Partio avoimessa yhteiskunnassa

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun





Partio avoimessa yhteiskunnassa on avoin seminaari 25.4.2012 klo 18 - 20 partiokololla (Puijonkatu 9, Kuopio), ja se käsittelee kiusaamisen vähentämistä. Erityisesti keskustellemme partiolaisten roolista ja uusien sosiaalisen median työkalujen mahdollisuuksista tässä työssä.

HUOM! Aika on muuttunut alunperin ilmoitetusta päivällä myöhemmäksi.

Kysymys

Millainen pitäisi olla seminaarin tavoite, kohderyhmä, markkinointi ja sisältö?

Vastaus

Tavoite
Saada joukko partiojohtajia Pohjois-Savosta aktivoitumaan partioryhmänä johonkin yhteiskunnalliseen toimintaan, esimerkiksi kiusaamisen estämiseen.
Toteutus
Kutsutaan kaksi alustajaa, toinen kiusaamisesta ja sen ehkäisystä, toinen avoimen yhteiskunnan toiminnasta ja nettiaktivismista. Sen lisäksi keskustelua, ehkä ryhmätöitä, jatkosuunnitelmien tekoa. EHDOTUKSIA KAIVATAAN!
Kohderyhmä
Tilaisuus on avoin. Erityisesti tavoitellaan partiojohtajia, mutta myös ryhmänohjaajat ja muut nuoremmat johtajat ovat kohderyhmässä. Ei tarvitse olla partiossa.
Jatkotoimet
Tavoitteena on saada aikaan jokin konkreettinen projekti, jossa nettityökaluja käyttämällä (esim. http://korja.us ) edistetään jotain yhteiskunnallisesti tärkeää aihetta koulussa tai muussa nuorten omassa toimintaympäristössä.

Kutsu

Partio avoimessa yhteiskunnassa: kiusaaminen

Tervetuloa keskustelemaan kiusaamisesta partiossa.

  • Mitä: Pohjois-Savon partiotuki järjestää keskustelutilaisuuden kiusaamisen ehkäisemisestä partiossa.
  • Milloin: keskiviikkona 25.4.2012 klo 18 - 20.
  • Missä: Partiokololla, Puijonkatu 9, Kuopio.
  • Kenelle: Tilaisuus on avoin kaikille, mutta erityisesti toivomme paikalle partiojohtajia, partioryhmien johtajia, opettajia ja muita, joilla on omassa roolissaan mahdollista toimia kiusaamisen vähentämiseksi.
  • Sisältö:
    • Alustus: Kiusaamisen syistä, ryhmädynamiikasta ja estämisestä KiVa-koulukampanjan pohjalta.[1]
    • Alustus: Voisivatko sosiaalisen median uudet työkalut auttaa kiusaamisen tunnistamisessa ja yhteistyössä sen estämiseksi?
    • Yleiskeskustelua.
    • Toimintasuunnitelman teko: miten tästä eteenpäin?
  • Lisätietoja: http://fi.opasnet.org/fi/Partio_avoimessa_yhteiskunnassa

Monet asiat loksahtavat nyky-yhteiskunnassa yhteen. Tule kuuntelemaan uusista toimintamahdollisuuksista:

                               Partiolainen on kaikkien kaveri
+              Kiusaaminen syntyy tai estetään vertaisryhmässä
+          Jätä maailma vähän parempana kuin se oli tullessasi
+     Emme ole hallintoalamaisia vaan osallistuvia kansalaisia
+ Uudet nettityökalut helpottavat sosiaalisen tiedon jakamista
______________________________________________________________
      Partiolaiset estämään kiusaamista apunaan some-työkalut!

Muistiinpanoja ja suunnitelmia tilaisuudesta

  • KiVa-materiaali toimii hyvänä pohjana myös kiusaamisen ehkäisyyn partiossa. [2]
  • Ideoita siitä, mitä partiolaiset voisivat tehdä kiusaamisen ehkäisemiseksi:
    • KiVa-materiaalia voisi hankkia ja jakaa lippukuntiin.
    • Partiolaisia voisi kouluttaa kiusaamiskummeiksi kouluhin.
    • Jos joku jää pois partiosta, otetaan yhteyttä ja varmistetaan, ettei syynä ole kiusaaminen tai muu korjattavissa oleva ongelma partiossa.
    • PJ- tai ROK-koulutukseen tuotetaan kiusaamiskasvatusmateriaalia.
    • Nettiin tukityökaluja: miten saan apua tai tukea, jos koen tai tiedän jonkun kokevan kiusaamista.
    • Nettiin palkitsemis- tai tiedonkeruusivuja (katso muutama esimerkki alla).

ROK-koulutusmateriaali

Keskustelujen pohjalta päädyimme ajatukseen, että Partiotuki voisi tuottaa kiusaamisen vastaista koulutusmateriaalia ROK-kurssille (ja myöhemmin PJ-kurssille) ja jakaa sitä avoimesti kouluttajien ja lippukuntien käyttöön.

ROK-työryhmään valittiin Jouni, Laura Netshajev, Matu Hollmén, Matleena, Päivi Leppävuori? ja Tanja Pekkanen? Lisäksi myöhemmin käynnistettävään PJ-työryhmään valittiin Inkeri Palmio ja Varpu Vidgren.

Materiaalin työstäminen aloitetaan KiVa-materiaalin pohjalta (ei kuitenkaan suoraan kopioimalla) ja se kirjoitetaan tänne: KiVa-partio.

Esimerkkejä nettipohjaisista työkaluista

Kerro meille kiusaamistilanteista

Millaisen lähiyhteisön kiusaamistilanteesta haluat kertoa?:

Mikä on yhteisön nimi?:

Mikä on yhteisön kotikunta?:

Millainen on yhteisön kiusaamistilanne yleisesti ottaen?:

Haluatko kertoa jostain erityisestä tilanteesta? Miten kiusaamista on ilmennyt? (Älä kerro nimiä, koska kaikki näkevät antamasi tiedot.:

Näytä tulokset


Kerro meille hyvistä töistä

Arvostuspisteitä eli onoreita voit antaa haluamasi määrän. Koeta kuitenkin käyttää suunnilleen samanlaista asteikkoa kuin muutkin, muuten sinun antamiisi pisteisiin ei uskota. Tässä on ehdotuksia tyypillisistä pisteistä:

  • 1 onori: tervehtii, noukkii roskan kadulta
  • 10 onoria: tarjoutuu avuksi jos joku on pulassa, tervehtii joka päivä
  • 20 onoria: sanoo kiusaajalle: "Älä kiusaa!"
  • 100 onoria: perustaa kouluun tai yhteisöön kiusaamisen vastaisen kerhon

Millaisen lähiyhteisön hyvistä töistä haluat kertoa?:

Mikä on yhteisön nimi?:

Mikä on yhteisön kotikunta?:

Millainen on yhteisön hyvä työ yleisesti ottaen?:

Haluatko kertoa jostain erityisestä tilanteesta? Miten hyviä töitä on ilmennyt?:

Voit nimetä jonkun kiitokset ansaitsevan henkilön (Muista että kaikki voivat nähdä tiedot.):

Paljonko antaisit hänelle arvostuspisteitä (onoreita)?:

Katso nykyisiä tietoja

Anna kohteen tunniste (tyhjä = kaikki):

Minkä tyypin tiedot haluat nähdä?:

Näytä paikat kartalla

Perustelut

Pohjois-Savon partiotuki sponsoroi tilaisuutta.

Katso myös

Viitteet

  1. KiVa-koulu: Materiaalia kiusaamisen vähentämiseen kouluissa. [1].

Aiheeseen liittyviä tiedostoja

<mfanonymousfilelist></mfanonymousfilelist>