Kosteus- ja homevaurioiden terveydellinen merkitys

Tämä teksti on aluperin eduskunnan tarkasteluvaliokunnan julkaisusta 1/2012: Rakennusten kosteus- ja homeongelmat

Altistuminen kosteus- ja homevauriorakennuksissa

Kosteus- ja homevauriorakennuksissa asuvat tai työskentelevät ihmiset voivat oireilla tai sairastua rakenteista peräisin oleville haittatekijöille. Epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että kosteusvauriorakennuksissa on lisääntynyt riski tiettyihin hengitysteiden oireisiin ja sairauksiin, mutta sitä ei tarkkaan tiedetä, mikä oireita aiheuttaa ja millä mekanismeilla.

Kosteus- ja homevauriorakennuksissa rakenteiden kostuminen ja mikrobien kertyminen rakenteiden pinnalle johtaa aikanaan siihen, että huoneen sisäilmaan siirtyy vaurioituneista rakenteista ja niissä olevista mikrobikasvustoista epäpuhtauksia, jotka voivat joutua sisätilassa olevien ihmisten silmiin, iholle ja hengitysteihin. Näin muodostuu olosuhteet, joissa vauriorakenteista jotain kulkeutuu sisäilmaan ja edelleen kosketuksiin ihmisen elimistön kanssa. Ihmisen kontaktia tällaiseen altisteeseen sanotaan altistumiseksi.

Kansankielessä sana ”altistunut” on jo sama kuin ei-terve eli sairastunut. Lääketieteessä näin ei kuitenkaan ole: itse kukin meistä altistuu päivittäin lukuisille, terveydelle haitallisille tekijöille ilman, että sairastumme.

Kosteus- ja homevauriorakennuksessa sisätilan painesuhteista riippuen rakenteista peräisin olevat hiukkaset ja kaasut voivat kulkeutua sisäilmaan. Viime vuosikymmenten aikana ja erityisesti energiakriisin jälkeen suomalaiset rakennukset ovat olleet alipaineisempia kuin aikaisemmin. Alipaineen seurauksena korvausilmaa kulkeutuu sisätiloihin myös rakenteista eikä pelkästään raikkaana korvausilmana ulkoa. Tämä edistää rakenteissa mahdollisesti olevien epäpuhtauksien kulkeutumista sisäilmaan.

Kostuneista ja vaurioituneista rakenteista voi vapautua huoneilmaan kaasumaisia epäpuhtauksia (esim. haihtuvia orgaanisia yhdisteitä), jotka joutuessaan hengitysilmaan voivat ärsyttää silmien sidekalvoa tai hengitysteiden limakalvoja. Ihoärsytyskin on mahdollinen, mutta yleensä haihtuvien yhdisteiden pitoisuudet ovat tähän liian matalia. Vaurioituneista rakenteista voi kulkeutua huoneilmaan myös pienhiukkasia, erityisesti mikrobien osia tai niiden aineenvaihduntatuotteita. Myös nämä voivat aiheuttaa silmien, hengitysteiden ja ihon ärsytystä tai herkistymisen.

Kemialliset yhdisteet ja mikrobien osat voivat tietyillä pitoisuuksilla aiheuttaa elimistöön joutuessaan silmien sidekalvon ja hengitysteiden limakalvon ärsytyksen, mutta myös immunologinen tulehdusreaktio on mahdollinen. Vaikka aihetta on tutkittu jo lähes kaksi vuosikymmentä, vieläkään ei tarkalleen tiedetä, miten kosteusvaurioissa oireilu ja sairastuminen solutasolla kehittyvät.

Niin kauan kun kosteus- ja homevaurioihin liittyviä oireita ja sairauksia ei tarkkaan tunneta ja oireilun aiheuttajia ei tiedetä, ei terveysongelman laajuutta voida luotettavasti määrittää tai potilastutkimuksissa lopullisesti varmentaa sairauden yhteyttä sisäympäristöön.

Terveyshaittojen yleisyys

Viime vuosina sisäilmaan ja kosteusvaurioihin liittyvä tutkimus on tuonut merkittävää uutta tietoa oireilun yleisyydestä ja mahdollisista aiheuttajista. Tutkimus on toteutettu epidemiologisina väestötutkimuksina, kliinisinä potilastutkimuksina ja laboratorioissa tehtävinä ns. in vitro -tutkimuksina.

Ensimmäiset laajat väestötutkimukset kosteus- ja homevaurioiden terveysvaikutuksista tehtiin jo 1990-luvun lopussa ja niiden tulokset on koottu seuraaviin katsauksiin: NORDDAMP (Bornehag ym. 2001) ja EUROEXPO (Bornehag ym. 2004).

Näitä uudempi ja kattavampi katsaus on IOMin (Institute of Medicine eli Yhdysvaltain kansallisakatemia) tutkimus, jossa luokiteltiin epidemiologisten tutkimusten osoittama näyttö seuraavasti: 1) riittävä näyttö kausaliteetista (eli aiheuttaa sairauden), 2) riittävä näyttö yhteydestä, 3) rajallinen näyttö yhteydestä, 4) riittämätön näyttö, jotta voidaan päätellä yhteys ja 5) rajallinen tai viitteellinen näyttö siitä, että ei ole yhteyttä (2004).

Viimeisin ja laajin katsaus tähän mennessä julkaistuista tieteellistä tutkimuksista kosteus- ja homevaurioihin liittyen ilmestyi syksyllä v. 2011 (Mendell ym. 2011). Siinä esitetään yhteenveto kosteusvaurioihin liittyvistä tutkimuksista koskien hengitysteiden ja allergioiden esiintyvyyttä. Tämän lisäksi on kolmessa meta-analyysissä arvioitu kosteusja homevaurioiden yhteyttä hengitystieoireisiin (Fisk ym 2007; Antova ym. 2008; Fisk ym. 2010).

Taulukossa alla on esitetty epidemiologisen tutkimuksen näyttö kosteusvaurioiden yhteydestä sairauksiin IOMin luokituksen perusteella (IOM 2004; WHO 2009; Mendell ym. 2011). Minkään sairauden tai oireen kausaalista yhteyttä kosteus- ja homevaurioihin ei ole tutkimuksissa voitu varmistaa. Toisaalta nähdään, että ajallinen yhteyskin löytyy kosteusvaurioissa vain hengitystieoireille. Ihon ja silmien oireiden, väsymyksen, pahoinvoinnin, päänsäryn ja unihäiriöiden välillä yhteyttä ei ole pystytty tutkimuksissa varmistamaan (WHO 2009).

Kosteus- ja homevaurioihin liittyvät terveysvaikutukset epidemiologisten tutkimusten ja systemaattisten kirjallisuuskatsausten mukaan (ET = ei tutkittu)

Sairaus tai oire	IOM:n johtopäätös (2004)	WHO johtopäätös (2009)	Mendell ym. (2011) johtopäätös
Astman paheneminen	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö (vahva viite aiheuttamisesta)
Astman syntyminen	Rajallinen tai viitteellinen näyttö	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö
Yskä	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö
Hengityksen vinkuminen	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö
Hengenahdistus	Rajallinen tai viitteellinen näyttö	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö
Ylempien heng.teiden oireet	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö	Riittävä näyttö
Allerginen nuha	ET	Rajallinen tai viitteellinen näyttö	Riittävä näyttö
Hengitystieinfektiot	ET	Riittävä näyttö (paitsi välikorvan tulehdus)	Riittävä näyttö
Keuhkoputken tulehdus	ET	Rajallinen tai viitteellinen näyttö	Riittävä näyttö
Homepölykeuhko	(Yhteys perustuu kliiniseen näyttöön)	(Yhteys perustuu kliiniseen näyttöön)	Riittämätön näyttö
ODTS	Riittämätön näyttö	Riittämätön näyttö	ET
Maha-suolisto-oireet	Riittämätön näyttö	ET	ET
Heikotus	Riittämätön näyttö	ET	ET
Neuropsykologiset oireet	Riittämätön näyttö	ET	ET
Syöpä	Riittämätön näyttö	Riittämätön näyttö	ET
Reuma ja muut immunologiset sairaudet	Riittämätön näyttö	Riittämätön näyttö	ET
Lisääntymisterveys	Riittämätön näyttö	Riittämätön näyttö	ET

Epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että rakennusten kosteusvaurioilla on ajallinen yhteys astman pahenemiseen, uusien astmojen syntyyn, hengitystieinfektioihin ja hengitystieoireiluun (Mendell ym. 2011, Bornehag ym. 2001; Bornehag ym. 2004; IOM 2004; Fisk ym. 2007; Antova ym. 2008; WHO 2009; Fisk ym. 2010; Mendell ym. 2011). Näyttö ei kuitenkaan ole kyllin vahva kausaalisen yhteyden (eli että aiheuttaja tiedetään) välillä, mikä johtuu siitä, että yksittäisiä tekijöitä oireilun aiheuttajaksi ei ole väestötutkimusten tueksi onnistuttu varmistamaan (WHO 2009, Mendell ym. 2011). WHOn asiantuntijaryhmä totesi hiljattain, että vaikka näyttö ei ole tyhjentävä, on todennäköistä, että voimakas altistuminen kosteusvauriomikrobeille tai muille mikrobiologisille tekijöille kosteusvauriorakennuksissa on merkittävä oireilun lisääntymisen aiheuttaja. Lisäksi kosteus- ja homevaurioiden ennaltaehkäisy ja rakennusten korjaus näyttävät vähentävän riskiä tilan käyttäjien sairastumiselle (WHO 2009). Toisaalta tiedetään, että huonon sisäilman laadun korjaustoimet edistävät työntekijöiden fyysistä ja henkistä hyvinvointia (Lahtinen ym. 2009).

Väestötutkimusten lisäksi WHO:n asiantuntijaryhmä arvioi myös kliinisiä tutkimuksia eli tutkimuksia kosteusvauriorakennuksissa oireilevilla potilailla (WHO 2009). Tutkimuksissa on esitetty yksittäisiä potilastapauksia tai tuloksia pienistä potilasryhmistä, mutta ei tutkimuksia suuremmissa väestöryhmissä. Altistumisen tausta on kuvattu näissä paremmin kuin väestötutkimuksissa. WHO:n asiantuntijaryhmä toteaa, että tutkimuksissa on esitetty riittävä näyttö kosteus- ja homevaurioiden, muun mikrobialtistumisen ja allergisen alveoliitin (homepölykeuhkon), huonokuntoisten potilaiden sieni-infektioiden sekä kostutusjärjestelmien homehtumisen välillä.

Sisäilman mikrobien pitoisuuden ja tilan käyttäjien oireiden välistä yhteyttä selvittävien tutkimusten ongelmana on tutkimusmenetelmien heikkoudet altistumisen ja oireilun yhteyden osoittamisessa. Kyselytutkimuksissa vastaajat pystyvät kyllä kuvaamaan kohtalaisen tarkasti oireilun, mutta eivät yleensä pysty arvioimaan riittävän hyvin kosteus- ja homevaurioiden esiintymistä rakennuksissaan. Kyselyt eivät myöskään pysty yleensä osoittamaan oireilun aiheuttajaa (WHO 2009). On myös yllättävää, että vaikka kosteus- ja homeongelman laajuus on tunnettu jo lähes kahden vuosikymmenen ajan, kirjallisuudesta löytyy vain muutama tieteellinen interventiotutkimus, jossa korjaustoimien vaikutusta tilan käyttäjien terveyteen olisi tutkittu kosteus- ja homevauriorakennuksissa (Sauni ym. 2011).

Koska toistaiseksi ei vielä tiedetä, mitkä tekijät kosteusvauriorakennuksissa aiheuttavat oireilua ja sairauksia, tästä syntyy ongelmia käytännön potilastyössä, sillä huonon sisäilman laatuun liittyvää oireilua aiheuttavat monet muutkin tekijät kuin kosteus- ja homevauriot. Kaksi kolmesta toimistotyöntekijästä valittaa jatkuvaa haittaa sisäilmasta - yleensä ilmanvaihdosta, lämpöoloista, vedosta ja kuivasta ilmasta - ja joka viides näihin liittyvästä oireilusta. Toisaalta kosteus- ja homevaurioon liittyvän oireilun varmistaminen edellyttää potilastutkimuksissa juuri aiheuttajatekijän todentamista ja siitä valmistetuilla testiuutteilla tehtyjä kliinisiä tutkimuksia diagnoosin varmistamiseksi (Reijula ja Sundman-Digert 2004, Andersson 2007; WHO 2009).

Viime vuosien keskustelu allergioiden ja mikrobien välisestä yhteydestä on osoittanut, että liiallinen mikrobien välttäminen voi lisätä allergioita (von Hertzen ja Haahtela 2004). Kosteusvauriorakennuksissa todetut oireet ja sairaudet eivät näyttäisi syntyvän välittömän allergian mekanismeilla, vaan oireiden taustalle on haettava muita syntymekanismeja (Reijula ym. 2003). Toisaalta tällä hetkellä on riittämättömästi tietoa niistä mikrobeista, jotka kosteusvauriorakennuksissa mahdollisesti oireita aiheuttavat tai mitkä mahdollisesti suojaavat allergioilta. Epidemiologisten tutkimusten perusteella on kuitenkin todettu, että yleisimmät kosteusvauriomikrobit näyttävät pikemminkin liittyvän lisääntyneeseen oireiluun, kuin suojaavan niiltä (Mendell ym. 2011).

Oireet ja sairaudet

Hengitystieoireet

Kosteus- ja homevauriot näyttävät liittyvän yskään, hengityksen vinkumiseen, hengenahdistukseen ja ylempien hengitysteiden oireisiin (Taulukko 6) (Bornehag ym. 2001; Bornehag ym. 2004; IOM 2004; WHO 2009). Fiskin ja työryhmän tutkimuksessa (2007) riski yskään oli 1,5-kertainen, hengityksen vinkumiseen 1,4- ja ylempien hengitysteiden oireiluun 1,7-kertainen kosteusvauriorakennuksissa.

Astma

IOM (2004) totesi koottujen tutkimusten perusteella, että on olemassa rajallinen tai viitteellinen näyttö kosteusvaurioiden ja astman välisestä yhteydestä. Näkyvän homeen ja astman välille yhteyttä ei tutkimuksissa voitu osoittaa. Toisaalta Fisk työryhmineen (2007) totesi, että mitatun rakennekosteuden tai homeiden välillä astman riski on lisääntynyt 1,3-kertaiseksi terveisiin rakennuksiin verrattuna (Yang ym. 1998; Thorn ym. 2001; Jaakkola ym. 2002; Jaakkola ym. 2005).

WHO:n (2009) asiantuntijaryhmä totesi, että vuoteen 2007 mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella on jo riittävä näyttö kosteusvaurioiden ja astman välisestä yhteydestä. Tätä tuki uudempi Mendellin ja työryhmän (2011) meta-analyysi, jossa todettiin, että näyttö kosteusvaurion ja astman välisestä yhteydestä on riittävä. Analyysi pohjautui vanhoihin ja joihinkin uudempiin tutkimuksiin (Ronmark ym. 2002; Hyvärinen ym. 2006; Park ym. 2008; Cox-Ganser ym. 2009; Iossifova ym. 2009).

Lasten riski sairastua astmaan kosteusvauriorakennuksissa on vaihdellut eri tutkimuksissa välillä ”ei-kohonnut riski” ja 6,2-kertainen riski. Tuore tutkimus Suomesta (Pekkanen ym. 2007) osoitti, että kodin kosteusvaurio lisäsi lasten riskiä sairastua astmaan. Riski kasvoi sen suhteessa, kuinka merkittävä kosteusvaurio rakennuksessa oli eli 2,8-4-kertaiseksi kosteusvaurion vaikeusasteesta riippuen.

Tuoreessa yhteenvedossa (Mendell ym. 2011) yhteensä 31 tutkimuksesta todettiin, että näyttö on riittävä kosteusvaurion ja astman pahenemisen välisestä yhteydestä. Riski astman pahenemiseen kosteus- ja homevauriorakennuksissa oli lisääntynyt 1,7-2,6-kertaiseksi takautuvissa tutkimuksissa ja 1-4,2-kertaiseksi poikkileikkaustutkimuksissa. Lapsilla astman pahenemisen riski näytti olevan aikuisia korkeampi. Kercsmarin ja työryhmän (2006) perusteellinen interventiotutkimus osoitti, että kosteiden ja homeisten materiaalien poistaminen vähensi astmaoireita.

Hengitystieinfektiot

WHOn asiantuntijaryhmä (2009) piti näyttöä riittävänä kosteusvaurioiden ja hengitystieinfektioiden välillä mutta vain rajallisena ja viitteellisenä keuhkoputkentulehduksen välillä.

Fisk työryhmineen (2010) osoitti 23 tutkimuksen yhteenvedossa, että mitatulla rakennekosteudella ja mikrobeilla on yhteys hengitystieinfektioihin ja keuhkoputkitulehdukseen. Keuhkoputkentulehduksen riski oli lisääntynyt 1,45- ja hengitysinfektioiden riski 1,44-kertaiseksi kosteusvauriorakennuksissa. Tutkijat korostivat samalla, että tämä ei tarkoita, että kosteusvaurio aiheuttaa nämä sairaudet vaikka ajallinen yhteys voitiinkin osoittaa.

Euroopassa tehdyissä 12 tutkimuksessa näkyvä home lisäsi riskiä lasten keuhkoputkentulehdukselle 1,38-kertaiseksi (Antova ym. 2008).

Allerginen alveoliitti (homepölykeuhko)

Yksittäisiä allergisen alveoliitin eli homepölykeuhkon sairaustapauksia on julkaistu kosteusja homevauriorakennuksissa. Usein näihin on liittynyt homehtunut kostustuslaite (WHO 2009). Suomessa on raportoitu tapausselostus, jossa kosteus- ja homevauriotyöpaikalla todettiin hengitystieoireiden lisäksi työntekijän allerginen alveoliitti (Seuri ym. 2000). Muutama muu tapausselostus homepölykeuhkosta eri maista löytyy kirjallisuudesta, jossa aiheuttajaksi on nimetty kostunut matto ja eristemateriaali (Apostolakos ym. 2001), hotellin homevaurio (Trout ym. 2001) tai kodin kosteusvaurio (Enriquez-Matas ym. 2007, Katayama ym. 2008). Kyselytutkimuksen perusteella arvioitiin, että pitkään jatkuneessa toimiston kosteusvauriossa oli viidellä työntekijällä kosteusvaurioon liittynyt homepölykeuhko (Cox-Ganser ym. 2005). Sekä IOM (2004) että WHO (2009) totesivat, että on riittävää tieteellistä näyttöä sille, että kosteus- ja homevaurioihin liittyy riski sairastua homepölykeuhkoon. Epidemiologisissa tutkimuksissa tätä näyttöä ei ole voitu osoittaa (Mendell ym. 2011).

Orgaanisen pölyn toksinen oireyhtymä

Orgaanisen pölyn aiheuttama toksinen oireyhtymä (Organic dust toxic syndrome, ODTS), eli ”inhalation fever”, ”humidifier fever”, tai ”toxic pneumonitis”, syntyy orgaanisen pölyn tai aerosolien hengittämisestä (Iversen 2002). Elimistön vaste orgaanisen pölyn hengittämiselle syntyy yleensä välittömästi eli se ei näyttäisi liittyvän immunologiseen herkistymiseen (Iversen 2002). Altistumisen määrä on yleensä tavallista suurempi. IOM (2004) totesi, että sisäilman orgaanisen pölyn pitoisuus ei yleensä yllä niin suureksi, että se aiheuttaisi ODTS:n. Tapausselostus museotyöntekijän ODTS-oireilusta homeisten kirjojen käsittelyyn liittyen on julkaistu Ruotsissa (Kolmodin-Hedman ym. 1986).

Homeiden aiheuttama infektio

Hengitystieinfektiot ovat yleisiä. Valtaosan näistä aiheuttavat virukset ja bakteerit. Huonokuntoisilla potilailla, kuten syöpää sairastavilla, vastustuskyvyltään rajoittuneilla ja esim. elinsiirron hoidoissa olevilla on suurentunut riski sairastua harvinaiseen sieni-infektioon. WHOn asiantuntijaryhmän mukaan tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa, että kosteus- ja homevauriorakennuksissa kukaan olisi sairastunut kosteusvauriomikrobien aiheuttamaan infektioon (WHO 2009). Suomessa raportoitiin 1980-luvulla HYKSin elinsiirto-osaston potilailla Aspergillus-infektio, jossa vakavan infektion aiheuttava A. fumigatus-homesieni oli tutkijoiden mukaan peräisin osaston läheisyydessä olleelta korjaustyöalueelta (Ruutu ym. 1987).

Muut sairaudet

Suomesta on aikaisemmin julkaistu kaksi tapausselostusta, joissa toimisto- ja terveyskeskus- rakennuksen kosteus- ja homevaurio liitettiin reuman syntyyn (Myllykangas-Luosujärvi ym. 2002; Luosujärvi ym. 2003). Tutkijoiden mukaan reuman aiheuttajaa ei voitu varmistaa.

IOM (2004) tai WHO (2006) eivät löytäneet näyttöä kosteus- ja homevaurioiden vaikutuksista lisääntymisterveyteen tai lisääntyneeseen syöpäriskiin kosteus- ja homevauriorakennuksissa.

Poikkeavan herkästi oireilevat

Merkittävä haaste sisäympäristöongelmien mutta myös kosteus- ja homevauriorakennuksien tutkimuksissa on ollut poikkeavasti herkkien ihmisten oireilu sisätiloissa. Kerran ilmennyt oireilu, jonka aiheuttajaa ei ole pystytty tyhjentävästi osoittamaan ja poistamaan, näyttäisi ilmenevän jatkossa myös tilanteissa, joissa sisäilman laadun poikkeamaa ei voida kokeellisesti tai tutkimuksin osoittamaan (Redlich ym. 1997). Näissä tilanteissa, joissa oireilu näyttäisi liittyvän ympäristössä tavallisestikin esiintyviin tekijöihin, on hankala oireilun estämiseksi: yleisiä tekijöitä kuten pölyt ja hajut ei kokonaan voi sisätiloista poistaa (GINA 2006). Näyttäisi jopa siltä, että subjektiiviset oireet eivät korreloi elintoimintoihin: oireilun haitta tuntuu voimakkaammalta kuin mitä esim. silmien sidekalvon tila, keuhkojen toiminta tai ihon kunto tutkimuksessa näyttäisivät (Hodgson 2002). Näiden oireiden parempi ymmärrys ja hoidon kehittäminen ovat edellytys nykyistä paremmalle potilaiden auttamiselle.

Käytännön lääkäri näkee vastaanotollaan kosteusvauriorakennuksissa oireilevia ihmisiä, joiden vaivat ovat yleensä silmien ja hengitysteiden ärsytystyyppisiä oireita. Kosteus- ja homevaurioihin liittyy lähes poikkeuksetta muita sisäilmaongelmia, kuten ilmanvaihdon epäkohdat (esim. tunkkainen ilma), pölyt ja lika tai liian kuiva ilma. Myös nämä voivat aiheuttaa oireita, joita on käytännössä mahdotonta erottaa kosteusvaurioiden aiheuttamista oireista. Tilannetta vaikeuttaa usein se, että näitä oireita voivat aiheuttaa myös tavanomaiset virusflunssat, joissa kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja voi esiintyä lievää lämpöä.

Osalla työpaikkojen kosteus- ja homevauriorakennuksissa oireilevista oireet ovat niin hankalia, että päädytään siirtymään toisiin työtiloihin. Joissakin tilanteissa siirryminen toisiin tiloihinkaan ei lopeta oireilua. Pahimmillaan siirtymisiä tarvitaan tämän jälkeen vielä toisiin työpisteisiin ja useisiin eri rakennuksiin eikä sekään ratkaise ongelmaa. Tällöin oireilun taustalla voi todellakin olla tilanne, että korvaavassa työpaikassa sattuu myös olemaan kosteus- ja homevaurio. Todennäköisempää kuitenkin on, että oireilun takana on tällöin jokin muu, kuin oletettu kosteus- ja homevaurio.

Kerran alkanut silmien ja hengitysteiden oireilu ja jopa sisäilmaongelmaan liittyvä astma näyttää käyttäytyvän niin, että muutkin sisäilman epäpuhtaudet (esim. pöly, hiukkaset, kuidut, ja kuiva ilma) voivat laukaista uudelleen oireilun alun perin kosteus- ja homevaurioista tulehtuneella hengitysteiden limakalvolla. Kun ensimmäisen kerran oireiden takana oli esimerkiksi mikrobiologinen tai rakenteista peräisin oleva tekijä, voi seuraavan reaktion aiheuttaa jokin muu sisäilman epäpuhtaus.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että korjaustoimet eivät tällöin ratkaise oireilevan ihmisen vaivaa. Tällä hetkellä terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa puuttuu oikeat toimintamallit ja työkalut poikkeavan herkästi oireilevien ihmisten hoitamiseksi. On tärkeää muistaa, että näin oireilevan ihmisen vaiva on hänelle itselleen aivan yhtä kiusallinen ja työ- ja toimintakykyä rajoittava, kuin alun perin kosteus- ja homevauriorakennuksessa alkanut oireilu.

Terveydenhuollon tulee mahdollisimman pian kehittää työkaluja myös niiden ihmisten auttamiseen, jotka syystä tai toisesta oireilevat muita pitempään kerran sairastuttuaan sisäympäristön ongelmista. On etsittävä oireiden aiheuttaja, mikäli sellainen on löydettävissä, mutta on myös osattava luopua aiheuttajan metsästyksestä, mikäli tilanteen taustalla näyttää pikemminkin olevan tavallista herkempi elimistö, joka reagoi epäspesifille ärsykkeelle vielä kuukausia alkuperäisen altistumisen ja sairastumisen jälkeen. Tällöin päähuomio tulee kohdistaa oireilevan työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä tuen antamiseen tilanteessa, jossa oireilu jatkuu vaikka sisäympäristöstä ei löydetä vaivan aiheuttajaa. Työ- ja toimintakykyä rajoittava oireilu edellyttää aivan uudenlaista tukea ja hoitoa, mitä olemme tähän mennessä tottuneet näille oireileville ihmisille tarjoamaan.

Ammattitaudit

Kosteus- ja homevaurioihin liittyy terveyshaittoja myös työpaikoilla. Työpaikan rakennuksessa oleva kosteus- ja homevaurio voi aiheuttaa oireilua ja sairastumisen, jolloin työntekijän sairautta tarkastellaan ammattitautilain ja -asetuksen perusteella.

'Ammattitautilaki (1988/1343) määrittelee, millä perusteella työssä syntynyt sairaus voi olla ammattitauti. Ammattitauti on sairaus, joka työ- tai virkasuhteen perusteella tai maatalousyrittäjänä suoritetussa työssä todennäköisesti on pääasiallisesti aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Kaikki työstä ja työoloista johtuvat sairaudet eivät ole ammattitauteja. Kosteus- ja homevaurioiden osalta ammattitautilaki ja -asetus ovat täydentyneet viime vuosien aikana. Uuden tiedon kertyessä on todennäköistä, että lainsäädäntö vielä tarkentuu tulevaisuudessa. Vuosittain todetut uudet ammattitaudit kirjautuvat Työperäisten sairauksien rekisteriin. Rekisteri kokoaa tiedot Tapaturmavakuutuslaitosten liitosta, joka kerää tiedot yksittäisistä vakuutuslaitoksista, joihin uudet ammattitaudit on ilmoitettu.

Kosteus- ja homevaurioihin liittyviä ammattitauteja on ilmoitettu työperäisten sairauksien rekisteriin jo 1990-luvun alusta. Määrässä on tapahtunut muutoksia johtuen aihealueen tulemisesta tunnetummaksi, potilastutkimusten kehittymisestä mutta myös vakuutusjärjestelmän kirjaamiskäytäntöjen muuttumisesta. Vuodesta 2005 alkaen rekisteriin on alettu kirjata myös työperäisen sairauden epäilyt eli ne työhön liittyvät sairaudet, joissa työolot tunteva lääkäri katsoo perustelluksi aloittaa ammattitaudin tutkimukset. Tämä nostaa vuosittain raportoitujen tapausten määrää merkittävästi aikaisemmasta.

Taulukkoon alla on koottu homeiden aiheuttamat ammattitaudit ja niiden diagnoosit. Mukana on pääasiassa kosteus- ja homevauriotyöpaikoilta ilmoitetut uudet tapaukset. Joukossa voi olla yksittäisiä astmoja, jotka liittyvät muihin tilanteisiin kuin kosteusvaurioihin.

Taulukosta ilmenee, että ammattiastma on yleisin diagnoosi kosteusvauriotyöpaikoilta kirjautuvissa ammattitaudeissa. Vuosittain todettujen uusien astmatapausten määrä on lisääntynyt. Vuonna 2010 ammattiastmoja ja niiden epäilyjä oli yhteensä 306 uutta tapausta. Ammattinuhien määrä on pysynyt 1990-luvun alun nousun jälkeen pienenä. Tämä johtuu lähinnä siitä, että ammattinuhien tutkimuskäytännöt eivät ole yhtä vakiintuneet kuin astmoissa ja että osa ammattinuhista on mukana samalla henkilöllä ammattiastmadiagnoosissa. Voi myös olla, että yksittäinen ammattinuha ei korvauksena ja jatkotoimina tulisi merkittävästi muuttamaan tilannetta työntekijän kannalta, minkä vuoksi siitä ei ilmoiteta vakuutusjärjestelmään tai viranomaisille.

Homesienten aiheuttamat ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt (mukana vain vuosina 2005-2007) työperäisten sairauksien rekisterin mukaan vuosina 1996-2010

		1996	1998	2000	2002	2005	2006	2007	2008	2009	2010
Ammattinuha		99	56	24	15	7	8	13	11	68	52
Ammattiastma		84	38	48	79	151	165	217	246	374	306
Homepölykeuhko	maatalous	61	46	34	38	45	24	13	51	39	39
	sahatavaran valmistus			2	1			2		5	-
	muut (mm. sisäilman homeet)	19	8	6	15	12	3	6	4	4	-
ODTS		10	20	11	7	8	12	11	10	7	8

Alla olevaan taulukkoon on koottu Työperäisten sairauksien rekisterin astmatapaukset. Luku “kaikki astmat” sisältää kaikki ne astmatapaukset, joita on epäilty ammattiastmaksi (esim. jauhopölyn, eläinepiteelin, maalien aiheuttamat ammattiastmat) eli kaikki ne tapaukset, joita vakuutuslaitos on pitänyt ns. perusteltuna ammattitautiepäilynä (eli joista vakuutuslaitos on maksanut esim. tutkimuksista aiheutuneita kuluja). Luku “hyväksytyt” on se osa, joka on hyväksytty vakuutuslaitoksissa ammattitautina korvattaviksi. Vuoden 2009 lukujen nousun selittää se, että erityisesti astmatapauksia on pystytty vakuutuslaitoksissa luokittelemaan ­aiempaa paremmin. Ammattiastmojen määrä on viime vuosien kuluessa rekisterin tietojen mukaan lisääntynyt. Vuonna 2010 kaikista ammattiastmaepäilyistä (n=810) hyväksyttiin korvattavaksi 13 % (n=102).

Työperäisten sairauksien rekisteriin kirjautuneet ammattiastmat ja niiden epäilyt. Mukana ovat kaikki astmat (myös muita aiheuttajia kuin homeet) ja homeiden aiheuttamat astmatapaukset v. 2005-2010. Taulukossa on erikseen lueteltu vakuutusyhtiöiden hyväksymät tapaukset.

Vuosi	Kaikki astmat	Hyväksytyt ammattiastmat	Hyväksymis-%	Homeiden aiheuttamat astmat	Hyväksytyt	Hyväksymis-%
2005	642	143	22	154	24	16
2006	668	145	22	166	28	17
2007	667	116	17	219	32	15
2008	732	120	16	249	40	16
2009	831	148	18	374	73	20
2010	820	102	13	306	27	9

Työperäisten sairauksien rekisteriin kirjautuneet kosteusvauriohomeiden aiheuttamat ammattitaudit ovat vain osa työpaikoilla ilmenneistä sairaustapauksista, jotka liittyvät kosteus- ja homevaurioihin. Niiden määrä on todennäköisesti huomattavasti suurempi ja sairauksien kirjo taulukossa lueteltuja ammattitauteja laajempi. On kuitenkin korostettava, että ammattitautilaki ja -asetus ovat juridisia sopimuksia ja säädöksiä ohjaamaan työssä aiheutuneiden sairauksien tutkimuksia ja korvaamista, joita säädöksiä tulee muuttaa, mikäli uusi tutkimustieto ja käytännöt sitä edellyttävät.

Työterveyslaitos ja sairaalat tutkivat ammattitautiepäilyjä ammattitautilain ja -asetusten perusteella noudattamalla yleisesti hyväksyttyjä ja tieteellisiin tutkimuksiin pohjaavia käytäntöjä. Vakuutuslaitokset arvioivat tämän jälkeen täyttyvätkö hyväksymis- ja korvausperusteet. Päätöksistä on valitusoikeus. Jos työntekijän oireilu ja sairaus liittyy työpaikan olosuhteisiin, on välttämätöntä oireilevan työntekijän työsuojelun kannalta hoitaa tilanne kuntoon riippumatta siitä, mitä ammattitautitutkimuksissa todetaan. Työturvallisuuslain mukaan työnantajalla on velvollisuus huolehtia siitä, että työntekijöiden terveys ei vaarannu työssä. Työpaikan työterveyshuolto arvioi kosteusvauriotyöpaikan työntekijän työkyvyn tapauskohtaisesti riippumatta siitä, tuliko tutkimuksissa ammattitauti tai ei. STM:n hiljattain julkaistu työryhmämuistio selventää työpaikan työsuojelun tehtäviä epäiltäessä kosteus- ja homevaurioita työpaikan rakennuksissa (STM 2009).

Oireiden ja sairauksien aiheuttajat ja syntymekanismit

Yleisiä havaintoja

Tällä hetkellä ei ole riittävästi tutkimustietoa siitä, mitkä tekijät kosteusvauriorakennuksissa aiheuttavat terveyshaittoja. Kosteusvauriotalojen mikrobeista homesienten ja bakteerien on arvioitu olevan todennäköisimmät terveyshaittojen aiheuttajat, mutta mikrobikasvustojen joukossa on myös hiivoja ja alkueläimiä (Andersen ym. 2011, Reijula 2004). Tyypillisimmät kosteusvauriotaloihin liittyvä oireet ovat ylä- ja alahengitystien allergiset tai tulehdusta muistuttavat oireet limakalvoilla (Bornehag ym. 2001, Mendell ym. 2011, Andrae ym. 1988, Verhoeff ja Burge 1997). Useimmat tutkimukset tulehdusmekanismien selvittämiseksi on näin ollen tehty joko kokeellisia malleja (hengitystiealtistus) tai limakalvojen soluja käyttäen. Toksisuutta arvioitaessa on myös voitu käyttää muita, ei hengityselimiin liitettyjä soluja kuten esim. munuaissoluja. Koko kehon kattavia systeemisiä vaikutuksia on pyritty mittaamaan verisoluista mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä.

Kosteus- ja homevauriorakennuksissa esiintyviä mikrobeja, niiden rakenneosia tai metaboliatuotteita (esim. mikrobitoksiineja) on tutkittu lähinnä yksitellen solumalleissa sekä koeeläinmalleissa. Viitteitä yksittäisten mikrobien mahdollisesta toksisuudesta ja haitallisuudesta voidaan mitata malleissa, mutta kosteusvauriossa altistutaan kuitenkin samanaikaisesti useille mikrobeille, mikrobikomponenteille ja mikrobitoksiineille (Taubel ym. 2011), mikä tekee tulosten tulkinnasta vaikean. Lisäksi on pidettävä mielessä, että mikrobeista ja niiden tuotteista tunnetaan tällä hetkellä vielä vain murto-osa. Siten on tärkeää selvittää kosteusvaurioon liittyvien bioaktiivisten tekijöiden yhteisvaikutuksia. Näitä tutkimuksia on tehty tähän mennessä kuitenkin hyvin vähän (Huttunen ym. 2004, Islam ym. 2007), koska monimutkaista vuorovaikutusverkkoa on hankala tutkia. Solu- ja koe-eläintutkimuksissa on pystytty kiistattomasti osoittamaan, että immuunijärjestelmän solut tunnistavat kosteusvauriomikrobeja, niihin liittyviä soluseinärakenteita sekä metaboliatuotteita ja muokkaavat merkittävästi puolustusjärjestelmän säätelemää tulehdusvastetta. Solumallit ovat myös erittäin herkkiä ja siksi suureksi haasteeksi muodostuu raportoitujen tulosten merkityksen arvioiminen kosteusvaurio-oireilun selittäjänä aidossa altistumistilanteessa.

WHO:n asiantuntijaryhmä totesi, että kosteus- ja homevaurioissa todettujen oireiden ja sairauksien taustalla ei ole yhtä yksittäistä syntymekanismia (WHO 2004). Vaikka laboratoriotutkimuksia, immunotoksikologiaa ja koe-eläintutkimuksia aiheesta on tehtykin, sairauksien syntymekanismeja ei vielä tunneta.

Oireita mahdollisesti aiheuttavat homelajit

Tietyt Aspergillus ja Penicillium lajit, jotka ovat tyypillisimmät kosteusvauriorakennuksissa, ovat sekä allergisoivia että voivat tuottaa toksiinia (Kurup ym. 2000). Kosteusvauriotaloissa voi löytyä lukuisia Aspergillus-lajeja, mutta tyypillisimmät ja eniten tutkitut ovat toksiinia tuottava A. versicolor ja patogeeninen Aspergillus fumigatus. Aspergillus fumigatuksen haitallisuudesta tiedetään eniten juuri tämän allergeenisuuden ja (opportunistisen) patogeenisuuden takia (Kurup ym. 2000, Greenberger 2002). Tiedetään, että allergiaan taipuvainen voi helposti herkistyä A. fumigatukselle. Tämä sieni voi ääritapauksissa allergian lisäksi aiheuttaa erittäin hankalia sairaustapauksia henkilöissä, joiden keuhkoihin Aspergillus fumigatus on päässyt pesiytymään merkittävästi heikentyneen puolustuskyvyn takia, kuten allergisessa aspergilloosissa, keuhkoahtaumataudissa tai astmassa. Potilastutkimusten lisäksi Aspergillus fumigatuksen vaikutusten mekanismeja on myös paljon tutkittu solu- ja eläinkokeissa.

Mikrobien soluseinärakenteet ja mikrobien perimäaines (DNA)

Kosteusvauriokohteissa ei altistuta ainoastaan eläville mikrobeille vaan myös niiden aineenvaihduntatuotteille ja rakennekomponenteille. Näitä bioaktiivisia rakennekomponentteja tunnistetaan solussa olevien tunnistereseptorien kuten Toll-like (TLR) ja lektiiniä sitovien (LTR) reseptorien kautta (Netea ym. 2004). Tunnistereseptoreiden aktivoituminen aiheuttaa tulehdukseen liittyvien välittäjäaineiden erittymisen aktivoituneesta solusta.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on osoitettu, että keskeisen tulehdusvälittäjäaineen, interleukiini-1-beta (IL-1β), erittyminen tulehdussoluista on erittäin tarkkaan säädelty. Bioaktiivisen välittäjäaineen erittymiseen tarvitaan kaksi signaalia: IL-1β esimuodon tuottumisen aiheuttama signaali 1 ja solunsisäisen inflammasomirakenteen aktivoitumisen aiheuttama signaali 2. Mikrobien soluseinärakenteet aikaansaavat tunnistereseptorivälitteisen signaalin aktivoitumisen, joka aiheuttaa IL-1β esimuodon (pro- IL-1β) tuottumisen. Pro- IL-1β ei ole kuitenkaan biologisesti aktiivinen ja se pysyy solun sisässä tulehdusta aiheuttamatta. Solunsisäisen vaarasignaalin tunnistaminen laukaisee toisen signaalireitin, joka vuorostaan pilkkoo IL-1β esimuodon biologisesti aktiiviseen muotoon. Kummankin signaalin aktivoituminen on välttämätöntä bioaktiivisen IL-1β erittymiselle.

Homesienten soluseinärakenne koostuu muun muassa kitiinistä ja beta-glukaanista, joista kummallakin on havaittu olevan tulehdusreaktiota ja immuunijärjestelmää muokkaavia vaikutuksia (Roeder ym. 2004, Strong ym. 2002). Beta-glukaani tunnistetaan makrofagin pinnalla olevan dectin-1 reseptorin välityksellä. Tunnistamisesta seuraa voimakas tulehdusvälittäjäaineiden eritys.

Bakteerin immuunijärjestelevää muokkaavista rakennekomponenteista lipopolysakkaridia (LPS) eli endotoksiinia on tutkittu eniten. Se esiintyy gramnegatiivisten bakteerien soluseinämässä ja sen tiedetään aktivoivan tulehdustapahtumia TLR4 tunnistereseptorin aktivaation kautta.

Homeiden, grampositiivisten bakteerien ja jopa gramnegatiivisten bakteerien rakenteissa esiintyy myös lipoproteiinea, jotka tunnistetaan TLR2-reseptorin välityksellä. TLR2-aktivaatio aiheuttaa voimakkaan tulehdusvälittäjäaineiden erittymisen ja vaikuttaa sitä kautta merkittävästi tulehdustapahtumien syntyyn ja kehittymiseen.

Homeiden ja bakteerien DNA sisältää metyloimattomia CpG-alueita, jotka tunnistetaan immuunijärjestelmään kuuluvien solujen TLR9-reseptorien välityksellä. TLR9-aktivaatio aiheuttaa voimakkaan tulehdussytokiinien tuotannon ja siten osallistuu tulehdustapahtumien syntyyn ja kehittymiseen.

Mikrobien aineenvaihduntatuotteet

Mykotoksiinit ovat home- ja hiivasienten tuottamia haitallisia aineenvaihduntatuotteita, jotka voivat aiheuttaa ihmisissä lukuisia akuutteja ja kroonisia oireita. Oireiden ilmenemistä ei voida selittää allergialla tai sieni-infektiolla. Oireita on kuvattu mykotoksiinia sisältäviä elintarvikkeita käyttäneillä sekä hengitysteitse ja ihon kautta altistuneilla potilailla.

Stachybotrys chartarum ja sen toksiinit ovat herättäneet erityistä huomiota, kun 1990-luvulla vakavia lasten sairaustapauksia liitettiin kosteusvauriohomeisiin vaikkakaan suoraa syy-yhteyttä myöhemmin tässä yhteydessä ei ole voitu osoittaa (Hossain ym. 2004). S. chartarum voi tuottaa tietyissä olosuhteissa myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita (Nielsen ym. 2002). Osa Stachybotrys kannoista tuottaa trikotekeeneja (kuten satratoksiini H), jotka ovat voimakkaita toksiineja kun taas suurin osa kannoista tuottaa spirosyklisia drimaaneja, joilla on havaittu olevan immunosuppressiivisia vaikutuksia (Pestka ym. 2008). Mm. satratoksiinit aktivoivat solun sisäisen inflammasomirakenteen ja aiheuttavat voimakkaan tulehdusvälittäjäainetuotannon ihmisen makrofageissa yhdessä LPS:n kanssa (Kankkunen ym. 2009, Kankkunen ym. 2010). Kosteusvaurioissa on homeiden lisäksi myös runsaasti bakteerikasvustoa joten nämä löydökset saattavat osittain selittää S. chartarumin voimakkaita tulehdusvasteita solu- ja koe-eläinmalleissa useissa eri tutkimuksissa (Leino ym. 2003, Rand ym. 2002, Ruotsalainen ym. 1998, Yike ym. 2002).

A. versicolor voi tuottaa sterigmatokystiiniä, joka on potentti karsinogeeni, mutageeni ja teratogeeni (Versilovskis ja De Saeger 2010). Koe-eläimissä krooninen altistus sterigmatokystiinille on nähty aiheuttavan kasvaimia maksassa ja hengitysteissä sekä vaurioita munuaisissa. A. fumigatus, voi myös tuottaa toksista mm. gliotoksiinia, joka voi edistää sienen pesiytymistä hengitysteihin (Sugui ym. 2007).

Chaetomium ja Acremonium-lajeja löytyy usein kosteusvauriotaloissa, osa kannoista tuottaa myös toksiineja, mutta näiden homeiden vaikutuksia ei ole tutkittu in vivo tai in vitro -kokeissa.

Aktinomykeettejä, eli sädesieniä, löydetään myös kosteusvauriotuneissa rakennuksissa. Streptomyces on yleisin tähän ryhmään kuuluva aktinomykeetti, joka myrkyllisten aineenvaihduntatuotteiden (antibioottien, immunosuppressoivien aineiden, entsyymi-inhibiittoreiden) ansiosta usein myös katsotaan mahdolliseksi oireiden aiheuttajiksi (Andersson ym. 1997, Taubel ym. 2011). Vaikkakin Streptomyces on grampositiivinen bakteeri, ja näin ollen ei sisällä endotoksiinia, osa lajeista on todettu aiheuttavan pro-inflammatorisia (tulehdukseen viittaavia) reaktioita sekä solu- että eläinkokeissa (Jussila ym. 2001, Penttinen ym. 2006).

On olemassa epäsuoraa tietoa, joka liittää mykotoksiinien ja homeiden epätavallisen esiintymisen sisäympäristöissä asukkaiden tai työntekijöiden kokemiin oireisiin. Useimmiten mykotoksiinien LD50-arvo on < 10 mg/kg suun kautta altistumiselle, ollen samaa suuruusluokkaa kuin esim. pestisideinä käytetyille strykniinille, DDT:lle tai fosfiinille. Tarkkoja annosvasteita mykotoksiinien hengitystiealtistumiselle ei kuitenkaan usein tunneta. Sen lisäksi tarvitaan vielä lisää tietoa sisäilman sisältämän pölyn mykotoksiinipitoisuuksista.

Osana valtakunnallisia Kosteus- ja hometalkoita käynnistettiin v. 2011 laaja TOXTEST-tutkimushanke, jonka tavoitteena on kehittää sisäympäristönäytteille soveltuva toksisuuden arviointimenetelmä. Hankkeen tavoitteena on tutkia hyvin kontrolloidussa ja sokkoutetussa koe-asetelmassa usealla eri menetelmällä kosteusvauriokohteista (joissa oireillaan) ja terveistä verrokkikohteista (joissa ei oireilla) kerättyjen laskeutuneiden pölyjen toksisuutta. Tavoitteena on mm. selvittää, voidaanko kosteusvauriokohteesta kerättyjen pölynäytteiden toksisuutta määrittämällä arvioida luotettavasti kohteiden terveysriskiä. Tutkimushankkeeseen osallistuvat keskeiset tutkimusryhmät Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL), Työterveyslaitokselta sekä Helsingin yliopistosta. Tutkimus valmistuu 2012, ja sen tuloksilla ja johtopäätöksillä on erittäin suuri painoarvo, kun arvioidaan toksisuusvasteen mittauksen hyödyntämismahdollisuuksia kosteusvauriokohteiden terveysriskin arvioinnissa.

Mykotoksiinit esiintyvät sisäilmassa erittäin pieninä pitoisuuksina. Jos yhdisteiden hengitysilman pitoisuudelle ei ole asetettu ohje- tai viitearvoja, on vaikeaa arvioida niihin liittyvää terveyshaittaa. Tähän tarkoitukseen on luotu toksikologisissa arvioinneissa laajalti käytetty konsepti, eli ”Toksikologisen haitan kynnyspitoisuus” (Threshold of Toxicological Concern, TTC) (Cramer ym. 1978). TTC:ssä yhdisteet luokitellaan toksikologisen vaikutuksen perusteella viiteen luokkaan. TTC-konseptia on sovellettu myös mykotoksiineille, jolloin ne on yleensä luokiteltu kaikkein haitallisimpaan luokaan. Tällöin päädytään kaikki altistumisreitit huomioiden 30 ng/m3 TTC-pitoisuuteen hengitysilmalle (Hardin ym. 2009). Tämä on pitoisuus, jolla päivittäisellä 70 vuoden eliniän aikaisella altistumistasolla ei ole oletettavissa merkittävää terveydellistä haittaa.

Kosteuvauriotilanteessa rakenteista vapautuvien haihtuvien yhdisteiden, mm. MVOC-yhdisteiden merkitystä tilan käyttäjien oireiluun on arvioitu useissa tutkimuksissa. MVOC-yhdisteiden on todettu aiheuttavan koehenkilöillä ylähengitysteiden ärsytysoireita, mutta ne ilmenivät korkeissa pitoisuuksissa, joita ei yleensä ole mitattu sisäympäristöistä. Tutkijat päättelivätkin olevan epätodennäköistä, että MVOC-yhdisteet selittäisivät merkittävästi tilan käyttäjien oireita kosteus- ja homevaurioirakennuksissa (Korpi 2001). Yhteenvetona tutkimuksista voidaan todeta, että nykytiedon perusteella on epätodennäköistä, että formaldeydiä lukuunottamatta VOC- ja MVOC-yhdisteet voisivat yksinään aiheuttaa tilan käyttäjien oireilun kuvatuissa sisäympäristöolosuheteissa (Pasanen ym. 1998, Korpi 2001, Wolkoff ja Nielsen 2001).

Syntymekanismeista

Immuunipuolustusjärjestelmän aktivoituminen esimerkiksi mekaanisen kudosvaurion tai mikrobi-infektion seurauksena aiheuttaa tulehdustilan, joka yleensä edistää kudoksen paranemista. Mikäli elimistö altistuu toistuvasti kudosta vaurioittaville tekijöille, seurauksena on krooninen tulehdus. Tietyissä tilanteissa immuunijärjestelmä saattaa myös yliaktivoitua, jolloin seurauksena on suhteettoman voimakas reagointi ärsykkeeseen. Immuunijärjestelmä voi myös herkistyä ja aiheuttaa tulehdusreaktion ympäristössä oleville harmittomille altisteille (esim. allergiat). Toisaalta immuunijärjestelmä voi myös lamaantua, josta on seurauksena heikentynyt puolustuskyky taudinaiheuttajia vastaan. Seuraavassa on käsitelty mekanismeja, jotka saattavat osallistua kosteusvaurio-oireilun syntyyn ja kehittymiseen.

Akuutti ja krooninen limakalvotulehdus

Kosteusvaurioympäristön tiedetään aiheuttavan mm. ylähengitysteiden oireita, yskää ja hengityksen vinkunaa. Aiemmissa in vitro tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että kosteusvauriomikrobit ja niiden bioaktiiviset rakennekomponentit/metaboliatuotteet muokkaavat merkittävästi hengitysteiden puolustusjärjestelmään liittyvien solujen, kuten makrofagien ja epiteelisolujen, toimintaa. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan olemassa tutkimuksia joilla voitaisiin osoittaa, että kosteusvaurio-oireilijoiden limakalvojen välittäjäaineprofiili olisi muuntunut kosteusvaurioaltistumisen seurauksena. Toisaalta ei myöskään tiedetä, onko kosteusvauriopotilaiden limakalvo herkempi reagoimaan ympäristön ärsykkeille. Kosteusvaurio-oireiluun liittyvien välittäjäaineprofiilien ja limakalvon reaktiivisuuden tutkiminen nykyaikaisen biolääketieteen keinoin olisi siten ensiarvoisen tärkeää.

Immuunijärjestelmän lamaantuminen

Kosteusvauriorakennuksessa altistuneilla on raportoitu tavallista enemmän virusten aiheuttamia hengitystietulehduksia, poskiontelon tulehdusta ja jopa keuhkokuumetta. Tämä saattaa viitata siihen, että kosteusvauriopotilaiden immuunijärjestelmä on heikentynyt (Johanning ym. 1996). Kosteusvaurio-oireilevien potilaiden immuunijärjestelmän tilaa on kuitenkin tutkittu erittäin vähän.

Mahdollisia immunologisia muutoksia ylähengitysteiden limakalvoilla on pyritty kartoittamaan nenähuuhtelunäytteestä (Hirvonen ym. 1999, Walinder ym. 2001) Suomalaisessa tutkimuksessa vertailtiin 26 kosteusvauriokohteessa altistuneen ja oireilevan sairaalatyöntekijän ja saman sairaalan terveessä osassa olevan 20 kontrollihenkilön nenähuuhtelunäytteitä (Hellgren ym. 2009). Altistuneiden työntekijöiden huuhtelunäytteissä havaittiin olevan merkittävästi vähemmän neutrofiilisiä valkosoluja kontrolleihin verrattuna. Altistuneiden työntekijöiden näytteistä mitattiin myös merkittävästi pienempiä tulehdusvälittäjäaineiden (TNF-alfa ja IL-6) pitoisuuksia. Sitä vastoin altistuneiden henkilöiden verestä mitattiin merkittävästi korkeampia vasta-ainetasoja toksiinia tuottavaa S. chartarum homesientä kohtaan kontrollihenkilöihin verrattuna. Tutkimus antaa viitteitä homealtistumisen seurauksena aiheutuneesta mahdollisesta immuunijärjestelmän heikentymisestä.

Olemassa olevan vähäisen tutkimustiedon perusteella ei kuitenkaan voi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, vaan tutkimustietoa kosteusvaurio-oireilevien immuunijärjestelmän tilasta on kerättävä lisää. Homevasta-aineiden tutkiminen ei kuitenkaan yksin riitä, koska kohonneet homevasta-ainetasot saattavat merkitä haitallisen homealtistumisen lisäksi myös normaalin ja suojaavan immuunivasteen kehittymistä. Toisaalta matalat homevasta-ainetasot eivät välttämättä ole seurausta homealtistumisen vähäisyydestä vaan saattavat merkitä myös hankitun immuniteetin laamaantumista. Immuunijärjestelmän tilaa tulisi siksi tutkia monipuolisesti, sekä vasta-aineita että soluvälitteistä immuniteettiä kartoittamalla.

Immuunijärjestelmän herkistyminen - yliherkkyys

Yliherkkyys on immunologisen järjestelmän haitallinen reaktio elimistön ulkopuolista, mutta sinänsä vaaratonta ainetta kohtaan. Yliherkkyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa immuunijärjestelmä tunnistaa aiemmin kohtaamansa antigeenin (antigeeni on mikä tahansa molekyyli, joka kykenee aiheuttamaan immuunivasteen) ja reagoi siihen erittäin nopeasti ja tarkasti aiheuttaen paikallisen tai jopa kokokehon kattavan (systeemisen) tulehdusreaktion. Tunnetuin yliherkkyyden muoto on IgE vasta-aine-välitteinen allergia. Yliherkkyysreaktiot voivat kuitenkin välittyä myös soluvälitteisesti.

Kosteusvauriopotilaat oireilevat hyvin pienistä altistumispitoisuuksista vauriokohteessa oleville tekijöille. IgE-välitteistä allergiaa on tutkittu kosteusvauriopotilailla kattavasti ja ainoastaan hyvin pieni osa oireilusta (<5%) näyttää selittyvän kosteusvauriomikrobeja kohtaan tuotetuista IgE-vasta-aineista (Reijula ym. 2003). Myöskään soluvälitteisen yliherkkyyden merkityksestä kosteusvaurio-oireilulle ei ole tutkimustietoa.

Olisikin toivottavaa, että kosteusvauriopotilaiden homespesifisestä immuunivasteesta saataisiin tulevaisuudessa enemmän tietoa. Kosteusvauriokohteessa tapahtuva samanaikainen altistuminen useille mikrobeille ja niiden rakennekomponenteille/metaboliatuotteille tekee tutkimuksesta kuitenkin erittäin haastavaa.

Alttius oireilla ja sairastua

Kaikki ihmiset ovat jossain elämänsä vaiheessa sairaita. Virusperäiset infektiot vaikuttavat kausiluonteisesti ja allergiat ja astma ovat merkittävästi lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Immuunijärjestelmän tilalla ja perussairauksilla saattaa olla merkittävä rooli kosteusvaurioihin liittyvissä oireissa, ja toisaalta perussairauksien oireet saattavat pahentua altistuttaessa kosteusvauriomikrobeille ja niiden aineenvaihduntatuotteille.

Altistuminen kosteusvauriohomeille pahentaa olemassa olevan astman oireita ja usein lisää lääkityksen tarvetta, vaikka homeallergiaa ei olisikaan (Bornehag ym. 2001). Tätä tukee myös kokeelliset tutkimuksemme, joissa olemme osoittaneet, että Stachybotrus chartarum homeitiöaltistuksella on merkittäviä synergiavaikutuksia allergisen hengitystietulehduksen kehittymiseen astmaattisilla hiirillä. Kun terveitä hiiriä altistettiin homeitiöillä, altistuminen aiheutti ainoastaan lievän keuhkotulehduksen. Kun astmaattisia hiiriä vuorostaan altistettiin samoille homeitiöille, homealtistuminen aiheutti hiirissä dramaattisen keuhkotulehduksen ja voimakkaan tulehdusvälittäjäainetuotannon (Leino ym. 2006).

Ihmisen perussairauksilla saattaa olla merkittävä vaikutus kosteusvaurioaltistumisesta aiheutuvaan oireiluun ja toisaalta kosteusvaurioaltistuminen saattaa pahentaa perussairauksien oireita. Myös virusinfektiolla saattaa olla synergiavaikutuksia kosteusvaurio-oireiluun tai virusinfektiosta aiheutuviin oireisiin. Lisätutkimuksia tarvitaan perussairauksien ja immunologisen tilan merkityksestä kosteusvaurioihin liittyvissä oireissa.

Myös geneettisestä perimästä johtuvalla yksilöllisellä herkkyydellä saattaa olla merkitystä kosteusvauriosairauksien synnyssä ja kehittymisessä. Ihmisen perimä sisältää pieniä geenimutaatiota jotka vaikuttavat geenituotteiden määrään ja toimintaan. Tämä geneettinen polymorfia (geenivariaatio) aiheuttaa sen, että tietyt yksilöt ovat toisia yksilöitä alttiimpia ympäristön altisteiden aiheuttamille haittavaikutuksille. Yksilöllisen herkkyyden merkitystä kosteusvaurio-oireilulle ei ole kuitenkaan aiemmin selvitetty.

Altistumisen ja terveysriskin arviointi

Arvioinnin yleiset periaatteet

Altistumisen arviointi on terveysriskin arvioinnin perusta. Altistumisen arviointi tähtää siihen, kuinka todennäköistä ja laajaa altistuminen on. Yleisesti altistumisen arvioinnissa tarvitaan tietoa päästölähteestä (esim. lähteen ominaisuudet, laajuus), päästöstä (esim. koostumus ja voimakkuus), sisäilman epäpuhtauspitoisuuksista (leviäminen), niiden ajallisesta ja paikallisesta vaihtelusta sekä epäpuhtauksien kulkeutumisesta ihon, silmien tai hengitysteiden kautta elimistöön.

Sisäilman mikrobimittauksiin ja niiden tulosten tulkintaan liittyy epävarmuuksia ja pitoisuudet vaihtelevat suuresti. Lisäksi sisäilmaan liittyvissä mikrobimittauksissa mitataan pääosin indikaattoreina toimivia epäpuhtauksia. Näin ollen tilojen käyttäjien altistumisen tasoa arvioitaessa sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa on selvitettävä rakennus- ja taloteknisten tekijöiden lisäksi ennen kaikkea päästölähdettä ja päästöä eli epäpuhtauksien pääsyä sisäilmaan, päästöjen voimakkuutta ja laajuutta. STM:n kosteusvauriotyöryhmän muistiossa (2009) näiden tekijöiden yhteyksiä altistumisen todennäköisyyteen on määritelty taulukossa alla.

Haitallisen altistumiten todennäköisyys rakenteista peräisin oleville mikrobeille (STM:n selvityksiä 2009:18)

Haitallinen altistuminen epätodennäköinen	Ei kosteusvauriota, ei riskirakenteita, tilat eivät voimakkaasti alipaineisia, eikä vuotoilmareittejä esim. läpivientien tai kuilujen kautta sisäympäristön epätavanomaisiin mikrobilähteisiin.
Haitallinen altistuminen mahdollista	Kosteusjälkiä (ei mikrobikasvua), riskirakenteita, korjattu kosteusvaurio, tilat ajoittain voimakkaasti alipaineisia ja/tai mahdollisia vuotoilmareittejä sisäympäristön epätavanomaisiin mikrobilähteisiin.
Haitallinen altistuminen todennäköistä	Näkyvät vauriot sisäpinnalla, mikrobikasvua materiaaleissa tai ympäröivissä rakenteissa, poikkeavaa mikrobialtistetta todettu (ilma- tai pölynäyte), tilat voimakkaasti alipaineisia ja/tai ilmayhteys vaurioituneesta tilasta tai rakenteesta työskentelytilaan.

Kokonaiskuva altistumisesta saadaan, kun sisäilmastotekijöihin ja olosuhteisiin lisätään tieto tilojen käyttäjien kokemuksista ja terveydentilasta. Merkittävässä mikrobialtistumisessa on pysyvän haitan tai sairauden vaara, minkä vuoksi altistumisseuraukset arvioidaan vakaviksi STM:n riskinarviointiohjeiden mukaan (STM 2009). Lisäksi tiloissa, joissa on vastustuskyvyltään heikentyneitä henkilöitä (esim. sairaaloissa), terveyshaitan riski on suurempi. Lopullinen terveydellinen riskinarviointi tulisi tehdä moniammatillisessa sisäilmaryhmässä lääketieteellisen asiantuntijan johdolla.

Sisäilman laatua kosteus- ja homevauriorakennuksissa arvioidaan yleisimmin mikrobimittauksista saatavan informaation perusteella eli tulkitsemalla kasvatuksellisilla menetelmillä saatua tietoa sisäilman mikrobipitoisuuksista ja -lajistosta. Tämän tiedon perusteella voidaan useimmiten tunnistaa vauriorakennukset ja arvioida altistumista, mutta sen perusteella ei kuitenkaan voida arvioida sairastumisriskiä. Tämä johtuu siitä, että mikrobien terveyshaittaa aiheuttavaa tekijää tai mekanismia ei toistaiseksi tunneta, mikrobeilla voi olla monia terveyshaittaa aiheuttavia ominaisuuksia samanaikaisesti, oireilu voi syntyä usealle epäpuhtaudelle altistumisen yhteisvaikutuksesta ja myös siitä, että ihmisten herkkyys ja kyky reagoida mikrobialtistumiselle on erilainen.

Suuren mikrobipitoisuuden ajatellaan liittyvän terveyshaittoihin todennäköisemmin kuin pienten pitoisuuksien. Tähän viittaa homepölykeuhkon esiintyvyys maataloudessa, jossa mahdollisia homelähteitä on paljon ja niiden aiheuttama altistus pahimmillaan erittäin suuri. Käsityksemme erilaisten ympäristöjen, ml. kosteusvauriorakennukset, mikrobipitoisuuksista perustuu kasvatuksellisiin menetelmiin, joten kuva kokonaisaltistumisesta on puutteellinen.

Mahdollisten mykotoksiinintuottajien esiintyminen rakennusmateriaaleissa tai muissa rakennuksesta kerättyjen homesieninäytteiden kasvustoissa tulkitaan usein osoitukseksi mykotoksiinialtistumisesta, vaikka asia ei ole näin. Tietoa toksiinien esiintymisestä kosteusvauriorakennusten sisäilmassa on erittäin vähän. Toisaalta altistuminen toksiineille edellyttää toksiinien joutumista elimistöön hengitysilman mukana.

Terveyshaittoja, jotka aiheutuvat altistumisesta useille mikrobeille tai mikrobiepäpuhtauksille samanaikaisesti, ei toistaiseksi vielä tunneta riittävän hyvin. Yksittäinen mikrobi voi aiheuttaa puolustusjärjestelmän aktivoitumisen, toinen puolestaan voi lamata sen. Näiden tietojen valossa tarvittaisiin erilaisten mikrobiperäisten altisteiden pitkäaikaisseurantaa kosteusvauriorakennuksissa, jotta terveyshaittojen ilmaantumisen todennäköisyyttä pystyttäisiin arvioimaan.

Homevauriorakennuksiin liittyvät ammattitautitutkimukset ja merkittävä altistuminen

Vuosina 1995-2004 tutkittiin työpaikkaperäisten hengitystieoireiden vuoksi Työterveyslaitoksella noin 2000 potilasta (Karvala ym. 2010). Kaikilla oli taustatietona altistuminen kosteus- ja homevauriorakennuksissa. Altistumistasot määritettiin potilailta, jotka oli valittu seuraavasti: a) kaikki ammattitautidiagnoosin saaneet (n=350), b) kaikki ne potilaat, joilla oli astma (ei-ammattiastma) ja PEF-työpaikkaseurannnassa todettiin yhteys työn ja astman välillä (”PEF-työpaikkaseuranta positiivinen”) (n=45) sekä c) satunnaisotos potilaista (n=200), joilla oli diagnosoitu astma (ei-ammattiastma, eli työn pahentama astma) sekä d) satunnaisotos potilaista, joilla oli vain hengitystieoireita (joko ylä-tai alahengitystieoireita tai molempia) (n=100). Kaikilla tutkimuksissa olleilla potilailla oli yleisoireita, kuten silmien ärsytysoireita, väsymystä, päänsärkyä, kuumetta tai iho-oireita.

Tätä tutkimusraporttia varten on koottu yhteenveto altistumistiedoista em. potilaista (n=435), jotka olivat työskennelleet toimistoissa (n=131), kouluissa (n=136), lasten ja nuorison tiloissa (n=56) sekä terveydenhuoltorakennuksissa (n=112). Altistuminen rakenteista peräisin oleville mikrobeille arvioitiin takautuvasti vuosina 2006-2008 taulukossa alla esitetyin kriteerein.

Altistumistason luokittelukriteerit kosteus- ja homevauriorakennuksissa altistuneiden ammattitautitutkimuksiin liittyen. Pääpaino arvioinnissa oli rakennusteknisten vaurioiden kuvauksella sekä ilmayhteyksien osoittamisessa vaurioiden ja tutkittavan potilaan työtilan välillä. Huom. Altistumistason luokittelu tehtiin 2006-2008, nykyisin toimistoympäristön ilman sieni-itiöpitoisuuksille on suositeltu viitearvoksi 50 cfu/ m₃.

Altistumistaso	Altostumistason kriteerit
Matala taso (n=19)	Mikrobivaurioista oli riittävä ja luotettava kuvaus. Vaurion laajuus oli pieni (<0.5 m2) tutkittavan potilaan työtilassa, tai vaurio oli rajoittunut (< 1 m2) lähellä tutkittavan pysyvää työtilaa.
Kohtalainen taso (n=175)	Mikrobivaurioista oli riittävä ja luotettava kuvaus. Vaurion laajuus oli rajoittunut (<1 m2) tutkittavan potilaan työtilassa, ja vastaava vaurio korkeintaan 3 muussa huoneessa työpaikalla. Sisäilman sieni-itiöpitoi­suudet alle 100 cfu/ m2 ja aktinobakteeripitoisuudet alle 10 cfu/ m2, eikä sisäilman tai laskeutuneen pölyn mikrobilajistossa dominoinut kosteusvaurioindikaattorimikrobit.
Korkea taso (n=168)	Mikrobivaurioista oli riittävä ja luotettava kuvaus. Laajoja tai lukuisia vaurioita (>1 m2) oli tutkittavan potilaan työtilassa tai selvässä ilmayhteydessä. Yleensä kyseessä oli systemaattinen vaurio rakennuksessa, kuten alapohjan vauriot. Sisäilman sieni-itiöpitoisuudet olivat yli 100 cfu/ m2 tai aktinobakteeripitoisuudet yli 10 cfu/ m2 tai kosteusvaurioindikaattorimikrobit dominoivat sisäilman tai laskeutuneen pölyn mikrobilajistoa.
Riittämättömät altistumistiedot (n=73)	Altistumistiedot olivat riittämättömiä tai ei tehty validoiduilla tutkimusmenetelmillä. Rakennuksen kosteusvauriokartoitusta/-kuntotutkimusta ei ollut tehty, tai ne puuttuivat potilaan altistumistiedoista. Tai esitetyt potilaan altistumistiedot eivät olleet yhteyksissä tai muutoin relevantteja potilaan työtiloihin.

Yleisimmät mikrobit tutkittujen ammattitautipotilaiden työpaikoilla, jos altistumistiedoissa (n= 19 potilasta matala altistumistaso, n= 175 potilasta kohtalainen altistumistaso ja n=169 korkea altistumistaso) oli löydettävissä mikrobiologisia selvityksiä luotettavilla menetelmillä tehtyinä. Mikrobiologiset altisteet olivat pääosin tutkittu materiaali- ja ilmanäytteistä.

Kuvassa on esitetty yleisimmät mikrobit tutkittujen ammattitautipotilaiden työpaikoilla, jos altistumistiedoissa oli löydettävissä mikrobiologisia selvityksiä luotettavilla menetelmillä tehtyinä. Näitä tietoja löytyi 19 matalaan altistumistasoon luokitellun potilaan, 175 kohtalaiseksi altistumistasoon luokitellun potilaan ja 168 korkeaan altistumistasoon luokitellun potilaan tiedoista.

Kaikissa altistumistasoissa yleisimmät mikrobit olivat kosteus- ja mikrobivaurioituneissa rakennuksissa Aspergillus- ja Penicillium-lajit (erityisesti A. fumigatus) sekä aktinobakteerit. Mikrobivaurioiden laajuuden kasvaessa, eli kohtalaisessa altistumistasossa, työntekijät altistuivat em. mikrobien lisäksi yleisesti myös Aspergillus versicolorille, Aureobasidiumille ja Cladosporiumille. Laajimmin vaurioituneissa rakennuksissa ammattitautitutkimuksiin lähetettyjen potilaiden työympäristössä oli em. mikrobien lisäksi usein myös Fusariumia ja Trichodermaa. Mikrobilajisto oli runsaampaa kohtalaisessa ja korkeassa altistumisluokassa, mikä ilmenee mm. useina tunnistettuina Aspergillus-lajeina sekä indikaattorimikrobien, kuten S. chartarum- ja Paecilomyces -lajien esiintymisenä.

Potilaiden altistuminen poikkeavalle mikrobilaltisteelle osoitettiin useimmiten vauriokuvauksin, materiaalinäyttein ja ilmayhteyksien havainnollistamisella vaurioiden ja työskentelytilan välillä. Potilaiden altistumistiedoissa altistuminen yleisimmille mikrobeille voitiin osoittaa 121 tapauksessa ilmanäyttein, 35 tapauksessa laskeutuneen pölyn näyttein, 27 tapauksessa pintanäyttein ja 270 tapauksessa materiaalinäyttein. Mikrobien esiintyminen eri näytetyypeissä vaihteli. Aktinobakteereja sekä monia Penicillium- ja Aspergillus-lajeja havaittiin ilmasta, laskeutuneesta pölystä, pinnalta ja materiaalista. Kuitenkin joitakin homeita, kuten Aspergillus glaucusta ja Gliomastixia osoitettiin merkittäviä määriä vain materiaalinäytteissä ja esim. Fusarium oli vaikeammin osoitettavissa ilmanäytteistä, mutta 25 potilastapauksessa se oli valtalaji materiaalinäytteissä. Huomattavaa oli, että 435 arvioidun potilastapauksen joukosta 73 potilaalta puuttui riittävät ja luotettavat altistumistiedot altistumistason arvioimiseksi.

Potilaiden altistumistiedoissa rakennusten kosteusvauriotyypit eri altistumistavoilla, kun vauriokuvaus oli luotettavasti dokumentoitu

Altistumistaso	Vauriotyyppi (n=potilaslkm, potilaan altistumistiedoissa on kuvattu tämä vauriotyyppi, yhteentä koko aineistosta) a. Katto tai yläpohja b. Seinät ja/tai ikkunarakenne c. Lattia tai alapohja d. Ilmanvaihtojärjestelmä	Vauriotyyppien eniten esiintyneet yhdistelmät (n=potilaslkm, potilaan altistumistiedoissa kuvattu tämä vauriotyyppiyhdistelmä, yhteensä koko aineistosta)
Matala altistumistaso	a.3 b. 13 c. 5 d. 1	b-c: 2 potilastiedoissa
Kohtalainen altistumistaso	a. 75 b.97 c. 77 d.14	b-c: 27 potilastiedoissa a-b: 23 potilastiedoissa a-c: 13 potilastiedoissa
Korkea altistumistaso	a. 97 b.100 c. 113 d. 11	a-b-c: 37 potilastiedoissa b-c: 25 potilastiedoissa a-c: 22 potilastiedoissa a-b: 13 potilastiedoissa

Tutkittujen potilaiden työpaikoilla esiintyi eniten kosteus- ja mikrobivaurioita seinissä ja/tai ikkunarakenteissa (223 potilastapausta), seuraavaksi eniten lattiavaurioita (n=195) ja hieman vähemmän kattovaurioita (175 potilaan työpaikalla). Korkeaksi altistumistasoksi luokitelluissa potilastiedoissa esiintyi eniten yhtä aikaa useiden rakenneosien vaurioitumista ja vain tässä altistumistasossa esiintyi kolmen rakenneosan vaurioitumista yhtä aikaa. Ilmanvaihtojärjestelmän mikrobikontaminaatiot olivat harvinaisempia, mutta niitäkin esiintyi >10 potilaan altistumistiedoissa kohtalaisessa ja korkeassa altistumistasossa. Karvala työtovereineen (2010) on aikaisemmin julkaissut pääosin tämän saman aineiston perustella, että altistumistaso oli merkittävästi korkeampi potilailla, joilla diagnostisoitiin työperäinen astma kuin potilailla, joilla diagnostisoitiin työssä pahenevaa astmaa.

Haverinen (2002) havaitsi väitöskirjatyössään yhteyden vaurion koon, tyypin, iän, sijainnin ja sisäverhousmateriaalin sekä raportoitujen oireiden välillä: riski hengitystieoireisiin kasvoi vaurion haitallisuuden kasvaessa. Esimerkiksi laajat materiaalivauriot rakennuksessa (>4m2), erityisesti lattia- ja seinävauriot, näkyvä homekasvu, tiilirakenne ja puuverhoilu korreloivat tilojen käyttäjien hengitystieoireiluun.

Sisäilmasto-ongelmien hallinta

Sisäilmasto-ongelman hallinnan yleiset periaatteet

Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana on tehty lukuisia tutkimuksia ja kehityshankkeita sisäilmaongelmien vähentämiseksi. Tutkimukset ovat käsitelleet sisäilmaongelmien taustalla olevia syitä ja niistä mahdollisesti aiheutuvia terveyshaittoja (esimerkiksi Finnegan ym. 1984, Jaakkola ja Miettinen 1995, Seppänen ym. 1999). Tutkimuksissa ja kehityshankkeissa on annettu myös toimenpide-ehdotuksia sisäilmaongelmien vähentämiseksi (Haahtela ja Reijula 1997, Tekes 2003, Tekes 2006, Pietiläinen ym. 2007, WHO 2009, RIL 250-2011, Terve Talo- Teknologiaohjelma 1998-2002). Tehdyistä tutkimuksista ja toimenpide-ehdotuksista huolimatta sisäilmaongelmien vähentämisessä on vielä paljon tehtävää. Korjauksia tehdään peruskorjauksina ja kiireellisinä homekorjauksina (Talotekniikkalehti 2010). Rakentamisessa aikataulujen kiristäminen ja urakoiden pilkkominen pieniin osiin ovat aiheuttaneet kovia haasteita rakentamisen laadukkaalle toteuttamiselle. Hautajärven (2011) mukaan alan ongelmia ei saada ratkaistua teettämällä rakennuksille kalliita, standardeihimme huonosti soveltuvia ulkomaisia sertifiointeja.

Seuraavassa on esitetty yleisimpiä sisäilmasto-ongelmien ratkaisemisessa havaittuja epäkohtia:

• Toimintamalleja ja ohjeita sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ei ole käytössä tai tiedossa kaikissa kunnissa tai uusien hanketulosten ja ratkaisumallien soveltaminen kuntien sisäilmatoimintaan on tekemättä (Lappalainen ym. 2010a, Pekkola & Metiäinen 2011, Lappalainen ym. 2010a).
• Ongelman aiheuttaneita syitä ja seurauksia sekä niiden välisiä yhteyksiä ei osata tunnistaa. Käytännössä sellaista korjaustekniikkaa ei ole olemassa, joka antaisi täyden varmuuden sisäilmasto-ongelman poistumisesta. Vain niissä tapauksissa, joissa voidaan luotettavasti osoittaa sisäilmasto-ongelman aiheuttaneet syyt, voidaan korjaukset kohdistaa oikein ja oikeassa laajuudessa. Monesti osa vaurioista on piilovaurioita, joita ei löydetä laajoillakaan kunto- tai sisäilmastotutkimuksilla (Hekkanen 2006). Kuntotutkimusten tilanne on melko sekava kentällä ja teknisten selvitysten rinnalla tarvitaan useasti myös inhimillisten tekijöiden huomioimista (Hekkanen 2006, Lahtinen ym. 2006).
• Yleisimmät syyt kosteus- ja homevauriokorjausten epäonnistumiseen kuntien rakennuksissa ovat vastuiden hajauttaminen ja heikko tiedonkulku hankkeen eri vaiheissa ja eri toimijoiden välillä. Kosteus- ja homevauriokorjaushankkeissa eri vaiheiden vetovastuun vaihtuminen aiheuttaa tiedonsiirrossa suuria puutteita (Kero 2011).
• Kuntien ja kaupunkien kosteus- ja homevauriokorjausprosesseja arvioitaessa (Kero 2011, 58) on todettu, että sisäilmasto-ongelmakohteissa selvityksiä tilataan riittämättömin perustein, eikä selvityksille ole asetettu tavoitteita. Monesti selvitykset on kohdistettu väärin tai ne ovat täysin turhia ja tulosten epäonnistunut kohdentaminen tai tulkinta voi johtaa korjauskierteeseen (Hekkanen 2006, Kero 2012). Usein on tehty selvityksen tekijän omaan asiantuntemukseen tai osaamisalueeseen liittyviä tutkimuksia, mutta selvitysten tulosten tulkinta on epäonnistunut ja laajempi kokonaisuus on jäänyt huomioimatta (Kero 2011, Tähtinen 2012).
• Pilottikunnissa tehdyssä kyselyssä (Hekkanen 2006) hankalaksi koettiin, että hankintalain edellyttämä kilpailutus hidastaa selvitysten ja korjausten aloittamista. Vain hinnan perusteella tehty tarjousten valinta aiheuttaa varsinkin sisäilmasto-ongelmien selvitys- ja korjaushankkeissa hankalia tilanteita (Hekkanen 2006).

Sisäilmasto-ongelmat ovat usein monimutkaisia ja ongelman selvittämiseen käytettyjen menetelmien tuloksien tulkinta voi olla vaikeaa (Ruokojoki 2006). Sisäilmasto-ongelmien selvitys- ja korjausvaihe on monialainen ja haastava, minkä vuoksi korjauksia tulisi käsitellä ja hallita kokonaisuuksina koko hankkeen ajan.

Kunnille tehdyn kyselytutkimuksen (Hekkanen 2006) mukaan sisäilmastokorjausten onnistumiseen myönteisesti vaikuttavista tekijöistä mainittiin sisäilmasto-ongelman merkityksen ymmärtäminen ja ongelmien perusteellinen selvittäminen. Sisäilmasto-ongelman ratkaisemisen alkuvaiheessa ongelman tunnistaminen ja oikeiden toimenpiteiden määritteleminen tulisi tehdä ammattitaitoisesti, jolloin saavutettaisiin onnistuneempia, oikein kohdistettuja ja tavoitteellisempia selvityksiä (Kero 2011). Ongelman ratkaisuun osallistuu monia eri tahoja ja asiantuntijoita, joiden yhteistyön merkitys on suuri. Yhteisten toimintamallien kautta ongelmanratkaisu onnistuu parhaiten (Lappalainen ym. 2010a). Sisäilmasto-ongelman ratkaisu vaatii aina hyvän teknisen osaamisen ja taloudellisten resurssien lisäksi myös sisäilma-alan asiantuntijuutta, ratkaisuvaiheiden hallintaan ja johtamiseen liittyvää osaamista (Lahtinen 2004, Lappalainen ym. 2010a, Tähtinen 2012). Ongelmatapaukset selviävät helpommin, jos toimintamallit ongelmien ratkaisemiseen on sovittu ennalta. Hekkasen selvityksen (2006) mukaan korjaukset koettiin onnistuneiksi silloin, kun korjaushankkeen aikataulut olivat realistiset ja korjausten suunnittelulle oli varattu riittävästi aikaa. Riittävän pitkälle aikavälille suunniteltu ja toteutettu seuranta toi myönteisiä vaikutuksia korjaushankkeisiin. Korjaushankkeissa tulisi varmistua siitä, että kaikki korjaukset sekä korjausten jälkeiset suunnitellut toimenpiteet, kuten siivous, ilmanvaihdon säädöt ja jälkiseuranta, on tehty huolellisesti.

Kokemuksen perusteella ongelmana niin sisäilmastoselvityksissä, sisäilmastokorjauksissa kuin niiden suunnittelussakin on moniammatillisen tiimin puute (Tähtinen 2012). Hyväksi todettu tapa on ollut käyttää monen ammattikunnan asiantuntijuutta koko selvitys- ja korjausprosessin toteuttamisessa (Stambej 2004). Kuntien hyvät toimintatavat sisäympäristöongelmissa ja rakennusten korjausten priorisointi -kehityshankkeessa (Lappalainen ym. 2010b) opastettiin kuntia sisäilmasto-ongelmien toimintamallin käyttöön. Toimintamalli perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön työpaikan sisäilmaryhmässä. Usean toimijan osallistuminen ongelmanratkaisuun vaatii hyvin organisoitua yhteistyötä, viestintää ja erilaisten roolien jakamista. Sisäilmaryhmän toiminnan ydin on suunnitelmallinen ja säännöllinen viestintä ongelman selvittelyyn osallistuvien tahojen välillä (Lappalainen ym. 2010). Sisäilmaryhmä-toiminta on koettu onnistuneeksi toimintamalliksi vaikeiden ja laajojen sisäilmasto-ongelmien ratkaisemisessa (Lahtinen ym. 2006). Yhdenmukaisten toimintamallien luominen kuntiin edellyttäisi alueellisten rekisterien laatimista pätevistä sisäilma-asiantuntijoista, sisäilmastokorjausten suunnitteluun ja projektin johtoon erikoistuneista pätevistä asiantuntijoista ja sisäilmastokorjauksiin erikoistuneista urakoitsijoista (Hekkanen 2006).

Yhtenä kehitysehdotuksena erilaisten toimintamallien ja -tapojen käyttämiseksi kuntien sisäilmasto-ongelmien ratkaisemiseen on ehdotettu työkalujen ja toimintamallien tiedon lisäämistä ja koulutusta kunnissa (Pekkola & Metiäinen 2011). Niissä kunnissa, joissa sisäilmasto-ongelmatietous on lisääntynyt, on voitu helpommin tunnistaa moniongelmaiset ja vaikeat tapaukset sekä lievemmät sisäilmasto-ongelmat. Kyselytutkimuksen (Pekkola & Metiäinen 2011) mukaan kunnat käyttävät sisäilma-asioiden ongelmanratkaisun vaiheissa ulkopuoleisia konsultteja oman osaamisensa vahvistamiseksi. Selvitysten tilaajien osaaminen on vaihtelevaa (Tähtinen 2012). Yleensä sisäilmasto- ja kuntotutkimusselvitysten raportoinnin tulosten yhdistäminen ja tulkinta on jäänyt tilaajan vastuulle. Tilaajan osaamisesta on riippunut, miten raporttien suositukset on ymmärretty ja miten, mitä ja miksi korjaavia toimenpiteitä on toteutettu tai jätetty toteuttamatta. Työterveyslaitos on yhdessä ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa laatinut tilaajan ohjeen sisäilmasto-ongelman selvittämiseen, joka auttaa ongelmanratkaisun kokonaisuuden hallinnassa. Tilaajan ohjeessa esitetään selvitysvaiheeseen ratkaisumallia, jossa lähtötietovaiheen ongelman arvioinnin tekijän tulee aina olla sisäilmastoasioihin perehtynyt asiantuntija (Tähtinen ym. 2012). Toisinaan tilaajan suorittama valvonta on ollut riittämätöntä tai valvonnan osaamisessa on havaittu puutteita. Koska ulkopuoleisten konsulttien osaamistasoissa on havaittu vaihtelua, sisäilma-asiantuntijoiden pätevyyteen ja osaamiseen on kiinnitettävä huomioita (Pekkola & Metiäinen 2011).

Sisäilmasto-ongelmia voidaan ennaltaehkäistä selvittämällä kiinteistökannan kunto, tekemällä kunnossapito- ja kiinteistösuunnitelma ja varaamalla kunnossapitoon ja korjauksiin tarvittavat rahat (Pekkola & Metiäinen 2004). Homevauriokorjausten avustamisen lisäksi tulisi miettiä, tuetaanko ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää kiinteistönpitoa, jolloin home- ja kosteusvaurioilta voitaisiin välttyä.

Sisäilmaongelmaisen rakennuksen korjaaminen vaatii perusteellista kuntotutkimusta, hyvää korjaussuunnittelua ja tiedonsiirron hallintaa ja toimenpiteiden riittävää seurantaa (Hekkanen 2006, Asikainen & Peltola 2008). Keskeisin kosteusvaurioita ehkäisevä toimenpide on suunnittelun ja rakentamisen laadun parantaminen. Rakentamisessa tärkeitä laatutekijöitä ovat tekijöiden ammattitaito, asenne ja työn valvonta (Rakennuslehti 2011, Rakennuslehti 2011b). Käsitykset rakentamisesta sekä suunnittelu- ja toteutusprosesseista pitäisi uudistaa. Tämä vaatii myös koulutuksen uudistamista, jossa olisi painotettava alusta lähtien ammattiylpeyteen pohjautuvaa yritteliäisyyttä ja erikoistumista (Hautajärvi 2011).

Sisäympäristön haittatekijöiden tutkiminen

Kosteus- ja homevauriot on yksi sisäympäristön ongelmista. Ilmanvaihdon epäkohdat tunkkaisena ilmana tai vetona, kuiva sisäilma, materiaalipäästöt epämiellyttävinä hajuina, pöly ja lika ovat esimerkkejä muista yleisistä sisäympäristön ongelmista. Sisäilmastoa ja -ympäristöä tulee tarkastella kokonaisuutena (Lappalainen ym. 2009):

A. Rakennus- ja taloteknisiä tekijöitä sekä sisäilmasto-olosuhteita

B. Tilojen käyttäjien terveydentilaa ja kokemuksia sekä

C. Sisäympäristöön liittyviä toimintatapoja.

Näiden A,B ja C osa-alueiden soveltamisesta, selvityksistä ja mittaamisesta on lisätietoa oppaassa Salonen ym. 2011. Toimiston sisäilmaston tutkiminen ja STM:n Asumisterveysohjeessa (STM 2003).

A1 Sisäilmaston laatu

Epäpuhtauspitoisuudet sisäilmastossa vaihtelevat ajallisesti paljon johtuen mm. päästölähteeseen liittyvistä tekijöistä, muista rakennus- ja taloteknisistä tekijöistä, tilojen toiminnoista sekä sää- ja ulkoilmaolosuhteista. Kosteus- ja mikrobivaurioissa sisäilman epäpuhtauspäästöön vaikuttavat esim. mikrobilajit, vaurion laajuus, materiaalin kosteuspitoisuus ja painesuhteet vauriorakenteen ympäristössä. Mittaamisen ja mittaustulosten tulkinnan epävarmuustekijät liittyvät mittaustekniikkaan, analysointiin ja ihmisen toimintaan (Hiltunen ym. 2011). Lisäksi sisäilmasta on todennäköisesti vielä tunnistamatta lukuisia tekijöitä, joista voi aiheutua haittaa tilojen käyttäjille. Nykyisistäkään tunnistetuista haittatekijöistä ei usein tiedetä tarkkaa terveyshaittaa aiheuttavaa komponenttia. Mikrobivaurioituneiden rakennusten tiedetään kuitenkin aiheuttavan terveyshaittariskin tilojen käyttäjille (Bornehag ym. 2001, Park ym 2011) ja tiedetään haitallisuuden kasvavan vaurioiden laajuuden ja lukumäärän kasvaessa (Haverinen 2002).

A2 Rakennus- ja talotekniset tekijät

Rakennus- ja talotekniset tekijät vaikuttavat merkittävästi sisäilmaston olosuhteisiin. Tämän vuoksi niin haittatekijöiden tunnistamisessa kuin altistumisen arvioinnissa on oleellista, että rakennukseen on tehty kuntotutkimus ja talotekniikkaan, etenkin ilmanvaihtoon, liittyvät selvitykset ennen muita lisäselvityksiä.

B1 Koettu sisäympäristö

Sisäympäristön arvioinnissa on erityinen painoarvo sillä, miten tilojen käyttäjät kokevat ympäristön. Tilojen käyttäjien kuuleminen on tärkeää, koska mitattu ja koettu sisäympäristö eivät aina vastaa toisiaan. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että sisäilmaongelmien aiheuttajat voivat olla piileviä, minkä vuoksi niitä ei aina tavoiteta käytettävissä olevilla mittausmenetelmillä. Ihminen on yleensä hyvä ja herkkä raportoija, joka aistii sisäympäristöön vaikuttavien tekijöiden vaikutuksia.

Tilan käyttäjien arvio sisäympäristöstä on yhdistelmä ympäristön objektiivisista ominaisuuksista ja niiden subjektiivisesta tulkinnasta. Ihminen tekee ympäristöstään havaintoja, tulkitsee havaintojaan ja arvioi niiden merkitystä itselleen. Tilanteen tulkinta vaikuttaa objektiivisten olosuhteiden ohella merkittävästi tilan käyttäjän viihtyvyyteen, työmotivaatioon ja hyvinvointiin. Yksilölliset erot kokemuksissa saattavat olla suuriakin (Cox ja Ferguson 1994, Lahtinen 2004a). Psykososiaaliset tekijät (esim. työstressi, työtyytymättömyys ja huono henkilökohtainen hyvinvointi) voivat vaikuttaa työntekijöiden raportoimiin oireisiin ja olosuhdehaittoihin (Lahtinen 2004b).

Tilojen käyttäjien tyytyväisyys sisäympäristöön voidaan selvittää kyselyillä, jotka sisältävät kysymyksiä koetuista olosuhdehaitoista ja sisäilmastoon liittyvistä oireista. Työterveyslaitoksen sisäilmastokysely (Reijula ja Sundman-Digert 2004) on työterveyshuollon työväline, jota voidaan käyttää silloin, kun epäillään henkilöstön oireiden ja koettujen haittojen johtuvan sisäilmasta mutta yksittäistä syytä ei tiedetä. Merkittävä kosteusvaurio aiheuttaa oireilua osalle rakennuksen käyttäjistä, joten ongelma voidaan joissakin tapauksissa tunnistaa sisäilmastokyselyllä, jonka tuloksissa tietty oireiden tai koettujen työympäristöhaittojen yhdistelmä voi viitata rakennuksen kosteus- ja homevaurioon. Terveydenhuoltohenkilöstö voi koota oire- ja sairaustietoja kosteus- ja homevaurioiden tunnistamisen tueksi. Terveydellisiä tietoja tulee tarkastella yhdessä teknisten havaintojen kanssa. Näin voidaan varmistua siitä, että suunniteltujen toimenpiteiden avulla voidaan vaikuttaa koettuihin ongelmiin.

Kosteus- ja homevauriot ovat merkittäviä rakennusten sisäilmaongelmien aiheuttajia. Ongelmat ilmenevät useimmiten käyttäjien oireiluna, mistä syntyy tarve tunnistaa oireilun taustalla olevia tekijöitä. Kosteus- ja homevaurioituneessa rakennuksessa esiintyy yleensä mikrobiperäisiä epäpuhtauksia, esimerkiksi itiöitä, ja poikkeavia hajuja. Ihmisillä esiintyvät oireet eivät ole tyypillisiä pelkästään mikrobialtistumiselle, vaan samanlaisia oireita voivat aiheuttaa tai oireilua voivat vahvistaa samanaikainen altistuminen muille rakennuksessa esiintyville altisteille, kuten mineraalikuiduille tai haihtuville orgaanisille yhdisteille.

B2 Tilojen käyttäjien terveydentila ja erityisryhmät

Haittatekijöiden tunnistamisessa ja altistumisen arvioimisessa tarvitaan yleensä aina myös arvio tilojen käyttäjien terveydentilasta ryhmätasolla. Työpaikoilla tämä tieto saadaan työterveyshuollon asiantuntijoilta. Oire- ja sairastumistietoja verrataan löydöksiin rakennuksen kunnosta ja sisäilmasto-olosuhteista eli tehdään arvio mahdollisista syy-seuraussuhteista.

C Sisäympäristöön liittyvät toimintatavat

Rakennukseen liittyvä ylläpito ja huolto ovat tärkeässä roolissa sisäympäristön hallinnassa. Haittatekijöiden selvittelyssä tulisi aina selvittää myös rakennukseen liittyviä huoltokäytäntöjä, haittailmoitusmenettelyä ja ongelmien ratkaisuprosessia.

PRIORITA-arviointityökalu

Tilojen käyttäjien altistumista sisäilmasto-ongelmista johtuville epäpuhtauksille voidaan tehokkaimmin ehkäistä kiinteistöjen hyvällä kunnossapidolla ja pitkän tähtäimen korjaussuunnitelmaa noudattaen. Tilojen kunnon ja käytettävyyden arvioimiseen on useita menetelmiä. Tärkeää on, että arvioinnissa huomioidaan myös tilojen käyttäjien kokemukset tiloista ja sisäympäristöstä. Sisäympäristöongelmien ja korjausten kiireellisyyden arvioinnissa voidaan käyttää esim. sisäympäristöongelmaisten rakennusten terveysriskiin perustuvaa korjausten priorisointityökalua (PRIORITA, Työterveyslaitos). PRIORITAn avulla tunnistetaan rakennukseen, erityisesti tekniseen kuntoon ja sisäympäristöön, liittyviä merkittäviä ongelmia, jotka yleensä ovat yhteydessä terveyshaittojen esiintymiseen. Työkalu soveltuu päätöksenteon tueksi päätettäessä toimenpiteiden kiireellisyysjärjestyksestä eri rakennuksiin tai tiloihin liittyen.

PRIORITA-työkalussa on huomioitu edellä kuvattu hyvän sisäympäristön kokonaisuus (ABC), joka koostuu A) rakennuksen hyvästä kunnosta ja sisäympäristöstä B) työympäristön terveellisyydestä ja toimivuudesta sekä C) hyvistä käytännöistä rakennuksen ylläpidossa sekä sisäympäristöongelmien ehkäisemisessä, tunnistamisessa ja hallinnassa (Lappalainen ym. 2009). Näitä osa-alueita tulisi aina arvioida samanaikaisesti ja myös tilojen käyttäjien kokemusten kautta, kun tehdään arvioita sisäympäristön laadusta. PRIORITA-työkalussa rakennuksiin ja sisäympäristöön liittyvä terveysriskin arvio tilojen käyttäjille muodostetaan kohdekohtaisesti syötettyjen tietojen pohjalta seuraavilta osa-alueilta:

A. Rakennuksen tekninen kunto ja muut sisäympäristötekijät kiinteistöhallinnan, -huollon ja työsuojelun asiantuntijat arvioivat tähän liittyvät kysymykset ja kriteerit menetelmässä

B. Tilojen käyttäjien terveydentila ja koettu sisäympäristö nämä tiedot syötetään menetelmään työterveyshuollon arvioon ja sisäilmastokyselyyn perustuen

C. Sisäilmaryhmän tilannearvio ko. tiloihin tai rakennukseen liittyen moniammatillisen ryhmän (ensisijaisesti) tai useamman asiantuntijan arvio tilanteesta (toissijaisesti)

PRIORITA-työkalusta saadaan lopputuloksena ns. Priorita-indeksi. Indeksi muodostuu painokertoimin painotettuna summana arviointikriteereille annettujen vastausten perusteella.

Teknisessä arvioinnissa pisteytetään rakenteiden ja teknisten järjestelmien todetut tai odotettavissa olevat ongelmat, joista saattaa olla haittaa rakennuksen käyttäjien terveydelle. Riskin suuruutta painotetaan haitan vakavuuden ja sen esiintymisen todennäköisyyden perusteella annetuilla painokertoimilla.

Käyttäjien kokemukset otetaan huomioon Työterveyslaitoksen sisäilmastokyselyn avulla. Kyselyn vastaukset summataan painotettuna yhteen ja verrataan vertailuaineistoon. Vaihtoehtoisesti, jos sisäilmastokyselyä ei voida toteuttaa, käyttäjien kokemukset kartoitetaan asiantuntija-arviona.

Terveydellisessä arvioinnissa työterveyshuolto vertaa eri tavoin painotettujen kriteerien avulla rakennuksen käyttäjien terveydellistä tilannetta. Sisäilmaryhmän osuudessa asian­tuntijaryhmä arvioi rakennuksen kuntoa ja sisäympäristöä yhteisenä näkemyksenään.

PRIORITA-menetelmää käytetään web-selaimella ja se vaatii jatkuvan internet-yhteyden. Sovelluksen käyttö on mahdollista myös mobiililaitteilla. Tiedot tallentuvat keskitetysti palvelimella olevaan tietokantaan. Yhteys on suojattu ja käyttäjien pääsyä järjestelmään hallinnoidaan käyttäjätunnuksien ja käyttäjäryhmien avulla. Työkalu on saatavilla Työterveyslaitoksen internet sivuilta (www.ttl.fi/sisaymparisto).

Majvikin suositukset kosteusvauriorakennusten ja oireilevien tutkimiseksi

Kosteus- ja homevaurioiden tutkiminen edellyttää moniammatillista osaamista ja ammattitaitoa rakennuksen ja niissä mahdollisesti oireilevien ihmisten tutkimiseksi mahdollisimman hyvin. THL, Työterveyslaitos, Itä-Suomen yliopisto, Aalto yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja HYKSin iho- ja allergiasairaala ovat muun muassa laatineet tutkimuksiinsa pohjaten ohjeita rakennusten ja potilaiden tutkimiseen. Vuonna 1998 koottiin ensimmäinen Majvik-suositus (1998), jossa eri alojen asiantuntijat keräsivät olemassa olevan tiedon kosteus- ja homevaurioista ja kirjoittivat suosituksen hyviksi käytännöiksi kuinka rakennukset ja potilaat tulisi tutkia. Majvik-suositus päivitettiin vuonna 2007 (2007).

Suosituksessa korostettiin sitä, että rakennus ja ihmiset tulisi tutkia samaan aikaan, sillä sisäilmaan liittyvää oireilua ei voi varmistaa, ellei tietoa rakennuksesta ja mahdollisista rakennusteknisistä tai ilmanvaihtoon liittyvistä epäkohdista ole tietoa. Suosituksen mukaan ripeä asian tutkiminen ja korjausten toteutus, mikäli ongelmia havaitaan, johtavat todennäköisimmin myönteiseen lopputulokseen. Suositus toi ilmi sen, että kosteus- ja homeongelmien hallinnassa on vielä paljon kehitettävää. Tietoa tarvitaan lisäksi paljon kosteus- ja homevaurioiden terveydellisestä merkityksestä.

Altistumisen vähentäminen

Jos rakennuksessa on kosteus- ja homevaurioita, on ennakoivassa kiinteistön huollossa ja ylläpidossa epäonnistuttu. Näissä tapauksissa ensisijaisesti altistumista estetään ja vähennetään kosteus- ja homevaurioiden ja niiden aiheuttaneiden syiden korjauksella. Kor­jausten lähtökohtana on kokonaisvaltainen suunnitelmallinen korjaus, jossa vaurioituneet rakenteet uusitaan. Korjausten lähtötietoina tulee olla riittävät kuntotutkimustulokset ja korjausten laajuuden määrittely. Toteutuneiden toimenpiteiden vaikutusta tilojen käyttäjien terveyteen tulee seurata. Merkittävin muutos tulisi olla koettujen oireiden väheneminen tai loppuminen. (Työterveyslaitos 1999, Kauhanen 2009, Salonen ym. 2011, Seuri & Palomäki 2000).

Kosteus- ja homevaurioselvitysten ja korjausten aikainen suojautuminen

Sisäilman mikrobipitoisuudet kasvavat merkittävästi, jopa miljoonakertaiseksi purku- ja korjaustöiden aikana ja pöly kulkeutuu eri tilojen välillä ilmanreittien kautta tilasta toiseen ja myös irtaimiston ja ihmisten mukana. Hajuja voi vapautua erilaisten huokoisten rakennusmateriaalien tai irtaimiston materiaaleista. Pöly pysyy pystypinnoilla kuten katto- ja seinäpinnoilla (Ohje siivoukseen ja irtaimiston puhdistukseen kosteus- ja homevauriokorjausten jälkeen 2011).

Pölyn estäminen kuntotutkimus- ja sisäilmastoselvitysvaiheessa on tärkeää, koska yleensä selvitysvaiheessa tehdään rakenteisiin rakenneavauksia, jotka vastaavat purkutyötä. Kuitenkin samanaikaisesti selvitysvaiheessa ja selvitystyön jälkeen tiloissa työskennellään tai oleskellaan normaalisti. Rakenneavausten korjaaminen ja tiiviiksi saattaminen on tär­keää, jotta mahdollinen pöly ei pääse sisäilmaan ilmavuotoreittien kautta ennen korjausten toteuttamista, ja siten lisää sisäilmaan epäpuhtauksia. Rakenteiden avaamisen aikaiseen ja jälkeiseen suojaustoimenpiteisiin ei ole ohjetta, mutta siihen voidaan käyttää purku- ja korjaustyössä käytettyä yleisesti käytössä olevaa Rakennustieto Oy:n ohjetta (Pesonen & Karnaattu 2012).

Purku- ja korjaustyön aikaiset suojaustoimenpiteiden suunnittelu tehdään korjaussuunnittelun jälkeen tai yhtäaikaisesti, kun korjausten laajuus ja taso sekä rakenteissa ja pinnoilla esiintyvät haitta-aineet on jo tiedossa. Pölyjen leviäminen korjausalueelta muihin tiloihin tulee estää. Pölyjen leviämisen estämisellä suojellaan puhtaiden tilojen käyttäjien terveyttä ja suojaukset helpottavat homeettomaksi siivousta korjausten jälkeen. Suojaukset tulee poistaa vasta homeettomaksi siivouksen jälkeen.

Purkutöiden aikana on purkutyön tekijöiden henkilökohtaisesta suojautumisesta huolehdittava purkutyön tason huomioivin suojavarustein (hengityssuojaimet ja suoja-asut). Yksityiskohtaiset ohjeet purkutöistä ja tarvittavista suojauksista on esitetty Rakennustieto Oy:n ohjeissa

Ratu 82–0383 ”Kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakenteiden purku”

Ratu 82–0347 ”Asbestia sisältävien rakenteiden purku”

Ratu 82–0381 ”Kivihiilipikeä sisältävien rakenteiden purku”

Ratu 82–0382 ”PCB:tä ja lyijyä sisältävien saumausmassojen purku”

Ratu 82–0384 ”Tavanomaiset purkutyöt. Vaaralliset aineet - käsittely ja suojaus.”

Korjausten tilaajalla ja toteuttajalla tulee olla yhteneväinen näkemys korjausten aikaisesta puhtaustasosta. Käytännössä suojausten ja työmaan puhtaustason määritteleminen tehdään urakka-asiakirjoissa. Käyttäjälle aiheutuvasta korjaustenaikaisesta haitasta ei ole rakennuslainsäädännössä ohjeita tai säädöksiä (Kolari 011). Työsuojelulaissa työnantajan velvollisuus on huolehtia työntekijöidensä turvallisuudesta (Työturvallisuuslaki 738/2002).

Kosteus- ja homevauriokorjausten jälkeinen siivous

Ilmanvaihtokanaviston siivouksen ja rakennussiivouksen ajoitus on suunniteltava ennalta. Siivous tehdään aina rakennussiivouksen jälkeen ja sen tavoitteena on päästä eroon pölystäja hajusta. Siivoaminen on tärkeää pinnoille laskeutuneen mikrobipitoisen pölyn poistamiseksi. Huolellinenkaan siivous ei poista epätavanomaista mikrobistoa, jos rakennuksessa on korjaamattomia vaurioita. Myös irtaimisto tulee puhdistaa. Siivouksen jälkeen tiloissa tehdään korotettua siivoustasoa noin 1-2 kuukautta. Suojaustoimenpiteiden laiminlyönti tai huolimattomuus kertaa siivouskulukustannuksia myöhemmässä vaiheessa ja altistaa tilojen käyttäjiä homepölylle pitkiäkin aikoja. Siivouksessa on huomioitava myös työntekijän henkilökohtainen suojautuminen (Ohje siivoukseen ja irtaimiston puhdistukseen kosteus- ja homevauriokorjausten jälkeen 2011).

Väistötilat

Korjauksista aiheutuvien häiriötekijöiden, kuten melu, sähkö- ja vesikatkokset, tavaroiden siirtely ja varastointi, lisäksi korjaustöistä aiheutuu haitallisia ja terveydelle vaarallisia päästöjä. Erilaisten häiriötekijöiden takia voidaan tilojen käyttäjille järjestää väistötilat kor­jausten ajaksi (Kolari 2011). Väistötilojen järjestäminen voi on ainoa vaihtoehto käyttäjien terveyden suojelemiseksi. Työterveyshuolto voi arvioida oireilevien tilojen käyttä­jien sijoittamistarvetta väistötiloihin välittömästi.

Väistötilojen järjestäminen voi olla myös haastavaa isojen henkilöstömäärien tai tilojen toiminnallisen vaativuuden vuoksi. Väliaikaiseen käyttöön tarkoitetut tilaelementtikoulut tai päiväkodit eivät välttämättä täytä kaikkia rakennusmääräyksiä. Lähtökohtana väistötiloille yleensä on, että ne ovat tilapäisiä rakennuksia ja nykyisissä rakennusmääräyksissä ei ole erikseen mainintaa tilapäisrakennuksista. Kunnat ovat joutuneet tekemään sovellettuja ja poikkeavia ratkaisuja tilapäisten rakennusten käyttöönotossa. Uudessa Rakentamismääräyskokoelmassa D3 mainitaan uusien tilapäisrakennusten energiatehokkuusmääräykset, joissa tilapäisrakennuksille esitetään joitakin ehtoja. Määräykset eivät koske tilapäisrakennuksia, jotka on rakennettu ennen uuden ohjeen D3 voimaantuloa (2012) (Rakennustieto 2011; Suomen rakentamismääräyskokoelma D3.)

Väistötilojen tarve on yleensä useita kuukausia tai jopa vuosia. Väistötilojen kunto ja sisäilman laatu tulee olla sellainen, ettei se vaaranna tilan käyttäjien turvallisuutta tai terveyttä ja tulee todeta olevan hyväksyttävällä tasolla ennen väistötiloihin siirtymistä.

Katso myös

• Rakennusten kosteus- ja homeongelmat
• Kosteus- ja homevauriotarkastelun lähtökohdat
• Kosteus- ja homevauriot rakennuksissa
• Kosteus- ja homevaurioiden taloudellinen merkitys
• Toimenpide-ehdotukset liittyen kosteus- ja homevaurioihin