Kadmiumin terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet
| Moderaattori:Marjo (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
| Lisää dataa
|
Sisällysluettelo
Kadmiumin terveysriskinarvion peruste
Kadmium ei tyypillisesti ole (ollut) erityinen kaivosvesien ja ympäristön ongelma Suomessa, mutta kadmium on terveydelle niin haitallinen metalli, että siihen liittyvä riski on syytä arvioida. Kaivoksen mineraalit saattavat sisältää tavanomaista enemmän kadmiumia ja kallioperästä esille kaivettuna päätyä kuormittamaan ympäristöä ja vesistöjä.
Kaivosympäristön vesissä olevaan kadmiumiin (Cd) liittyvää terveysriskiä olisi syytä arvioida järjestyksessä:
- Kadmiumin saanti arvioitavan vesistön kalassa
- Kadmiumin saanti veden kasteluvesikäytössä (kasvimaat, muu mahdollinen kasvien/maan kasteluvesi)
- Kadmiumin saanti kaivovesistä juomavedessä
- Kadmiumin saanti veden muissa veden käyttötarkoituksissa (ilman prioriteettijärjestystä)
Kadmiumin osalta täytyy ensisijaisesti arvioida ja selvittää, lisääkö kaivostoiminta (kaivosvesien kautta) ihmisten kadmiumin saantia; lisääntyykö ihmisten kadmiumin saanti elimistöön ja jos lisääntyy, niin kuinka paljon.
Terveysriskin yksityiskohtainen selvittäminen edellyttää ihmisten kadmiumaltistumisen määrittämistä veri- ja virtsanäytteistä. Tähän menettelyyn ei ole syytä mennä, elleivät kadmiumpäästöt ympäristöön ole niin suuria ja vakavia, että ympäristön kadmiumkuormitus on merkittävä ja jatkuva. Tällöin on todellinen tarve selvittää ihmisten kadmiumaltistus ja syytä epäillä merkittävää terveysriskiä.
Viitearvoja kadmiumin terveysriskin kuvaukseen
- Kadmiumin laatuvaatimus talousvedessä (juomavesi): 5.0 µg/l [1]
- Kadmiumin tavanomainen pitoisuus kaivovedessä Suomessa:
- Kadmiumin ympäristölaatunormi, ks. [8]
- Kadmiumin todetuista pitoisuuksista suomalaisessa järvivedessä löytyy tietoa mm. raportista Verta ym. 2010. [3]
- Kadmiumin siedettävä viikkosaanti (TWI): 2.5 µg/kg bw/viikko (EFSA 2011) [4]
- Kadmiumin sallittu enimmäispitoisuus kalassa (EU-normi, EY2006/R1881 [5]): yleisesti 0.05 mg/kg , poikkeukset mainittu erikseen
- Kadmiumin sallittu enimmäispitoisuus ravinnossa (EU-normi, EY2006/R1881 [5]): elintarvikkeesta riippuen 0.05 (esim. nautaeläinten liha) - 1.0 mg/kg (esim. nautaeläinten munuainen)
Kadmiumin terveysriskin arvioinnin toteuttaminen
Saanti kalassa
Riskinarviossa huomio kannattaa kiinnittää saantiin kalassa. Onko kaivosympäristön vesistöjen kaloissa enemmän kadmiumia kuin muualla kaloissa keskimäärin? Onko kadmiumia kertynyt kaloihin poikkeuksellisesti? Riskinkuvaukseen voi ensisijaisesti käyttää kalojen kadmiumpitoisuusvertailua: ovatko pitoisuudet tavanomaista korkeampia ja onko pitoisuuksissa havaittavissa ajan myötä muutostrendejä?
Kadmium ei erityisesti kerry vesistöistä kaloihin, varsinkaan petokaloihin, mutta kalojen pitoisuus saattaa heijastella lisääntynyttä kadmiumpitoisuutta vedessä. Muutoksia on havaittu mm. särkien kadmiumpitoisuudessa. Kadmium kertynee kaloihin niiden ravinnosta ja siinä saattaa olla myös vuodenaikaisvaihtelua.
Saanti veden kasteluvesikäytössä
Kasvit keräävät vaihtelevasti kadmiumia maaperästä. Kadmiumin kertyminen viljakasveihin kadmiumpitoisista keinolannoitteista on tunnettu asia ja ongelma myös Suomessa. Kadmiumin kertyminen kasveihin kasteluvedestä kasvimailla kaivosympäristössä on enemmän teoreettinen kuin käytännön ongelma, elleivät kasteluveden kadmiumpitoisuudet ole poikkeuksellisesti koholla. Jos kasvimaiden kasvien roolia kadmiumaltistumisen lähteenä on tarvetta tarkemmin tutkia, syötävistä kasveista kannattaa määrittää kadmiumpitoisuudet ja käyttää saantia riskinarvioon. Sama suositus koskee myös kaivosympäristön muita keräilytuotteita kuten marjoja ja sieniä.
Saanti peseytymis- ja löylyvedessä
Sekä järvi- ja jokivesien (pintavedet), että pohjaveden (kaivovedet) kadmiumpitoisuudet ovat yleisesti, ja myös toistaiseksi todettuna kaivosympäristöissä, niin pieniä, että nämä veden käyttömuodot eivät merkittävästi lisää elimistön kadmiumkuormaa. Asia on syytä kuitenkin aina arvioida, ja esittää arvion lopputulos osana kaivoksen vesiin liittyvää terveysriskinarviota.
Saanti juomavedessä
Pohjavedet (kaivovedet) eivät sisällä Suomessa merkittävästi kadmiumia, eivät myöskään kaivosten ympäristössä. Juoma/talousveden välityksellä tapahtuva altistuminen kadmiumille ei ole poikennut tavanomaisesta kaivosympäristöissä. Riskinarvio juomaveden kautta tapahtuvasta altistuksesta on syytä perustaa pohja/kaivovedessä todettuihin veden kadmiumpitoisuuksiin vertaamalla niitä tavanomaisiin Suomessa todettuihin pitoisuuksiin sekä raja- ja ohjearvoihin.
Kadmiumin haittavaikutukset terveydelle
Kadmiumin toksisuus ja haitallisuus tunnetaan varsin hyvin sekä työperäisen että ympäristöperäisen altistumisen seurauksena. Kadmiumin pahin haitta on sen elinikäinen kertyminen ihmisen elimistöön, munuaisiin. Kaikki altistuminen missä vaiheessa ihmisen elinkaarta tahansa lisää munuaisten kadmiumpitoisuutta. Siksi ei ole toivottavaa, että kaivostoiminta myöskään vesien välityksellä lisää merkittävästi ihmisten kadmiumin saantia.
Kadmium kaivosympäristön vesistöissä ei aiheuta akuutteja terveysriskejä. Se ei ole ihoa ärsyttävää ainakaan vesissä olevina pitoisuuksina, eikä myöskään ihoa herkistävää (ei aiheuta allergiaa). Terveyshaitta liittyy pitkäaikaisaltistumiseen.
Kadmium on munuaistoksista (WHO 2010).[8] Ensimmäisinä munuaisvaikutuksina ilmenee pienten proteiinien (mm. β-2-mikroglobuliini) lisääntynyt eritys virtsaan. Haitallinen vaikutus munuaisiin voidaan todeta kyseisten indikaattoriproteiinien lisääntyneestä erityksestä virtsaan. Munuaisvaurio on pahimmillaan pysyvä.
Kadmium hakeutuu myös luuhun ja vaikuttaa luussa haitallisesti [8]. Kadmium aiheuttaa ja ilmeisesti pahentaa osteoporoosia.
Kadmium on luokiteltu syöpävaaralliseksi aineeksi (IARC Group 1, ihmiselle syöpävaarallinen). Kadmium aiheuttaa hengitettynä (pöly) keuhkosyöpää. Kadmium on yhdistetty myös miesten eturauhassyöpään. Näyttö syöpäriskistä perustuu pääasiassa työperäiseen altistumiseen kadmiumille, mutta riskiä on syytä pitää todellisena myös suun kautta tapahtuvalle altistumiselle.
Kadmiumaltistuminen on yhdistetty myös kohonneeseen verenpaineeseen. Kadmium on luokiteltu eläinkokeiden perusteella lisääntymiseen haitallisesti vaikuttavaksi aineeksi. Kuitenkin ympäristöstä, myös kaivosympäristöstä, saatuun kadmiumiin liittyvät ensisijaiset terveysriskit ovat lisääntyvä munuaisten kadmiumkuorma ja siihen liittyvä munuaistoksisuus, sekä kadmiumin haitallinen vaikutus luuhun.
Kadmiumin saanti ja kinetiikka elimistössä
Kadmiumia saadaan pääasiassa ravinnossa viljojen ja viljatuotteiden ollessa tärkein lähde. Suomalaisten keskimääräisen kadmiumin saannin on arvioitu olevan noin 1 µg/kg bw/viikko (Evira 2009 [6]), eli 40 % EFSAn siedettävän viikkosaannin arvosta (ks. yllä). Koska ihmiset syövät pääasiassa muualta kuin kaivosympäristöstä tulevaa (kasvanutta, kasvatettua tai pyydystettyä) ravintoa, kadmiumin kokonaisvaltaisessa riskinarviossa kokonaissaantia arvioitaessa muualta saatu kadmium on huomioitava. Hirven maksa ja munuaiset sisältävät paljon kadmiumia. Niiden syönti lisää merkittävästi kadmiumin saantia. Myös tupakka sisältää poikkeuksellinen paljon kadmiumia: tupakointi lisää kadmiumin saantia.
Kadmium imeytyy elimistöön suun kautta saatuna 4-7 %, kertyy munuaisiin ja luuhun, ja erittyy pääasiassa virtsaan. Kadmiumin puoliintumisaika elimistössä on pitkä, 10-40 vuotta. Sen pitoisuus munuaisissa kasvaa koko eliniän.
Kadmiumaltistumista voidaan seurata virtsan ja veren kadmiumpitoisuuden perusteella.
Viitteet
- ↑ Sosiaali- ja terveysministeriön asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista. 401, 2001. [1]
- ↑ 2,0 2,1 Lahermo P. ym. Tuhat kaivoa – Suomen kaivovesien fysikaaliskemiallinen laatu vuonna 1999. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 155, 2002. [2]
- ↑ Verta M, Kauppila T, Londesborough S, Mannio J, Porvari P, Rask M, Vuori K-M ja Vuorinen PJ 2010, Metallien taustapitoisuudet ja haitallisten aineiden seuranta Suomen pintavesissä – Ehdotus laatunormidirektiivin toimeenpanosta. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12/2010. [3]
- ↑ EFSA 2011. Statement on tolerable weekly intake for cadmium. [4]
- ↑ 5,0 5,1 EY2006/R1881: KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1881/2006, annettu 19 päivänä joulukuuta 2006,tiettyjen elintarvikkeissa olevien vierasaineiden enimmäismäärien vahvistamisesta. [5]
- ↑ 6,0 6,1 EVIRA, 2009. EFSA suosittelee kadmiumille altistumisen tason alentamista. [6]
- ↑ Cho et al. 2013 Cho YA1, Kim J, Woo HD, Kang M. Dietary cadmium intake and the risk of cancer: a meta-analysis. PLoS One. 2013 Sep 17;8(9):e75087.
- ↑ 8,0 8,1 WHO 2010. [7]
Katso myös
| Edistymisluokitus |
|---|
Opasnetissa lukuisat sivut ovat työn alla eri vaiheissa. Niiden tietosisältöön pitää siis suhtautua harkiten. Tämän sivun sisällön edistyminen on arvioitu:
|
Aiheeseen liittyvää
Tahvonen R. 2014. Luomutuotteissa (viljat, kasvikset ja niistä valmistetut tuotteet) enemmän antioksidantteja, vähemmän kadmiumia ja harvemmin torjunta-ainejäämiä. [9]
