Hygieniaharha

Kohteesta Opasnet Suomi
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämän sivun teksti on osa kirjasta Mutu. Terveellisiä pakinoita hengenvaarallisesta mutusta. Se on tarjolla myös PDF-versiona, jossa on mukana Juba Tuomolan ja Kari Suomalaisen asiaan liittyviä piirroksia.

Vuosia sitten huomattiin, että perheen vanhimmilla lapsilla oli useammin allergiaa kuin muilla. Samoin iso perhe näytti estävän allergian syntyä. Maatalojen lapsilla on vähemmän allergiaa kuin muilla. Maita verrattaessa allergia on yleisempää rikkaissa, koulutetuissa ja teollistuneissa maissa, Suomessa paljon yleisempää kuin Itä-Karjalassa. Allergia näyttää siis elintasosairaudelta. Tästä mutu-johtopäätös on, että puhtaus edistää allergian syntyä ja olisi parempi olla vähän sottainen ja antaa lasten sairastaa lastentaudit, niin että karaistuvat. Tämän takia jopa rokotuksia kyseenalaistetaan: mikä ei tapa se vahvistaa.

Vesimyllyllä kastuu ja kuraantuu, mutta viis siitä (Kuva Jouko Tuomisto).

Myös jotkut asiantuntijat ajattelivat hetken näin. Ihan kokonaan ajatus ei olekaan perätön, ja havainnot ovat todella muuttaneet suhtautumista allergiaan. Allergiaperheessä ei enää määrätä kotia matto- ja tekstiilikieltoon, eikä lemmikeistäkään tarvitse luopua, ellei allergia ole juuri kyseiselle eläimelle. Näyttää todella olevan niin, että immuunipuolustusta hoitavat niin sanotut Th-solut tarvitsevat harjoitusta, että ne osaavat tuottaa vasta-aineita haitallisia tunkeutujia vastaan, eivätkä tuota vasta-aineita haitattomia ja normaaleja aineita vastaan. Erityisesti on arveltu, että normaalien suoliston sauvabakteerien tuottamat aineet ovat sopivia harjoitusvastustajia elimistön puolustussoluille. Siksi eläimien kanssa peuhaaminen, maassa möyriminen tai navetassa oleminen voivat varmistaa sopivien ja hyödyllisten bakteerien saamisen omaan ruoansulatuskanavaan.

Mutta, mutta. Mennäänpä esihistoriaan, jolloin elimistömme puolustusjärjestelmä on kehittynyt satojentuhansien tai miljoonien vuosien aikana. Ei silloin sairastettu tuhkarokkoa, isorokkoa, tuberkuloosia, eikä monia muita tyypillisiä ihmisen tartuntatauteja. Nämä taudit ovat kehittyneet ihmisen tartuntataudeiksi kotieläinten taudeista vasta 10 000 viimeksi kuluneen vuoden aikana ihmisten asettuessa asumaan kyliin ja kaupunkeihin. Tuhkarokko, isorokko ja tuberkuloosi on saatu nautakarjasta, influenssa sioista ja siipikarjasta, hinkuyskä sioista. Ihmiseen erikoistuneiden mikrobien viheliäisyys on siinä, että ne tarttuvat ihmisestä toiseen. Riskiä lisää se, että päivittäin tavataan suuri joukko ihmisiä. Useimmat taudit tarttuvat kosketustartuntana, eli käsien pesu on yleispätevä keino estää niitä tarttumasta.

Hygienia tarvitaan siis toisten ihmisten takia, ei eläinten tai maaperän bakteerien pelosta. Monia voi järkyttää se, että äidin suukosta voi saada tautia tai ainakin hammasmätää aiheuttavan bakteerin helpommin kuin kasvimaan mullasta. Siksi äiti ei liioin saa laittaa pikkulapsen lusikkaa omaan suuhunsa. Kotieläimistä suoraan saatavia tarttuvia tauteja eli tsoonooseja on vain muutama harva. Suurin tsoonoosien riski taitaa aiheutua laittomasti lemmikeiksi maahan tuoduista linnuista ja apinoista.

Tämä valaisee myös tautien estämistä rokotuksilla. Eivät tartuntataudit ja niitä aiheuttavat mikrobit ole välttämättömiä hyvinvoinnillemme. Ei niillä ole mitään tekemistä allergioiden yleistymisen kanssa. Ne ovat uusia vain muutamien tuhansien vuosien ikäisiä tauteja, joiden takana olevat bakteerit ja muut mikrobit ovat erikoistuneet vaivaamaan ihmisiä. Bakteerit ja virukset muuntautuvat nopeasti, mutta ihmisen immuniteetin perusta ei ole näin lyhyessä ajassa ratkaisevasti muuttunut. Siksi ainoa järkevä suhtautuminen on estää niitä tartuttamasta, ja tehokkaimmat keinot ovat rokottaminen ja hygienia.

Sen sijaan lasten voi antaa ihan vapaasti möyriä maassa, maaperän bakteerit eivät yleensä ole tautia aiheuttavia. Jokunen poikkeus on, esim. tetanus- eli jäykkäkouristusbakteeri. Sekään ei tunkeudu ehjään elimistöön, vaan aiheuttaa vakavan taudin, jos se pääsee likaiseen haavaan. Sitä varten tetanusrokotuksen pitää olla kunnossa, koska ei tiedä, milloin ulkona astuu naulaan tai saa muuten ilkeän haavan esimerkiksi koiran puremasta.

Katso myös

Mutu-kirjanen
Tämän sivun teksti on osa kirjasta Mutu. Terveellisiä pakinoita hengenvaarallisesta mutusta. Se on tarjolla myös PDF-versiona, jossa on mukana Juba Tuomolan ja Kari Suomalaisen asiaan liittyviä piirroksia.

Lääkkeet eivät ole uskon asia · Rokotusvastaisuus · Rokotteiden elohopea · Syyn ja seurauksen suhde · Hygieniaharha · Antibioottien holtiton käyttö · Miksi mutu-tunne on niin vahva? · Frankenstein ja geenit · Luonnollinen ja turvallinen · Lisäaineet · Kosmetiikkaa ilman eläinkokeita · Hajautettu energiantuotanto biopolttoaineilla · Ilmastonmuutos mielipiteiden temmellyskenttänä · Mutu ohjaa energiamielipiteitä · Olivatko väestönsiirrot erehdys ydinonnettomuuden jälkeen? · Kivikautinen ajattelu ei auta autossa · Auton pitää päristä · Suurteollisuus ohjaa · Järjestöjen synnit · Omituisia ja pelottavia tiedemiehiä · Mokaaminen on kehityksen edellytys · Tieteen eettinen valvonta · Tekeekö tiede ihmisistä koneita, joilla ei ole vastuuta? · Sosiaalinen paine


Tämä sivu on tiedonmuru. Tämä sivu poikkeaa muusta Opasnetin sisällöstä sen suhteen ettei se ole vapaasti muokattavissa. Käyttäessäsi sivun sisältämää tietoa muualla ole hyvä ja viittaa tähän sivuun näin:


Jouko Tuomisto: Mutu. Terveellisiä pakinoita hengenvaarallisesta mutusta. Opasnet 2014. [1] Viitattu 28.03.2024.