Elohopean terveysriskinarvion taustatiedot ja ohjeet
| Moderaattori:Marjo (katso kaikki)
Sivun edistymistä ei ole arvioitu. Arvostuksen määrää ei ole arvioitu (ks. peer review). |
| Lisää dataa
|
Sisällysluettelo
Elohopean terveysriskinarvion peruste
Altistumisen todennäköisyyden ja haitallisuuden perusteella kaivosympäristön vesissä olevaan elohopeaan liittyvää terveysriskiä olisi syytä arvioida järjestyksessä:
- Elohopean saanti arvioitavan vesistön kalassa
- Elohopealle altistuminen peseytymisvedessä
- Elohopealle altistuminen veden muissa käyttötarkoituksissa
Näistä elohopean (metyylielohopean) saanti kalassa on tärkein arvioitava asia.
Elohopea (epäorgaaninen elohopea, Hg2+) ja erityisesti metyylielohopea ovat hyvin toksisia aineita. Siksi kaivosvesiä koskevassa riskinarviossa on syytä arvioida, vaikuttaako kaivostoiminta niiden pitoisuuksiin kaivosympäristön lähivesistöissä. Pohjavesissä (kaivovesissä) elohopeayhdisteet eivät ole olleet ongelma kaivosalueellakaan.
Kaivosympäristön väestön terveysriskin kannalta ihmisten altistuminen elohopealle kaivosympäristön vesistöistä pyydetyssä kalassa on potentiaalisesti merkittävin altistumistapa ja reitti saada elimistöönsä pintavedessä olevaa elohopeaa. Kalaa syötäessä epäpuhtaudet päätyvät (varmuudella) elimistöön.
Elohopea kertyy kaloihin metyylielohopeana. Epäorgaaninen elohopeaa metyloituu vedessä ja sedimentissä bakteerien toimesta metyylielohopeaksi. N. 95 % kalojen elohopeasta on metyylielohopeaa. Kaloissa olevat pitoisuudet ilmoitetaan tavallisesti elohopeana, koska pitoisuusmääritys tehdään tyypillisesti kokonaiselohopeana (epäorgaaninen elohopea + metyylielohopea) . Jos kaloista on määritetty erikseen niiden metyylielohopeapitoisuus, tuloksissa tulee käyttää spesifisti termiä ”metyylielohopeapitoisuus”.
Kalojen elohopeapitoisuuden määrittämisestä ja tulosten esittämisestä on suositus Opasnetin sivulla Kaivostoiminnan terveys- ja viihtyvyysvaikutusten arviointi#Aineiden saanti vesistöstä pyydetystä kalasta.
Kalojen elohopeapitoisuuksia tarkastellaan kalalajeittain.
Elohopean terveysriskin arvioinnin toteuttaminen
Terveysriskin kuvaus suositellaan tehtäväksi ensin kaloissa olevan elohopeapitoisuuden perusteella. Jos osoittautuu, että kaloissa on epätavallisen paljon elohopeaa, riskinarvio ja –kuvaus on syytä syventää tarvittaessa elohopean saantiin perustuvaksi.
A. Kalojen elohopeapitoisuuksiin perustuva terveysriskin kuvaus
Kaloissa todettua elohopeapitoisuutta verrataan (tässä järjestyksessä):
- a) Pitoisuuteen 1 mg/kg. Enimmäispitoisuus, jota ei tulisi ylittää syötävälle hauelle, syötävälle kalalle ylipäänsä. (EY) N:o 1881/2006[1].
- b) Pitoisuuteen 0.50 mg/kg. Suomen ja EU:n raja-arvo syötävälle kalalle, muut kalat kuin hauki. (EY) N:o 1881/2006[1].
- c) Kyseisen järven kalojen aikaisemmin todettuihin elohopeapitoisuuksiin: pitoisuus ennen kaivostoiminnan aloittamista, aikaisempien määrityskertojen pitoisuudet kaivostoiminnan aikana.
- d) Saman seudun muiden järvien, joihin kaivospäästöt eivät vaikuta, kalojen elohopeapitoisuuksiin (ns. vertailujärvet).
- e) Tarvittaessa Suomessa yleensä sisäveden kaloissa esiintyviin kalojen elohopeapitoisuuksiin sen selvittämiseksi, ovatko pitoisuudet tavanomaisella vai epänormaalilla tasolla.
Kalojen elohopeapitoisuusvertailulla saadaan tieto(a),
- onko kyseisen veden kaloissa epätavallisen paljon elohopeaa
- kuinka paljon elohopeataso ylittyy tavanomaisesta
Olisi suotavaa, että kalojen elohopeapitoisuuksista annettaisiin kuvaus kaikkia kohtia (a-e) käyttäen, siltä osin kuin tietoa on käytettävissä.
Riskikuvauksen tulkinta
Jos kalojen elohopeapitoisuus jää kohtien a) ja b) tasojen alapuolelle, voidaan todeta, että elohopeaan liittyvä terveysriski (kalassa) on nykyisellään yleisesti hyväksytyllä tasolla, eikä terveysriskiä ole tarpeen arvioida eikä selvittää tätä enempää.
Jos kalojen elohopeapitoisuudet ovat lähellä, ylittävät, tai niiden voidaan olettaa ylittävän yleisenä tasona yli 1 mg/kg, on riskinarviossa syytä antaa suositus, että kaloja ei käytettäisi ihmisravintona. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on antanut yleiset suositukset sisävesien hauen käytöstä ravintona, joita on syytä noudattaa (ks. Kalan syöntisuositukset). Esimerkiksi raskauden aikana hauen syöntiä ei suositella lainkaan.
Jos kalojen elohopeapitoisuudet ylittävät EU:n raja-arvon 0.5 mg/kg (hauella 1.0 mg/kg), kaloja ei voi pitää kaupan ulkopuolisille. Pitoisuusrajan ylitys merkitsee lisääntynyttä elohopean saantia, ja sen myötä riski elohopean haittavaikutuksille lisääntyy. Kalassa olevasta elohopeapitoisuudesta ei voi kuitenkaan päätellä tai arvioida terveysriskin todellista suuruutta. Se perustuu kalasta saadun metyylielohopean määrään kalaa syötäessä.
B. Metyylielohopean saantiin perustuva terveysriskin kuvaus
Kun kalan elohopean riskinarvio perustetaan saantiin kalassa, lasketaan arvioitavasta vedestä pyydetyn kalan elohopeapitoisuuden perusteella ja syödyn kalamäärän perusteella saatu metyylielohopea-annos päivässä/viikossa, µg/ihmisen painokilo/päivä tai viikko, ks. Elohopea ja metyylielohopea. On suositeltavaa tehdä laskelma kaloissa todetun keskimääräisen pitoisuuden perusteella ja erikseen suurimpien todettujen pitoisuuksien perusteella. Arvion tulisi kuvastaa mahdollisimman hyvin vesistön todennäköistä vallitsevaa tilannetta.
Riskinkuvauksessa laskettua metyylielohopeasaantia suositellaan verrattavaksi seuraavaan viitearvoon
- EFSA:n Tolerable Weekly Intake (TWI)-arvo 1.3 µg/kg/viikko (EFSA 2012) [2]
Riskikuvauksen tulkinta
Edellä kuvatut viitearvot kuvastavat metyylielohopean saantia, johon ei oleteta jatkuvastikaan saatuna liittyvän terveysriskiä. Jos metyylielohopean laskennallinen saanti ylittää oheiset viitearvot, ylittää se haitattomana pidetyn rajan. Saantiin liittyy terveysriski, joka on sitä suurempi, mitä enemmän TWI tai muu viitearvo ylitetään. Kuhunkin todettuun saantiarvoon liittyviä täsmällisiä haittavaikutuksia ei voida kuitenkaan ennustaa. TWI on asetettu lapsiin kohdistuvien neurotoksisten vaikutusten perusteella, jotka ovat nykytietämyksen mukaan herkimpiä metyylielohopean vaikutuksia ihmisellä (EFSA 2012). [2] Erityisesti näihin herkimpiin vaikutuksiin liittyvät riskit alkavat lisääntyä metyylielohopean saannin ylittäessä viitearvot.
C. Riskinarvio elimistössä todettujen metyylielohopeapitoisuuksien perusteella
Metyylielohopean tarkka terveysriskin arvio perustuu ihmisten hiuksissa tai veressä todettuihin metyylielohopeapitoisuuksiin. Tämän tason riskinarvioon ei ole syytä eikä tarvetta edetä kaivosympäristössä, ellei todella ole olennaista selvittää ihmisten yksityiskohtaista altistumista elohopealle. Kysymyksessä on erityistilanne ja menetelmä, jota on syytä käyttää ainoastaan jos kaivostoiminnan voi selvästi olettaa tai epäillä lisäävän merkittävästi ihmisten altistumista (metyyli)elohopealle. Asia koskee jo toimivia kaivoksia.
Selvityksen yksityiskohtiin ei anneta tässä tarkempia suosituksia. Jos biologisten näytteiden määritykseen päädytään, hanke on syytä suunnitella huolellisesti osaavien suoritustahojen kanssa, jotta näytteiden keräykseen liittyvä epidemiologia (kenestä ja koska, vertailunäytteet) sekä näytteiden oton ja analytiikan yksityiskohdat tulevat asianmukaisesti toteutetuksi. Metyylielohopealle altistumista on tutkittu kaikkiaan runsaasti ja siihen liittyvää tietoa on tieteellisessä kirjallisuudessa. Oleellista on tehdä selvitys tavalla, jonka tuloksista pystytään yleistämään johtopäätöksiä kyseisessä ympäristössä.
Hiusten kokonaiselohopeapitoisuus kuvastaa hyvin altistumista metyylielohopealle, virtsan elohopeapitoisuus altistumista epäorgaaniselle elohopealle (Berglund et al. 2005).[3] Veren ja hiusten elohopeapitoisuuden suhteessa on havaittu suuria yksilökohtaisia vaihteluita, jotka vähenivät orgaanisen elohopean pitoisuuden kasvaessa, todennäköisesti johtuen suuremmasta kalankulutuksesta, jolloin veripitoisuus lähentyy steady-state -tilaa (Berglund et al. 2005).[3]
Metyylielohopea-altistuksen ja herkimmän terveysvaikutuksen, hermoston kehittymisen, välisestä annos-vastesuhteesta on tietoa mm. WHO:n katsauksessa "Mercury: Assessing the environmental burden of disease at national and local levels" (Poulin and Gibb, 2008).[4] Sen mukaan annos-vastesuhdetta tarvittaessa kannattaa tukeutua meta-analyysiin Axelrad ym. (2007)[5], jonka mukaan äidin raskaudenaikaisen hiusten elohopeapitoisuuden ja lapsen älykkyysosamäärän (IQ) välillä on lineaarinen suhde siten, että 1 µg/g lisäys äidin hiusten elohopeapitoisuudessa johtaa 0.18 pisteen laskuun lapsen IQ:ssa. Viimeaikaisiin tutkimuksiin annos-vastesuhteesta kuuluu mm. Rothenberg et al. 2016. [6]
Elohopean terveysriskinarviota tukevaa tietoa
Elohopeapitoisuudet kalassa
Elohopea kertyy kalojen ravintoketjussa erityisesti petokaloihin: hauki, kuha, ahven. Esimerkiksi lohikaloissa (muikku, taimen) ja useissa muissa lajeissa (särki, siika, lahna) elohopeapitoisuudet eivät ole suuria, vaikka järven petokaloissa on isoja pitoisuuksia elohopeaa. Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä suurempi ja vanhempi petokala on, sitä suurempi on sen elohopeapitoisuus. Pitoisuudet ovat suurimmat usean kilon painoisissa hauissa.
Kalojen elohopeapitoisuus on järvikohtainen asia. Pitoisuustaso kaloissa vaihtelee suuresti eri järvien kesken. Elohopea tulee järviin pääasiassa luonnon omista lähteistä. Kaivostoiminnan mahdollista vaikutusta kalojen elohopeapitoisuuksiin tarkastellaan sen aiheuttamana elohopeapitoisuuden nousuna kaloissa. Siksi riskinarvion kannalta on tärkeää, että kaivostoiminnan vuoksi arvioitavaksi tulevien vesistöjen kalojen elohopeapitoisuus selvitetään (tai siitä on tietoa) ennen kaivostoiminnan aloittamista, lähtö- ja taustatasoksi, johon myöhempiä pitoisuuksia voidaan verrata.
Järvien ja jokien veden elohopeapitoisuudet ovat pieniä, usein juuri ja juuri todettavia, vaikka kaloissa on epätavallisen paljon elohopeaa. Veden elohopeapitoisuus on huono elohopeataseen indikaattori. Kalojen elohopeapitoisuutta ei voi ennustaa järven veden elohopeapitoisuudesta. Vesien elohopeapitoisuudet ovat olleet myös kaivosympäristöissä poikkeuksetta niin pieniä, että niihin ei todennäköisesti liity terveysriskiä vedessä uitaessa tai käytettäessä vettä pesu- , löyly- ja muuna vetenä. Elohopea ei rajoita pintavesien käyttöä sellaisenaan Suomessa. Myös pohjavesien (kaivovesien) todetut elohopeapitoisuudet kaivosalueen ympäristössä ovat olleet tavanomaista taustatasoa, johon ei liity terveysriskiä.
Kaivostoiminta voi teoriassa vaikuttaa lähiympäristön vesien kalojen elohopeapitoisuuteen
- lisääntyneinä suorina elohopeapäästöinä kaivokselta tulevissa vesissä
- vaikuttamalla ympäristön vesistön laatuun (vesikemiaan) siten, että elohopean metylaatio vesistössä muuttuu.
Suorat elohopeapäästöt voidaan todeta mittaamalla kaivokselta tulevien vesien elohopeapitoisuus. Mahdollinen vaikutus elohopean metylaatioon vastaanottavissa vesistöissä on toistaiseksi vaikea todeta. Siihen ei ole (tätä kirjoitettaessa) metodiikkaa, mutta kaivosvesien vaikutusta metylaatioon ja siihen vaikuttavia tekijöitä tutkitaan tutkimushankkeissa. Toistaiseksi ei ole tietoa, ovatko kaivosvedet vaikuttaneet elohopean metylaatioon kaivosten ympärillä Suomessa. Teoreettinen mahdollisuus siihen on olemassa (Heinonen-Tanski 2015). [7]
Kaloissa todettuja elohopeapitoisuuksia Suomessa
Kalojen elohopeapitoisuuksista Suomessa löytyy tietoa mm. seuraavista lähteistä:
- Mykrä M, Eloranta A, Koistinen A, Olkio K. 2015. Hauen elohopeapitoisuudet Keski-Suomessa. [8]
- Parviainen, A. 2014. Kalojen elohopeapitoisuudet Pielisjoen, Pielisen, Höytiäisen, Koitereen ja Koitajoen vesistöalueilla [9]
- Pohjois-Savon ELY-keskus, tiedotteet 2015. Pohjois-Savon järvien ahventen elohopeapitoisuuksista tuoretta tietoa. [10]
- Taulukko ahvenen elohopeapitoisuuksista. [11]
Elohopeayhdisteiden toksisuus
Epäorgaanisen elohopean (elohopea, Hg2+) ja metyylielohopean toksisuus tunnetaan hyvin. Epäorgaaninen elohopea kertyy munuaisiin, jotka ovat sen toksisuuden pääkohde-elin. Epäorgaaninen elohopea vaikuttaa haitallisesti myös immunologiseen järjestelmään aiheuttaen immunosupressiota. Epäorgaanisesta ionimuotoisesta elohopeasta imeytyy mahassa noin 7-15 % (University of Minnesota) [12] Se erittyy elimistöstä ulosteessa ja virtsassa eikä kerry pysyvästi munuaisiin tai muualle elimistöön.
Kaloista ei saada tavallisesti, kaivosympäristössäkään, niin paljon epäorgaanista elohopeaa, että se aiheuttaisi terveysriskiä. Terveysriskiä epäorgaanisen elohopean suhteen ei ole tarpeen erikseen arvioida.
Metyylielohopea on hyvin toksista. Se imeytyy lähes täysin (95 %) mahasta elimistöön ja pääsee helposti aivoihin. Metyylielohopea viipyy elimistössä pidempään kuin epäorgaaninen elohopea. Se erittyy elimistössä sappeen mutta imeytyy sapesta uudelleen suolistossa elimistöön (ns. enterohepaattinen kierto). Metyylielohopean erittymisen puoliintumisaika on noin 51-56 vuorokautta (Smith and Farris 1996).[13]
Metyylielohopea on neurotoksista. Se vaikuttaa haitallisesti erityisesti kehittyvään sikiöön raskauden aikana aiheuttaen pysyviä muutoksia keskushermostossa. Muutokset säilyvät koko eliniän. Raskaana olevat naiset ja lapset ovat erityinen riskiryhmä. Lievimmillään haitallinen vaikutus kohdistuu lasten oppimiseen ja käyttäytymiseen. Vaikutus on todettu myös alentuneena älykkyysosamääränä. Suurempi altistus aiheuttaa lisäksi motorisia muutoksia, vaikuttaa haitallisesti näkökykyyn ja aiheuttaa vakavaa kehitysvammaisuutta.
Metyylielohopea on haitallista (neurotoksista) myös aikuisille, mutta aikuiset eivät ole yhtä herkkiä. Aikuisille ei synny enää kehitysaikaisia vaikutuksia. Neurotoksisuus näkyy erilaisina neurologisina oireina, kuten vaikutuksina muistiin ja useina muina haitallisina vaikutuksina aivojen toimintaan.
Metyylielohopeaa ei pidetä selkeästi karsinogeenisena aineena. Siten se ei lisää syöpäriskiä.
Ihmisten altistumista (kalasta peräisin olevalle) metyylielohopealle on tutkittu myös Suomessa. Airaksinen ym. (2011) [14] ovat todenneet, että 24 %:lla henkilöistä, jotka syövät kalaa enintään kaksi kertaa viikossa, veren metyylielohopeapitoisuus ylittää haitattomana pidetyn pitoisuusrajan 3.5 µg/l. Henkilöillä, jotka syövät kalaa enemmän kuin kaksi kertaa viikossa osuus on 42 %. Viitearvo 3.5 µg/l on asetettu äidin raskaudenaikaisen veripitoisuuden mukaan tavoitteena suojella kehittyvää sikiötä (Airaksinen ym. 2011 [14]; Rice 2004 [15]). Hänninen ym. (2010; [16] SETURI [17]) ovat laskennallisesti arvioineet metyylielohopean aiheuttavan 43 (34 - 160) vastasyntyneen keskushermoston kehityshäiriötapausta/vuosi Suomessa. Runsaasti elohopeapitoista kalaa syövät henkilöt altistuvat siten Suomessa elohopeatasolle, jossa ei ole paljoa, jos lainkaan, turvamarginaalia haitalliseen altistumiseen. Siksi kalojen (metyyli)elohopeapitoisuus on syytä arvioida, erityisesti jos on riski tai viitteitä, että kaivostoiminta lisää ympäristönsä vesien elohopeapitoisuutta tai elohopean liikkuvuutta siinä.
Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 (EY) N:o 1881/2006 [1]
- ↑ 2,0 2,1 EFSA 2012 [2]
- ↑ 3,0 3,1 Berglund M, Lind B, Björnberg KA, Palm B, Einarsson O, Vahter M. Inter-individual variations of human mercury exposure biomarkers: a cross-sectional assessment.Environ Health. 2005 Oct 3;4:20.
- ↑ Poulin J, Gibb H. 2008. Mercury: Assessing the environmental burden of disease at national and local levels. Editor Prüss-Üstün A. World Health Organization, Geneva, 2008. (WHO Environmental Burden of Disease Series No. 16)
- ↑ Axelrad DA1, Bellinger DC, Ryan LM, Woodruff TJ. Dose-response relationship of prenatal mercury exposure and IQ: an integrative analysis of epidemiologic data. Environ Health Perspect. 2007 Apr;115(4):609-15.
- ↑ Rothenberg SE, Yu X, Liu J, Biasini FJ, Hong C, Jiang X, Nong Y, Cheng Y, Korrick SA. Maternal methylmercury exposure through rice ingestion and offspring neurodevelopment: A prospective cohort study. Int J Hyg Environ Health. 2016 Nov;219(8):832-842.
- ↑ Heinonen-Tanski H. Sulfaatti, elohopea ja kalat. Ympäristö ja terveys 1/2015: 54-60
- ↑ Mykrä M, Eloranta A, Koistinen A, Olkio K. 2015. Hauen elohopeapitoisuudet Keski-Suomessa. [3]
- ↑ Parviainen, A. 2014. Kalojen elohopeapitoisuudet Pielisjoen, Pielisen, Höytiäisen, Koitereen ja Koitajoen vesistöalueilla [4]
- ↑ Pohjois-Savon ELY-keskus, tiedotteet 2015. Pohjois-Savon järvien ahventen elohopeapitoisuuksista tuoretta tieoa. [5]
- ↑ Pohjois-Savon ELY-keskus, 2015. Taulukko ahvenen elohopeapitoisuuksista. [6]
- ↑ University of Minnesota [7].
- ↑ Smith JC1, Farris FF. Methyl mercury pharmacokinetics in man: a reevaluation. Toxicol Appl Pharmacol. 1996 Apr;137(2):245-52.
- ↑ 14,0 14,1 Airaksinen R1, Turunen AW, Rantakokko P, Männistö S, Vartiainen T, Verkasalo PK. Blood concentration of methylmercury in relation to food consumption. Public Health Nutr. 2011 Mar;14(3):480-9.
- ↑ Rice DC (2004) The US EPA reference dose for methylmercury: sources of uncertainty. Environ Res 95, 406–413.
- ↑ Hänninen O, Leino O, Kuusisto E, Komulainen H, Meriläinen P, Haverinen-Shaugnessy U, Miettinen I, Pekkanen J. Elinympäristön altisteiden terveysvaikutukset Suomessa. Ympäristö ja terveys 3/2010.
- ↑ SETURI: [8]
Katso myös: KAVERI-mallin kaikki sivut
| Edistymisluokitus |
|---|
Opasnetissa lukuisat sivut ovat työn alla eri vaiheissa. Niiden tietosisältöön pitää siis suhtautua harkiten. Tämän sivun sisällön edistyminen on arvioitu:
|
