Keskustelu:Arvoarvostelma

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Miten johdetaan yhteisön arvot?

Miten keskusteluja luetaan ja käydään

Faktakeskustelu: .
Aloitusväite: Yhteisön arvot ovat yhteenveto yhteisön jäsenten henkilökohtaisesti lausumista arvoarvostelmista.

Lopetusväite: Hyväksytty.

(Kunhan keskustelu ratkeaa, lopetusväite pitäisi päivittää tähän keskusteluun viittaaville sivuille.)

Väittely:
7 Yhteisön arvot ovat sellainen eettisten normien kokoelma, jonka yhteisön jäsenet yhdessä hyväksyvät yhteisössä käytettäväksi. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC)
8 Yhdessä hyväksyminen voi tapahtua joko passiivisesti (hyväksytään tilanne ilman aktiivista toimintaa) tai aktiivisesti (ilmaistaan oma näkemys asiasta). Eettiset normit ovat vahvempia, jos useammat jäsenet ilmaisevat aktiivisen kannatuksensa niille. Niinpä aktiivista hyväksyntää tulisi suosia. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC)
⇤--9: . Tarvitaan normisto, jonka perusta on korkeammalla kuin oma etu tai pakko. Mistä siis eettiset ihanteet, jotka nousevat yli ihmisen oman raadollisuuden? Mistä muualta kuin uskosta hyvyyteen ja tarkoitukseen, joka on meidän yläpuolellamme - uskosta Jumalaan? --Jarmo Harno, Helsingin Sanomat, 22.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: attack)
⇤--10: . "Raamattu sanoo" ei sellaisenaan olekaan mikään hyvä argumentti yhteisessä keskustelussa. --Lari Launonen, Helsingin Sanomat, 16.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: attack)
←--11: . Itseisarvojen perustelu on uskonnollinen prosessi, ja siksi uskonnosta ei päästä irti, käytettiinpä noiden itseisarvojen perusteluissa millaisia käsitteitä tahansa. -- Tapio Ahokallio, Helsingin Sanomat, 16.12.2009 mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: defence)
12 ...tosiasioista ei voi johtaa arvoja. Tästä ei kuitenkaan millään logiikalla seuraa, että arvojen, mukaan lukien moraaliarvojen, perustaksi ja takuumieheksi tarvittaisiin uskontoa. --Risto Pitkänen, Helsingin Sanomat, 17.12.2009, mielipide C10.
←--13: . Jos ihmisen yläpuolella ei ole mitään, silloin jokainen saa tehdä, mitä haluaa. ... Ellei ihmisen yläpuolella ole mitään lakia, edessä on vahvemman valta, jonka oikeutus on voimassa. -- Asko Ruotsalainen, Helsingin Sanomat, 22.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: defence)
16 Joillekin ihmisille, joskaan ei kaikille, todella tarvitaan yläpuolella oleva auktoriteetti. Tämä auktoriteetti voi olla oma yhteisö. Sen ei tarvitse olla mitään uskonnollista. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC)
14 En kannata "yhteiskunnallisen päätöksenteon riisumista kristillisistä aatteista" vaan moraalikäsityksistä, jotka yhteisten arvojen sijaan pohjautuvat taikauskoon. --Ella Poutiainen, Helsingin Sanomat, 21.12.2009, mielipide C7.
15 Humanistisen ateismin ja kristinuskon käsitys elämästä onkin samankaltainen. Ateisti voi korostaa, ettemme tiedä, mikä olisi ehdottmoan oikein, ja olemme siis hylättyjä vapauteen. Kristitty voi yhtyä tähän sanomalla, että olemme heitettyjä eroon Jumalasta. Ateisti jatkaa, että tämä vapaus haastaa mielekkyyteen, perusteltavuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Kristitty taas sanoo, että Jumala, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus kutsuvat meitä luokseen. Samaa ilmiötä kuvataan eri tavoin; toinen tarkemmin, toinen koskettavammin. --Marko Gylén, Helsingin Sanomat, 23.12.2009, mielipide C7.

Uskonnolliset argumentit yhteiskunnallisessa keskustelussa

Nämä eri keskustelut hahmottelevat sitä, miten uskonnollisia argumentteja tulisi käsitellä jalostettaessa tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi. Tässä ei siis keskustella uskonnon roolista ihmisen elämässä tai yhteiskunnassa yleensä vaan ainoastaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Sallitaanko uskonnolliset arvoarvostelmat?

Miten keskusteluja luetaan ja käydään

Faktakeskustelu: .
Aloitusväite: Uskonnollisia arvoarvostelmia saa käyttää yhteiskunnallista päätöksentekoa arvioitaessa.

Lopetusväite: Hyväksytty.

(Kunhan keskustelu ratkeaa, lopetusväite pitäisi päivittää tähän keskusteluun viittaaville sivuille.)

Väittely:
⇤--1: . "Rawlsilaisen liberalismifilosofian mukaan julkinen tila täytyy puhdistaa kaikesta kiistanalaisesta, kuten uskontopohjaisista vakaumuksista ja mielenilmauksista. Ne tulee eristää vain kunkin yksilön oman kodin ja uskonyhteisön seinien sisälle." Markku Ruotsila, Helsingin Sanomat 12.12.2009, mielipide C13, lyhentäen siteerannut --Jouni 25. joulukuuta 2009 kello 21.20 (UTC) (type: truth; paradigms: science: attack)
⇤--2: . Rawlsilaiset ajattelijat jättävät huomioimatta eriarvoisuuden ongelman, joka seuraa, kun joidenkin ihmisryhmien täysi sananvapaus poistetaan ja toisten ryhmien subjektiiviset tuntemukset nostetaan erityisesti suojeltuun asemaan. Markku Ruotsila, Helsingin Sanomat 12.12.2009, mielipide C13. (type: truth; paradigms: science: attack)
←--5: . Niin kauan kuin tällä planeetalla asuu ihmisiä, emme pääse eroon uskonnollisesta ajattelusta. Lari Launonen, Helsingin Sanomat, 16.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: defence)
⇤--3: . Ajanmukaisten perustelujen erilaisille yhteiskuntapoliittisille päätöksille tulisi ankkuroitua rationaalisille, tiedepohjaisille argumenteille, joissa ei käytetä perustana arkaaisten paimentolaisheimojen kryptisiä kirjoituksia. Matti Kamppinen, Helsingin Sanomat 12.12.2009, mielipide C7. (type: truth; paradigms: science: attack)
6 Yhteiskunnalliset päätökset voidaan ankkuroida tieteellisillä argumenteilla, vaikka tarkastelun raaka-aineena olevien arvoarvostelmien perustelut olisivatkin uskonnollisia. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC)
←--4: . Uskontopohjaisille homofobisille tai muille väitteille ei ole hyviä perusteita meidän aikamme julkisessa keskustelussa, ja sen vuoksi ne on syytä systätä sinne minne ne kuuluvatkin, eli "yksilön oman kodin ja uskontoyhteisön seinien sisälle" kuten dosentti Ruotsila kirjoituksessaan ennakoikin. Matti Kamppinen, Helsingin Sanomat, 14.12.2009, mielipide C7. (type: truth; paradigms: science: defence)

Onko uskonnollisilla argumenteilla itseisarvo?

Miten keskusteluja luetaan ja käydään

Faktakeskustelu: .
Aloitusväite: Joillakin uskonnollisilla argumenteilla on itseisarvo yli sen, mitä seuraa keskustelusta Miten johdetaan yhteisön arvot?.

Lopetusväite: Hylätty.

(Kunhan keskustelu ratkeaa, lopetusväite pitäisi päivittää tähän keskusteluun viittaaville sivuille.)

Väittely:
←--17: . ...juutalais-kristillinen kulttuuri ja arvomaailma ovat maanosan historiallinen perusta ja sen instituutioiden alkuperäinen innoittaja. Markku Ruotsila, Helsingin Sanomat 12.12.2009, mielipide C13. (type: truth; paradigms: science: defence)
18 Uskonnoilla oli aikansa, ja niiden roolin tunnustaminen historiassa ei tarkoita sitä, että uskonnolliset argumentit pitäisi ottaa vakavasti meidän aikamme keskusteluissa, koskivat ne sitten sosiaali- tai perhepolitiikkaa, ympäristönsuojelua tai maahanmuuttajien integraatiota. --Matti Kamppinen, Helsingin Sanomat, 14.12.2009, mielipide C7.
←--19: . Sananvapauteen kuuluu oikeus arvostella oman uskon vastaisia uskontoja ja toimintaa. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC) (type: truth; paradigms: science: defence)
⇤--20: . Eikö sillekin tule laskea joku arvo, että tavalliset ihmiset saavat kulkea julkisten läpi rauhassa ilman, että heidän päälleen syljetään verbaalisesti. Wilhelmina Karikko, Helsingin Sanomat, 14.12.2009, mielipide C7. (type: truth; paradigms: science: attack)

Moraali on kehittynyt ihmiselle evoluutiossa

Miten keskusteluja luetaan ja käydään

Faktakeskustelu: .
Aloitusväite: Moraali on kehittynyt ihmiselle evoluutiossa.

Lopetusväite: Hyväksytty.

(Kunhan keskustelu ratkeaa, lopetusväite pitäisi päivittää tähän keskusteluun viittaaville sivuille.)

Väittely:
21 On olemassa paljon moraalisääntöjä, joista käytännössä kaikki maailman ihmiset ovat yhtä mieltä riippumatta siitä, harjoittaako tällaisen moraalisen mielipiteen esittäjä jotain uskontoa tai ei. --Kalle Ruokolainen, Helsingin Sanomat, 18.12.2009, mielipide C10.
22 Kultainen sääntö ja suomalaisen Edvard Westermarckin maailmankuulu havainto insestin pitämisestä moraalittomana ovat tällaisiesta esimerkkejä. Lisää löytyy esimerkiksi Harvardin yliopiston kognitiivisen evoluution tutkimusryhmän töistä. --Kalle Ruokolainen, Helsingin Sanomat, 18.12.2009, mielipide C10.
⇤--23: . Voidaan ajatella, että ihmisen eettiset käsitykset ovat evoluution tulosta. Silloin olisi kuitenkin täysin tähän "kehitykseen" sidottu, ilman todellisen eettisyyden edellyttämää valinnan vapautta. --Jarmo Harno, Helsingin Sanomat, 22.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: attack)
27 Ihmisen aivotkin ovat evoluution tulosta, ja erilaisten evoluutiopolkujen takia ihmisen aivot ovat älykkäämäät kuin hiiren. Ihmisellä on uskomaton vapaus ajatella ja opetella ajattelemaan mitä ihmeellisimpiä asioita, ja olisi mieletöntä väittää, että ihmisen ajattelu on täysin sidottu ja ilman valinnan vapautta. Loppujen lopuksi se kuitenkin on totta: hiiri ei voi ajatella älykkäämin kuin mihin hiiren aivoilla pystyy, ja sama pätee ihmiseen. Mutta ihmisen aivot ja "moraaliaisti" antavat riittävästi ymmärrystä ja vapauksia toimia oikein tai väärin, niin että häntä voidaan pitää siitä moraalisesti vastuullisena. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC)
←--23: . Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. --apostoli Paavali, Room 2:14-15; Jouko Tuomisto, Helsingin Sanomat, 22.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: defence)
⇤--24: . Altruismi onkin sitten jo toinen tarina. --Jouko Tuomisto, Helsingin Sanomat, 22.12.2009, mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: attack)
27 Vauvat syntyvät auttavaisina ja ystävällisinä. ihmisestä tulee itsekäs vasta, kun ympäristö koulii hänet sellaiseksi. --Markku Saksa, Helsingin Sanomat, 22.12.2009 Tiede D2.

Tieteellä ei voi perustella etiikkaa

Miten keskusteluja luetaan ja käydään

Faktakeskustelu: .
Aloitusväite: Tiede sinänsä ei tuota arvoarvostelmia, mutta sen keinoin voi tutkia niitä.

Lopetusväite: Hyväksytty.

(Kunhan keskustelu ratkeaa, lopetusväite pitäisi päivittää tähän keskusteluun viittaaville sivuille.)

Väittely:
←--25: . Ongelma on vain siinä, että tiede on arvosokeaa, sillä siitä, mitä on (esimerkiksi tieteen tulokset) ei voida päätellä, miten pitäisi olla (arvot, joita kohti menemällä rakennetaan tulevaisuutta). Tapio Ahokallio, Helsingin Sanomat, 16.12.2009 mielipide C8. (type: truth; paradigms: science: defence)
26 Argumentit #21, #22. --Jouni 29. joulukuuta 2009 kello 11.49 (UTC)

Marko Gylénin kommentit

30. joulukuuta 2009 kello 08.41 (UTC)

Ilahduttavaa huomata, että mielipidekirjoituksista seuraa jotain konkreettisia alotteita. Haluan auttaa kommentoimalla kriittisesti muutamia seikkoja (niinpä kommenttejani saa toki käyttää nimelläni varustettuna sivuillanne). Pahoittelen kirjeeni pituutta mutta toivon aidosti, että siitä olisi teille enemmän hyötyä kuin haittaa / ajanhukkaa.

Ystävällisin terveisin Marko Gylén

Kommenttini

Arvon käsite sinänsä on ongelmallinen, kuten kirjoituksessani toin esille. Tämä ei ole pelkkä akateeminen tai käsitteellinen ongelma vaan kuten alla pyrin selvittämään, liittyy myös päätöksentekoon ja keskusteltuun aiheeseen, uskonnollisen ja ateistisen etiikan vastakkainasetteluun.

Arvon ja arvoarvostelman käsite on sidoksissa siihen malliin, että ihminen toimii väitelauseissa ilmaistun tiedon pohjalta enemmän tai vähemmän rationaalisesti. Ihminen siis ikään kuin päättelee loogisesti tai laskee (vrt. rationaalinen-sanan etymologia), miten tulee toimia, sen perusteella, mitä tosiasia-arvostelmia ja näitä arvottavia arvo-arvostelmia hänellä sattuu olemaan, ja yrittää sitten toimia näin. Arvostelma tarkoittaa väitelauseen muotoista käsitystä, todellisuuden tai objektin representaatiota. Länsimaiden tieteellinen ajattelutapa ja suhde todellisuuteen perustuu täsmälleen tällaiseen kielen malliin. Olemme subjekteja, ja ajattelumme on objektien representointia ja tämän todellisuusrepresentaation laajentamista mahdollisimman johdonmukaisesti kokonaiskuvaksi. Subjektin toiminta syntyy aivojen/ajattelun selvistä ohjeista tai käskyistä, jotka ovat tosiasioiden arvotettuja representaatioita.

Nyt voi kuitenkin kysyä, onko tämä mekaaninen kuva ajattelusta ylipäätään pätevä. Tässä mallissa ihminen jäisi ikään kuin tarkkailijaksi. Niinpä esim. kipu olisi vain tietoa ruumiin tilasta. Edelleen, emme olisi koskaan neuvottoman ahdistuneita elämän tarkoituksesta tai sen puutteesta, vaan voisimme aina päätellä, mitä tulee seuraavaksi tehdä. Seuraava hetki ei tuntuisi lähestyvänä kuolemana, mahdollisuuksien aukeamisena ja poiskulumisena. Emme oikeastaan voisi edes kysyä olemassaolon mieltä. Mikään ei varsinaisesti koskettaisi meitä. Toisin sanoen, tämä malli vie arvolta kaiken arvokkuuden, liikuttavuuden, motivoivuuden, perustelevuuden, jonka me aina kuitenkin koemme enemmän tai vähemmän vahvasti. Tämä malli vie myös ihmiseltä vapauden, sen, että hän ylipäätään voisi ymmärtää käsitteen "mahdollisuus". Tämä malli vie ihmiseltä sen, että hän ei tiedä elämän lopullista mieltä. Tämä malli ei kuvaa oikein sitä, miten ihminen kokee ajan, vapauden, etiikan, erilaiset arvostuksensa ja ylipäätään olemisen.

Ja silti, etiikan pitää olla juurtunut nimenomaan kokemukseen, siihen, miten koemme ja toimimme, miten ajattelemme toimiessamme toimintaamme, miten ratkaisemme ja perustelemme toimintamme, tai miten toimimme etsiessämme perusteluja olemassaololle, mieltä olemiselle.

Toisin sanoen, väitelause/arvostelma ei synny ilman kysymystä, ilman tarvetta väittää - ja samoin väitelausetta ei lueta ensi sijassa tosiasian representaationa, vaan aivan ensiksi siitä etsitään jotain mieltä (se voi olla mielekäs tosiasian representaationa mutta myös esim. vitsinä). Ensin on tämä puute, se, ettemme tiedä, mitä kulloinkin tulisi tehdä emmekä tiedä olemassaolon mieltä ylipäätään. Jo tämä puute saa meidät - ei vain väittämään tai muodostamaan tosia väitteitä tai totuudenmukaista representaatiota maailmasta - vaan toimimaan, etsimään oikeaa tapaa toimia, siis toimimaan (esi-)eettisesti. Tämä ammottavuus vie meitä, eivät selkeät ohjeet tai moraalikoodisto. Jo tässä olemassaolon tai ajan ammottavuudessa on eettisyys: haaste perusteltuun toimintaan. Ja jos siinä on jo perustelun haaste, silloin siinä on aina mukana myös yhteisö, jumala tai ylipäätään jokin toinen persoona, jonka edessä tämä perustelu esitetään ja jolta oikeutusta haetaan. Niinpä siinä on mukana myös yhteisöllinen oikeudenmukaisuus, joko toteuttamistaan vaativana "perusarvona" tai kutsuvana jumalana. Perusarvon käsite on kuitenkin sikäli ongelmallinen, että em. tieteellisen todellisuuskäsityksen mukaan arvo on vain rationaalisen laskemisen objekti, ei voima, joka itse veisi ja nimenomaan puuttumisensa, toteutumattomuutensa vuoksi. Niinpä jumalan käsite (juuri sellaisena, josta ollaan erossa) on perusteltu - toki samalla purkaen pois oletukset jostain hengellisestä substanssista ja purkaen samalla koko yliluonnollisen käsite, joille ei oikeastaan löydykään perusteita uskonnoista (kristinuskossakaan, ks. esim. Apt 17:24-29, jota kohtaa sen paremmin fundamentalisti"kristityt" kuin antiteistitkään eivät näytä paljoa pohtivan - saati sitten taolaisuudessa tms.). Samalla voidaan huomata, että uskonnollisen etiiikan ja ateistisen eksistentialistisen mielekkyyden etsimisen etiikan välinen raja on melko kapea ja näin ollen hedelmällisen keskustelun mahdollistava.

Olen siis sekä ateistisen/uskonnottoman että teistisen/uskonnollisen etiikan puolella mutta tieteellistä elämänkatsomusta vastaan sikäli, että se ei yksinään riitä elämänkatsomukseksi, se ei yksinkertaisesti toimi. Ongelma ei ole vain Humen giljotiini, se, ettei tosiasioista voida johtaa arvoja, eikä vain se, että arvoarvostelmat esittävät (tosiasia)väitteitä arvoista (sotkien asian entistä pahemmin). Luonnontieteellinen elämänkatsomus on mahdoton, koska ihminen ei voi tarkastella omaa toimintaansa luonnontieteellisesti ulkopuolelta, vaan on pääsemättömissä vapaudestaan ja neuvottomuudestaan, joka kuitenkin luonnontieteelle on pelkkä illuusio, sillä sen mukaan ajatuksemme syntyvät emergentisti neurologiastamme ja se taas tottelee kausaalisia luonnonlakeja. Toisin sanoen, en voi suhtautua neuvottomuuteeni (tai mihinkään muuhunkaan eettiseen kokemukseeni) illuusiona. En voi jäädä odottamaan, että toimikaa nyt, aivoni biokemia tai geenini, mutta en voi myöskään ryhtyä toimimaan, oikeuttaa mitään tekoani näillä. Ts. tällä tiedolla ei ole arvoa eettisen harkintani hetkellä, muuten kuin satunnaisesti (jos esim. olen neurokirurgi ja mietin juuri, miten pitäisi edetä leikkauksessa). Tai oikeastaan siltä ei vain puutu arvo, vaan tieteellisestä etiikasta puhuminen vie arvokkuutta muulta etiikalta, koska se tunkeutuessaan etiikan alueelle, väittää, että etiikalla ei ole pohjaa, ihminen ei ole vapaa eikä siis vastuullinen. Se ei tee tätä edes mitenkään käsitteellisesti vaan aivan suoraan: luonnontieteen näkökulmassa tiukasti pysyttäessä ei voi kuin todeta, että alkuräjähdyksestä ovat täysin vääjäämättä kausaalisten luonnonlakien mukaan seuranneet mm. Adolf Hitler -nimisen objektin neurologiset prosessit ja myös se, mitä vääriä asioita maailmassa tapahtui eilen (Heisenbergia soveltaen tai muutoin, voi toki todeta, että sattumallakin saattaa olla osuutta asioihin, mutta tällä "sattumalla" ei ole kuitenkaan mitään tekemistä ihmisen vapaan tahdon kanssa). Biologia voi toki yrittää unohtaa tämän ja puhua karkeasti yleistäen tiettyjen molekyyliryhmien ainutkertaisista prosesseista ”eläinlajeina”, jolloin näyttäytyy, miten eläimet ”käyttäytyvät” ja tekevät ”valintoja”. Tämä on kuitenkin yhä vain valintojen tarkastelua ulkopuolelta, eikä se kerro meille tyhjentävästi, mitä kulloinkin pitäisi tehdä.

Luonnontieteeseen luottavat eivät yksinkertaisesti huomaa ajatella sitä, mikä on heille itsestään selvää, mutta luonnontieteeseen kuulumatonta: he ovat sidottuja ihmisen näkökulmaan ja olettavat myös, että he ja muut ihmiset ovat jollain tavalla vapaita tekemään ratkaisuja ja juuri siksi ihmisiä voi esimerkiksi kannustaa erilaisiin elämänkatsomuksiin. Ongelma on siis siinä, että etiikka ja luonnontiede ovat tässä suhteessa ristiriidassa - siksi, että luonnontiedekatsomuksellinen ei huomaa omaa oletustaan vapaudestaan ja siitä pääsemättömyyttään (juuri siksi, että sehän on itsestään selvä), ja hyppelee huomaamattaan arvovapaan tieteellisen kausaalitiedon ja rajoitetusti vapaan eettisen arkiongelmanratkaisun välisen rajan yli edestakaisin. Luonnontiede on toki vapauttanut ihmiskuntaa vääristä todellisuusrepresentaatioista. Mutta representaatiot eivät ole ainoa tietämisen tapa eikä luonnontiede ainoa asiayhteys, jossa jokin voi olla tosi mielekkäällä tavalla. Esim. väite "maa pysyy paikallaan ja aurinko kiertää maata " on tosi ihmisen näkökulmasta: maa pysyy paikallaan sikäli, että otamme sen luonnostaan kiintopisteeksi omille ja muiden kappaleiden liikkeille, ja tämä väite tuo esiin, että tässä liikkumatilan hahmottamisen mielessä emme ota kiintopisteeksi omaa kehoamme (vaikka niin saattaisi ensin luulla), saati aurinkoa - olisi melko mahdotonta onnistua kävelemään, jos kävelemistoiminnan praktisena (!) taustaoletuksena olisi, että maa liikkuu tai kiertää aurinkoa. Niinpä tämä väite alkaa piirtää esiin, millä tavalla ihminen kokee omaa olemassaoloaan maan päällä, ja se on sikäli arvokasta tietoa, ja liittyy siis samaan asiayhteyteen kuin em. jumalan käsite, koska sekin näyttää, miten ihminen kokee toimivansa oikeudenmukaisuuden "voiman" viemänä. (Silti, kuten tästäkin tekstistäni selviää, tämä kokemuksen käsite ei ole vain subjektiivinen vaan "yleisinhimillinen", tajunnan tai olemassaolon rakennetta kuvaava, ja jotain, jota emme voi ohittaa pohtiessamme, miten tulisi elää.)

Etiikat eivät olekaan koskaan perustuneet tietämiseen vaan vapauteen eli oikeastaan juuri tietämättömyyteen. Kristinuskon etiikka ei esimerkiksi perustu oletukseen jumaloliosta, vaan siihen, että ihminen tunnistaa kaikessa toiminnassaan eksyneisyytensä jostain Hyvästä, joka kutsuu ihmistä luokseen. Toki tätä "kutsuvaa Hyvää" on sitten kuvailtu tietyin tavoin, mutta aina suhteessa tähän peruslähtökohtaan ja näin koettu hyväksi hahmottaa, että hän on persoona ja sikäli ihmisen kutsumiseen pystyvä, mutta kuitenkin suurempi kuin ihminen ja hänen kutsunsa tulee vastaan kaikissa toimissamme ja kaikissa haasteissa, joita kohtaamme kaikissa maailman olioissa, mutta samalla olemme jätettyjä itsekkyyteen, eli pyrkimykseen palata itse, omin neuvoin hänen luokseen, ja niinpä hän antaa armon, jolloin kaiken itsekkään toimintamme peruste loppuu ja voimme toimia aidosti epäitsekkäästi jne. jne. Tämän ajatuskuvion nyt kaikki tietävät. Samoin ateistisen etiikan perusta ei ole jumalan tai "yliluonnollisen" kieltämisessä, vaan yrityksessä kuvata tätä samaa niin, ettei synny tarvetta/vaaraa tehdä "tuonpuoleisia" oletuksia ja näin sen perusta on siinä, että olemassaolon fakta koetaan eettisesti haastavaksi, koska olemassaololta puuttuu ilmeinen mielekkyys eli emme lähtökohtaisesti tiedä, mitä tehdä ja miten elää. Nämä kumpikin puhuvat asiasta, josta luonnontiede ei pysty puhumaan, siitä, miten me koemme eettiset ratkaisut ja mille etiikkamme siis perustuu, ja ne rakentavat etiikkaa tältä, ainoalta mahdolliselta pohjalta, sillä etiikan pitää pystyä koskettamaan meitä ratkaisujen hetkinä tai muuten se ei ole etiikkaa, vaan taustatietoa tms. Ts. kaikki toimintamme on aina jo eettistä tai peruseettistä, kaikki ajattelumme, kaikki olevan olevaksi ymmärtämisemme, koska kaikessa siinä on mukana kysymys: miten toimia, miten asioiden pitäisi olla (ts. Humen giljotiini on "väärässä", sillä tosiasiat ilmenevät meille aina jotenkin arvotustaan vaativina, mielekkyyden puutteessa, peruseettisesti). Näin on myös tieteessä, siellä vain toiminta on etukäteen rajattu tieteellisen tiedon hankintaan.

Tieteellä on siis oma "etiikkansa", johon kuuluu mm. todellisuusrepresentaation ulottaminen mahdollisimman laajalle ja yhä tarkentavasti. Luonnontieteen etiikka on tosin liukunut yhä enemmän teknologian luonnon hallinnan etiikaksi ja tämä taas on sidoksissa kulutuskulttuurin etiikkaan ja markkinatalouden voitontavoittelun etiikkaan. Käsittääkseni on aivan turha puhua muusta yritysten etiikasta, sillä niiden on pakko toimia voittoa maksimoidakseen, sijoittajia miellyttääkseen tms. koska muuten ne häviävät kilpailijoilleen, mutta toki erilaisin lainsäädännöllisin toimin tai kuluttajille suunnatuin eettisin kampanjoin voidaan ohjata tätä yritysetiikkaa yleishyödylliseksi koettuun suuntaan.

Arvon käsite sitoutuu tähän luonnontieteen-teknologian-kulutuksen etiikkaan, koska sen tehtävänä on säilyttää luonnontieteellisen elämänkatsomuksen mahdollisuus niin, että tämän katsomuksen lisäksi ei tarvita kuin arvoja. Mutta kuten olen (toivottavasti ainakin alustavasti) osoittanut, juuri tämä lähtökohta vie pohjan pois etiikalta. Lehtikirjoituksessani toin esiin kulutuskulttuurin ja liberalistisen taloususkonnon ongelmallisuuden hieman toista kautta. Pyrin sanomaan, että vaikka kulutuskulttuuria ei tietoisesti ja tunnustuksellisesti kannattaisikaan, se kuitenkin on ajattelutapa, joka ohjaa toimintaamme ja näin ollen harjoitamme sitä praktisena "itsestäänselvyytenä", vaikka tietoinen elämänkatsomuksemme olisikin eri. Pyrin siis osoittamaan sen, että emme olekaan ateistisia humanisteja tai kristittyjä vaikka niin luulemme, vaan olemme kaikki kulutususkovaisia. Niinpä tietoinen katsomuksemme olisi ohjattava teoiksi ja murrettava kulutuskulttuuri. Mutta tämä vaatii koko elämäntavan muutosta.

Kaikkiaan kokisin, että sivullanne, kuin myös yleensä esim. HS:n keskustelussa, pidetään hieman liian selvänä sitä, mitä tarkoitetaan yhtäältä arvolla ja toisaalta uskonnolla, jumalalla jne. Samalla tieteellisyys ja uskonnottomuus tunnutaan jotenkin samastettavan eikä myöskään tehdä riittävää eroa luonnontieteiden ja ihmistieteiden välillä. Niinpä en voi oikein allekirjoittaa väitteitä (hyväksytty/hylätty), vaan näen niissä ongelmia:

"Yhteisön arvot ovat yhteenveto yhteisön jäsenten henkilökohtaisesti lausumista arvoarvostelmista." (Hyväksytty)

- epäselvää, väitetäänkö tässä, että näin on vai että näin tulisi olla, ja mitä tarkoitetaan "yhteenvedolla"

- oletetaan myös, että on olemassa jokin henkilökohtaisen sfääri erotettuna yhteisöllisestä sfääristä ja siellä vapaa lausumisen mahdollisuus - vaikka kieli itse on yhteisöllistä ja arvot tulevat yksilölle juuri hänen yhteisöstään mm. kielen kautta

- ja jos sallitaan kyseenalaistaa arvon ja arvostelman käsitteet, kuten edellä olen ehdottanut, niin yhteisön etiikkaa pitää kuvata aivan toisella tavalla alkaen siitä, että ihminen on aina jo jollakin tavalla eettisesti yhteisöllinen, mutta toisaalta yhteisöllisyys pysyy myös hänen tavoitteenaan: on väistämätön eettinen haaste laajentaa näkökulmaansa, ymmärtää muita, keskustella toisten kanssa tasavertaisesti, oppia jne.

"Uskonnollisia arvoarvostelmia saa käyttää yhteiskunnallista päätöksentekoa arvioitaessa." (Hyväksytty)

- jää epäselväksi, millä foorumilla tätä arviointia tarkoitetaan; varmasti kukin saa näin arvioida ainakin omassa mielessään

- jos nyt ajatellaan uskonnollista ahtaassa mielessä, niin tietysti on kyseenalaista, saako vain yksi uskonto arvioida päätöksentekoa joka koskee kaikkia uskontoja

- jos tässä tarkoitetaan, että uskonnolliset argumentit saavat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, niin se on selvä jo senkin vuoksi, että uskonnollisuuden käsite on todella vaikea määritellä (itse asiassa sekä kristinusko että tiede ovat käyttäneet uskonnon käsitettä ennemminkin vieraiden kulttuurien imperialistiseen hallintaan, kuin nähneet vaivaa tutustua siihen, minkälaisesta ajattelutavasta oikein on kysymys, ja uskonnon käsitteen sisältö on muotoutunut historiallisesti tässä prosessissa eikä niinkään jonkin yleisen uskonnollisuuden käsitemääritelmän mukaan)

- toisaalta, jos uskonnolliset argumentit eivät ole vain argumentteja, vaan kokonaista elämäntapaa ilmaisevia, on vaikea nähdä, voiko päätöksentekoa edes syntyä, tai ymmärretäänkö se edes samoin

"Joillakin uskonnollisilla argumenteilla on itseisarvo yli sen, mitä seuraa keskustelusta" (Hylätty)

- sisäisesti ristiriitainen/tautologinen, sillä "argumentti" tarkoittaa jo keskustelussa mukana oloa: jos tällainen itseisarvollinen argumentti löytyisi, niin keskustelun seurauksena olisi juuri tämän argumentin voitto, eli sellaista ei siis löytynytkään

- jos nyt yritän ymmärtää, mitä tässä haetaan, niin silti tämä on ongelmallinen: uskonnolliselle ihmiselle jokin voi olla pyhä ja mysteeri ja näin inhimillisen keskustelun ylittävä; tai toisaalta keskustelu on tällöin jäänyt kesken eikä välttämättä ole tavoittanut aukotonta lopputulosta; esim. jollekin keskustelijalle ihmiselämä saattaa olla uskonnollisesti pyhä ja siksi hän saattaa kritisoida kuolemanrangaistusta, vaikka hänen maassaan on keskustelun seurauksena ollut kuolemanrangaistuksen salliminen

"Moraali on kehittynyt ihmiselle evoluutiossa." (Hyväksytty)

- moraalilla tarkoitetaan tässä syvimmillään "eettistä tajua"; tämä voi olla tosi lause, mutta arvoton eettiseltä kannalta tai suorastaan ihmisen vapaan tahdon kiistävä, luonnontieteellisesti poisselittävä - ts. moraali - sellaisena kuin sen koemme ja kuin sitä noudatamme tai jätämme noudattamatta - ei lainkaan ilmene luonnontieteellisenä tutkimusobjektina, vaan tämän sijaan ilmenee korkeintaan jonkinlainen ulkokohtaisesti kuvattu eläinlajin käyttäytyminen; niinpä moraalia sinänsä ei voi selittää; kategoriavirhe

"Tiede sinänsä ei tuota arvoarvostelmia, mutta sen keinoin voi tutkia niitä"

epäselvää tarkoitetaanko tässä luonnontieteitä; itse en näe em. syistä johtuen luonnontieteellä mahdollisuutta tutkia etiikkaa sinänsä, mutta toki arvoarvostelmiin sisältyvien käsitysten todenperäisyyttä tms.

Pyhyys

pyhyyden kokemus

uskoon kasvaminen (jos olisin syntynyt eri kulttuuriin

elämän merkitys (Sokrates tyytyi merkityksettömyyteen mutta useimmat eivät)

jumalan olemus on epäselvä

jumala on aksiooma, ei postulaatti empiriasta (ei siis oikeasti totta)

- tämä loogisesti johtaa siihen ettei jumalaa ole, mutta käytännössä ihmisen ajatus ei mene näin

pyhyyden ja merkityksen kokemus on ihmisessä vahva ja sillä on evoluutiossa jokin selvä merkitys. Se yksinään riittänee aiheuttamaan erilaisten uskontomeemien syntymisen

uskonnoissa on kuitenkin perusolemus, joka perustuu tuohon pyhyyteen ja johonkin muuhun: kristinuskossa se on lunastus, sovitus, syntien anteeksianto. Se on ilosanoma, joka lisää kristityn elämänlaatua ja on siksi hyvä asia

On kuitenkin kysyttävä, miksi usko johtaa myös järjettömyyksiin. Koska ei kyseenalaisteta?

Lapsille on kuitenkin hyvä opettaa, että asioilla on merkitys. ihminen tarvitsee kiintopisteitä elämässä. Uskonto auttaa tähän.

Entä jos uskonto nähdäänkin normatiivisena yhteiskuntateoriana: yhteiskunnan pitäisi olla sellainen kuin millaiseksi (kristin)usko näkee hyvän jumalan.

Jumalan tahto on yksittäisten ihmisten pyhinä kokemista asioista rakentuva, looginen moraalijärjestelmä, joka soveltuu yhteiskunnan organisoimiseen.

Se että uskonto on meemi on tietenkin totta mutta se ei silti kerro mitään siitä, miten siihen pitäisi yhteiskunnallisesti suhtautua.

Jos jumala tulisi ihmiselle näkyväksi, mistä hän voisi tietää minkä uskonnon jumala on kyseessä? Tätä tuskin voisi päätellä mistään ulkoiseesta seikasta tai nimestä, vaan siitä miten hän suhtautuisi uskovaan. Eli uskova paljastuisi oikea- tai vääräuskoiseksi jumalan valossa, ja vain siitä voisi tietää mikä jumala oikeasti on.

Entä jos jumala onkin kokoelma luonnonlakeja? Jumalan todellinen tunteminen onkin fysiikka, kemiaa, ja - tietenkin - myös psykologiaa ja neurotieteitä? Onko uskonnon olemukselle välttämätöntä, että ihminen ei voi ymmärtää jumalan toimintaa kuten voi ymmärtää luonnonlakeja?

"Jumala on toisessa ihmisessä". Tämä on kristinuskon mukainen väite. Arvostusteoria selittää, miten syntyy arvostus toista ihmistä tai hänen tekojaan kohtaan. Pystyykö arvostusteoria selittämään, mitä tuo kristillinen väite tarkoittaa?