ympäristöön riippuu maaston pinnanmuodoista, kasvillisuudesta ja sääoloista, kuten tuulen nopeudesta ja suunnasta sekä lämpötilasta. Ääni etenee tavallisesti veden yllä edemmäksi ja laajemmalle kuin maalla, johtuen pienemmästä vaimentumisesta. Tuulivoimalasta aiheutuva ääni etenee myös veteen, mikäli osa voimalan tornista tai perustuksista on veden alla. Vedessä erityisesti matalat äänet etenevät laajalle alueelle. Taustaääni, kuten tuulen tai aaltojen tuottama kohina, voi vaikuttaa tuulivoimalan äänen kuultavuuteen ja sen häiriövaikutukseen.

Mikäli tuulivoimalan ääni koetaan häiritseväksi, on se melua. Melu on ääntä, jonka ihminen kokee epämiellyttävänä tai häiritsevänä tai joka on muulla tavoin ihmisen terveydelle vahingollista taikka hänen muulle hyvinvoinnilleen haitallista. Melua koskevat kokemukset ovat subjektiivisia, ja ne riippuvat äänen ominaisuuksien lisäksi muun muassa altistusajasta ja -paikasta.

Melun aiheuttamia haittoja pyritään hallitsemaan äänen syntyyn, äänen etenemiseen sekä melutasoon ja melualtistukseen kohdistuvilla vaatimuksilla ja toimenpiteillä. Keskeisin käytettävä meluntorjuntakeino on riittävä etäisyys tuulivoimalan ja tarkastelupisteen, kuten asutuksen, välillä.

Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (VNp 993/1992) ei suoraan sovellu tuulivoimamelun häiritsevyyden arviointiin. Tuulivoimarakentamisesta saatujen kokemusten ja melun häiritsevyystutkimusten perusteella on todettu, että näiden melutason ohjearvojen käyttäminen suunnittelussa johtaa liian suureen meluhäiriöön.

Tuulivoimarakentamisen meluvaikutusten minimoimiseksi on olennaista sijoittaa tuulivoimalat riittävän kauas asutuksesta ja muista meluvaikutuksille herkistä kohteista. Tuulivoimarakentamisen suunnittelussa suositellaan käytettäväksi tässä oppaassa esitettäviä suunnitteluohjearvoja. Ne perustuvat pääosin muiden maiden kokemuksiin tuulivoimaloiden tuottaman äänen häiriövaikutuksista ja muissa maissa käytössä oleviin tuulivoimalamelulle annettuihin ohjearvoihin.

Tuulivoimarakentamisen suunnitteluohjearvot ovat riskienhallinnan ja suunnittelun apuväline. Niiden avulla voidaan tunnistaa tuulivoimarakentamiseen parhaiten soveltuvat alueet. Näillä suunnitteluohjearvoilla pyritään varmistamaan, ettei tuulivoimaloista aiheudu kohtuutonta häiriötä ja että esimerkiksi asuntojen sisämelutasot pysyvät asumisterveysohjeen mukaisina.

Tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvot määritetään A-taajuuspainotettuna keskiäänitasona LAeq erikseen päiväajan (klo 7-22) ja yöajan (klo 22-7) osalta. Kyse ei ole hetkellisistä enimmäisäänitasoista. Seuraavassa taulukossa on eritelty tuulivoimarakentamista koskevat ulkomelutason suunnitteluohjearvot.

Tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvot LAeq päiväajalle (klo 7-22) LAeq yöajalle (klo 7-22) Huomautukset
asumiseen käytettävillä alueilla, loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajamissa, virkistysalueilla 45 dB 40 dB
loma-asumiseen käytettävillä alueilla taajaman ulkopuolella, leirintäalueilla, luonnonsuojelualueilla* 40 dB 35 dB yöarvoa ei sovelleta luonnonsuojelualueissa, joita ei yleisesti käytetä oleskeluun tai luonnon havainnointiin yöllä
muilla alueilla esim. teollisuusalueilla) ei sovelleta ei sovelleta

Mikäli tuulivoimalan ääni on laadultaan erityisen häiritsevää eli äänen spektri aiheuttaa tarkastelupisteessä tonaalista, kapeakaistaista tai impulssimaista ääntä tai se on selvästi amplitudimoduloitua (äänen voimakkuus vaihtelee ajallisesti), lisätään laskenta- tai mittaustulokseen 5 dB ennen suunnitteluohjearvoon vertaamista. Moderneissa tuulivoimaloissa tonaalisia, kapeakaistaisia tai impulssimaisia ääniä ei pitäisi syntyä, joten siltä osin 5 dB lisäystarve laskenta- tai mittaustulokseen on epätodennäköistä.

Tuulivoimarakentamisen ulkomelutason suunnitteluohjearvot on annettu absoluuttisina lukuarvoina eli taustamelutason vaikutusta ei ole huomioitu. Ilmakehän stabiilisuus ja ilman virtausnopeuden korkeussuuntainen vaihtelu vaikuttaa merkittävästi ympäristön taustaäänitasoon ja siten napakorkeudeltaan suurten tuulivoimaloiden äänen havaittavuuteen maanpinnan tasossa. Nykytietämyksellä tätä taustamelun vaikutusta suurten tuulivoimaloiden äänen havaittavuuteen ei pystytä riittävän luotettavasti ennakoimaan. Joissakin erityistapauksissa, esimerkiksi satama- ja teollisuusalueiden läheisyydessä, voidaan tarvittaessa ottaa taustamelutaso huomioon ulkomelutason määrittelyssä, mikäli se katsotaan tarkoituksenmukaiseksi.

Ulkomelutason suunnitteluohjearvojen lisäksi asuntojen sisätiloissa käytetään Terveydensuojelulain (763/94) sisältövaatimuksiin pohjautuen asumisterveysohjeen mukaisia taajuuspainottomia tunnin keskiäänitasoon Leq,1h perustuvia suunnitteluohjearvoja. Sisämelutasot voidaan arvioida ulkomelutasojen perusteella ottamalla huomioon rakennusten ääneneristävyys.[1]

Meluvaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa selvitetään olemassa olevaa tietoa ja osallistumista hyödyntäen asutus sekä muut meluvaikutuksille herkät alueet tai kohteet. Tuulivoimaloille arvioidaan riittävä suojaetäisyys häiriintyvistä kohteista. Tarkan suojaetäisyyden määrittäminen sovellettavaksi kaikissa tilanteissa ei ole mahdollista johtuen tuulivoimaloiden ominaisuuksista ja maasto-olosuhteiden sekä säätilan vaihteluista. Maakuntakaavoituksessa on kuitenkin voitava varmistua siitä, että kyseinen tuulivoima-aluevaraus voi toteutua yksityiskohtaisen suunnittelun kautta.

Meluvaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Yksityiskohtaisessa suunnittelussa laaditaan tarpeen mukaan meluselvitys. Selvityksen perusteella voidaan suunnitteluohjearvoja hyödyntäen määrittää meluvaikutuksiin perustuva riittävä suojaetäisyys tuulivoimaloille.

Meluselvitys tulee tehdä olemassa oleviin tuulivoimaloiden äänistandardeihin perustuen ja meluvaikutusten arvioinnin tulee perustua laskentamalliin, joka huomioi riittävästi tuulivoimalan ominaisuuksia, alueen maastoa ja sääoloja. Tarvittaessa on syytä tehdä laajemman melukartoituksen lisäksi myös kohdekohtaista laskentaa ja tarkasteluja yksittäisten melulle häiriintyvien kohteiden osalta.

Suojaetäisyyden mitoitus on mahdollista tehdä laskennallisesti erilaisin menetelmin. On kuitenkin huomioitava, että tuulivoimaloiden tuottaman äänen etenemisen mallintamiseen liittyy useita sellaisia tekijöitä, jotka edellyttävät erityistä asiantuntemusta mm. tulosten epävarmuuteen liittyvän tarkastelun osalta. Tuulivoimalan tuottaman äänen voimakkuus ja sen muut ominaisuudet vaihtelevat ajallisesti riippuen merkittävästi etäisyydestä voimalaan. Ääni voi olla esimerkiksi välillä kuultavissa ja välillä sitä ei kuulla. Yksityiskohtaisen suunnittelun tavoitteena on, että melun aiheuttama haittavaikutus estyy tai minimoituu. Haittavaikutuksen katsotaan minimoituvan, kun tuulivoimarakentamisen päivä- ja yöajan keskiäänitason suunnitteluohjearvot alittuvat tarkastelupisteessä.[1]

Välke
Tuulivoimalan välkevaikutus

Auringon paistaessa tuulivoimalan takaa aiheutuu valon ja varjon vilkkumista eli välkevaikutusta. Tällöin roottorin lapojen pyöriminen aiheuttaa liikkuvan varjon, joka voi tuulivoimalan koosta, sijainnista ja auringon kulmasta riippuen ulottua jopa 1–3 kilometrin päähän tuulivoimalasta. Välkevaikutus syntyy sääolojen mukaan, joten yleensä välkettä on havaittavissa vain aurinkoisina päivinä ja tiettyinä aikoina vuorokaudesta. Vaikutuksen lieventämiseksi tuulivoimalat voidaan ohjelmoida pysähtymään välkkeen kannalta kriittisiksi ajoiksi.

Useissa maissa on annettu raja-arvoja tai suosituksia hyväksyttävän välkevaikutuksen määrästä. Esimerkiksi Saksassa raja-arvot laskennallisille maksimitilanteille (ilman auringonpaisteaikojen huomioonottamista) ovat 30 tuntia vuodessa ja 30 minuuttia päivässä. Niin sanotussa todellisessa tilanteessa välke on rajoitettava kahdeksaan tuntiin vuodessa. Tanskassa sovelletaan yleensä todellisen tilanteen raja-arvona enintään kymmenen tuntia vuodessa. Ruotsissa vastaava suositus on enintään kahdeksan tuntia vuodessa ja 30 minuuttia päivässä. Suomessa ei ole määritelty välkevaikutukselle raja-arvoja tai suosituksia.

Välkevaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Tuulivoimalan aiheuttaman välkkeen vaikutuksia arvioidaan mallintamalla, käyttäen tähän tarkoitukseen kehitettyä laskentamallia. Tuulipuistoa suunniteltaessa mallinnus tehdään yleensä niille voimaloille, joiden lähellä sijaitsee asutusta tai muuta toimintaa, jolle valon ja varjon vilkkumisesta voi aiheutua häiriötä. Mallinnuksen tuloksena saadaan tieto välkkeen vaikutusalueesta, ajoittumisesta ja kestosta. Laskelmat voidaan tehdä erikseen välkevaikutukselle herkissä kohteissa eli tiettyjen tarkastelupisteiden näkökulmasta, jolloin saadaan selville näihin kohteisiin, esimerkiksi läheiseen asutukseen, kohdistuvan välkkeen määrä. Tällöin mallissa otetaan huomioon tyypillinen pilvisyys ja auringonpaiste (ns. päivänpaisteluvut) alueella, ja saadaan arvio niin sanotun todellisen tilanteen välkevaikutuksesta.

Välkevaikutusten arvioinnissa on suositeltavaa käyttää apuna muiden maiden suosituksia välkkeen rajoittamisesta.[1]

Linnusto
Tuulivoimarakentamisen linnustovaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset linnustoon voidaan jakaa kolmeen luokkaan seuraavasti:

  • Häirintä- ja estevaikutukset
  • Törmäyskuolleisuus
  • Elinympäristömuutokset

Merkittävimpiä näistä vaikutuksista ovat tuulivoimaloiden aiheuttamat häirintä- ja estevaikutukset lintujen pesimä- ja ruokailualueilla, niiden välisillä lentoreiteillä sekä muuttoreiteillä. Tuulivoimaloiden käytön aikainen häirintävaikutus vaihtelee sekä lajikohtaisesti että paikan ja vuoden ajan mukaan. Häirintä voi johtaa lintujen siirtymiseen pois alueelta ja sopivien elinympäristöjen vähenemiseen. Näin ollen linnustoon kohdistuvan haitan suuruus riippuu siitä, onko lähistöllä tarjolla korvaavaa elinympäristöä. Tuulivoimaloiden aiheuttama estevaikutus voi häiritä tai estää kokonaan lintujen liikkumisen lepäily- ja ruokailupaikkojen välillä sekä aiheuttaa muita muutoksia lintujen lentoreiteissä. Linnut voivat sopeutua uusiin olosuhteisiin ja löytää uusia lentoreittejä, jolloin häirintä- ja estevaikutus vähenee.

Useimpien lintulajien törmäysriski tuulivoimaloihin on pieni. Törmäyskuolleisuuteen vaikuttaa huomattavasti tuulivoimaloiden sijoituspaikan ja muiden ympäristöolosuhteiden lisäksi eri lintulajien alttius törmäyksiin. Päivällä ja hyvissä sääoloissa linnut näkevät ja kuulevat tuulivoimalat hyvin, ja väistävät voimalat jo kaukaa. Törmäysalttiita lajeja ovat suuret päiväpetolinnut (esim. merikotka, maakotka ja sääksi), jotka eivät saalistaessaan aina havaitse tuulivoimaloiden pyöriviä lapoja. Törmäyskuolleisuuden vaikutusta isojen petolintujen populaatioihin lisää niiden hidas elinkierto ja pieni lisääntymisnopeus, jolloin jo pienikin aikuiskuolleisuuden nousu voi vaikuttaa niiden populaatiokehitykseen ja säilymismahdollisuuksiin alueella. Törmäyksiä lisää huomattavasti tuulivoimapuiston sähköverkon rakentaminen ilmajohdoiksi, minkä takia tuulivoimaloiden alueen sisäiset sähköyhteydet suositellaan rakennettavan maa- ja merikaapeleina ilmajohtojen sijaan. Myös voimaloiden valaisu yöllä kirkkain valonheittimin altistaa törmäyksille.

Tuulivoimapuiston rakentamisen aiheuttamat häiriöt sekä puiston huolto ja tieverkosto vaikuttavat linnustoon kuten muukin rakentaminen. Paikallinen lintupopulaatio voi häiriintyä, jos tuulivoimala tai sen rakentamisen aikaiset järjestelyt tuhoavat pesimäpaikan tai rakentamisen aikainen häiriö haittaa pesintöjä. Rakentamisesta aiheutuvan elinympäristön menetyksen tai vaurioitumisen ei ole kuitenkaan todettu olevan merkittävä seikka rakennettaessa luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeiden alueiden ulkopuolelle.

Tuulivoimaloiden aiheuttamaa linnustoon kohdistuvaa häiriö- ja häviämisriskiä voidaan pienentää merkittävästi välttämällä linnustolle erityisen tärkeitä alueita, kuten pesimisalueita ja muuton kasautumiskohtia rannikon muuttoreiteillä.[1]

Merikotka

Merikotka on yksi keskeisimmistä tuulivoimarakentamisen suunnittelussa huomioon otettavista lintulajeista. Laji on uhanalainen, ja se on luokiteltu Suomen lajien uhanalaisuus 2010 selvityksessä luokkaan vaarantuneet (VU). Merikotkat pesivät Suomessa lähinnä rannikkoalueilla ja saaristossa. Ahvenanmaalla, Saaristomerellä ja Merenkurkussa on merikotkan lisääntymisen kannalta valtakunnallisesti tärkeimmät alueet, joiden merkitys poikastuotolle on erityisen suuri.

Merikotkan pesä on yleensä puussa ja laji pesii samassa puussa joskus hyvinkin pitkiä aikoja ja useamman sukupolven ajan yhtäjaksoisesti. Usein lähistöllä on yksi tai useampia vaihtopesiä, joissa sama pari pesii vaihdellen. Vanhat merikotkat pysyvät reviiriensä tuntumassa läpi vuoden, jos läheisyydessä on talvehtivia vesilintuja saalistettavaksi, mutta nuoret merikotkat muuttavat. Erityisesti pesänrakennuksen, pesinnän ja lentopoikasten ruokinnan aikana merikotka lentää päivittäin lukuisia kertoja pesältä saalistusalueille ja takaisin. Saalistusalueina merikotka käyttää meren lintuluotoja, matalia merenlahtia, lintujärviä ja allikkoisia soita. Pesimäajan ulkopuolella merikotkat käyttävät laajasti elinympäristöään saalistusalueenaan ja kerääntyvät hyville saalistusalueille lähelle toisiaan. Talven aikana näillä alueilla voi olla myös Venäjän luoteisosissa pesiviä lintuja.

Merikotka on luonnonsuojelulain 38 §:n nojalla rauhoitettu lintulaji. Myös merikotkan säännöllisessä käytössä olevat ja selvästi nähtävissä olevat pesäpuut on rauhoitettu luonnonsuojelulain 39 §:n 2 momentin nojalla. Lisäksi merikotka on luonnonsuojelulain 47 §:n mukainen erityisesti suojeltava laji, jonka säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Kiellon voimaantulo edellyttää ELY-keskuksen rajauspäätöstä.

Merikotkan suojelutarve on otettava huomioon tuulivoimarakentamista suunniteltaessa. Erityisiä vaatimuksia merikotkaa koskeville selvityksille tuulivoimarakentamisen suunnittelussa muodostuu silloin, kun suunnittelualue sijaitsee noin kahden kilometrin säteellä merikotkan pesäpaikoista ja vakiintuneista talvehtimisalueista.[1]

Linnustovaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa selvitetään olemassa olevaa aineistoa ja osallistumista hyödyntäen linnuston kannalta arvokkaat kohteet:

  • luonnonsuojelulain nojalla perustetut suojelualueet
  • lintuvesiensuojeluohjelman alueet
  • kansainvälisesti tärkeät lintualueet (Important Bird Areas) IBA-alueet
  • Suomen tärkeät lintualueet (Finnish Important Bird Areas) FINIBA-alueet
  • Natura 2000 -verkoston lintudirektiivin mukaiset SPA-alueet
  • valtakunnallisesti tärkeät muuton kasautumiskohdat rannikon muuttoreiteillä sekä suurikokoisten lintulajien tärkeät lentoreittien kasaantumisalueet.

Esitystavaltaan yleispiirteisenkin kaavamerkinnän tai ratkaisun osalta on voitava varmistua sen toteuttamiskelpoisuudesta. Tuulivoimarakentamisessa erityistä huomiota tulee kiinnittää äärimmäisen ja erittäin uhanalaisiin lintulajeihin sekä vaarantuneiksi luokiteltuihin petolintuihin ja kolonioissa pesiviin lajeihin. Näiden lajien osalta tulee jo yleispiirteisessä suunnittelussa erityistapauksissa tehdä lajikohtaisia selvityksiä.

Linnustovaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Yksityiskohtaisessa suunnittelussa selvitetään ja arvioidaan edellä mainittujen maakuntakaavoituksen yhteydessä selvitettävien seikkojen lisäksi tarkemmin kuinka paljon tuulivoimaloiden toteuttaminen vaikuttaa linnuston kannalta arvokkaisiin kohteisiin ja erityisesti huomioitaviin lintulajeihin. Tätä varten tarvitaan tieto alueen linnuston rakenteesta ja käyttäytymisestä.

Selvitysten tulee pohjautua riittävään tietoon alueen linnustosta. Mikäli alueelta ei ole riittävän tarkkaa ja luotettavaa tietoa alueen linnustosta, tulee YVA-menettelyn tai yksityiskohtaisen kaavoituksen yhteydessä tehdä maastoinventointeja. Muuttoreittien osalta selvitykset voivat perustua olemassa olevaan tietoon, mutta muilta osin (pesimä-, ruokailu- ja levähdysalueet) maastoinventointien tuottama tieto on olennaista. Maastoinventoinnit tulee suunnata alueille, joiden arvioidaan ennakkotietojen perusteella olevan linnustollisesti keskeisimpiä, ja joille hankkeesta arvioidaan aiheutuvan vaikutuksia. Lähtökohtaisesti maastohavainnointi yhden vuoden aikana riittää, mutta havainnointikertoja ja -tunteja tulee olla riittävästi, jotta alueen linnuston rakenteesta saadaan yhdessä historiatiedon kanssa luotettava kuva. Pesimätiedot on hyvä koota lajikohtaisesti paikkatiedoksi kartoille ja rajata niihin myös ruokailu- ja levähdysalueet.

Selvityksissä huomiota tulee kiinnittää valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaisiin lajeihin, alueella pesiviin lajeihin sekä alueella erityisen runsaslukuisiin lajeihin. Muun pesimälinnuston selvittämiseen soveltuu linjalaskenta, joka antaa kuvan lajistosta, niiden välisistä lukusuhteista ja linnustotiheyksistä. Lisäksi voidaan tarpeen mukaan tehdä ruokailulentotarkkailua.

Selvitykset ja vaikutusten arviointi tulee tehdä erityisen tarkasti linnuston kannalta herkimmillä alueilla sekä erityisesti huomioitavien lajien (äärimmäisen ja erittäin uhanalaiset lintulajit, vaarantuneeksi luokitellut petolinnut sekä kolonioissa pesivät lajit) osalta. Herkimpiä alueita ovat pienten ja uhanalaisten erillispopulaatioiden reviirit, lintujen ruokailumatalikot ja –kosteikot sekä esimerkiksi hanhien ruokailupellot ja uhanalaisten ja vaarantuneiden saaristolintujen pesimäkoloniat.

Vaikutusten arviointia varten on määritettävä vaikutusalueen laajuus ja paikallisten olojen merkitys. Arvioitavia asioita ovat mm. eri lajien törmäysriskit ja niiden vaikutukset lintupopulaatioille sekä alueen merkittävyys lintualueena. Lisäksi on arvioitava tuulivoimaloiden rakentamisen ja käytön aikaisen häiriön suuruutta eri lintulajeille sekä tuulivoimaloiden aiheuttamat mahdolliset muutokset ravinnonsaannissa ja sen aiheuttamat vaikutukset linnustolle.[1]

Lepakot
Tuulivoimarakentamisen vaikutukset lepakoihin

Kaikki Suomessa esiintyvät lepakkolajit ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja (LSL 38.1 §). Rauhoitussäännökset kieltävät lepakoiden tahallisen pyydystämisen, tappamisen ja häirinnän sekä niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämisen ja heikentämisen (LSL 49 §). Näillä säännöksillä toimeenpannaan myös neuvoston direktiivin 92/43/ETY luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta (luontodirektiivi) edellyttämä lepakoiden suojelu.

Tuulivoimarakentamisen yleistyessä on raportoitu enenevissä määrin tuulivoimalaitosten aiheuttamista lepakkokuolemista. Lepakot lentävät tuulivoimaloiden läheisyydessä saalistaen hyönteisiä, jotka kerääntyvät tuulivoimaloiden ympärille. Tutkimuksissa on havaittu, että enin osa lepakoiden aktiivisuudesta on silloin kun tuulennopeus on alle 6 m/s. Varsinaisen törmäyksen lisäksi tuulivoimaloiden siipien pyörimisliikkeen aiheuttama ilmanpaineen muutos voi olla syynä liian lähelle pyörivää roottoria lentävien lepakoiden kuolemiin. Törmäysriskin suuruutta ei pystytä tutkimusten vähäisyyden vuoksi kuitenkaan toistaiseksi arvioimaan tarkasti.

Ongelmia on muissa maissa esiintynyt erityisesti silloin, kun tuulivoimalaitokset sijoittuvat lepakoiden muuttoreitille. Lepakoiden muuttokäyttäytymisestä ja muuttoreiteistä Suomessa tiedetään toistaiseksi varsin vähän. Lepakoiden on kuitenkin havaittu mielellään seuraavaan selkeitä maaston muotoja (niemet ja muut maiseman linjamaiset rakenteet), joten esimerkiksi Hankoniemen oletetaan olevan yksi lepakoiden tärkeistä kerääntymisalueista syysmuuton aikana. Muuttavien lepakoiden on pääasiassa havaittu lentävän varsin tyynellä säällä (alle 6 m/s). Suomessa esiintyvät lepakkolajit saalistavat suhteellisen matalalla, mutta muuttavien lepakoiden lentokorkeus voi kuitenkin vaihdella huomattavasti.

Voimalan paikkaa valittaessa tuleekin välttää kapeita, lepakoiden muuton kannalta keskeisiä reittejä sekä tärkeitä ruokailualueita tai yhdyskuntien päiväpiilojen lähialueita. Erityisesti tulee kiinnittää huomioita metsäalueisiin, kosteikkoihin sekä maiseman linjamaisiin rakenteisiin kuten puusto- ja pensasriveihin ja maisemapuihin, joita lepakot voivat käyttää kaikuluotauksen apuna eli ikään kuin kulkuväylinään. Myös vesistöt tulee huomioida, sillä niillä voi olla merkitystä saalistusalueina. Sen sijaan laajat avoimet alueet eivät yleensä ole merkittäviä lepakoiden kannalta. Haitallisia vaikutuksia voidaan lieventää pysäyttämällä laitos sellaisina aikoina ja niissä olosuhteissa kun riski lepakoille on erityisen suuri.[1]

Lepakoihin kohdistuvien vaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa selvitetään olemassa olevaa aineistoa ja osallistumista hyödyntäen tiedossa olevat lepakoiden kannalta arvokkaat alueet suunnitellulla tuulivoimala-alueella. Tietojen hankinnassa voidaan hyödyntää Luonnontieteellisen keskusmuseon ja Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen lepakkohavaintotietoja tietolähteiden käyttöehtojen mukaisesti. Yleensä ei ole tarpeen tehdä lepakkoselvitystä vielä suunnittelun tässä vaiheessa.

Lepakoihin kohdistuvien vaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Hankkeen yksityiskohtaisen suunnittelun yhteydessä arvioidaan onko hankkeella mahdollisesti vaikutuksia lepakoihin. Tätä varten kootaan olemassa oleva tieto ilmakuvien, karttojen, lajien levinneisyystietojen, päiväpiilo- ja saalistusaluetietojen sekä muuttoreittitietojen perusteella. Samalla arvioidaan lepakoiden esiintymisen todennäköisyys alueella, tarvittaessa maastokäynnin avulla.

Jos alueella todennäköisesti esiintyy lepakoita, tulee lepakkoselvitys tehdä ultraääni-ilmaisimen eli maastoon jätettävän lepakkodetektorin (passiiviseurantadetektori) avulla. Pitkäaikaiseen seurantaan soveltuva laite nauhoittaa lepakoiden kaikuluotausääniä automaattisesti, ja tallentuneet tiedot voidaan myöhemmin analysoida lepakkoäänianalyysiohjelmalla. Detektoreja asetetaan alueen koosta, sijainnista ja ympäristötyypeistä riippuen yksi tai useampia sellaisiin paikkoihin suunnitellulla tuulivoimaloiden alueella ja/tai sen läheisyydessä, joissa lepakot todennäköisesti liikkuvat.

Lepakkoselvitys tulee tehdä lepakoiden aktiivisuuden aikaan, joka vaihtelee lajeittain ollen keskimäärin huhtikuu-lokakuu. Kylmimmän talviajan kaikki Suomen lepakkolajit viettävät horroksessa. Selvityksen ajoitukseen vaikuttaa hankealueen sijainti; minimissään selvityksen tulee kattaa lepakoiden aktiivinen kausi suunnilleen toukokuun puolivälin ja elokuun lopun välillä. Mikäli on syytä olettaa, että alueella on merkitystä muuttoreittinä, tulee selvityskauden alkaa jo huhtikuussa ja jatkua lokakuuhun.

Lepakoihin mahdollisesti kohdistuvia vaikutuksia arvioidaan laaditun selvityksen perusteella törmäysriskien, häiriön, estevaikutusten ja elinympäristöjen tuhoutumisen kannalta. Lepakoihin liittyvissä kysymyksissä tieteellisinä neuvonantajina toimivat Luonnontieteellisen keskusmuseon lepakkoasiantuntijat.[1]

Vedenalainen luonto
Tuulivoimarakentamisen vaikutukset vedenalaiseen luontoon

Tuulivoimarakentamisesta voi aiheutua vaikutuksia vedenalaiseen luontoon varsinkin merelle rakennettaessa, mutta myös rannalle tai sisävesialueelle rakennettaessa. Rannikolla tuulivoimaa on toistaiseksi suunniteltu alle 20 metrin syville alueille, jotka usein ovat myös vesiluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita.

Rakennettaessa tuulivoimalaa merelle, ruoppaus- ja läjitystoimet, perustusten rakentaminen ja vedenalaisten sähkökaapelien asentaminen aiheuttavat muutoksia merenpohjan rakenteessa ja kasvillisuudessa, veden sameudessa, ravinnepitoisuudessa ja mahdollisten haitta-aineiden määrissä. Vaikutusten voimakkuus ja laajuus riippuvat vesistötöiden määrästä, laadusta, kestosta ja sijoittumisesta, kuten muussakin vesirakentamisessa.

Rakennusvaiheessa suurin ja pitkäaikaisin vaikutus vedenalaiselle luonnolle aiheutuu uudesta pohjamateriaalista johtuvasta ympäristön muutoksesta. Vedenalaisten elinympäristöjen laadussa ja levinneisyydessä tapahtuvat muutokset voivat johtaa kalojen karkottumiseen, lisääntymis- tai syönnösalueiden vähenemiseen sekä elintilan pienenemiseen ja pirstoutumiseen.

Toisaalta tuulivoimaloiden perustukset sekä eroosiosuojausta varten levitettävät karkeat massat toimivat kiinnittymispintoina kovilla pohjilla eläville makroleville ja pohjaeläimille, ja tämä niin sanottu riuttavaikutus voi monessa tapauksessa houkutella kaloja ja lisätä alueen vedenalaista lajistollista monimuotoisuutta, etenkin hiekkapohjavaltaisilla alueilla. Lisäksi mahdolliset rajoitukset kalastuksessa merituulipuistoalueella voivat vaikuttaa positiivisesti pohjayhteisöihin ja kalakantoihin. On huomioitava, että uusi ympäristö voi suosia eri eliölajeja kuin vanha, minkä seurauksena paikallisessa eliölajistossa voi tapahtua muutoksia.

Hylkeiden on todettu häiriintyvän rakennustöiden aikaisesta vedenalaisesta äänestä ja muusta ihmistoiminnasta merellä, mutta sopeutuvan itse voimalarakenteisiin. Hylkeet käyttävät kuuloa ja ääntä monipuolisesti saalistamiseen, suunnistamiseen sekä kommunikointiin ja ovat siten alttiita vedenalaisen äänen haittavaikutuksille.[1]

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset kalastukseen

Merituulivoiman rakentamisen ja käytön aikaiset vaikutukset kaloihin heijastuvat myös siihen, kuinka kalastuksen harjoittaminen alueella onnistuu. Tuulivoimapuistojen alueella tarvittavat väylät huoltoalusten liikkumista varten saattavat rajoittaa sitä aluetta, jolla kalastusta etenkin kiinteillä pyydyksillä voidaan harjoittaa.

Vedenalaiseen luontoon kohdistuvien vaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa selvitetään olemassa olevaa aineistoa ja osallistumista höydyntäen:

  • arvokkaiden vedenalaisten luontotyyppien sijainti
  • kalaston kannalta arvokkaat alueet, esimerkiksi kalojen lisääntymis- ja syönnösalueet sekä vaellusreitit
  • hylkeidensuojelualueet ja hylkeiden kannalta alueellisesti merkittävät lisääntymisalueet.
Vedenalaiseen luontoon kohdistuvien vaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Yksityiskohtaisessa suunnittelussa selvitetään veden ja merenpohjan ominaisuuksia sekä vedenalaisen luonnon ominaispiirteitä. Tutkimusalueelta kerätään tietoa mm. seuraavista tekijöistä:

  • veden kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet
  • merenpohjan ominaisuudet, kuten pohjan muodot ja laatu
  • vedenalaisen luonnon ominaispiirteet, kuten pohjaeläimistö ja kasvillisuus, kasvi- ja eläinplanktonyhteisöt, vedenalaiset elinympäristöt ja luontotyypit, kalasto ja kalojen lisääntymis- ja syönnösalueet sekä vaellusreitit, hyljepopulaatiot.

Arvokkaiden elinympäristöjen ja lajien esiintymiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Selvitys voi pohjautua jo olemassa olevaan aineistoon, mutta edellyttää usein myös maastossa suoritettavia kartoituksia ja/tai näytteenottoa. Tutkimuksia voidaan tehdä muun muassa sukeltamalla ja videokuvauksen avulla. Pohjan laatua ja pohjaeliöstön esiintymistä voidaan mallintaa myös niin kutsutulla tapauskohtaisella päättelymallinnuksella.

Vaikutusten arvioinnissa määritellään vaikutusalueen laajuus, joka määräytyy hankkeen koon, sijainnin ja keston sekä tehtävien vesistörakennustöiden perusteella. Huomioitavia asioita ovat ruoppausten ja läjitysten suuruus, laajuus, sijainti, kesto, ajoitus ja tekniikka. Lisäksi on huomioitava sameuden, ravinteiden ja mahdollisten haitta-aineiden leviäminen, vedenalaisen äänen leviäminen, laivaliikenteen reitit, mahdolliset kalastuksen rajoitukset sekä paikalliset ympäristöolosuhteet, kuten pohjan laatu, syvyys, avoimuus ja virtaukset.

Vesistötöiden aiheuttaman kasvien elinympäristön menetyksen merkittävyys arvioidaan sen perusteella kuinka laajoilta alueilta kasvillisuus tuhoutuu kokonaan, esiintyykö tuhoutuvilla alueilla uhanalaisia lajeja ja onko kasvillisuuden tuhoutumisella mahdollisesti laajempia ekosysteemivaikutuksia. Lisäksi arvioidaan kasvillisuuden palautumisnopeutta sen mukaan koostuuko lajisto pääasiassa yksi- vai monivuotisista lajeista.

Pohjaeläimistöön kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa keskeistä on arvioida vesistötöiden aiheuttama elinympäristön menetyksen merkittävyys. Vesistötyöt voivat lisäksi aiheuttaa muutoksia pohjaeläinlajiston rakenteessa ja runsaussuhteissa, millä voi olla laajempia ekosysteemivaikutuksia. Tietyt kalalajit ja linnut käyttävät pohjaeläimiä pääasiallisena ravintonaan, joten vaikutukset voivat heijastua myös ravintoketjun ylemmille tasoille. Pohjaeläinyhteisöjen palautuminen tuhoutuneille alueille arvioidaan lajistorakenteen perusteella.

Kalastoon kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota vesistötöiden aiheuttamiin merkittävimpiin vaikutuksiin, kuten sameuden ja sedimentaation lisääntymiseen, elinympäristöjen ja erityisesti kutualueiden menetykseen sekä rakennustöistä aiheutuvaan meluun. Eri kalalajit reagoivat eri tavalla esimerkiksi sameuden ja sedimentaation lisääntymiseen sekä meluun. Myös riuttavaikutuksen mahdolliset myönteiset tai kielteiset vaikutukset kasvillisuuteen, pohjaeläimistöön ja kalastoon on huomioitava.

Hylkeisiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa keskeistä on huomioida vesistötöiden aiheuttaman melun ja muun ihmistoiminnan häiriövaikutus, joka voi karkottaa hylkeet alueelta. Vaikutukset hylkeiden lisääntymiseen vesistön jääpeitteen mahdollisten muutosten seurauksena tulee myös arvioida.[1]

Kalastukseen kohdistuvien vaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Kalastoon kohdistuvien vaikutuksien lisäksi tulee selvittää tuulivoimaloiden rakentamisesta ja käytöstä aiheutuvat vaikutukset kalastukselle (liikkuminen, pyydysten käyttö, rysäpaikat ja ankkurointikiellot). Ammatti- ja virkistyskalastusta voidaan selvittää muun muassa kyselyillä ja haastatteluilla.[1]

Turvallisuus
Tuulivoimarakentamisen vaikutukset turvallisuuteen

Tuulivoimaloiden turvallisuusvaikutuksia voivat olla esimerkiksi liikenneturvallisuuteen kohdistuvat vaikutukset sekä vaikutukset, jotka liittyvät mahdolliseen jään tai lumen putoamiseen tuulivoimalan rakenteista. Erityisesti lähellä rannikkoa ja Lapissa jäätyminen voi muodostua ongelmaksi. Mahdollinen jäänestojärjestelmä tuulivoimalan lavoissa vähentää huomattavasti irtoilevan lumen tai jään muodostamaa riskiä.

Tieliikenne

Ajoväylien lähellä sijaitsevilla tuulivoimaloilla voi olla vaikutusta liikenneturvallisuuteen, esimerkiksi mikäli tuulivoimaloista putoaa jäätä ajoradalle. Määriteltäessä tuulivoimalan tarvittavaa etäisyyttä tiestä tulee ottaa huomioon muun muassa tieluokka, nopeusrajoitus, liikennemäärä, rakennettavan voimalan tekniset ratkaisut (esim. lapojen jään esto) ja muut turvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Tuulivoimala ei saa aiheuttaa törmäysvaaraa, haitata tienkäyttäjän näkemää eikä häiritä liikaa tienkäyttäjän keskittymistä liikennetilanteiden seurantaan.

Liikennevirasto on antanut 6.6.2011 ohjeistuksen "Tuulivoimaloiden etäisyys maanteistä ja rautateistä sekä vesiväyliä koskeva ohjeistus" noudatettavaksi Liikenneviraston sekä ELY-keskusten tuulivoimaloiden sijoittamista koskevissa kannanotoissa:

  • Valta- ja kantateillä sekä maanteillä, joilla nopeusrajoitus on 100 km/h tai enemmän, tuulivoimalan etäisyyden maantien tiealueesta tulee olla vähintään 500 m. Muilla maanteillä tuulivoimalan pienin sallittu etäisyys maantiestä on maantien suoja-alueen leveys (20–30 metriä) lisättynä voimalan kokonaiskorkeudella (torni + lapa).
  • Maaston muotojen ja maankäytön vuoksi maantien ja tuulivoimalan väliin voi muodostua näköeste, joka voi mahdollistaa voimalan sijoittamisen edellä määriteltyjä etäisyyksiä lähemmäksi. Tällöin on mahdollista käyttää riskiarvioon pohjautuvaa tapauskohtaista harkintaa. Tällöinkin on suositeltavaa pitäytyä ainakin minimietäisyysvaatimuksessa: tuulivoimalan kokonaiskorkeus + maantien suoja-alueen leveys.
  • Rautateiden osalta tuulivoimalan etäisyys tulee olla 1,7 x voimalan kokonaiskorkeus (torni + lapa) + 50 metriä lähimmän raiteen keskilinjasta, kuitenkin siten, että etäisyys on vähintään 250 metriä.

Ohjeistuksessa todetaan kuitenkin, että mikäli tuulivoimala suunnitellaan esimerkiksi satamaan, etäisyyden harkinta on tapauskohtaista, eikä edellä esitettyä minimietäisyyttä tarvitse noudattaa. Ohjeistuksen ajantasaisuuden voi varmistaa Liikennevirastosta.[1]

Merenkulku

Merelle rakennettaessa tuulivoimaloilla voi olla vaikutuksia meriliikenteen turvallisuuteen törmäysriskin kautta. Törmäysriskin osalta tulee ottaa huomioon myös poikkeusoloissa kuten talvimerenkulussa käytettävät vesiliikennealueet. Väylien ja vesiliikennealueiden läheisyyteen rakennettavat tuulivoimalat tulee merkitä merenkulun turvalaitteiden kansainvälisestä koordinoinnista vastaavan järjestön (International Association of Marine Aids to Navigation and Lighthouse Authorities, IALA) suositusten mukaisesti eivätkä tuulivoimaloiden valot ja merkinnät saa aiheuttaa sekaannusta alueen muihin turvalaitteisiin. Merikaapelit ja muut vesiliikennealueelle sijoitettavat johdot tulee vastaavasti merkitä Liikenneviraston asiasta antamien ohjeiden mukaan. Tuulivoimaloilla voi olla vaikutuksia myös meriliikenteen tutkajärjestelmiin.

Ilmailu

Tuulivoimala voi korkeana rakenteena muodostaa lentoesteen ja olla vaaraksi lentoturvallisuudelle tai haitata lentoliikenteen sujuvuutta. Liikenteen turvallisuusviraston myöntämässä lentoesteluvassa määritellään tuulivoimalalle tarvittavat lentoestemerkinnät päivä- ja yötoimintaa varten. Päivämerkintöjä ovat maalaukset ja yömerkintöjä valot. Lentoesterajoituksista ja lentoesteiden merkitsemisestä säädetään tarkemmin ilmailulain nojalla annetuilla ilmailumääräyksillä.

Lentoliikenteen aiheuttamat rajoitukset tuulivoimarakentamiselle tulisi huomioida mahdollisimman aikaisessa suunnitteluvaiheessa, jotta varmistutaan riittävien rakennekorkeuksien mahdollisuudesta koko hankealueella.[1]

Turvallisuuteen kohdistuvien vaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa on tarpeen selvittää teiden, ratojen, lentokenttien ja muiden lentopaikkojen sekä vesiväylien sijainnista ja kehittämistarpeista aiheutuvat rajoitteet tuulivoima-alueiden sijoittumiselle. Lisäksi on tarpeen selvittää lentoliikenteen turvallisuusvaatimusten aiheuttamat rajoitukset, kuten lentokenttien ja lentopaikkojen (ml. varalaskupaikat) esterajoituspinnat, joilla voi olla vaikutusta tuulivoimarakentamisen toteuttamiskelpoisuuteen.

Turvallisuuteen kohdistuvien vaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Yksityiskohtaisessa suunnittelussa on tarpeen ottaa huomioon edellä mainittujen lisäksi tuulivoimaloiden lapojen liikkeestä aiheutuvat häiriövaikutukset tieliikenteeseen, törmäysriskit tuulivoimaloiden rakenteisiin (erityisesti vesiliikenteessä) sekä tuulivoimalasta irtoavan jään, tuulivoimalan lapojen irtoamisen tai muiden rakenteiden rikkoontumisen aiheuttama riski.

Vaikutuksia arvioitaessa tarkastellaan muun muassa talviaikaisen jään irtoamisen riskiä ja lapojen rikkoutumisen ja näiden aiheuttaman riskin suuruutta ja vaara-alueen laajuutta suhteessa alueen muuhun käyttöön. Tämän tyyppisten turvallisuusriskien kannalta riittäväksi suojaetäisyydeksi on yleensä katsottu 1,5 x tuulivoimalan kokonaiskorkeus, mikäli voimalan läheisyydessä liikkuu ihmisiä. Lähtökohtaisesti esimerkiksi virkistyskäyttöä tuulivoimalan läheisyydessä ei ole kuitenkaan syytä rajoittaa, mikäli se muuten on mahdollista. Tuulivoimaloiden läheisyyteen voidaan asentaa varoitusjärjestelmä, joka ilmoittaa esimerkiksi jään muodostuksesta lapoihin ja siten jään irtoamisen riskistä.[1]

Tutkajärjestelmät
Tuulivoimarakentamisen vaikutukset tutkajärjestelmiin

Puolustusvoimien toiminta

Puolustusvoimien valvonta- ja asejärjestelmien suorituskyvyn osalta tuulivoimaloiden tiedetään yleisesti aiheuttavan haittaa erityisesti ilmavalvonnalle, jonka tutkajärjestelmille tuulivoimalat edustavat suuria kohteita. Tuulivoimaloiden aiheuttamat häiriöt tutkajärjestelmiin ilmenevät muun muassa varjostamisena ja ei-toivottuina heijastuksina, mistä johtuen tuulivoimala voi varjostaa varsinaisia tutkamaaleja ja näkyä itse tutkassa. Puolustusvoimien lakisääteisen aluevalvontatehtävän toteuttamisen kannalta saattaa valvontasensoreihin kohdistuvilla häiriöillä olla kauaskantoisia vaikutuksia erityisesti ilma- ja merivalvontaan.

Tuulivoimarakentamisella voi olla vaikutusta myös joukkojen ja järjestelmien koulutukseen ja käyttöön, joten tuulivoimaloita ei tule suunnitella varuskunta-, varikko-, ampuma-, harjoitus- tai varalaskupaikkojen läheisyyteen.

Säätutkat

Tuulivoimalat voivat aiheuttaa varjostuksia ja ei-toivottuja heijastuksia Ilmatieteen laitoksen säätutkille. Häiriöt näkyvät virheellisinä sade- ja tuulikenttinä, ja vaikuttavat tutkahavaintojen käyttöön numeerisissa sääennustusmalleissa. Häiriöt saattavat vaikuttaa Ilmatieteen laitoksen sääennustus- ja varoituspalveluun.

Euroopan meteorologisten laitosten yhteisjärjestön EUMETNET:in säätutkaohjelma OPERA on antanut suosituksen, jonka mukaan tuulivoimaloita ei tulisi sijoittaa alle viiden kilometrin etäisyydelle sellaisista säätutkista, joita muiden muassa Ilmatieteen laitos Suomessa käyttää. Lisäksi alle 20 kilometrin etäisyydellä säätutkista tulisi arvioida tuulivoimaloiden vaikutukset.

Meriliikenteen tutkajärjestelmä

Tuulivoimalat voivat aiheuttaa vääristymiä tai tutkasignaalin estymistä merenkulun liikenteenohjaus- ja valvontatutkille sekä vaikeuttaa tutkanavigointia erityisesti talvimerenkulun aikana. Häiriöt tutkajärjestelmissä saattavat vaikuttaa meriliikenteen turvallisuuteen.[1]

Puolustusvoimien toimintaan kohdistuvien vaikutusten arviointi

Yleispiirteisessä kaavoituksessa tai viimeistään yksityiskohtaisessa suunnittelussa selvitetään puolustusvoimilta tuulivoimarakentamisen vaikutukset sotilasilmailuun sekä puolustusvoimien valvonta- ja asejärjestelmien suorituskykyyn sekä joukkojen ja järjestelmien koulutukseen ja käyttöön varuskunta-, varikko-, ampuma-, harjoitus- ja suoja-alueilla. Lausunto pyydetään Pääesikunnalta.

Yleispiirteisessä kaavoituksessa puolustusvoimat voivat lausua alueiden käyttötarpeista sekä tutkavaikutuksista tutkitun, olemassa olevan tiedon perusteella. Yksityiskohtaisessa suunnittelussa laaditaan tarvittaessa tutkaselvitys puolustusvoimien ohjeiden mukaisesti.

Säätutkiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Tuulivoimarakentamista suunniteltaessa tulee ottaa huomioon tuulivoimaloiden rakentamisesta syntyvät mahdolliset vaikutukset Ilmatieteen laitoksen säätutkien toimintaan. Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkossa on kahdeksan tutkaa, joihin mahdollisesti kohdistuvat vaikutukset tulee selvittää yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa EUMETNET:n säätutkaohjelma OPERA:n suosituksen mukaisesti. Ilmatieteen laitos antaa pyydettäessä asiasta lausunnon.

Meriliikenteen tutkajärjestelmiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Tuulivoimarakentamista suunniteltaessa tulee ottaa huomioon tuulivoimaloiden rakentamisesta syntyvät mahdolliset vaikutukset meriliikenteen tutkajärjestelmien toimintaan. Liikennevirasto ylläpitää Suomessa 80 meriliikenteen ohjaukseen käytettävää tutka-asemaa, joihin mahdollisesti kohdistuvat vaikutukset tulee selvittää yhteistyössä Liikenneviraston kanssa. Myös vaikutukset laivojen tutkanavigointiin erityisesti talvimerenkulun aikaan tulee selvittää.[1]

Porotalous

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset porotaloudelle voivat ilmetä vaikutuksina porolaitumiin, porojen käyttäytymiseen, poronhoitotoimintaan esimerkiksi kuljetusreittien muuttumisen myötä sekä porovahinkojen määrään ja kaikkiaan elinkeinon kannattavuuteen. Erityisesti naarasporojen on todettu välttävän häiriöalueita. Varsinkin keväällä laidunalueiden rauhallisuus on tärkeää vasonnan onnistumiseksi.

Porojen luonnollisen laidunnuksen muutokset vaikuttavat elinkeinon kannattavuuteen. Tuulivoimaloiden rakentamisen vaikutuksesta paliskuntien välisten aitojen käytettävyys voi estyä tai aitoihin voidaan joutua tekemään aukkoja ja veräjiä alueella liikkumisen tai tien rakentamisen vuoksi. Uusien aitojen tai veräjien rakentaminen ja käyttö hankaloittavat porojen kuljettamista.

Porotalouteen kohdistuvien vaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoituksessa selvitetään olemassa olevan tiedon ja osallistumisen perusteella yhteistyössä paliskuntien kanssa:

  • poronhoidolle erityisen tärkeiden alueiden ja rakenteiden sijainti
  • suunniteltujen tuulivoima-alueiden merkitys poronhoidolle/paliskunnille

Suunnittelussa on otettava huomioon poronhoitolain alueiden käytölle aiheuttamat rajoitukset ja neuvoteltava asianomaisten paliskuntien kanssa.

Vaikutusten arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota porotalouden kannattavuuden säilymiseen ja häiriöiden minimoimiseen sekä avoimeen yhteistyöhön paliskuntien kanssa.

Porotalouteen kohdistuvien vaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa YVA-menettelyssä tai yksityiskohtaisessa kaavoituksessa selvitetään yhdessä paliskuntien kanssa porotalouden toiminnalliset yksityiskohdat alueella:

  • keskeiset laidunalueet ja niiden mahdolliset menetykset
  • paliskuntien väliset raja-aidat ja veräjät
  • erotusaidat ja muut tärkeät rakenteet
  • kuljetusreitit ja muut toiminta-alueet

Tuulivoima-alueiden suunnittelussa on pyrittävä siihen, että poronhoitoa ja sen kannattavuutta häiritään mahdollisimman vähän. Poronhoitolain edellyttämiä neuvotteluja tulee käydä jo suunnittelun alkuvaiheessa.[1]

Hankkeiden yhteisvaikutukset

Useiden tuulivoimahankkeiden sijoittuessa samalle alueelle, aiheutuu ympäristölle hankkeiden vaikutusten yhdistelmänä yhteisvaikutuksia. Yhteisvaikutuksia voi aiheutua, vaikka hankkeet toteutuisivat alueella eri aikaan.

Tyypillisesti useiden tuulivoimahankkeiden merkittävimmät yhteisvaikutukset ovat maisemallisia, ja kohdistuvat siten ihmisiin. Merkittäviä useiden tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutuksia voivat olla myös luontovaikutukset, esimerkiksi linnustolle tai vedenalaiselle luonnolle aiheutuvat vaikutukset. Myös vaikutukset maanpäällisille luontotyypeille ja ekologisille verkostoille sekä ekologisten yhteyksien säilymiselle tulee ottaa huomioon. Tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän voimajohtohankkeen vaikutuksia tulee aina tarkastella yhdessä.

Yhteisvaikutusten arviointi maakuntakaavoituksessa

Maakuntakaavoitus on ainoa menettely, jossa voidaan arvioida kokonaisuutena riittävän laajan alueen osalta eri tuulivoimalahankkeiden yhteisvaikutuksia ja suunnittelun kautta löytää ympäristövaikutuksiltaan paras mahdollinen lopputulos tuulivoima-alueiden sijoittumisessa. Tärkeimpiä yhteisvaikutusten kannalta arvioitavia vaikutuksia ovat erityisesti ihmisiin kohdistuvat maisemavaikutukset sekä linnustoon ja vedenalaiseen luontoon kohdistuvat vaikutukset.

Yhteisvaikutusten arviointi yksityiskohtaisessa suunnittelussa

Tuulivoimalahankkeen YVA-menettelyssä selvitetään kaikki lähialueilla sijaitsevat ja lähialueille suunnitellut tuulivoimalahankkeet, niihin liittyvät voimajohtohankkeet ja muut merkittävät rakennushankkeet sekä niiden suunnitteluvaihe. Vaikutusten arvioinnissa tulisi merkittävien ympäristövaikutusten osalta arvioida myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset.

Käytännössä yhteisvaikutusten arviointi on ollut varsin yleispiirteistä ja ongelmia on esiintynyt esimerkiksi samalle alueelle sijoittuvien kilpailevien yritysten tuulivoimalahankkeiden välillä, kun tietoja kilpailijoiden hankkeista ei ole saatu. Periaatteessa yhteisvaikutusten arvioinnin velvollisuus on määräytynyt YVA-menettelyn ajoituksen mukaan. Myöhemmin samalle alueelle sijoittuvan hankkeen yhteydessä on tullut arvioida yhteisvaikutukset kaikkien aiemmin tietoon tulleiden hankkeiden kanssa. Yhteysviranomaisen rooli korostuu erityisesti yhteisvaikutusten arvioinnissa, sillä yhteysviranomaisella on kattavin tietämys alueella suunnitteilla olevista hankkeista.[1]

Vaikutusten arviointia käsitteleviä oppaita ja julkaisuja

Yleisoppaat

  • Vaikutusten arviointi kaavoituksessa. Jari Paldanius, Lasse Tallskog, Olli Maijala, Jouko Riipinen, Rauno Sairinen. Ympäristöhallinnon ohjeita 10/2006.
  • YVA-menettelyyn liittyvä suositus hyväksi käytännöksi. Suositus löytyy internetistä osoitteesta www.ymparisto.fi/yva -> YVA-tukiaineisto

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

  • Tuulivoimalat ja maisema. Emilia Weckman. Suomen ympäristö 5/2006.
  • Tuulivoimaloiden melun syntytavat ja leviäminen. Carlo Di Napoli. Suomen ympäristö 4/2007.
  • Tuulivoimaloiden melun synty, eteneminen ja häiritsevyys. Uosukainen, Seppo. 2010. VTT Tiedotteita 2529.
  • Tuulivoimaloiden linnustovaikutukset. Jarmo Koistinen. Suomen ympäristö 521/2004.
  • Vindkraftens effekter på fåglar och fladdermöss. 2011. Rydell, J., Engström, H., Hedenström, A., Larsen, J. K., Petterson, J. & Green, M. Vindval rapport 6467, Naturvårdsverket.
  • Windfarms and Birds : An analysis of the effects of windfarms on birds, guidance on environmental assessment criteria and site selection issues. 2003. Bern Convention.
  • Guidelines for consideration of bats in wind farm projects. Rodrigues, L., Bach, L., Dubourg-Savage, M-J., Goodwin, J. & Harbusch, C. 2008. EUROBATS Publication Series No. 3.
  • UNEP/EUROBATS Secretariat, Bonn, Germany.
  • Wind energy developments and Natura 2000. European Commission. 2010

Muut

  • Ympäristölainsäädännön soveltaminen tuulivoimarakentamisessa. Työryhmän mietintö. Suomen ympäristö 584/2002.
  • Kaavoitus ja lupamenettelyt tuulivoimarakentamisen vaikutuksille herkillä alueilla.
  • Ympäristöministeriön kirje alueellisille ympäristökeskuksille 29.9.2004. YM3/501/2004.
  • Liito-oravan huomioon ottaminen kaavoituksessa. Ympäristöministeriön kirje kunnille, maakuntien liitoille ja alueellisille ympäristökeskuksille 9.11.2005. YM/1/501/2005.

Katso myös

Viitteet

  • Ahlén, Ingemar. Fladdermöss och fåglar dödade av vindkraftverk. 2002. Fauna och flora 97 (3):14- 21.
  • Ahlén, Ingemar, Bach, Lothar, Baagøe, Hans J., Pettersson Jan. 2007. Fladdermöss och havsbaserade vindkraftverk studerade i södra Skandinavien. Vindval Rapport 5748. Naturvårdsverket. Stockholm.
  • AWEA Small Wind Turbine Performance and Safety Standard. AWEA 9.1 – 2009. American Wind Energy Association.
  • Brinckerhoff, Parsons. 2011. Update of UK Shadow Flicker Evidence Base, Department of Energy and Climate Change. London.
  • Båmstedt, U. & Stenman, Å. 2009. Effekter av undervattensljud från havsbaserade vindkraftverk på fisk från Bottniska viken. Vindval rapport 5924, Naturvårdsverket.
  • Delta, 2008. Low frequency noise from large wind turbines. Sound power measurement method.
  • Delta rapport AV135/08. 30 April 2008.
  • Di Napoli, Carlo. 2007. Tuulivoimaloiden melun syntytavat ja leviäminen. Suomen ympäristö 4. Ympäristöministeriö. Helsinki.
  • Eklund, Esa. 2011. Pientuulivoimaloiden synnyttämä ääni. Ympäristö ja Terveys 2–3:2011, 18–20.
  • Erin F. Baerwald, Genevieve H. D’Amours, Brandon J. Klug, and Robert M.R. Barclay. Barotrauma is a significant cause of bat fatalities at wind turbines. 2008. Current Biology, Volume 18, Issue 16, 26 August 2008, Pages R695-R696
  • Eurasto, Raimo. 2011. Noise measurement methods and sound power data for wind turbines. VTT research report VTT-R-00708-11.
  • Fladdermöss och havsbaserade vindkraftverk studerade i södra Skandinavien, 2007
  • Haarnoja, Tuomas. 2011. Smart Control of Wind Power Plant. VTT research report VTT-R-00737-11.
  • Hyvät käytännöt tuulivoimahankkeiden YVA-menettelyissä. Pöyry Management Consulting Oy, 2011. (Julkaisematon)
  • IALA Recommendation O-117 on the Marking of Offshore Wind Farms. Edition 2. December 2004.
  • IEA Recommended Practises for Wind Turbine Testing and Evaluation. 10. Measurement of Noise
  • Immission from Wind Turbines at Noise Receptor Locations, firs ed., 1997.
  • IEC 61400-11 Edition 2.1 2006-11 Wind turbine generator systems – Part 11: Acoustic noise measurement techniques.
  • Jauhiainen, Tapani. 2009. Ympäristömelun haittojen yhteiskunnallinen merkitys. Suomen ympäristö 6|2009.
  • Koistinen, Jarmo. 2004. Tuulivoimaloiden linnustovaikutukset. Suomen ympäristö 521. Ympäristöministeriö. Helsinki.
  • Kotilainen, A., Alvi, K., Hämäläinen, J., Ilmarinen, K., Kaskela. A., Leinikki, J., Rantataro, J., 2009. Vedenalaisen meriluonnon inventoinnit (VALKO) Suomenlahdella 2009. Geologian tutkimuskeskus. 45 s.
  • Landscape and wind turbines. Emmanuel Contesse. 2011. Secretariat document, Cultural Heritage,
  • Landscape and Spatial Planning Division Directorate of Culture and Cultural and Natural Heritage, Council of Europe.
  • Langston, R.H.W., Pullan, J.D., 2003. Windfarms and Birds: An analysis of the effects of windfarms on birds and guidance on environmental assessment criteria and site selection issues, BirdLife Report written on behalf of the Bern Convention.
  • Liikenneviraston ohje ilmajohtojen, kaapeleiden ja muiden johtojen sijoittamisesta ja merkitsemisestä vesiliikennealueella. 29.11.2010. Dnro 6155/040/2010.
  • Luonnon monimuotoisuuden huomioiminen tuulivoimahankkeissa. BirdLife Suomi, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi. 2011.
  • Maijala, Panu. 2011. Noise propagation in the atmosphere from wind power plants. VTT research report VTT-R-00030-11.
  • Nu vet vi det här! Vindkraftens miljöpåverkan – resultat från forskning 2005-2009 inom Vindval.
  • Naturvårdsverket 2010.
  • Ohje merikotkien huomioon ottamiseksi tuulivoimaloita suunniteltaessa. WWF Suomi. 2010.
  • Paldanius, J., Tallskog, J., Maijala, O., Riipinen, Sairinen, R. 2006. Vaikutusten arviointi kaavoituksessa. Ympäristöhallinnon ohjeita 10/2006. Ympäristöministeriö. 52 s.
  • Pedersen, E., Forssén, J. & Persson Waye, K. 2009. Människors upplevelse av ljud från vindkraftverk. Vindval rapport 5956, Naturvårdsverket.
  • Rodrigues, L., Bach, L., Dubourg-Savage, M-J., Goodwin, J. & Harbusch, C. 2008. Guidelines for consideration of bats in wind farm projects. EUROBATS Publication Sieries No. 3. UNEP/EUROBATS
  • Secretariat, Bonn, Germany, 55 pp.
  • Rydell, J., Engström, H., Hedenström, A., Larsen, J. K., Petterson, J. & Green, M. 2011. Vindkraftens effekter på fåglar och fladdermöss. Vindval rapport 6467, Naturvårdsverket.
  • Siponen, Denis. 2011. Noise annoyance of wind turbines. VTT research report VTT-R-00951-11.
  • Statement of the OPERA group on the cohabitation between weather radars and wind turbines. 2006. EUMETNET OPERA 2006_13.
  • Tietoa voimajohtoalueen lunastustoimituksesta -esite. Maanmittauslaitos.
  • Tietoa voimajohtohankkeesta. Fingrid.
  • Tuulivoimalan etäisyys maanteistä ja rautateistä sekä vesiväyliä koskeva ohjeistus. Liikennevirasto. 6.6.2011. Dnro 2854/060/2011.
  • Työryhmän mietintö 2002: Ympäristölainsäädännön soveltaminen tuulivoimarakentamisessa. Suomen ympäristö nro 584. Ympäristöministeriö. Helsinki.
  • Uosukainen, Seppo. 2010. Tuulivoimaloiden melun synty, eteneminen ja häiritsevyys. VTT Tiedotteita 2529.
  • Uosukainen, Seppo. 2011. Aerodynamic noise of wind power plants. VTT research report VTT-R-00617-11.
  • Vehanen, T., Hario, M., Kunnasranta, M. & Auvinen, H. 2010: Merituulivoiman vaikutukset rannikon kaloihin, lintuihin ja nisäkkäisiin. Kirjallisuuskatsaus. - Riista- ja kalatalous, selvityksiä 17/2010. 36 s.
  • VELMU kartoittaa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuutta –esite. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus, 2010.
  • Weckman, Emilia. 2006. Tuulivoimalat ja maisema. Suomen ympäristö 5. Ympäristöministeriö. Helsinki.
  • Wilhelmsson, D., Malm, T., Thompson, R., Tchou, J., Sarantakos, G., McCormick, N., Luitjens, S., Gullström, M., Patterson Edwards, J.K., Amir, O. and Dubi, A.(eds.) (2010). Greening Blue Energy: Identifying and managing the biodiversity risks and opportunities of off shore renewable energy. Gland, Switzerland: IUCN. 102pp.
  • Wind energy developments and Natura 2000. Guidance Document, European Commission. October 2010.
  • Ympäristöministeriö, 1995. Ympäristömelun mittaaminen ohje 1|1995.
  • Ympäristöministeriö. YVA-tukiaineisto. Tallskog, Lasse & Turtiainen, Markku. [1]

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>