Kännykkävaltio

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun



Kysymys

Miten yhteiskunnan toimivuutta voitaisiin parantaa tietotekniikan keinoilla erityisesti alueilla, joissa yhteiskunta on heikko tai valtio kokonaan romahtanut?

Vastaus

Kahdella miljardilla eurolla pystyttäisiin toteuttamaan Keski-Afrikassa ja Afganistanissa koko kansan kattava mullistus kohti tietoyhteiskuntaa jakamalla kaikille ilmaiset kännykät, joissa on kaikenlaisia hyötyohjelmia maanviljelyksestä karttatoimintoihin ja yhteiskunnan perusrakenteiden kuten oikeusvaltion kehittämiseen. Rahan säästämiseksi hankkeen voi aloittaa pilotteina rajatulla alueella. Tärkeää kuitenkin on laajamittainen jakelu niin, että nähdään, mitä toiminnallisia vaikutuksia saadaan kännykän jakamisella kaikille ihmisille. Erityisesti on tärkeää, että laitteita on niin paljon, että niitä riittää myös pienille lapsille.

Perustelut

Afganistanissa vain kolmannes miehistä ja viidennes naisista osaa lukea (lehtitieto). Maa on vuoristoinen, tiestö huono tai olematon, ja paikalliset sotaherrat hallitsevat omia alueitaan. Afganistan lienee maailman vaikeimpia paikkoja järjestäytyneen yhteiskunnan toteuttamiseen. Keski-Afrikan tasavallassa on samantapaisia ongelmia omina muunnelminaan.

Yksi keskeisistä ongelmista näillä alueilla on, että kansalaisilla ei ole heille välttämätöntä tietoa käytettävissään. Jos tie on katkennut, kaivo kuivunut, torikauppa suljettu pommi-iskun takia tai jotain muuta, asian tietäminen ennakkoon säästäisi paljolta turhalta ja ehkä vaaralliseltakin toiminnalta. Samoin tiedot oikeista viljelyajoista, sääennusteista sadonkorjuuaikana tai maan viljavuudesta sekä sopivuudesta eri viljelylajeille olisivat kullanarvoisia. Ja edelleen, rikollisten jahtaaminen on lähes mahdotonta, kun ryöstäjät ovat jo kaukana, kun poliisi saapuu - jos lainkaan saapuu, eikä konkreettisia todisteita jää.

Kaikkia näitä tiedonpuutteeseen ja tiedonvälitykseen liittyviä ongelmia voisi yrittää vähentää tehostamalla radikaalisti paikallista tietoteknistä infrastruktuuria. Kullanarvoista olisi omistaa älykännykkä, jossa on navigaattori, kalenteri, sääennuste, kamera todistusaineiston keräämiseen sekä langaton netti datan reaaliaikaiseen lähettämiseen naapurikännyköihin, tukiasemaan tai satelliittiyhteyden kautta maailmalle. Kannykässä voisi olla myös opetuspelejä ja -ohjelmia, aapinen ja faktatietoa monista tarpeellisista asioista.

Keski-Afrikan tasavallassa on 5 miljoonaa asukasta ja Afganistanissa 30 miljoonaa. Nykyisillä kännykänvalmistustekniikoilla voitaisiin valmistaa toimiva älykännykkä helposti 50 euron hintaan ja jakaa niitä ilmaiseksi kaikille lentolevityksenä ja muilla massalevityksen keinoilla. Kännykässä pitäisi olla aurinkopaneeli kääntöpuolella, jotta sen voisi ladata ilman mitään lisälaitteita tai verkkovirtaa. Kännyköissä pitäisi myös olla langaton netti, joka automaattisesti kytkeytyy muihin kännyköihin muodostaen paikallisverkon ja jakaen kriittisiä tietoja useampaan koneeseen niiden tuhoutumisen estämiseksi. Peruspuhelinten lisäksi pitäisi jakaa pieni määrä (esimerkiksi 1-3 % laitteista) älykkäämpiä ja tehokkaampia laitteita, joilla olisi mahdollisuus ottaa esim. satelliittiyhteys ja näin saada koko kylä internetin piiriin.

Kännykässä pitäisi olla avoin käyttöjärjestelmä, esimerkiksi androidista ja sailfishistä kehitetty. Siinä pitäisi myös olla paljon puheella ja symbolikuvakkeilla ohjattavia toiminnallisuuksia, jotta lukutaidottomat voisivat sitä helposti käyttää.

Kännykän sisältöä pitäisi saada tuottamaan ylikansallinen avoin järjestö, jonka toimintaan voisivat osallistua valtiot, kansalaisaktivistit, eri alojen asiantuntijat ja peliteollisuus. Tavoitteena olisi tuottaa sellaista sisältöä, että vaarallisissa ja ankeissa oloissa elävät ihmiset saisivat itselleen tärkeää tietoa ja myös hupia riippumatta siitä, osaisivatko he sitä pyytää. Sisällöstä tehtäisiin kieliversioita ja sitä levitettäisiin soveltuvin osin myös muihin maihin, joihin ei kännyköitä jaeta.

Kritiikkiä

  • Jos kaikki saavat jotain ilmaiseksi, sille ei anneta arvoa ja laitteet tärveltyvät pian käyttökelvottomiksi. Myös ymmärtämättömyys kännykän käyttötavoista pilaa laitteita.
  • Sotaherrat ymmärtävät pian kännykän hyödyllisyyden kansalle ja samalla sen aiheuttaman uhkan, kun kansa saa keinoja hallita elämäänsä ja varoittaa muita uhkaavista ryöstäjistä. Tämän takia kännykän pitäminen saattaa muuttua vaaralliseksi, ja niitä ehkä järjestelmällisesti tuhotaan.
  • Ilman kunnollista kännykkäverkkoa laitteet ovat hyödyttömiä.
  • Kännyköiden jakamisen hyödyistä alkeellisiin oloihin ei ole mitään näyttöä.

Avainsanat

Yhteiskunta, tietotekniikka, puhelin, kehitysyhteistyö, rauhantyö

Katso myös

Viitteet