Järjestöjen synnit

Tämän sivun teksti on osa kirjasta Mutu. Terveellisiä pakinoita hengenvaarallisesta mutusta. Se on tarjolla myös PDF-versiona, jossa on mukana Juba Tuomolan ja Kari Suomalaisen asiaan liittyviä piirroksia.

Ympäristö tuhoutuu ilman suojelua, tämä on nähty sekä kommunistisessa Kiinassa että kapitalistisessa Euroopassa. Ympäristöjärjestöt ja vihreät puolueet ovat tehneet vaurioiden estämiseksi paljon hyvää työtä. Toisaalta on aika onnetonta, että ne ovat joissakin asioissa suhtautuneet jopa vihamielisesti tieteelliseen tietoon ja toimineet mutu-pohjalta keskeisissä asioissa, joissa tietoa olisi ollut. Tässä ne ovat ampuneet omaan jalkaansa, ja antaneet eri mieltä oleville täysin turhaan aseita kaiken suojelun mitätöimiseen ja viherpiipertäjien halventamiseen.

Luonnonsuojelijan prototyypiksi on nähty maalaisromanttisen idyllin ihannoija: on omavarainen luomua tuottava maaseutu, jossa lapset ja vasikat kirmaavat niityillä ja metsät ja suot saavat olla rauhassa. Maailmankuva näyttää siis auttamattoman konservatiiviselta, mikään ei saisi muuttua. Termi viherpiipertäjä ei selvästikään ole täsmäkuva, mutta on syytä miettiä, mistä kuva kumpuaa.

Se, että vastustaa lannoitteita, torjunta-aineita, avohakkuita, metsänaurausta, soiden ojitusta, turpeen käyttöä, geneettistä muuntelua, ydinvoimaa, ja puolustaa hajautettua sydänmuurilämmitystä, kompostointia, bioenergiaa, kierrätystä, luomuruokaa, luonnonkuituja tuntuu yhtäkkisesti hyvältä. Se näyttäisi viittaavan kaipuuseen johonkin 1800-luvun tai 1900-luvun alkupuolen ihannetilaan.

Monista niistä, jotka ovat oikeasti nähneet noita olosuhteita, suhtautuminen tuntuu kuitenkin loukkaavalta. Siinä on samaa kuin länsimaiden suhtautumisessa kehitysmaihin: sivuutetaan se nälkä, kurjuus ja sairaudet, joiden keskellä enin osa ihmisistä joutui elämään. Siitä ei ole pitkä aika: oma isoisäni joutui hankkimaan leipänsä kerjuulla jäätyään 9-vuotiaana orvoksi suurten nälkävuosien aikana 1867.

Sitä loukkaavammalta se saattaa tuntua vaadittaessa nyt kaikille automaattisesti tulevaa kansalaispalkkaa, kun rintamalla palvellut sukupolvi on otsansa hiessä velkaisina ja tautiensa ja selkävaivojensa kanssa ponnistellen yrittänyt tehdä lapsilleen helpompaa maailmaa kuin heidän omansa. Ottamatta kantaa siihen, onko ehdotus kansalaispalkasta hyvä vai huono, heidän näkökulmansa kannattaa ottaa huomioon.

Siten syystä tai syyttä, osa kansaa näkee vihreät, luonnonsuojelijat ja heidän järjestönsä ylimyksellisinä besserwissereinä, jotka suoraan lastenkamarista tullessaan ovat valmiita mestaroimaan toisten elämää ja esittämään vaatimuksia, jotka ovat heille helppoja mutta toisille kivuliaita – ja maksattamaan laskut muilla.

Monia vaatimuksia voidaan hyvillä syillä puolustaa, mutta argumentit, joilla niitä puolustetaan, ovat usein mustavalkoisia ja opportunistisia. GMO on oikein hyvä esimerkki. Ensimmäinen argumentti on, että se on luonnotonta. Niin on, mutta niin ovat kaikki muutkin jalostetut kasvilajikkeet, ja usein ne on kehitetty paljon rajummilla keinoilla kuin GMO. Toinen argumentti on, että geeni voi levitä ympäristöön, jossa se valtaa alaa ”luonnonkasveilta”. Tämäkin pitää yhtä hyvin paikkansa myös muulla menetelmällä jalostettuun lajikkeeseen, se ei ole GMO-ominaisuus. Kokemus ei ole kuitenkaan osoittanut perunan leviävän luontoon. Toisilla on huoli, että esim. glyfosaatinkestävyys leviäisi luontoon, mutta eihän sillä ole suurta merkitystä, koska ei luonnonympäristössä käytetä glyfosaattia. Yleensä ominaisuus, josta ei ole kasville hyötyä, häviää kasvien perimästä.

Kolmas yleinen argumentti on, että GMO-kasvien terveysvaaroja ei tunneta. Asiaa on varsin paljon tutkittu, ja on kuvaavaa, kuinka johonkin yksittäiseen perunatutkimukseen takerrutaan täysin riippumatta kaikista muista usein paremmin tehdyistä tutkimuksista. Yksittäisissä tutkimuksissa on aina virhemahdollisuus. Siksi tutkijat ovat hyvin vastahakoisia vakuuttamaan, että jokin olisi ehdottomasti totta. Voidaan vain todeta, että vaarallisuutta ei ole voitu osoittaa, kun kaikki tutkimukset otetaan huomioon. Tämä sama pitää paikkansa kaikilla muillakin menetelmillä jalostettuihin kasveihin. Ei tutkija mene sanomaan niitä sataprosenttisen turvallisiksi, koska sataprosenttista turvallisuutta ei ole olemassa.

Tieteen puolustajalla on näissä kiistoissa sama tilanne kuin antiikin myyttisellä sankarilla Herakleella hänen taistellessaan Hydraa vastaan; aina kun katkaisi Hydran pään, uusia kasvoi tilalle. Tällainen uusien ja uusien verukkeiden keksiminen ja se, ettei kuuntele asiallisiakaan vastaväitteitä, antaa hyvin negatiivisen kuvan argumentoinnista ja ampuu lopulta omaan jalkaan.

Toinen hyvin tyypillinen esimerkki on ydinvoima. Aikanaan sanottiin, että ydinvoima on niin halpaa, että se houkuttelee vain lisäämään energian käyttöä, eikä todellisuudessa vähennä fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Tämä voidaan selvästi osoittaa vääräksi sekä Suomen energiankulutuksen osalta (kuva s. 32) että verrattaessa ydinvoimaa käyttäviä maita niihin, jotka eivät käytä. Kokonaisenergian kulutus ei ole keskimäärin suurempi maissa, jotka käyttävät ydinvoimaa.

Kun ydinenergia ei nyt enää olekaan halpaa, vuorostaan tämä hinta-argumentti kelpaa, vaikka se on pikemmin tuulivoiman ongelma. Todellisuudessa ydinvoiman tekee kalliiksi se, että se on niin tiukasti säädeltyä. Sen turvallisuuden ja moninkertaisten varmistusten eteen on siis tehty paljon enemmän työtä kuin muiden energiantuotantomuotojen. Kehitys suunnittelun paranemisessa myös näkyy: hyökyaalto vaurioitti Fukushimassa vain neljää vanhinta 1970-luvun reaktoria, mutta ei samalla rannikolla olleita uudempia. Jos kivihiilivoimalaitokselle asetettaisiin yhtä suuret turvallisuusvaatimukset kuin ydinvoimalalle ja 100 000 vuoden velvoite hoitaa jätteensä, se tulisi yli yön kannattamattomaksi.

Vaikka Suomessa on selvä ja varsin yksimielisesti Eduskunnassa päätetty ratkaisu korkea-aktiivisen radioaktiivisen jätteen käsittelyyn, toistuvasti tuodaan edelleen esiin väite, ettei ydinjäteongelmaa ole ratkaistu. Jäteonkalon 100 000 vuoden turvallisuusvaatimus osoittaa tyypillisen eron tutkijoiden ja mutu-pelkääjien käsityksissä. Riski ei tietenkään kestä tasan 100 000 vuotta ja sitten äkkiä lopu. Radioaktiivisuus vähenee vähitellen, se on aluksi hyvin suuri, 1000 vuoden kuluttua se on enää tuhannesosa ja 10 000 vuoden kuluttua kymmenestuhannesosa alkuperäisestä aktiivisuudesta. Silloin se on noin sata kertaa suurempi, kuin uraanimalmin aktiivisuus.

Yksi kilo korkea-aktiivista jätettä säteilee siis 10 000 vuoden kuluttua yhtä paljon kuin sata kiloa kiveä. Tutkija ei silloinkaan ole valmis sanomaan, että se on täysin turvallista, koska ei puhdas graniittikaan ole täysin turvallista. Mutta jos ajatellaan, mikä riski olisi sadasta kilosta uraanipitoista kiveä, jota Suomen kallioperässä on sentään melko paljon, asia alkaa näyttää jo 10 000 vuodessa aika lohdulliselta. On lisäksi melko epätodennäköistä, että kuparikapselit hajoaisivat 10 000 vuodessa. On aika turha puhua jääkauden jälkeisistä riskeistä. Jääkauteen itseensä liittyvät riskit ovat älyttömän paljon suurempia.

Ydinvoiman vastustaminen ymmärrettävillä mutta kunnon laskelmien jälkeen aika teoreettisten riskien perusteella johtaa siihen varsinaiseen ongelmaan, josta ympäristöjärjestöillä on erittäin suuri vastuu. Fossiilisista polttoaineista ei ikinä päästä eroon, jos selvästi niitä turvallisemmat vaihtoehdot lynkataan toinen toisensa jälkeen mutu-ajatteluun pohjautuvin perustein. Sekä fossiilisen energiantuotannon välittömät terveysvaikutukset lähinnä pienhiukkasten takia, että ilmastonmuutos ovat oikeita vakavia ongelmia, joihin verrattuna huolellisesti hoidetun ydinvoiman riskit kalpenevat. Siksi ympäristöjärjestöjen ja vihreiden pitäisi nimenomaan ryhtyä puoltamaan ydinvoimaa, jos he ovat vakavissaan luonnon suojelemisesta ja ihmisen terveydestä.

Katso myös

Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin: Jouko Tuomisto: Mutu. Terveellisiä pakinoita hengenvaarallisesta mutusta. Opasnet 2014. [1] Viitattu 18.04.2024.

Tämä sivu on tiedonmuru. Sivutunniste: Op_fi4494
Moderaattori:Heta (katso kaikki) Sivun edistyminen: Tarkistettu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review).
Lisää dataa Tämän Opasnet-sivun julkaisutiedot Jouko Tuomisto: Mutu. Terveellisiä pakinoita hengenvaarallisesta mutusta. Opasnet 2014. [2] Viitattu 18.04.2024.