Toiminta erityistilanteissa seminaari

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun




Rajaus

Tälle sivulle kerätään materiaalia Toiminta erityistilanteessa -koulutusta varten. Alta löytyvää esitelmärunkoa tullaan päivittämään vielä ennen seminaaripäivää. Kommentteja kalvoista voi esittää alla.

Tausta

Ympäristö ja Terveys-lehti järjestää yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa Toiminta erityistilanteissa -koulutuspäivän 24.5.2011 Tampereella. Seminaarissa ossa on tarkoitus käsitellä mm. ympäristöterveydenhuollon erityistilanteita, sosiaali- ja terveysministeriön Ympäristöterveyden erityistilanteet -opasta, kriisijohtamista ja -viestintää ekä yleensä sosiaalista mediaa kriisitilanteessa. Koulutuksen kohderyhminä ovat kuntien terveystarkastajat, terveysvalvonnan johtajat ja aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon väki. Yhtenä koulutuksen aiheena "avoin arviointi verkossa", jota käsitellään myös Ympäristöterveyden erityistilanteet -oppaassa.

Ympäristö ja Terveys-lehti on ympäristöalan ammattilehti, joka ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Kirjoittajina toimivat alan asiantuntijat. Lehti julkaisee alaan liittyviä oppaita ja järjestää koulutusta ympäristöterveyshuoltoon ja ympäristöalaan liittyvissä asioissa (http://www.ymparistojaterveys.fi)

Tulos

Tiedosto:Av arv verkossa 1.ppt

Tiedosto:Av arv verkossa 1.pdf

Tiedosto:Av arv verkossa 2.ppt

Tiedosto:Av arv verkossa 2.pdf

Tuorein versio alla:

Tiedosto:Av arv verkossa 3.ppt

Tiedosto:Av arv verkossa 3.pdf

Perustelut

#: Pistäpä tähän sivulle kuvausta tapahtumasta (aika, paikka jne) ja tavoitteista, sekä tämän esityksen tavoittesita. --Jouni T. Tuomisto, LT, dos. 16. toukokuuta 2011 kello 10.58 (EEST)

#: Kalvo 10: "Mikä vika vanhoissa menetelmissä on? – Ei mikään, niitä vain tuetaan uusilla sosiaalisen median käytännöillä." Tämä ei pidä paikkaansa. Vanhoissa menetelmissä on se vika, että niiden avulla tieto kulkee huonosti paikasta toiseen, varsinkin kansalta viranomaisille. Tämän voisi nostaa esillisenä pointtina esille. Kuitenkin uskon, ettei tämän lauseen alkuperäisenä tarkoituksena ollut todistella vanhan maailman ongelmattomuutta, vaan korostaa, että osa vanhoista käytännöistä on hyviä, ja niitä voi ja pitää edelleen jatkaa. --Jouni T. Tuomisto, LT, dos. 16. toukokuuta 2011 kello 10.58 (EEST)

#: Ongelmia ja ratkaisuja -osio on tosi hyvä! --Jouni T. Tuomisto, LT, dos. 16. toukokuuta 2011 kello 10.58 (EEST)

--#: Kts. kommenttini keskustelusivulta --Mikko Pohjola 16. toukokuuta 2011 kello 11.00 (EEST)

Katso myös