Keskustelu:Tietokide

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jatkuva seuranta ja tilannehuoneet hallituksen työkaluksi

Ehdotus on kirjoitettu 10.5.2019 hallitusohjelmaan tarjottavaksi.

Tausta

Antti Rinteen ensimmäisen hallituksen hallitusohjelmaa kirjoitetaan parastaikaa. Edessä on poikkeuksellisen suuria haasteita ilmastonmuutoksesta sosiaaliturvauudistukseen. Monimutkaisissa asioissa tarvitaan välttämättä monipuolista tietoa sekä ennakkoon arvioiduista vaikutuksista että myöhemmin toiminnan havaituista seurauksista. Tähän työhön on tullut uudenlaisia mahdollisuuksia, joita tulee hyödyntää lisäämällä hallitusohjelmaan seuraavanlainen toimenpide:

Ehdotus

Valtioneuvoston toimintaa kehitetään hyödyntämällä ilmiöpohjaisia tilannehuoneita, joihin kootaan ajantasainen ja päivittyvä tieto päätöksenteon kohteena olevista asioista ja niiden vaikutussuhteista. Tavoitteena on tuottaa jaettua ymmärrystä erityisesti monimutkaisista päätöksistä, joissa on lukuisia tahoja toteuttajina. Monenvälistä tiedonkulkua parannetaan lisäämällä avoimuutta ja yhteistä tietotuotantoa, pyrkimällä reaaliaikaiseen seurantaan sekä hyödyntämällä moderneja tietotyön innovaatioita kuten tietokiteitä.

Perustelut

Tiedon merkitys yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on korostunut, kun on tartuttu ilmastonmuutoksen, sosiaaliturvan tai sosiaali- ja terveysjärjestelmän kaltaisiin erittäin monimutkaisiin ja monen toimijan vastuulla oleviin haasteisiin. Tutkimustietoa käytetään päätösvalmistelussa mutta ei riittävästi, ja joskus jopa täysin vääriin luuloihin perustuvat asiat etenevät[1]. Ratkaisuksi on ehdotettu esimerkiksi tietoa yhteen kokoavia tilannehuoneita, joissa päättäjät ja asiantuntijat yhdessä tuottavat käsityksen siitä, missä ollaan ja minne pitäisi mennä[2]. Myös erilaisten näkemysten kuunteleminen ja ymmärtäminen on tärkeää politiikan hyväksyttävyyden kannalta[3].

Tilannehuoneiden lisäksi on syytä kehittää tiedon virtaamista yleisesti, koska usein tutkimustietoa on olemassa runsaastikin, mutta se on hajallaan julkaisuissa eikä yleensä vastaa suoraan yhteiskunnallisesti tärkeisiin kysymyksiin. Hyötyä olisi siis sekä kysymysten että vastausten leviämisestä helpommin ja laajemmalle joukolle.

Tyypillisesti poliittinen päätösvalmistelu etenee nopeasti ja joskus yllättäviinkin suuntiin, ja asiantuntijatiedon tuottaminen juuri halutusta näkökulmasta ei useinkaan ehdi ajoissa valmiiksi. Tätä on VNTEAS-toiminnalla pyritty parantamaan, mutta siinäkin tiedon tuottaminen kysymyksen esittämisen jälkeen kestää useita kuukausia tai jopa yli vuoden. Eduksi olisi, että täsmällisiin kysymyksiin voisi nopeasti ja joukkoistetusti etsiä tutkimuskirjallisuudesta vastauksia, joita sitten tiedon kertyessä täsmennettäisiin ja päivitettäisiin. Esimerkiksi tietokiteitä hyödyntämällä tiedontuotantoa voisi nopeuttaa ja hajauttaa[4]. Niiden etuna on myös, etteivät ne vaadi organisaatiomuutoksia tai välttämättä edes erillisrahoitusta.

Myös päätöksenteon seurannan työkalut ovat kehittyneet harppauksin viime vuosina. Avoin data ja automaattiset seurantajärjestelmät ovat lisääntyneet ja tehneet mahdolliseksi seurata tilanteen kehittymistä tai toimenpiteiden onnistumista. Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma toteutus ja seuranta on kunnianhimoisimmasta päästä, ja siinä pyritään reaaliaikaiseen tilannekuvaan[5]. Käytännön työkalut ja toimintamallit ovat jo kokeilukäytössä. Kokemukset ovat olleet erittäin lupaavia ja herättäneet kysyntää myös muissa kaupungeissa ja organisaatioissa.

Viitteet

  1. ↑ Kari Raivio. Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö. Gaudeamus, Helsinki 2019. ISBN 9789523450189
  2. ↑ Sitra. Ilmiömäinen julkinen hallinto. Sitran työpapereita 2018. ISBN 978-952-347-064-4
  3. ↑ Heli Saarikoski, Lasse Peltonen. Yhteinen tiedon tuotanto kaventaa kuilua tiedon ja päätöksenteon välillä. Sitran blogi 2018. [1]
  4. ↑ Jouni Tuomisto, Raimo Muurinen, Juho-Matti Paavola, Arja Asikainen, Teemu Ropponen, Jussi Nissilä. Tiedon sitominen päätöksentekoon. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisu 39/2017. ISBN 978-952-287-386-6 [2]
  5. ↑ Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma. Helsinki, 2019. raportti seurantatyökalu

Hallitusneuvottelut voisi joukkoistaa

Teksti on kirjoitettu 9.5.2019 hallitusneuvottelujen käynnistyessä.

Kuinka monta ihmistä käy hallitusneuvotteluja juuri nyt? Muutama ihminen per puolue eli reilu parikymmentä. Lisäksi eduskuntaryhmät ja puoluehallitukset pidetään asioista tietoisena, joten kokonaismäärä kuuntelevat osallistujat mukaan lukien kasvaa muutamaan sataan.

Ongelmana on, että keskusteluja käydään sarjassa eikä hajautetusti rinnakkain eli koko ajan on paikalla Antti Rinne. Noin kymmenen ihmistä siis on paikalla keskustelemassa, ja oletettavasti yksi ihminen on äänessä kerrallaan. Sisältöä syntyy raakatekstiksi muutettuna ehkä sata sivua päivässä olettaen, että kaikki olennainen sanottu kirjataan ylös.

Jos tämä kaikki fasilitoitaisiin ja muokattaisiin järkevään tietorakenteeseen niin, ettei turhaa toistoa ole, tekstin määrä varmaan tipahtaisi murto-osaan. Silloin sisältöön olisi ehkä helppo perehtyä.

Nyt seuraa ratkaiseva kysymys: voisiko tuon tietosisällön joukkoistaa? Voisiko tuottaa laadukkaampaa, johdonmukaisempaa ja jatkokäytettävämpää sisältöä jollain avoimella nettialustalla? Väitän että voisi ja pitäisi. Se parantaisi demokratiaa kiinnittämällä enemmän huomiota asiakysymyksiin ja vähemmän henkilöiden neuvottelutaitoon tai henkilökemiaan. Tieto olisi myös järkevämmässä muodossa kirjoitettuna kuin hallitusneuvottelijoiden mielikuvina heidän omassa päässään. (Ennenkin on saatu poliittisia kriisejä siitä, että nuo mielikuvat ovat osoittautuneet ristiriitaisiksi.)

Tietysti hallitukseen pyrkivien ihmisten on rakennettava keskinäinen luottamus ja yhteinen tahto, ja sellainen prosessi pitää käydä vaalien jälkeen. Tarvitaan ihmisten vuorovaikutusta; pelkän tekstin välityksellä tämä ei synny. Sen sijaan kaikki sisältöasiat voisi keskustella jo ennen vaaleja tai tarkemmin sanottuna jatkuvasti, jotta aina olisi ajantasainen tilannekuva. Silloin koko ajan olisi tiedossa, mihin eri suuntiin valtakuntaa voisi viedä, kuka haluaisi viedä mihinkin suuntaan ja millaisia toimivia koalitioita voisi eri puolueyhdistelmillä syntyä. Koko poliittinen keskustelu voidaan siis avata ja joukkoistaa, ja politiikan tehtäväksi tulee luoda se tahto ja kannatus, joka muuttaa lukuisat ristiriitaiset mahdollisuudet johdonmukaiseksi toiminnaksi.

Tätä kansalaiskide tavoittelee. Monta askelta on kuljettava ennen kuin se toteutuu, mutta monet monet askelista ovat sellaisia, joista jo tiedämme miten ja missä ne on otettava.

Tietokiteet ovat nykyistä hallintomallia tehokkaampi silloin, kun se pystyy tuottamaan reaaliajasa parempaa ja täsmällisempää tilannekuvaa ja levittämään ymmärrystä siitä laajemmalle. Hallitusneuvotteluissa nykyjärjestelmä toimii tehottomasti, koska valmistelu on keskitetty pienelle joukolle ja muut vain odottavat päätöksiä. Diktatuurin päihittäminen on kaikkein helpointa, koska siellä päätökset syntyvät yhden ihmisen ymmärryksen ja analyysin varassa. Siinä riittää mika tahansa systeemi, joka ylipäänsä pystyy tuottamaan joukkoistetusti kritiikinkestävää poliittista analyysia. (Tässä ei nyt oteta kantaa siihen, miten tuo parempi analyysi muutettaisiin käytännön toimiksi diktatuurin vallitessa.) Demokratian ja varsinkin suomalaisen demokratian päihittäminen on paljon haastavampaa, koska suuri virkamieskunta tuottaa jatkuvasti varsin johdonmukaista ymmärrystä ja politiikkaa päättäjien harkittavaksi. Joukkoistamalla saavutettavat lisäresurssit eivät ole valtavasti suuremmat kuin nykyiset, ja niinpä mahdolliset parannukset on saavutettava keräämällä ja käyttämällä olemassaolevaa tietoa tehokkaammin.

Suomessa on satoja lobbauksesta kiinnostuneita järjestöjä, jotka varmaan osallistuisivat hallitusohjelman kirjoittamiseen, jos tällainen joukkoistus sallittaisiin. (Ja nykyäänkin taitavimmat osallistuvat erilaisilla näkymättömillä tavoilla.) Ratkaiseva kysymys on, millainen on se tietorakennne, joka on riittävän yksinkertainen mahdollistamaan täysin hajautetun osallistumisen ja silti konvergoi kohti mielekästä, todellisuutta kuvaavaa sisältöä.

Tietokiteet ovat yhteiskunnallisen päätöksenteon wikipedia.

Tietokiteiden ensisijainen tehtävä on kuvata eri tahojen näkemykset käsittelyssä olevasta asiasta mahdollisimman tarkasti ja kattavasti eli tuottaa jaettua ymmärrystä. Toissijaisena tarkoituksena on auttaa ihmisiä parantamaan sanomaansa etsimällä perusteluja ja vaihtoehtoisia, uskottavampia selityksiä kiistanalaisille yksityiskohdille. Vasta kolmantena tarkoituksena on kumota epätosia väitteitä, jos data siihen riittää.

Tietokiteet siis luovat ja vakiinnuttavat uutta tietoa ja ajattelun selkeyttä. Tämä on tärkeä ero Wikipediaan, johon halutaan vain väitteitä, jotka voidaan osoittaa jo vakiintuneeksi, julkaistuksi tiedoksi.

Tietokiteet ja näkemysverkot avuksi viheliäisissä ongelmissa

Keskustelualoite, joka on suunnattu erityissti tekstissä mainituille organisaatioille. Alunperin kirjoitettu 6.10.2018, tarkoitus saada jakoon mahd pian.

Yhteiskunnallinen päätöksenteko on muuttunut entistä vaikeammaksi monesta syystä. Helpot asiat on jo ratkaistu, ja kompleksit ja viheliäiset ongelmat ovat jäljellä. Some lisää kritiikittömien näkemysten poliittista painoarvoa. Nykyhaasteisiin on kehitetty ratkaisuehdotuksia kuten ilmiölähtöistä päätöksentekoa tai joukkoistamista ja osallisuutta. Kumpikin menetelmä parantaa päättäjien ja muiden osallistujien tietopohjaa päätettävistä asioista.

Tarkastelenkin päätösvalmisteluprosessia tässä nimenomaan tietoprosessina, joka pyrkii kuvaamaan kaikki olennaiset päätökseen vaikuttavat vaihtoehdot perusteluineen kattavasti ja avoimesti. Tällaiselle uudenlaiselle päätöksentekoa tukevalle toiminnalle voidaan asettaa kolme tavoitetta, joissa se väitetysti pärjää paremmin kuin perinteinen, sulkeutuneempi ja hierarkkisempi prosessi.

Ensinnäkin pyritään varmistamaan, että yksikään varteenotettava ehdotus tai näkemys ei hautaudu vaan saa ansaitsemansa huomion valmistelussa ja siinä tietotuotteessa, jonka pohjalta päätös tehdään. Toiseksi valmistelun aikana kaikkia ehdotuksia ja näkemyksiä tarkastellaan kriittisesti ja varmistetaan, että asetettujen kriteerien valossa huonot ratkaisut karsitaan ennen lopullista päätöksentekoa ja että päätös ei perustu virheellisiin tietoihin. Kolmanneksi tavoitteena on sekä lisätä valmisteluresursseja ja siten laatua yhteiskehittämällä että lyhentää sen vaatimaa kalenteriaikaa. Tämä onnistuu moderneilla tietotyökaluilla hajauttamalla ja joukkoistamalla osa-alueiden valmistelua rinnakkaisiin osaprosesseihin niin, että kokonaiskuva on tuotettavissa senhetkisistä tiedoista milloin tahansa.

Päätösten tietopohja ei tietysti parane tekemällä samaa kuin ennen, vaan korjaamalla nykykäytäntöjen perustavia ongelmia. Sitran puheenvuorot Kansanvallan peruskorjaus sekä Ilmiömäinen hallinto tekevät erinomaisia ehdotuksia hallinnon kehittämisestä ja organisoimisesta. Ne eivät kuitenkaan puhu kovin paljon tietoprosesseista sinänsä, ja siksi keskitynkin tässä nimenomaan menetelmiin tietovirtojen ja tiedon laadun parantamiseksi enkä lainkaan organisaatioihin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) on kehitetty tietokiteeksi kutsuttua tietorakennetta, joka on helpottanut monia edellä mainittuja ongelmia omassa arviointityössämme. Tietokiteen perusrakenne on yksinkertainen: sen perustana on avoimella nettisivulla esitetty kysymys, johon etsitään vastausta. Vastaus perustuu kaikkeen mahdolliseen hyödylliseen tietoon itse ilmiöstä ja siihen linkkautuvien muiden tietokiteiden vastauksista. Tieto kerätään ja kuvataan perusteluosiossa siten, että kuka tahansa voi osallistua tiedonkeruuseen ja sisällön kritisoimiseen tieteen periaatteiden mukaisesti. Lisäksi on tärkeää, että tietty kysymys ja senhetkinen paras vastaus tai vastaukset löytyvät aina samasta kohteesta eli nettiosoitteesta, joka myös toimii asian pysyvänä tunnisteena. Tietokide siis noudattaa kolmea keskeistä tietotyön periaatetta: Avoimuus on välttämätöntä, jotta tieto voi levitä. Kritiikki on välttämätöntä, jotta virheet tulevat korjatuksi. Ja kohteellisuus on välttämätöntä, jotta helposti löydetään juuri se hyvien tietoperiaatteiden mukainen tulkinta netissä vellovasta mielipidemerestä.

Näiden tietokäytäntöjen avulla voidaan tuottaa jaettu ymmärrys eli kattava kirjallinen kuvaus eri osapuolten keskusteluista, näkemyksistä, arvoista ja erimielisyyksistä liittyen tarkasteltavaan aihepiiriin tai tietokiteeseen. Vastausehdotuksia hylätään jatkotarkastelusta vain tieteellisin perustein. Yksittäisten tietokiteiden kokonaisuudesta muodostuu koko aihepiirin ja päätöstilanteen jaettu ymmärrys.

Tietokiteitä olemme käyttäneet vaikutusarvioinneissa jo useita vuosia monimutkaisten päätöstilanteiden kuvaamiseen (esim. http://en.opasnet.org/w/Goherr_assessment ja http://fi.opasnet.org/fi/Helsingin_energiapäätös_2015). Olemme myös kehittäneet tapoja jäsentää yhteiskunnallista keskustelua eri näkemysten selkeyttämiseksi (http://en.opasnet.org/w/Talk:Congestion_charge). Tänä vuonna olemme alkaneet kokeilla ja soveltaa myös näkemysverkkoja eli kuvauksia laajoihin ja monimutkaisiin ilmiöihin liittyvien asioiden välisistä suhteista (https://pietatuo.shinyapps.io/insightnetwork/). Kokemukset ovat lupaavia: hyvinkin erilaisia aiheita, tietolähteitä ja näkemyksiä on pystytty sääntöjen avulla kokoamaan verkoiksi jopa puoliautomaattisesti, mikä on parantanut asioiden löydettävyyttä ja ymmärrettävyyttä. Tällä hetkellä näkemysverkkoja ja muita yllä mainittuja menetelmiä käytetään ja kehitetään osana Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelman seurantaa ja vaikutusten arviointia. (http://fi.opasnet.org/fi/Hiilineutraali_Helsinki_2035)

Tietopohjaa parantavat käytännöt ja niitä tukevat työkalut ovat kehittyneet nopeasti viime vuosina, ja kehityksen pullonkaulaksi ovat muodostuneet vanhentuneet käytännöt ja avaintoimijoiden tietämättömyys uusista mahdollisuuksista. Suomen tietotyötä tekevien isojen organisaatioiden, kuten Sitran, THL:n, Suomen Akatemian, CSC:n, valtioneuvoston kanslian ja eduskunnan pitäisi tarttua näihin mahdollisuuksiin ja aktiivisesti lähteä edistämään niitä. Tarvitaan parempien työkalujen levittämistä, uusien toimintamallien kokeilua ja opettamista, ystävällistä tuuppausta pois totutuista käytännöistä ja kannustavaa rahoitusta. Helsinki toimii nyt edelläkävijänä ilmasto-ohjelmallaan, mutta jokainen organisaatio voi ottaa omalta toiminta-alueeltaan jonkin aihepiirin tai päätöksen ja alkaa tuottaa siitä tietokiteitä ja jaettua ymmärrystä.

Jokaiselle organisaatiolle ja tietotyötä tekevälle ihmiselle löytyy tässä kehityksessä oma rooli, ja yhdessä tekemällä toisia tukien asiat paranevat vielä nopeammin. Tämänsuuntaisia ajatuksia olen kuullut kaikista mainitsemistani organisaatioista ja myös tavallisten kansalaisten joukosta. Myös käytännössä pyörät on saatu pyörimään. Valmiutta siis on, nyt pitäisi saada seuraava vaihde silmään.

Jouni Tuomisto
johtava tutkija, THL

Tutkimuksen hyödyntämiseen tarvitaan uusia malleja

Kirjoitettu Hesariin 17.10.2018 vastineeksi tai jatkopuheenvuoroksi Mikko Raskin ja Nina Kahman kirjoitukseen. Lähetetty lehteen 18.10.2018. Julkaistu 20.10.2018 [3]. Katso myös Janne I. Hukkinen: Päättäjät eivät saa eristää itseään tutkimustiedosta [4].

Tiede pitäisi rakentaa tietokiteiden eli päivitettävien ja kritisoitavien tietosivujen varaan.

Mikko Rask ja Nina Kahma (HS Mielipide 17.10.) jatkoivat ansiokasta keskustelua tieteestä yhteiskunnassa. Kansalaistiede on tosiaan tärkeä lisä, mutta tarvitaan muitakin uusia toimintamalleja tutkimustiedon hyödyntämiseen.

Kuvittele nettisivu, josta löydät aina uusimman tieteellisesti perustellun vastauksen tiettyyn kysymykseen. Osaamme jo tarkistaa jonkin maan väkiluvun Wikipediasta, mutta tällä sivulla kysymys olisi paljon vaikeampi: Tukeeko tutkimustieto tietynlaista sote-organisaatiota? Tai mitkä ovat tehokkaita keinoja kuluttajan omien ilmastopäästöjen vähentämiseen?

Kuvittele sitten sivusto, jossa tällaisia sivuja on tuhansia. Vastauksia on tieteen ja politiikan kaikilta alueilta valtakunnallisista ongelmista oman elämän kiperiin kysymyksiin. Parhaat asiantuntijat päivittävät sivuja ja väittelevät sisällöstä uusimman tutkimuksen valossa.

Kuvittele vielä, että tieto on ilmaiseksi ja koneluettavasti käytettävissä ja kuka tahansa voi rakentaa sovelluksia sen varaan. Politiikan reittioppaat tukisivat kansalaisten ja yhteiskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Sovellukset osoittaisivat tehokkaasti joitakin luuloja vääriksi ja poliittisia ehdotuksia huonoiksi. Politiikan epäselvyys ja kaaos vähenisi (Saska Saarikoski, HS 18.10.), ja keskustelu ohjautuisi väittelyyn tolkullisten vaihtoehtojen väliltä.

Tiede pitäisi rakentaa tällaisten tietokiteiden eli päivitettävien ja kritisoitavien tietosivujen varaan. Tieteen ihanteet toteutuisivat paljon paremmin kuin nykyisin, kun tutkija julkaisee oman tutkimuksensa erillisenä staattisena tiedostona miljoonien muiden tieteellisten artikkelien joukossa. Vain osa artikkeleista on avoimia, eikä niiden varaan voi kehittää sovelluksia.

Koska tieto ei leviä artikkeleista, tutkijoita kannustetaan viestimään tuloksistaan myös somessa. Mutta some toteuttaa tieteen ihanteita, kuten kriittisyyttä ja johdonmukaisuutta, erittäin huonosti eikä siksi tarjoa ratkaisua. Tutkijoiden aikaa vapautuu hyödyllisempään, jos he voivat keskittyä tietokiteisiin artikkeleiden ja somen sijasta.

Kuvaamani toimintamallit ja tietotyökalut ovat jo olemassa mutta vain kokeilukäytössä. Muutosta estävät vanhentuneet käytännöt, tietämättömyys ja huonot kannustimet. Suomessa tietotyötä tekevien yliopistojen, Sitran, THL:n, Suomen Akatemian, CSC:n, valtioneuvoston kanslian ja eduskunnan pitäisi tarttua näihin mahdollisuuksiin ja lähteä aktiivisesti edistämään niitä.

Tarvitaan parempien työkalujen ja toimintamallien jatkokehittämistä ja levittämistä, tuuppausta pois totutuista käytännöistä sekä kannustavaa rahoitusta.

Helsinki kokeilee näitä ideoita ilmasto-ohjelmansa toteuttamisessa. Jokainen organisaatio voi olla esimerkkinä ja tuottaa tietokiteitä omalta alaltaan.

Erityisen tärkeä rooli on Suomen Akatemialla sekä opetus- ja kulttuuriministeriöllä, joiden rahoitus ohjaa suomalaistutkijoiden työtä tiukasti. Myös ­äänestäjän tulee tehdä osansa ja kelpuuttaa vain kritiikin ­läpäissyt politiikka.

Jouni Tuomisto
johtava tutkija, Kuopio
  • Politics of co-creation
  • [5] Mikko Rask]
  • Nykyään tutkijoita opetetaan toimimaan somessa, jotta tutkimustiedon näkyvyys paranisi siellä, missä ihmiset ovat.
  • Somen perusongelma kuitenkin on sen toimintalogiikassa: se monistaa ihmisten näkyville sellaisia viestejä, joita he haluavat nähdä.
  • Tieteessä idana on kuitenkin tunnistaa tärkeä kysymys ja sitten etsiä siihen vastauksia, jotka kestävät kritiikkiä.
  • Vastauksia nimenomaan ei kannata monistaa vaan kaikki samaa asiaa pohtivat ihmiset pitää saattaa yhteen paikkaan keskustelemaan ja vertailemaan ideoitaan.
  • Tieteellinen julkaiseminen hoiti aikanaan tätä roolia: joukko lehtiä valikoi riittävän pitkälle mietityt tutkimukset ja puheenvuorot ja jakoi ne lukijakunnalleen jatkokeskustelujen pohjaksi.
  • Tiedejulkaiseminen on nyt pahassa kriisissä, koska tutkimuksia ilmestyy niin paljon, etteivät tutkijat ehdi lukea edes oman suppean erikoisalansa artikkeleita. Toinen syy kriisiin on se, että lehtien toimittaminen on ollut talkootyötä mutta muutama firma on saanut liian suuren osan alasta näppeihinsä ja tahkoaa miljardeja.
  • On siis monta syytä muuttaa tutkimuksen tietokäytäntöjä. Tärkeintä olisi nopeasti tuoda tieteellisen artikkelin rinnalle tietokide: yhteen kysymykseen keskittyvä avoin nettisivu, jonne tuodaan kaikki tieto, keskustelu ja kritiikki siitä asiasta. Eli vastauksen saadakseen ei tarvitse lukea sataa artikkelia vaan yhden tietokiteen vastaus.
  • Kun tämä vastaus tarjotaan kohteellisesti eli aina saman nettiosoitteen kautta, yritykset, kansalaisyhteiskunta ja päättäjät voivat rakentaa omaa tietopohjaansa aina uusimman tiedon varaan.
  • Tieteessä on vakiintuneet käytännöt saada selville, kenellä on uskottavimmat perustelut, ja siksi ei ole kriittistä kuka päättää mikä vastaus valitaan. Jos sata silmäparia seuraa keskustelua ja kaikki osaavat osallistumissäännöt, sääntöjen rikkojat saadaan nopeasti ruotuun.
Noudettu kohteesta http://fi.opasnet.org/fi-opwiki/index.php?title=Keskustelu:Tietokide&oldid=35642